Kiusaamistako

Teknisen pomot jääneet kiinni rahan tuhlaamisesta, kauhajokisten yrittäjien ohittamisesta ja työntekijöiden kiusaamisesta. Kun asioihin puututaan, se on kiusaajien kiusaamista. Lautakunnan puheenjohtaja saa paljon töitä kaupungilta, ei se ongelmista piittaa. Työntekijöiltä suut kiinni tai loppuu työt. Kaupunginjohtaja pakeni paikalta vaikeita henkilöstöongelmia, ei luottamusmiesten vuoksi.
766645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Nyt palstalla saadaan lukea teknisestä tekstiä, johon voi yhtyä!
Raskas organisaatiorakenne, nyökyttelevä luottamuslautakunta: ei ihme, että ongelmia tulee.
Kolmiloikkaajan halussa syyllistää luottamushenkilöitä on kyse vaalityöstä omaan pussiin?

Äänestä

Ratkaisumalli Koomajojella kaikkiin ongelmiin: JUOSKAAA

Äänestä
  • Kuka hoitaa valtion sivuteiden sorastusta ja lanausta. Talo nytkähtää kun rekka ajaa ohi. Tietenkää ei tienhoito korvaa mitään. on jo astioota tippunut hyllyltä saattaa katketa kivijalkakin. Onko todella jotta tälläisille maksetaan vielä palkkaakin? Jokin testi tarvitaan kun ei syksyiset valitukset ole vaikuttaneet vieläkään KARKEAA SORAA HETI JA KARHU PERÄÄN. Kuran lanailu 10syv 40 x 40cm koloihin on järjen vähyyttä lentää pois jo seuraavana päivänä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka hoitaa valtion sivuteiden sorastusta ja lanausta. Talo nytkähtää kun rekka ajaa ohi. Tietenkää ei tienhoito korvaa mitään. on jo astioota tippunut hyllyltä saattaa katketa kivijalkakin. Onko todella jotta tälläisille maksetaan vielä palkkaakin? Jokin testi tarvitaan kun ei syksyiset valitukset ole vaikuttaneet vieläkään KARKEAA SORAA HETI JA KARHU PERÄÄN. Kuran lanailu 10syv 40 x 40cm koloihin on järjen vähyyttä lentää pois jo seuraavana päivänä.

    Ne tiekarhut hävitettiin ja myytiin Baltiaan ettei sitten varmana enää lanailla täällä yhtään mitään..

    Äänestä

Teknisellä eläköityi muutamia vuosia sitten osaava työnjohto. Tilalle otettiin epäkelpoa ainesta, joka kurjistaa kauhajokea. Työvoima sukulaisia ja kavereita, myös ne kurikasta. Onnea kauhajoki ja veronmaksajat... tuleva köyhäjoki.

Äänestä
  • Tuota ihmettelin kun lumiaura meni klo 3 yöllä viikon ja lunta ei ollut tullut kuhan kolisteli. Melkoinen tekijä taitaa olla kun ei tarpeellista tienhoitoa hoida kummiskaan.
    Keitä nämä on Kauhajoella kaikki on salattu linnan kiinteistössä toimipaikka.

    Capella Kilta Oy
    POHJOLANTIE 10-12
    61800 Kauhajoki
    050 5965596

    Äänestä

JOs lukee lauantain Ilkka-Pohjalaisen jutun ja nyt maanantain saman lehden pääkirjoituksen, voi tulla päätelmään, että hyvä kun tämä asia nostettiinn pöydälle. Jännä nähdä mitä ensi torstain Kauhajoki-lehti kirjoittaa. Suojeleeko se vain omiaan ja vähättelee koko juttua. Kiitos aloitteen tekijöille.

Äänestä
  • Kyllähän Kauhajoki lehti on Lassen media. Ei Tuomas mitään kirjoita ja hyvä niin, koska tiedossa ei ole muuta kuin Santalan ja Hautalan puolustelua saamattomuudelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän Kauhajoki lehti on Lassen media. Ei Tuomas mitään kirjoita ja hyvä niin, koska tiedossa ei ole muuta kuin Santalan ja Hautalan puolustelua saamattomuudelle.

