Tiedän että korona vuosi on ollut meille kaikille raskas ja minulle erityisen raskas. Vuoden aikana on koettu paljon suuria muutoksia ja niin etäisempi kuin lähempiä menetyksiä. Jotain myös muuttui tämän vuoden mittaan minun sisälläni. Ennen olin uskossa elin hartaasti Jumalassa, kävin viikottain kirkossa ja osallistuin seurakunnan nuorisotoimintaan. Sitten vahva usko sisälläni alkoi hiipumaan ja kylmetä, vähän kerrallaan uskoin yhä vain vähemmän kunnes uskoni lopulta sammui ja sen tilalle tuli syvä katkeruus sekä inho ja viha kristinuskoa kohtaan. Nykyään en voi mitenkään sietää uskonnon olemassaoloa ja entiset uskon veljet ja sisaret näyttävät silmissäni enää alhaisina, kieroina ja moraalittomina öykkäreinä. Minun ei silti tule lainkaan ikävä tätä saastanpesää.
Tympäänyin, vihastuin ja suutuin uskontoon
Anonyymi
461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jaha, vai niin. Mitä tilalle? Synti?
Elää voi hyvin ilman jumalia ja uskontoja. Ei niiden tilalle tarvitse mitään kun ei jää mitään tyhjiötäkään.
Hyvä se on miettiä kuitenkin joskus "mistä tulen, kuka ole, minne menen"? Itse uskon myös jälleen syntymiseen ja karmaan.
Onko sinule käynyt niin että poissa silmistä poissa mielestä. Vai onko joku kirkon piirissä oleva loukannut sinua ja siitä vihasi noussut. Ei oikein selviä. Jos näin on käynyt, voisitko ajatella että keskustelisit asiasta, viha uuvuttaa ja nakertaa koko sinua pidemmän päälle.
Minä olen kuunnellut ja katsonut televisiosta Jumalanpalvelukset, ei ihan samaan tunnelmaan pääse kuin kirkossa, mutta hyvä niin. Ehtoolliselle ei ole päässyt.
Olen vieraantunut kirkosta koronan aikana ja ajattelenkin, alanko enää koskaan käymään uudestaan sunnuntaisin. Niin voi käydä, mutta tuskin uskoni minnekään häviää. Hengellisyys minussa on aina ollut.
Voimia menetyksissäsi, toivottavasti löydät rauhan, oli se sitten kirkon piirissä tai ei.