Daniel paastosi kolme viikkoa, kunnes tuli voitto. Hän maintsee ensimmäisen kuun 25:n päivän. Ensimmäinen kuukausi oli juutalaisilla ainakin nisan, joka sijoittui maalis-huhtikuulle. Samoina aikoina maaliskuussa Suomessakin on baarit kiinni. Joten viini ei virtaa kapakoissa eikä ravintoloissa syödä ainakaan paikan päällä.
Onko tämä kaikki siis Jumalan puhetta? Korona ainakin on Jumalan puhetta maailmalle. Jumala puhuu luonnonmullistuksien ja maailman tapahtumien kautta. Danielille ilmoitettiin, mitä hänen kansalleen on tapahtuva päivien lopulla. Eli NYT.
Onko tämä kaikki siis Jumalan puhetta? Korona ainakin on Jumalan puhetta maailmalle. Jumala puhuu luonnonmullistuksien ja maailman tapahtumien kautta. Danielille ilmoitettiin, mitä hänen kansalleen on tapahtuva päivien lopulla. Eli NYT.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei muuten voittanut. Pile daniel on jäätävä läski.
Daniel ei paastonnut, vaan kieltäytyi herkullisesta ruuasta. Hän oli dieetillä.
Paasto Raamatussa merkitsee ilman ravintoa olemista.
Jesaja 58 luvussa kerrotaan lisäksi paastopäivän sisällöstä, miten tulee toimia itsensä kueltämisessä muutenkin kuin pelkästään ilman ruokaa olemisella.
Dan.4:5-6 Mutta viimein tuli minun eteeni Daniel, jonka nimi on minun jumalani nimen mukaan Beltsassar ja jossa on pyhän jumalien henki; ja minä kerroin hänelle unen: Beltsassar, sinä tietäjäin päämies, jossa minä tiedän olevan pyhien jumalien hengen ja jolle mikään salaisuus ei ole liian vaikea! Sano, mitä olivat ne näyt, jotka minä unessani näin, ja mikä on sen selitys. Hes.28:3-7
Dan.4:16 Sillon Daniel, jonka nimenä oli Beltsassar, hämmästyi hetkeksi, ja hänen ajatuksensa pelästyttivät häntä. Kuningas lausui ja sanoi: Beltsassar, älköön uni ja sen selitys sinua pelästyttäkö. Beltsassar vastasi ja sanoi: Herrani , koskekoon uni sinun vihollisiasi ja sen selitys sinun vastustajiasi. Dan.5:11-12. Dan.10:1-11
Nebukadnessar oli siis antanut Danielille uuden nimen. Nimellä 'Beltsassar' on merkitys.
Siinä on nimi 'baal', Nebukadnessarin jumala. Nimi tarkoittaa: 'baal on puolustaja'.
Ongelma on tämä. Nebukadnessar uskoi virheellisesti, että baal, hänen jumalansa, epäjumala, antoi Danielin Nebukadnessarin hyväksi. Sen nimi paljastaa. Se on virhekäsitys.