Tiedä häntä, mutta laukoo kyllä suoraan totuudet vihreistä, ja täysin oikein. Tonttihan toimi vihreän eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinäkin.
"Kun muutaman vuoden katsoin vihreitä sisältäpäin, tajusin, ettei se ole vakavasti otettava aikuisen ihmisen puolue vaan opiskelijajärjestö. Vihreät on etuoikeutetun kaupunkilaiskeskiluokan protestiliike, jonka käyttövoima on muutaman vuoden välein uusiutuva opiskelijasukupolvi, joka tarvitsee jotain vastustettavaa identiteettinsä rakentamiseksi. Sitten he kasvavat aikuisiksi ja alkavat äänestää aikuisten ihmisten puolueita." (Toi osuu niin kohdalleen kuin voi)
Vihreä liike on käytännössä syntynyt vastustamaan ydinvoimaa. Pysähdytäänpä miettimään tätä nyt kunnolla. Puolue, joka juuri nyt kaikkein eniten pitää ääntä ilmastonmuutoksesta ja syyllistää kaikkia muita kuin omia äänestäjiään, on jo kaksi kertaa lähtenyt hallituksesta ydinvoiman takia. Siis koska päätettiin panostaa ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta tehokkaimpaan mahdolliseen energiantuotantoon.
Vielä vähän aika sitten ainoa asia, mitä vihreät osasivat maataloudesta sanoa, oli luomu, lisää luomua, niin maailma paranee. Siis tuo modernin tieteen ja teknisen kehityksen sivuuttava homeopaattinen puuhastelu, jonka ilmastopäästöt ovat suuremmat kuin muulla maataloudella. Miljoonien tukieurot virtaavat koko ajan tähän kalliiseen ja tehottomaan harrastustoimintaan.
Kuinka vaikeassa tilanteessa ihmiskunta olisi nyt, jos punavihreät haaveet ydinvoiman globaalista alasajosta olisivat taannoin toteutuneet? Tai toisinpäin: Ilman tosiasioista piittaamatonta ydinvoiman vastustusta olisimme ajaneet sähköautoilla jo vuosikymmeniä."

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Jouduin huomaamaan, kuinka järkyttävän hatarin tiedoin ja vähällä asiantuntemuksella tehdään erittäin isoja ja tärkeitä päätöksiä. Myös monimutkaisten kysymysten raaka yksinkertaistaminen tuntui pahalta." (J.Tontti , Aamulehti 26.2.21)
Vähänkö naurattaa?
Vihreät ovat suuria vauvoja, jotka elää kuplassa.
Vihreät hakeutuu nyt joukolla Persuihin koska he kaipaavat turvallisuutta