    "Ilmajoki" -tautia täälläkin pahasti...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ilmajoki" -tautia täälläkin pahasti...

    Ilmajoella viranhaltijat teki poliisille tutkintapyynnön. Asiat tutkittiin ja todettiin että mitään työsuojelurikosta tai kunnianloukkausta ei ollut ainakaan luottamushenkilöiden taholta tehty.
    Rahaa polttivat toistakymmentä tuhatta.

    Äänestä

  • 14 nimeä joista 12 oli viranhaltijoita.
    Aloite on tehty väärin, pitäisi tutkia viranhaltijoiden harjoittamaa kiusaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    14 nimeä joista 12 oli viranhaltijoita.
    Aloite on tehty väärin, pitäisi tutkia viranhaltijoiden harjoittamaa kiusaamista.

    Kyllä kansa on Kiusattujen asemassa. Hyväveli on varmaan luvannut joka Euron muurariveljelle jotka kimpassa myyvät suolaa. Soraa ei saa koska montut yksityisten omistuksessa. Googlatkaa P2 propaganda duo alkaa järjestelmä ja syyt selvitä.

    Äänestä

Kiusaaminen ja kyykyttäminen tuntuu olevan arkipäivää kauhajoella, muutoinkin kuin valtuutettujen osalta. Eikä yksin tuolla kunnantalon yläkerrassa vaan ihan pikkupomojen tasolta alkaen. Eikä nuo ulkopaikkakuntien tuontinilkit taida tehdä poikkeusta, jopa pahempia simputtajia. Kuinka pitkään veronmaksajien pinna ja kukkaro kestää leikkiä. Puututaan asioihin, kun vielä voidaan.

Äänestä

Mikäli kiusaaminen on Kauhajoella näin laajamittaista, kun täältä voi aistia ja työntekijöiden avautumisista keskusteluissa ymmärtää, niin mittavat selvitystoimet aloitettava pikimmiten. Esimiesten on turha piiloutua enää tietämättömyyden taakse, jo laki vaatii puuttumista asioihin. Jos kerran työpahoinvointia ja tästä johtuvia irtisanoutumisia ollut, niin pesä on putsattava johtoa myöden. Myös irtisanoutuneita on hyvä kuulla, onhan heidän sietokykynsä ylitetty. Ylimmän johdon tulee tehdä johtopäätökset, puuttua asioihin tai irtisanoutua kykemättöminä hoitamaan tehtäviään. Ovathan he vastuussa alaistensa tekemisistä.
Myös valtuutettujen tekemä häirintä kuuluu selvittää asianmukaisesti. Uuden kunnanjohtajan hakuprosessi ja valinta on aina aikaa ja verovaroja kuluttava prosessi. Uuden virkamiehen perehtyminen tehtäviinsä vie aikaa ja saattaa aiheuttaa viivytyksiä yhteistyökuvioihin.
Niin työnjohdon kuin ylempien esimiesten vaihtaminen kannattaa kuitenkin aina väärinkäytösten ilmetessä. Äänestäjät vastaavat tietysti valtuutettujen valinnoista, mutta vilppiä tai väärinkäytöksiä ei heiltäkään voi sallia.
Ei pyyhitä rötöksiä villaisella, vaan annetaan asiat riippumattoman tahon tarkistettavaksi.

Äänestä
  • Nimiä ja mitä ovat sanoneet julkisuuteen. Totuudet julkisiksi, huhut ja kuulopuheet omaan arvoonsa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimiä ja mitä ovat sanoneet julkisuuteen. Totuudet julkisiksi, huhut ja kuulopuheet omaan arvoonsa,

    Täälä tuskin kannattaa kertoa yksittäisten henkilöiden nimiä tai luottamuksellisia kertomisia. Asiat saattavat jopa mennä oikeuden ratkottaviksi ja niitä siksi turha levitellä. Tällainen riepottelu olisi myös hirmuista leikkiä näille kiusatuille ja muuten alistetuille. Annetaan osallisten kertoa oman harkintansa mukaan asioista ja toivotaan, että irtisanoutuneitakin kuunnellaan.
    Jaksamista työntekijöille ja nostakaa asia esille kysyttäessä. Työterveyshuolto auttaa vaikeissa tilanteissa. Rohkeasti puolustamaan itseä ja kiusattua työkaveria. Ei asiat parene hiljenemällä.

