Veroton korruptio yhä voi hyvin

mm nämä siirtää asutotuet suoraan Kojomon tilille.
Miljardien juuret ovat Kojamo-nimisessä yhtiössä. Kojamo on koiraslohi, lohikuningas, joka ei ui vastavirtahttps://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eskoseppanen/264773-punapaaoman-paluu-miljardikantaan/
an kansainvälisen kapitalismin meressä.

1) Yhtiö toteuttaa osakeannin, jossa lasketaan julkiseen myyntiin uusia osakkeita. Niiden myynnistä saatavat rahat jäävät yhtiölle. Kojamo sai sillä tavalla omaan käyttönsä 150 miljoonaa euroa.

2) Omistajat myyvät salkuistaan vanhoja osakkeita uusille ostajille. Niiden myynnistä rahat jäävät myyjille. Kojamon suuriin omistajiin kuuluvat ay-liitot saivat sillä tavalla yhteensä 400 miljoonaa euroa uutta verotonta rahaa. Kaikki ammattiliittojen pörssivoitot ovat verottomia.

Kojamoa avusti osakkeiden pörssittämisessä – tietysti hulvattoman suurta korvausta vastaan – kaksi amerikkalaista investointipankkia kaiken maailman pankkikeinottelijoiden pahimmasta päästä: Goldman Sachs ja JP Morgan. Ne molemmat on usein yllätetty globaalitalouden rikospaikoilta, ja niille määrätyt sakot liikkuvat miljardeissa dollareissa.

Kun ay-liike möi Kojamon pörssittämisen yhteydessä osakkeitaan, on tyystin vaiettu se, keitä olivat ostajat.

Yhtiön osakkeenomistajien nimilistalta puuttuu 23 % osakkeista. Ne oli ostettu listautumisannissa ulkomaille. Ostajien nimet oli kätketty hallintarekistereihin. Lähes 90 % kaikista ammattiliittojen listautumisannissa myyydyistä osakeista oli mennyt ulkomaille. Niiden ainoa tuntomerkki on, että niiden ostoa olivat ilmeisesti suositelleet Goldman Sachsin ja JP Morganin ja vähän kai myös Nordean miehet kavereilleen, jotka eivät pelkää korottaa vuokriia niin korkealle kuin ne suinkin nousevat.

VVO:n porvarillisen ”kaverin” entisen Sato-konsernin osakkeiden enemmistö on jo myyty ruotsalaiselle kiinteistöyhtiölle. Kojamossakin ulkomaisen omistuksen sokkeli on jo valettu. Kysyn, miten on selitettävissä se, että suomalaisten vuokra-asunto yhtiöiden omistaminen on kannattavaa ulkomaalaisille mutta ei ole kannattavaa suomalaisille? Että ulkomaalaiset omistajat ostavat Suomesta pois sairaalat, hoitokodit, terveyskeskukset ja tässä tapauksessa entisten Sato- ja VVO-yhtiöiden kymmenet tuhannet vuokra-asunnot, on käsittämätöntä. Mikä meihin on mennyt?

Tämän kappaleen teksti on uusittu: ­­Kojamon pörssittämiseen liittyneiden vanhojen osakkeiden myynnissä Teollisuusliiton osakkeet tuottivat sille Taloussanomien mukaan 57 verotonta miljoonaa. JHL nettosi yhdessä Rakennusliiton kanssa kolmisenkymmentä miljoonaa kumpainenkin, ja muista suurimmista ay-­omistajista OAJ, Pro ja Pam saivat noin 26 miljoonaa kukin. VEROTTA.
Äänestä

3

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika kaukana ollaan vielä niistä parista miljardista eurosta, joita väitetään ammattiliittojen saaneen osakekaupoistaan.

    • Anonyymi

      eli kojamon kannattaa myydä nämä asunnot jollekin, joka sitten vaatii vuokrana minkä verran, ja pitääkö kojamon ostella osakkeita cayman saarten kautta vai uudet suihkarit jotka sitten valtio vuokraa 30 vuodeksi,

      jokaisen vuokrattavan rätin ja kakkulan omistaa aina joku.

    • Anonyymi

      mites valtion omistamat kiinteistöt, onko niissä aina jokaisessa vuokrataso sopiva.
      kukas sinne kelan tilille ne rahat siirtää jotka kela lähettää näille asuntokeinottelijoille, eikös nämä tukiasuntojen asukkaatkin ole keinottelijoita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe