Kalastus Hangossa

Jo vuosia olen ihmetellyt lepsua suhtautumista verkkokalastukseen ja verkkojen
määrään. Haetaan ammattikalastuslupa mihin rittää pelkkä ilmoitus Ely- keskukseen ja hygieniapassikin tarvitaan. Tarkoituskaan ei ole ryhtyä ammattikalastajaksi vaan
päästä käsiksi siihen kalastusverkko määrään mihin ammattikalastajat ovat oikeutettuja. Kotitarvekalastajalle ei tahdo saalista riittää kun samoja vesiä
harovat nämä sivutoimiset " ammattikalastajat" kilometrin verkkojatoineen. Tällainen on pesiytynyt Tvärminnen rantaan kaupunki tukee tätä toimintaa myöntämällä 40 verkon lupia nimelliseen 170e hintaan, kylän lahtikin on syksyllä täyteen verkotettu tämän kalastajan toimesta. Kaupungin vedet pitäisi rauhoittaa
täysin vain kotitarvekalastukselle, korkeintaan lupa vain kolmelle verkolle niinkuin
nytkin on sallittu. Santalan puolen kapeat salmet verkkokalastuskieltoon kokonaan,
nyt on niin että kevään ja syksyn vaellussiiat pyydetään niissä vähiin, jopa
kalastuksenvalvojan statuksen omaavan henkilön toimesta. Käy kovistelemassa
siian onkijoita ja keskustelee Santalan alueen omasta vähiin käyvästä siikakannasta.
Samaan aikaan rysä pyytää salmen kapeikossa kudulle pyrkiviä siikoja hänen toimestaan.
31579
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

samaa mieltä

Äänestä

Näköjään siikarysä ilmestynyt Tvärminnen ulkopuolellekin, Vindskärin luoteispuolelle. Onko niillä oikeasti lupaa siihen? Kuinka paljon meritaimenia tuokin imee itseensä. Olisikin mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu sellaiselle taimenelle jossa rasvaevä noitten toimesta. Aika kallis kala jos sellaisen papittaa...

Äänestä

K-hallin matalikolla aina tärppää ja ei kysellä lupia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jo vuosia olen ihmetellyt lepsua suhtautumista verkkokalastukseen ja verkkojen
määrään. Haetaan ammattikalastuslupa mihin rittää pelkkä ilmoitus Ely- keskukseen ja hygieniapassikin tarvitaan. Tarkoituskaan ei ole ryhtyä ammattikalastajaksi vaan
päästä käsiksi siihen kalastusverkko määrään mihin ammattikalastajat ovat oikeutettuja. Kotitarvekalastajalle ei tahdo saalista riittää kun samoja vesiä
harovat nämä sivutoimiset " ammattikalastajat" kilometrin verkkojatoineen. Tällainen on pesiytynyt Tvärminnen rantaan kaupunki tukee tätä toimintaa myöntämällä 40 verkon lupia nimelliseen 170e hintaan, kylän lahtikin on syksyllä täyteen verkotettu tämän kalastajan toimesta. Kaupungin vedet pitäisi rauhoittaa
täysin vain kotitarvekalastukselle, korkeintaan lupa vain kolmelle verkolle niinkuin
nytkin on sallittu. Santalan puolen kapeat salmet verkkokalastuskieltoon kokonaan,
nyt on niin että kevään ja syksyn vaellussiiat pyydetään niissä vähiin, jopa
kalastuksenvalvojan statuksen omaavan henkilön toimesta. Käy kovistelemassa
siian onkijoita ja keskustelee Santalan alueen omasta vähiin käyvästä siikakannasta.
Samaan aikaan rysä pyytää salmen kapeikossa kudulle pyrkiviä siikoja hänen toimestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu