Sähköautoihin

pakollinen varotusääni. Pimpelipom.
36<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Miksei normaali polttomootorin ääni ?
Vai oliko radiossa kuultu pimpelipom peruutuksesta varoittava ?

Posti siirrätti omakotilaloni postilaatikon kadun toiselle puolelle ja yritänkin opettaa itseni ylittäessä katsomaan oikealle ja vasemmalle, vaikka ei mitään kuulu.
Parkkipaikaksi muutetulla vanhalla torilla pari kertaa on äänetön sähköauto yllättänyt.

Äänestä

Mikä se sellainen pimpeli on?

Äänestä

Niihin suunnitellaan jonkinlaista
moottoriääntä.

Suomessa sitä ei tarvita parin vuoden kuluttua. Sähköauton omistajien kiroilu kyllä kuuluu kauas kun huomaavat miten hallitus nyt kusettaa hankkimaan sellaisen.

Sen omistaminen muuttuu älyttömän kalliiksi koska polttoaineverotus siirretään suoraan omistamisen verotukseksi. Ja siinä jää paskat käteen kun kukaan ei niitä käytettyinä osta kun muiden maksujen päälle tulee vielä 15-20 tuhannen euron akkujen vaihto.

Äänestä

Sähköautot soittamaan tauotta Kansainvälistä eli Taistojen tiellä KOM-teatterin esittämänä. Ainoa sallittu auton väri on lisäksi aatteenpunainen.

Äänestä
  • Vihreät ajamaan fillarilla edellä varoittamassa käveleviä aatetovereitaan pahoista autoista.

    Äänestä

  • Ja noihin sähköautoihin saatava sähköt ilmaiseksi tuulimyllyistä,samoin kuin autotkin veronmaksajien piikkiin. Ei muuten entiset autot vaihdu sähköautoihin ikinä.
    Terv. Vanha proletaari

    Äänestä

Stereot täysille kaiutin konepeltiin ja mikrofoni jotenkin kiini, niin kuski voi itse päristellä kuin lapset silloin kun ne leikkii pikkuautoilla.

Äänestä

Nää mopopoitsujen laitteet pärisee, ainakin kuulee. (Ainut positiivinen asia). Sähköauto on tosiaan hiljainen.

Äänestä

Polttisvehkeetkin ovat nykyään aika äänettömiä renkaita lukuun ottamatta.

Äänestä

Tuohinen räpätti pyörään.

Äänestä

Ääntä pitävä agregaatti sähköä jauhamaan.

Äänestä

Ei tosta meidän bensamoottori autostakaan juuri mitään ääntä kuulu hitaasti ajaessa. Pitäisikö siihenkin sitten joku varoitusääni järjestää? Vai painanko vaan tööttiä aina kun nopeus on alle 20 kmh?

Äänestä
  • Kuullostaa vähän lampaan ääneltä bäää bää. Sopii hyvin suomalaiselle pakkosähköautoilijalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuullostaa vähän lampaan ääneltä bäää bää. Sopii hyvin suomalaiselle pakkosähköautoilijalle.

    Vedä sinä polttopelle ittes jojoon. Sähköautot tulee ETKÄ SINÄ VOI SILLE MITÄÄN!!!!

    Äänestä

Niihinhän on lisätty keinotekoinen ääni, muttei pimpelipommia kuitenkaan. 🙂

Äänestä
  • Kyllä se on ihan oikea ääni, eikä mitenkään "keinotekoinen".

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on ihan oikea ääni, eikä mitenkään "keinotekoinen".

    Miksi valehtelit?

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu juu, mutta se ääni on ihan oikea ääni.

    Keinotekoisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keinotekoisesti.

    On vain aitoa ääntä.

    Äänestä

  • Aamu uutisissa oli pimpelipom ääni. Eri merkeissä eri ääni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on ihan oikea ääni, eikä mitenkään "keinotekoinen".

    Ihan oikeastihan autot pitävät tuollaista ääntä, "Brah, brah, brah, brah..."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On vain aitoa ääntä.

    Sähköautoissa keinotekoisesti, katso vaikka googlesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sähköautoissa keinotekoisesti, katso vaikka googlesta.

    Tuosta oleppa hyvä.
    https://www.google.com/search?client=opera&q=sähköauton keinotekoinen ääni&sourceid=opera&ie=UTF-8&oe=UTF-8

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on ihan oikea ääni, eikä mitenkään "keinotekoinen".

    Sähköautoihin on suunniteltu keinotekoisia moottoriääniä, jotta jalankulkijat havaitsisivat pienillä nopeuksilla liikkuvat ajoneuvot paremmin.[15][16] Heinäkuusta 2019 eteenpäin tämä on EU-määräyksen mukaan pakollinen kaikissa autoissa, jotka pitävät alle 50 dB:n ääntä pienissä nopeuksissa.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sähköauto

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sähköautoissa keinotekoisesti, katso vaikka googlesta.

    Ei ole mitään "keinotekoista ääntä". Sähköautostakin kuuluu ihan aitoa ja oikeaa ääntä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mitään "keinotekoista ääntä". Sähköautostakin kuuluu ihan aitoa ja oikeaa ääntä

    Äääntä kyllä kuuluu kun pelastuslaitos tulee sammuttamaan akkupaloa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äääntä kyllä kuuluu kun pelastuslaitos tulee sammuttamaan akkupaloa.

    Kuuluu molskahdus kun palava sähköauto nostetaan vesilavalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äääntä kyllä kuuluu kun pelastuslaitos tulee sammuttamaan akkupaloa.

    Polttomoottoriautoja palaa monta sataa Suomessakin joka vuosi. Kyllä silloin kuuluu palokunnastakin ihan samaa ääntä. Akkupalot paljon harvinaisempia kun ei ole palavia nesteitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mitään "keinotekoista ääntä". Sähköautostakin kuuluu ihan aitoa ja oikeaa ääntä

    Sinulla ilmeisesti luetun ymmärtämisessä vaikeuksia, eipä voi mitään.

    Äänestä

Eikö niihin voi laittaa sellaista räpätintä kuin muinoin pikkupoikana laitettiin polkupyöriin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

pakollinen varotusääni. Pimpelipom.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu