Taito, nöyryys, yhteistyökyky ja avoimuus - kaikki ominaisuuksia, joita tällä Hallituksella ja johtamiensa Ministeriöiden päälliköillä kuten Varhilalla ei ole.
Valitettavasti, ja Suomen vahingoksi.
Missä naiset, aina odotettavissa riitaa, ei nytkään poikkkeusta.-
Alkaakohan näitä virastoja ja ministeriöitä olemaan jo hiukan liikaa tämän kokoiseen maahan ?
Taito, nöyryys, yhteistyökyky ja avoimuus - kaikki ominaisuuksia, joita tällä Hallituksella ja johtamiensa Ministeriöiden päälliköillä kuten Varhilalla ei ole.
Valitettavasti, ja Suomen vahingoksi.
Avin tulkinta pykälistä oli toinen kuin ministeriön.
STM ei jäänyt pykälien tulkintoihin makaamaan, vaan myös kansliapäällikkö Varhila tarttui Twitteriin ensi vaiheen kättä pitempänä.
STM ja avi ilmiriidassa koronapäätöksestä, Varhila otti avin ylijohtajan puhutteluun – tästä farssissa on kyse.
Avi: ”Meidän päätöksemme perustuu lakiin, siten kuin se on kirjoitettu.”
Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kesken puhkesi perjantaina alkuillasta ilmiriita.
Ministeriö hermostui täysin, kun avin ylijohtaja Merja Ekqvist oli iltapäivällä tiedotustilaisuudessa kertonut avin määräävän suljettavaksi julkisia ja yksityisiä tiloja, mutta yhdellä erittäin merkittävällä lievennyksellä.
Se kuului näin:
”Päätös ei kuitenkaan koske sellaisia tiloja, joissa toiminta on järjestetty siten, että tilassa on enintään kymmenen henkilöä kerrallaan. Henkilöiden määrään ei lasketa henkilökuntaa.”
STM haluaa paikat kokonaan kiinni, mutta avi tulkitsee lakia toisin. STM lähti heti alkuillasta hyökkäykseen kahdella kärjellä.
Kansliapäällikkö Kirsi Varhila otti ohjauksensa kohteeksi ylijohtaja Ekqvistin.
Samaan aikaan ministeriön sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat ja palvelut -osaston osastopäällikkö Satu Koskela alkoi soitella läpi tiedotusvälineitä, jotka olivat ehtineet uutisoida avin päätöksen.
Aistittavissa oli epäuskoa ja jopa tuohtumusta.
– Emme näe tarkoituksenmukaiseksi, että tehdään tällaisia (ministeriön) ohjauksesta poikkeavia tulkintoja.
– Meidän ohjaus oli, että toimenpiteitä sovelletaan täysimääräisesti eikä niitä lähdetä kaventamaan, kun ei sellaiseen ole mitään erityistä syytä.
Koskelan mukaan STM aikoi kehottaa avia tekemään uuden päätöksen – ellei ollut jo kehottanutkin, sillä Varhila oli jo Ekqvistin kimpussa.
Pian kävi ilmi, että avi oli perustanut päätöksensä tartuntatautilain pykälien tulkintaan. Se twiittasi ulos oman näkemyksensä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007829946.html
Hallituskumppani kesksuta seuraa sivusta punanahkojen vallasta taistelua
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?927200Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277119Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1196488Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik975568Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t625540Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455434Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa655265Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t35234Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus435148Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274646