Lapseton Vapaavuori haluaa lapset lähiopetukseen

Korona tilanne on vakava. Jos lapset ovat vaikka koko kevään etänä, ei se heidän loppuelämäänsä pilaa.

Lapset nauttii kun saavat olla kotona ja pelata pleikkaa ym.

Siksi lapsettoman Jan Vapaavuoren into laittaa lapset harrastamaan ja lähiopetukseen on järjetön.
2056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Nyt ei pidä koronalle antaa yhtään liekaa. Ravintolat sulkeutuu vasta 8.3

Lyön vaikka vetoa että väestön tyhmin ja alhaisin osa aikoo nytkin kreisibailata tulevan viikonlopun ravintoloissa ja pubeissa aina sulkuun asti.

"ääähh, tule jos tulee" mentaliteetti näiden työttömien tai pienituoisten asenne.

Äänestä

Miksi hallitus ei sulje päiväkoteja eikä peruskoulun 1-3 luokkia? Johtuuko se siitä, että hallituksen naiset eivät ymmärrä lapsista mitään? Vai onko lapseton Vapaavuori vaikuttanut lapsellisiin naisiin?

Äänestä

Vapaavuori on sortunut elämän taipaleellaan vakaviin rikoksiin. Pahoinpitelyihin, varkauksiin ja rattijuoppouteen esimerkiksi.

Aika rikolliselta tuntuu myös lasten pakkopitäminen kouluissa koronaa levittäen ja lähipiiriin myös tartuttaen.

Äänestä

Kaikki viittaa siihen, että koulupudokkaiden määrä lisääntyy etäopetuksen myötä vaikka suurimmalle osalle se toimiikin. Tarve lähiopetukseen liittyy juuri lasten hyvinvointiin ja siihen, että koululla on mahdollisuus ajoissa puuttua oireiluun.

On ristiriitaista että samalla kun (syystä) ollaan järkyttyneitä Koskelan murhasta ja vaaditaan mm. koulun parempaa ja varhaisempaa puuttumista oireiluun, niin ei kuitenkaan nähdä mitään ongelmaa siinä, jos opettajat eivät edes näe Koskelan uhrin ja murhaajien ikäisiä tosien asteen oppilaita kuukausitolkulla.

Äänestä

Jos vastakkain on hengen menetys Koronan takia tai mielipaha Koronan takia. Kumman valitset?

Äänestä
  • Koulupudokkaissa ja esimerkiksi koululaisten lääkärintarkastusten lykkäämisessä ei ole kyse "mielipahasta", vaan syrjäytymisen estämisestä. Vaikka unohdetaan inhimillinen kärsimys, niin syrjäytynyt koululainen maksaa ainakin miljoonan per kappale.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Koulupudokkaissa ja esimerkiksi koululaisten lääkärintarkastusten lykkäämisessä ei ole kyse "mielipahasta", vaan syrjäytymisen estämisestä. Vaikka unohdetaan inhimillinen kärsimys, niin syrjäytynyt koululainen maksaa ainakin miljoonan per kappale.

    Vihervassarin heittoja vailla mitään todellisuuspohjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihervassarin heittoja vailla mitään todellisuuspohjaa.

    Tässä todellisuuspohjaa:
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007793244.html

    "Kaupungin lukio- ja vapaan sivistystyön johtaja Arja Kukkonen kertoi Ilta-Sanomille, että opintonsa keskeyttäneitä opiskelijoita oli viime vuonna jopa yli 50 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna."

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Tässä todellisuuspohjaa:
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007793244.html

    "Kaupungin lukio- ja vapaan sivistystyön johtaja Arja Kukkonen kertoi Ilta-Sanomille, että opintonsa keskeyttäneitä opiskelijoita oli viime vuonna jopa yli 50 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna."

    Edellisvuonna tais olla se 1 hulluksi tullut. eli viimevuona oli sitten vissiin 2
    Itse lähtisin siittä että jos opinnot keskeyttää alle 10 000 vuodessa niin ei syytä ole huoleen

    Suomessa tulee aivan hyvin toimeen luku ja kirjoitustaidottomat pakolaisetkin jotka ei edes suomea osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edellisvuonna tais olla se 1 hulluksi tullut. eli viimevuona oli sitten vissiin 2
    Itse lähtisin siittä että jos opinnot keskeyttää alle 10 000 vuodessa niin ei syytä ole huoleen

    Suomessa tulee aivan hyvin toimeen luku ja kirjoitustaidottomat pakolaisetkin jotka ei edes suomea osaa.

    No onneksi sinä et sitä päätä koska on syytä huoleen.

    Jos ikäluokat ovat suuruusluokkaa 50.000, niin 10.000 keskeyttänyttä vuodessa on aika valtavasti.

    Äänestä

Olipa Vapaavuori juopon näköinen eilen A-talkissa

Äänestä

Kyse on juuri noista koulupudokkaista miksi lapset halutaan kouluun. Opettajathan huolestuivat koska eivät olleet saanet yhteyttä joihin lapsiin. Ilmeisesti nämä ovat matkustaneet Somaliaan tms.

Äänestä

Perheetön Kiuru ei ymmärrä lasten psyykeestä ja hädästä mitään.

Äänestä
  • Onko Halla-aho edes puhunut kaikkien lastensa kanssa?

    Äänestä

Ei voida kuvitella että lapset kykenevät ottamaan vastuuta opiskelustaan. Helsingin seudulla on niin paljon ongelmatapauksia, kiitos vihervassareiden, että he putoavat kokonaan kelkasta jos ei ole lähiopetusta lapsille. Kyllä Vapaavuori on oikeassa, vaikka se koville joitakin ottaa.

Äänestä
  • Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmsitöisiä hallituksia ja eduskuntia jotka ovat koko ajan leikanneet koulutuksesta, terveydenhuollosta ja sosiaalihuollosta.

    Äänestä

Koulupudokkaat ovat pudokkaita etänä ja lähiopetuksessa.

Tulevaisuuden sossuasiakkaat.

Äänestä
  • Koulupudokkaalle kun lyödään koulussa todistus käteen että se on luokkansa priimus. Niin se menestyy varsin hyvin elämässään.

    Koulussa on aina parhaat joilla tie auki mihin tahansa. Ja vastaavasti on ja tulee aina olemaan ne huonoimmat joilla koulun jälkeen on seinä vastassa.

    Eri asia tietysti jos jatkokoulutus paikat arvotaan arpomalla kaikkien koululaisten kesken.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koulupudokkaalle kun lyödään koulussa todistus käteen että se on luokkansa priimus. Niin se menestyy varsin hyvin elämässään.

    Koulussa on aina parhaat joilla tie auki mihin tahansa. Ja vastaavasti on ja tulee aina olemaan ne huonoimmat joilla koulun jälkeen on seinä vastassa.

    Eri asia tietysti jos jatkokoulutus paikat arvotaan arpomalla kaikkien koululaisten kesken.

    Meillä ei siis ole edes koulutuspaikkoja joissa KAIKKI nuoret pääsis opiskelemaan ammattiin jossa mahdollisuus tienata yli 6000 kuukaudessa.

    Osan pitäs tyytyä ja kouluttautua ammatteihin joihin kelpaa luku ja kirjoitustaidoton pakolainenkin ja tulot heheh no niistä ei kannattane puhua.

    Äänestä

Lasten vaatteet, kännykät ym. voi levittää koronavirusta lapsen läheisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Korona tilanne on vakava. Jos lapset ovat vaikka koko kevään etänä, ei se heidän loppuelämäänsä pilaa.

Lapset nauttii kun saavat olla kotona ja pelata pleikkaa ym.

Siksi lapsettoman Jan Vapaavuoren into laittaa lapset harrastamaan ja lähiopetukseen on järjetön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu