1844 1844 1844

Vuoteen 1844 liittyvät adventistien valheet ovat ellensatuja ja eksytystä.
Jopa aikalaskelmatkin otettu käyttöön valheeseen.
Sokaistuneet elävät v. 1844 valheessa vieläkin tänä vuonna adventuksen tunnelmissa.
V. 1844 oli suurta harhaa ja eksytystä eli adventismia
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuolloin oli vielä mahdollista esittää paratiisimaa. Ei enää myöhemmin. Tuli ydinvoima ja paluu paratiisiin muuttui mahdottomaksi. Jumala toimi oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.

Äänestä

Trollihenkesi aloittaja elää jatkuvasti, mihin jätit Jeesuksen sanomastasi?
Tunteeko Herra sinut? Onko Isällä sinun nimesi tuttu?
Miksi Hän kasvattaa leivän pöytääsi? Pelastaaksesi sinut, niinkö?
Koska Hän saa sijaaa sydämeesi? Koska ymmärrät- kuinka vuosisatojen ajan eri uskon henkilöt ovat Jeesusta odotellen esittäneet näkemyksiä aikahetkistä.
Vai noukitko vain yhden, että pääset trollaamaan?
Mikä on sinun satusi? Oletko Apostolinen? Haetko elämällemme ja luomiselle aikaa, jo ennen luomista- kun oli Sana - ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala!
Eli tuolle Sanan perustukselle LUOTIIN - kaikki iankaikkisuus, eli Kristukseen, Sapatin Herran pysyvyyteen elämässä.
Haetko sitä - odotako Häntä? Martti Luther odotti ja asetti päivän ajatuksen, ja lukematon määrä - Herraan uskovia. Ymmärrätkö?
Onko Jeesus sinun Herrasi, mitä elämältäsi haet? Miksi hengität ja syöt leipäsi?
Miksi leipä elättää sinut? Miksi sen pitäisi elättää, mitä sanovat lähimmäisesi, olkoon hän vaikka tummaihoinen toiselta puolen maapalloa, mitä hän sanoo sinun leivänsyönnistäsi ja suusi kiitoksesta?
Mieti ja kerro! Tämä aloittajan kohdalle kysymys

Äänestä
  • Miksi te adventistit pidätte kynsinhampain kiinni vuoden 1844 kusetuksesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi te adventistit pidätte kynsinhampain kiinni vuoden 1844 kusetuksesta?

    Adventismiin kuuluu kusetus ja rahastus.
    Sinä ne amerikan eksytyksen eväät.
    $uurKiitos pastoreille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Adventismiin kuuluu kusetus ja rahastus.
    Sinä ne amerikan eksytyksen eväät.
    $uurKiitos pastoreille.

    Adventistien olisi syytä päivittää profetioitaan Nyky Aikaan.
    Rohkeasti vain Ellenhuppu pois päästä.
    Pastoritkin vain haluavat viedä rahasi.

    Äänestä

Kyseessä 1844 on enkelin sanat Danielin tiedustellessa milloin maahan tallattu pyhäkköpalvelus saisi uuden kunnian?
Enkelin sanat on Raamattuun kirjattu vastauksena kysymykseen; Dan 8:12-14;


1843-1844 on merkittävä vuosiluku varhais-adventti-herätykselle. Ensimmäisen Enkelin sanoma julistettiin (Ilm 14:6-13) ja joukko pabtistiseurakunnan William Millerin saarnojen vaikutuksesta uskoon tulleita ajattelivat maan olevan pyhäkkö ja odottivat Kristusta puhdistamaan pyhäkön.
Miller erehtyi ensin profetian tulkinnassa, ja sekoitti tapahtuman II-adventtiin, mutta Miller laski kuitenkin vuodet oikein. Uskonpuhdistuksen alkaessa monet herätyksen kokeneet ja saarnaajat ajattelivat näkevänsä Kristuksen tulon (Ilm 1:7-8) ennen kuin Matt 24:36 selvisi heille.
Sitten todettiin ettei maa ollutkaan pyhäkkö vaan Jeesus siirtyi taivaallisessa pyhäkössä kaikkein pyhimpään suorittamaan ylimmäispapillisen palveluksensa viimeistä vaihetta. (Hepr 8: luku) Enkelin vastaus koski pyhäkön puhdistamista, ja on pakko viitata oikeaan pyhäkköön josta maallinen pyhäkköpalvelus on esikuva/vertauskuva.
Metodisti-liikkeestä perheineen erotettu miss Ellen G White rukoili ymmärrystä ja selitti 2300 iltaa ja aamua profetian päätepisteen vuoden 1844 tarkoittavan Jeesus Kristus Ylipapin tehtävän toista vaihetta. Maallisessakin pyhäkössä oli vertauskuvallisesti kaksi huonetta ja vaihetta: “Pyhä” ja “Kaikkein pyhin.” (Hebr 8 luku, 4:14-16)

On ymmärrettävä ensin aikaprofetia 2300 illasta ja aamusta joka tuo vuoteen 1843-1844. (Dan 8:13-14) että voisi sitten ymmärtää myös profetioiden 1290 ja 1335 päivää merkityksen.

Aikaprofetia keskiajasta 1260 päivää; vuosia (538-1798) (Dan 7:25, Dan 12:7, Ilm 12:14) sekä tässä aikalaskennan perusteet on ymmärrettävä. Enkeli vastasi että siitä hetkestä kun Jerusalemin jälleenrakentamisesta annetaan käsky (Kuningas Artarksekses) on aikaa 2300 vuotta ko. tapahtumaan että pyhäkkö on taas kunniassa.

Laskelman lähtökohta on Dan 9:25.
Raamatulliset perustelut 2 300 vuoden aikajakson laskutavalle, että “päivä” olisi kirjaimellinen vuosi on tässä;
> Ilm 11:2 = 42 kuukautta= 1260 päivää
> Ilm 11:3 = 1260 päivää
> Ilm 12:14: = "vuosi, kaksi vuotta, ja puoli vuotta" = 1260 päivää
> Dan 7:25 = "aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa" =1260 päivää
(“Aika = 1 vuosi)

>>>>>>>>> 2300 vuoden aikajakso on siis neljä kertaa Raamatussa mainittu.
Raamatullisessa aikalaskennassa "päivä" = yksi vuosi. Nyt kun muutetaan nuo ilmaisut kaikki ensin päiviksi, niin saadaan vuosiksi muutettuna sama 2300 kaikista neljästä!

Hebr 7-9 luvut Ylipapin palveluksesta.

Profetia sisältää välitäyttymyksiäkin (ei niitä tässä) ja on iso profetia. Kestää aikaa että ymmärtäisi.







Viisaat voivat käyttää ymmärrystään tässä, kehottaa profeetta Daniel 12:10.

Äänestä

Aloittaja ei ole mitään muuta kuin rienaaja.

Äänestä
  • 1844-oppilaskelmat ei ole muuta kuin Jeesuksen rienaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1844-oppilaskelmat ei ole muuta kuin Jeesuksen rienaamista.

    Höpöhöpö.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vuoteen 1844 liittyvät adventistien valheet ovat ellensatuja ja eksytystä.
Jopa aikalaskelmatkin otettu käyttöön valheeseen.
Sokaistuneet elävät v. 1844 valheessa vieläkin tänä vuonna adventuksen tunnelmissa.
V. 1844 oli suurta harhaa ja eksytystä eli adventismia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu