Näinhän se vaan on. Masentunut ei välitä muista kuin itsestään. Omaan napaan tuijottamista, ja kun minulla on kurjaa, kun minua ei kiinnosta jne. Entäpä ne läheiset, jotka päivästä toiseen kuuntelee tuota ainaista valitusta.. Katsokaa peiliin ja muuttakaa asennetta niin masennus alkaa helpottamaan. Älkää rasittako lähimmäisiä jatkuvalla valittamisella. Hakekaa apua jos siihen pystytte.
Itsekkäitä ja muista piittaamattomia
5
898
Vastaukset
- Anonyymi
Pystyn itsekkin tähän samaistumaan ja se tuntuu niin turhauttavalle pidemmän päälle olla läheinen masentuneen tai jonkun muun kanssa jolla on mielenterveysongelmia.. Aina tehdään itsekkäitä tekoja ja puhutaan negatiivisesti kaikesta ja kaikista ilkeillään ja muuta. Kaikki pitäisi vaan ymmärtää ja antaa anteeksi koska hänellä on nyt vaikeaa ja on siksi oikeutettu käyttäytymään kusipäisesti.. tuntuu että muidenkin pitäisi keskittää elämäänsä tämän masentuneen ympärille ja olla erityisvarovainen mutta toinen ei liikauta pikku rilliäkään yrittää käyttäytyä kuin normaalit ihmiset
- Anonyymi
Varsinkin jos itse ei ole henkilökohtaisesti kokenut masennusta se tuntuu vielä enemmän ylitsepääsemättömän raskaalta ja turhauttavalta. Ja vielä jos masentunut ei ole itse osallistuva omaan pelastusoperaatioonsa vaan muiden pitäisi vaan olla tukena ja jaksaa
- Anonyymi
Masentuneen tai psyykkisesti oireilevan voi passittaa hoitolaitokseen vaivaamaan kouluttaunueita mielenterveysalan ammattilaisia. ei OLE PAKKOA ASUA SAMAN KATON ALLA TERVEEN, NORMAALIN YKSILÖN tai edes tavata mielialasairasta koska terveelle se on rasitus. Voi unohtaa sinne hoitikseen , kyllä yhteiskunta huolehtii heikommistaan.
- Anonyymi
Kuvailisin masennusta mustaksi aukoksi joka imee kaiken energian ympäriltään, riippumatta siitä onko se masentuneen itsensä tai läheisten energiaa.
Masis on vielä siitä hankala että se elämän into täytyy löytyä masentuneelta itseltään. Tilannetta ei siis varsinaisesti auta se, että masentuneen puolesta tehdään asioita tai että pääsee pitkälle sairaslomalle, jne... Vaan masiksessa pitäisi päästä kunnolla syihin. Valitettavasti syitä on niin monta kuin masentunutta, joten tilastollisesti pahraat konstit on juurikin liikunta, ruokavalio, uni jne... - Anonyymi
Taasko sama aloittaja asialla. Terveydenhuoltoalan oppilaitoksissa aikanaan jo opetettiin, että ihminen ei ole sama kuin diagnoosinsa. Sinulla on olemassa ihmistyyppi nimeltä "masentunut". Kyseessä on siis ihminen, joka kärsii masennuksesta. Kyseessä on siis ihminen. Sinulla tämä ihmisyyspuoli on unohtunut. Haluaisitko kenties kertoa, minkälaisia ovat kaikki naiset, kaikki miehet, kaikki tummaihoiset, kaikki punahiuksiset, kaikki diabeeetikot, kaikki anoreetikot, kaikki äidit, kaikki opettajat, kaikkivasenkätiset tai kaikki maahanmuuttajat? Sinä niputat yhdellä käsitteellä yhteen ison joukon hyvin monenlaisia ihmisiä.
Kaikilla masennuksesta kärsivillä ihmisillä ei ole ystäviä tai sukua. Ihmiset kärsivät hiljaa kotonaan, eivätkä soittele tai valita kellekään. Masennusdiagnoosin jälkeenkin ihminen voi nauraa tai käydä lenkillä. Siivota tai tiskata. Ehkä siihen huippuvauhtiin ei saa itseään enää potkittua, mutta ilo ja elämä eivät ole siltikään vielä ohi.
Kun sinulla ilmeisesti on ongelma siitä, että olet ylikuormittunut jonkun henkilön valittamisen vuoksi, niin sinulla on kaksi vaihtoehtoa: 1) Katkaise ystävyys- tai sukulaisuussuhde tai 2) aseta rajat, eli tee sanallisesti selväksi, ettet halua kuunnella valitusta.
Ymmärrätkö, että sinäkin voit valita? Voit valita seurasi. Voit valita iloista ja positiivista seuraa. Voit etsiä ympärillesi aktiivisia ja elämänmyönteisiä ihmisiä. Voit hakea hyvin toiminnallisia ystäviä, joiden kanssa voit vaikka harjoitella maratonia tai ultrajuoksua varten tai lähteä kiertämään liftaten maailmaa koronaepidemian jälkeen. Ymmärrätkö sinä: sinä voit valita. Valitusta ei tarvitse kuunnella.
Ai niin. Kolmas keino on laadukkaat lukemiseen tarkoitetut korvatulpat. Jos et voi välttyä äänisaasteelta, niin eristä itsesi siltä. Nykyään on sosiaalisesti hyväksyttyä eristää itsensä kahdenkeskiseen kuplaan älylaitteensa kanssa. Kukaan ei edes huomaa, jos käytät korvatulppia. Onnea uuteen positiiviseen elämääsi!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911325
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511076En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse74869Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15797Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290716- 60715
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107708Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39691- 60678
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt43655