    Tämä on todella hankala aihe käsitellä Kauhajoella. Puolustettu on itseä ja myös työkaveria, joka on vain johtanut erilaisiin yleisiin keskusteluihin, mutta suoraan asiaan ei ole tehty mitään. Pomot ei tohdi tehdä mitään, koska silloin myös heidänkin tekemisiin puututaan. Tätä tapahtuu niin kaupungin puolella kuin llky:n puolella.

    Suo siellä vetelä täällä ehkä valtion pitäisi ottaa Seinäjokea pienemmät kunnat suosiolla hallintaansa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suo siellä vetelä täällä ehkä valtion pitäisi ottaa Seinäjokea pienemmät kunnat suosiolla hallintaansa

    Koko Kauhajoki pitäisi lakkauttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on todella hankala aihe käsitellä Kauhajoella. Puolustettu on itseä ja myös työkaveria, joka on vain johtanut erilaisiin yleisiin keskusteluihin, mutta suoraan asiaan ei ole tehty mitään. Pomot ei tohdi tehdä mitään, koska silloin myös heidänkin tekemisiin puututaan. Tätä tapahtuu niin kaupungin puolella kuin llky:n puolella.

    Eikö ihmiset enää hanskaa hommia niin kuin työpaikkakiusaamista pois päiviltä vai pitääkö laittaa porukkaa koulutukseen?

    Kun noita juttuja kuulee, niin tulee mieleen ihmisen ihme kyky olla näkemättä oman kaltoinkohtelun. Kaikki kiusatut eivät varmaankaan edes tiedä, mitä pomostelijat heidän seläntakana touhaa. Se yksi naapurikuntalainen ei saa ollen näykkimättä veronmaksajia, siis palkkansa maksajia.
    Kai näiden jälkeen T-johtaja vetää johtopäätökset ja aloittaa toimet työnjohdon vaihtamiseksi ja vetää johtopäätökset omien tehtävien hoidon tasosta. Onhan ylin johto viimekädessä vastuussa alaisten käytöstä ja rikkomuksista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko Kauhajoki pitäisi lakkauttaa.

    Ainaki tie kurikkaan poikki!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on todella hankala aihe käsitellä Kauhajoella. Puolustettu on itseä ja myös työkaveria, joka on vain johtanut erilaisiin yleisiin keskusteluihin, mutta suoraan asiaan ei ole tehty mitään. Pomot ei tohdi tehdä mitään, koska silloin myös heidänkin tekemisiin puututaan. Tätä tapahtuu niin kaupungin puolella kuin llky:n puolella.

    Miten esimiehenä voi olla narsistis tyyppinen pomo, joka ei osaa käsitellä kriittistä palautetta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö ihmiset enää hanskaa hommia niin kuin työpaikkakiusaamista pois päiviltä vai pitääkö laittaa porukkaa koulutukseen?

    Onko liian hyvää pataa avien kans ei puututa asioohin vaikka pitääs
    Ja onko työhyvinvointikyselytkin sellaasia että pitää olla oikiat väärät vastaukset

    Äänestä

Uudella kaupunginjohtajalla on tekemätön paikka. Pitäis saada työhyvinvointi kuntoon kesätyöntekijöitä myöden. Pitäisi olla kokonaiskuva millä sektoreilla ylin johto hyväksyy epäkypsän johtamisen. Ylempi esimies on vastuussa työnjohtajien tekemisistä, jos on tehtäviensä tasalla.

Äänestä

Hyvä työyhteisö on lyhyessä ajassa mennyt pilalle.

Äänestä

Voisko tällainen käytös ja toiminta johtua kauhajoen ujuttamisesta kurikan vasallikunnaksi? Ketkä tämän takana, kuka johtaa ja kuka hyötyy?

Äänestä
  • Sikäli kuin muistan niin Kauhajojella on kiusattu aina

    Äänestä

Kiusaamisella on yleensä tarkoitus. Voisiko olla että kauhajokea koetetaan hivuttaa kurikan kylkeen tai vasallikunnaksi? Kuka tätä johtaa ja ketkä tästä hyötyy??

Äänestä
  • Yleensä oma etu saa aikaan mitä vain.

    Äänestä

Mua itteä ärsyttää kiusaaminen. Ite koen sitä tälläkin hetkellä. Kyllähän toi harmittaisi, oon samaa mieltä ku sä.

Äänestä

joo lautakunnan pj kiittelee kauhajokilehdessä teknisen organisaatiota hyvästä työstä kun hänellekki hommia piisaa ihan kiitettävästi

Äänestä
  • Kun tuota kiittelee, täytyy olla samaa seurakuntaa ja syndikaattia..

    Äänestä

Tekniset ja lautakunnat yhtyneet ajamaan omia yhteisiä etuja, mutta eiköhän hinaajien sumutorvet vielä epävireisesti törähtele. Hannu Karpo olis pitäny ottaa perkaamaan nämä kyykytykset.

Äänestä

Onko totta, että Kauhajoella erään esimiehen alaisuudesta on irtisanoutunut jo neljäs työntekijä? Työnjohtoon tarvitaan uudet kasvot ja kyllähän tekninen johtaja on pahasti epäonnistunut, joten vaihtoon vain koko kolmikko.
Ei työnjohto voi perustua kyykytykseen, kiusantekoon tai räyhäämiseen, edes kauhajoella. Esimiesten tehtävä on turvata työrauha, eikä kiusata työntekijöitä, urakoitsijoita ja kuntalaisia.

Äänestä
  • Kyllähän sieltä väki irtisanoutuu. Esimiestehtävä on epäonnistunut. Samaa ongelmaa on havaittavissa ympäristöosastolla. Väki siellä vaihtuu ja poissaolot huomataan. Epäpätevää esimiestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän sieltä väki irtisanoutuu. Esimiestehtävä on epäonnistunut. Samaa ongelmaa on havaittavissa ympäristöosastolla. Väki siellä vaihtuu ja poissaolot huomataan. Epäpätevää esimiestä.

    Ihmiset väsyy kun on niin epäasiallista käytöstä ja työpaikkakiusaamista kolmannen kerroksen teknisen osaston johtajilta.

    Eivät itse tajua ollenkaan.

    Miksei asioita aleta tutkia kunnolla ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmiset väsyy kun on niin epäasiallista käytöstä ja työpaikkakiusaamista kolmannen kerroksen teknisen osaston johtajilta.

    Eivät itse tajua ollenkaan.

    Miksei asioita aleta tutkia kunnolla ?

    Tätä se on kun pieni piiri istuu samas kahvipöyrässä, ei siinä viitti kaveria mollata. pareet vaan ummistaa silimät, ei korpit korpin silmiä noki.
    Heleppoa hommaa kun heinänteko. kuppikunta on pieni niin epäoikeurenmukaasuuret saa rehottaa. ja kauhajokelaaset maksaa.

    Äänestä

Viranhaltijat pitäis laittaa koulutukseen ja töihin.

Äänestä
  • Minkälaista koulutusta pituudeltaan ajattelit ja kuuluisiko siihen työharjoittelua, jos niin missä ja kuka kaiken maksaisi?

    Äänestä

Linda ei ollut johtaja!

Äänestä

Pitäis potkia ulos kaikki öykkärit. Nimet esiin!

