Näyttää olevan vaikeaa puhua koronasta ilman poliittisia kytkentöjä.
Vapaavuori kumppaneineen haluaa sekoittaa hallituksen selkeää tiedottamista rajoitusten syistä. Hän myös väheksyy THL:n asiantuntijoiden varoituksia koronan leviämisestä ja rajoitusten välttämättömyydestä.
Hämmästyttää miten tietämättömiä jotkut ovat koronan vaarallisuudesta.
Miten he ylipäätään selviävät normaaleissa arkielämän tilanteissa?
Vapaavuori kumppaneineen haluaa sekoittaa hallituksen selkeää tiedottamista rajoitusten syistä. Hän myös väheksyy THL:n asiantuntijoiden varoituksia koronan leviämisestä ja rajoitusten välttämättömyydestä.
Hämmästyttää miten tietämättömiä jotkut ovat koronan vaarallisuudesta.
Miten he ylipäätään selviävät normaaleissa arkielämän tilanteissa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Asia on kuitenkin niin, että Sanna Marinin pitää esittää todisteet toimille.
Vapaavuori väitti ettei päätös perustu mihinkään muuhun kuin juuri mainitsemaasi politiikkaan.
Nyt Marinin on mahdollista todistaa, että hallituksen päätökset perustuvat tutkittuun tietoon kuten hän virkaan astujaispuheessaan väitti.
Vapaavuori syötti Marinin lapaan, ellei Marin sitten valehtele eikä pysty osoittamaan tutkimustietoa. Silloinkaan Vapaavuorta ei voi syyttää koska hän ei ole tehnyt mitään väärää.
Tämä hallituksen toiminta on todella käsittämättömän huonoavja TYHMÄÄ. JOULUSTA lähtien siis 2 kk muunnosvirustartunnat annettu levitä kuin kulo valkea Hallituksen toimesta....ja sen kaikki tiesivät kuinka tarttuva on NIIN HALLITUS EI SAANUT RAJOJA PITÄMÄÄN EIKÄ EDES PAKKOTESTAUKSIA....HELVETIN OSAAMATTOMUUTTA!
MUTTA NYT TÄLLAISTA.....》
Mitä ulkonaliikkumiskielto voisi tarkoittaa? Oikeusministeri arvioi IS:n tietoja Ylellä
Oikeusministerin mukaan Suomen koronatilanne on todella hankala, minkä vuoksi valtioneuvoston kanslia on jo ”viikkoja sitten” aloittanut pykälien valmistelun. Niillä varaudutaan Henrikssonin mukaan pahimpaan.
Hesalaisen liikun niin kuin aina...poliisille töitä!
No Vapaavuoren jo omatkin hylkäsi. Ja näkyy vaikuttavan jo ensi alkuun ainakin Helsingin paikallispolitiikkaan.
Mitä enemmän Vapaavuori ja Orpo kertoo ajatuksiaan ja puolueensa politiikkaa, niin sitä enemmän kaikissa seuraavissa vaaleissa se on Suomen ja suomalaisten eduksi.
Samaa mieltä Vapaavuoren ja Orpon ulostuloista!
Mitä tulee rajoitusten syiden perusteista, niin THL on joka tilanteessa kertonut joukkotilaisuuksissa tapahtuvasta viruksen leviämisestä, myös harrastustoiminnassa.
Vaikka vain yksi saa tartunnan oireettomana, hän vie sen kotiin ja sieltä se leviää lähipiiriin ja edelleen muihin kosketuksissa oleviin.
Tietoa on saatavilla jos sitä ylipäätään haluaa saada ja omaksua.