Äänestä
  • Kun kaikki tongittais pohjamutia myöden, niin tiedä mitä paljastuisi. Ensi pitäis katkaista tie kurikkaan ja sen jälkeen ylempi johto käsittelyyn. Tämä kolmen kopla on röyhkeyden huippu. Tätä vaatisi Kauhajokisten veronmaksajien etu!!

    Äänestä

ihme touhua

Äänestä

Hevonpaskan maistelijat

Äänestä

Hei, Tämähän on ihan normi asia Kauhajoella, tilaataan muualta, ettei vain se paikallinen yrittäjä vähän saisi tuloja, jopa ennen "korona" aikaa.
Pitäis vissiin perustaa "reppufirma" Eestiin, niin sais Kauhajoeltakin taas työjuttuja.

Äänestä

Voiko olla totta? Kauhajokinen yrittäjä maksaa kunnan työnjohdon palkkoja. Kuin kiitoksena tarvikkeet ja palvelut otetaan kurikasta ja ilmajoelta. Miksi tekninen valitsi esim. kurikkalaasen työnjohtajan, kun kauhajokisia olisi ollut tarjolla. Jos tämä oli pätevin, niin taso kyllä oli hakijoissa todella kehnoa.

Äänestä
  • Kauhajokiset pyrkimään Kurikkaan töihin, hakemaan sieltä veroteettavaa tuloa ja ostamaan Kurikkaan Kauhajoelta palveluja ja tarvikkeita...jaa, ei taida kurikkalaiset olla niin tyhmiä että naapuripaikkakunnalta palkollisen ottaisivat.

    Äänestä

Teknisen talous on kurikkalaasten lypsylehemä. Sieltä kulukoo seurue viemäs meirän vaivoon kerättyjä veromarkkoja. Mullei oo romaaneja vastahan mitää, mutta kurikkalaaset vois rahoottaa omat vähemmistönsä ihan itte. sellaasten äkkiväärien tarttisi tänne tulla ollenkaa.

Äänestä
  • Ooksä joku kaupungin entisistä suojatyöpaikkaurakoottijoosta?
    Onhan se katkeraa ku pitääs alaata oikiasti töihin,ennen sentäs riitti ku oli työmaalla ja sinnekki mentiin ku ittelle sopi...
    Ei työnjohdon kuulukaan kaveerata urakoitsijoitten kans.
    Muistuu hyvin mieleen takavuosien käytäntö,ku mestarit osallistui aina urakoittijoitten kekkeriille,syntymäpäivistä kakaraan hääjuhuliin.
    Se oli siä aikaa ku nuoleskelemalla työmaat hankittiin.
    Alakaako ruskia färi jo haalistua kielenpäältä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ooksä joku kaupungin entisistä suojatyöpaikkaurakoottijoosta?
    Onhan se katkeraa ku pitääs alaata oikiasti töihin,ennen sentäs riitti ku oli työmaalla ja sinnekki mentiin ku ittelle sopi...
    Ei työnjohdon kuulukaan kaveerata urakoitsijoitten kans.
    Muistuu hyvin mieleen takavuosien käytäntö,ku mestarit osallistui aina urakoittijoitten kekkeriille,syntymäpäivistä kakaraan hääjuhuliin.
    Se oli siä aikaa ku nuoleskelemalla työmaat hankittiin.
    Alakaako ruskia färi jo haalistua kielenpäältä?

    Aijat muuttuu, ny töihin pääsöö enää pomojen sukulaaset ja lapsuurenystävät?

    Äänestä

  • hai sie rahoottakaa joko niitä rahoja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aijat muuttuu, ny töihin pääsöö enää pomojen sukulaaset ja lapsuurenystävät?

    Kiusaajat palkittee toisia samanlaisia kiusaajia

    Äänestä

Laita aloittaja nimiä kehiin jos asiat on totta, vihjailut ja huhut tyhjän jauhantaa.

Äänestä

Karua tekstiä. Onko tällaaset asiat jo selevitetty. vai onko tarkootus lakaasta pöyrän alle

Äänestä
  • Ei ole käsitelty, vaikka yhteyttä otettu tekniseen johtoon sekä muutamiin valtuutettuihin. Elämä on kovaa ja sitten kuolee. Stressi ei ainakaan pidennä sitä elämää niillä, joihin asia kohdistuu kipeämmin.!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole käsitelty, vaikka yhteyttä otettu tekniseen johtoon sekä muutamiin valtuutettuihin. Elämä on kovaa ja sitten kuolee. Stressi ei ainakaan pidennä sitä elämää niillä, joihin asia kohdistuu kipeämmin.!!!

    Ruikkua toimistossa

    Äänestä

  • Lakaasemma pökäleet maton alle

    Äänestä

Teknisen pomot varmaan kätkeneet pökäleitä ympäri kaupungintaloa. Hävyttömyydellä ei ole mitään rajaa!!!

Äänestä

Mikäs se hallintojohtajakin oli joka lähti 3-viikon jälkeen takaisin suojatyöhön Ilmajoelle?

Äänestä

Justiin luin ilkasta valtio antaa kurikkaan 20milj tierahaa ,haloo Lasse missä on meidän tierahat onko ne siellä capellan temppelissä.

Äänestä
  • eikös nuo yhteyret saa pienemmälläki rahalla katkaastua kurikkahan

    Äänestä

Voiko tällaista olla vielä 2000 luvulla? Tavoitellaanko tällä tavalla toimien muuttovoittoa kuntaan. Voiko kuvaillun kaltainen porukka olla vielä virkasuhteessa. Tietääkö ylin johto tästä?
T.Pirkko

Äänestä
  • Tää on entisten hyvävelimiesten aikaansaama trolli.
    t Terttu

    Äänestä

hyvää mainosta kauhajoki.kannustaa muuttamaan tänne

Äänestä
  • Koomajoki -kokoiset nyt on vain liian pienet yksiköt niitä ei koskaan saada toimimahan laillisuures

    Äänestä

Onko nyt niin että olis työnjohto saanu vakavat nuhteet ja varoitukset? Miksei heti kengänkuvaa takapuoleen?

Äänestä

Mehukasta tekstiä luettavaksi jos on koomajoelle suunnittelemas muuttoa.

Äänestä
  • Täälä kitisee ne jotka ei mitää tee...

    Äänestä

Kyllä on outo toimintaa. Tuloo mielehen itääsen naapurin ongelmat,kun ollahan niin polleaa ettei nahkahan taharota mahtua. Onko tuo teknisen osaston sotku jo selevitetty ja käytöshäiriööset erootettu?

Äänestä

Kauhajoen saattaas olla paree antaa kengänkuva persuksille teknisen pomoolle. Tällaanen ei oo normaalien ihmisten toimintaa. Olisko niin jotta ylin johto on epäonnistunut. Tervetulo kauhajoelle

Äänestä

Ohhoh. mehukasta on juttu,

Äänestä

Onks tietoo ketä noi on. Ketä on teknisell se isopaha susi pentuineen joka kiusaa pikku possuja. Vois olla ett jotain kauhajoelle muuttavaa kiinnostais

Äänestä
  • Eikö ne oo ne jotkut valtuutetut niitä pahimpia kiusaajia?

    Äänestä

  • Sieltä yläkerrasta ne saattaa löytyä

    Äänestä

onks näitä tutkittu. vaikuttaa todella kiusaamiselta tai ja omanedun tavoittelulta. onko tyypit vielä töissä. ei tunnu perinteiseltä keskustalaiselta kiusanteolta saattaa olla mukana joku ulkopuolinen tekijä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Teknisen pomot jääneet kiinni rahan tuhlaamisesta, kauhajokisten yrittäjien ohittamisesta ja työntekijöiden kiusaamisesta. Kun asioihin puututaan, se on kiusaajien kiusaamista. Lautakunnan puheenjohtaja saa paljon töitä kaupungilta, ei se ongelmista piittaa. Työntekijöiltä suut kiinni tai loppuu työt. Kaupunginjohtaja pakeni paikalta vaikeita henkilöstöongelmia, ei luottamusmiesten vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu