Seuraavat virheet on tehty:
1. Joulukuussa matkustus oli kuntarajojen olisi pitänyt estää. Perheitä olisi pitänyt kehoittaa viettämään joulu poikkeuksellisesti erillään.
2. Rajat kiinni, erityisesti KAIKKI matkustus Britanniasta ja Etelä-Afrikasta olisi pitänyt kieltää. Ulkoministeriö ja konsulaatit olisivat voineet huolehtia niistä Suomen kansalaisista, jotka eivät päässeet palaamaan. Ja kaikille ulkomailta palaajille VALVOTTU 2 viikon karanteeni sekä testaukset.
3. Koulut olisi pitänyt laittaa kiinni heti joululomien jälkeen 7.1. 2021 lähtien.
4. Talvilomien matkustus yli kuntarajojen olisi pitänyt estää.
Nyt sitten ollaan tilanteessa, että terveydenhoitoala ei selviä näin isoista potilasmääristä.
Ensin annetaan väestön matkustaa holtittomasti ja heti, kun talvilomat Etelä-Suomen osalta ohi, määrätään sulku ja aletaan valmistelemaan ulkonaliikkumiskieltoa.
Karanteenit ovat olleet pelkkiä suosituksia, ei niitä ole ihmiset noudattaneet.
Hallituksen toiminta ei vakuuta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
5. Anniskelu ravintoloissa olisi pitänyt kieltää Norjan esimerkin mukaan kiihtymis- ja leviämisvaiheissa olevilla alueilla jo syksystä tai anniskeluravintolat sulkea kokonaan. Kepu jarrutti ja esti ravintoloiden ottamista mukaan tartuntatautilain muutokseen MaRan edunvalvojana ja lobbaajana.
Anniskeluravintolat ovat paljon suurempi tartuntalähde kuin tartuntaketjujen jäljitys antaa olettaa, koska tartuntoja ei voi yleensä varmistaa niihin, johtuen siitä ettei ravintolojen asiakkaista ole tietoja, eli ketju katkeaa "sylttytehtaaseen" ja se jää tilastoista pois. Sama juttu bussien, ratikkojen, junien kanssa, yleensä tartuntaa ei voida todeta niihin, koska tartunta saadaan satunnaiselta joukolta joukkoliikennettä tai ravintolapalveluita käyttäviltä. Kotona, työpaikalla, koulussa, harrastuksissa, tutuissa tartuntaketjut yleensä saadaan selville, joten niiden osuus tunnistetuissa tartunnoissa on hyvin, hyvin ylikorostunut. MaRa vetoaa näihin tunnistettuihin tartuntaketjuihin vähätellessään kapakoiden osuutta, jotka vääristävät tartuntalähteitä hyvin paljon.
Husin alueen koronatilanne pahenee – infektioylilääkäri toivoo baareihin rajoituksia: ”Sylttytehdas juontaa sinne”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d9e8fb9e-775c-4dc9-b40b-9669c2b4a595
"Asko Järvinen: ”Anniskeluravintoloista on lähtenyt liikkeelle useita hyvin pitkiä tartuntaketjuja.”
Anniskeluravintolat tartuntalähteinä "sylttytehtaina" paljon tunnistettujen tartuntalähteiden tilastoja suurempia sanoo Asko Järvinen.
– Ravintoloiden tartuntaketjut jäävät usein avoimiksi. Tartuntaketjut eivät suoraan ylety ravintoloihin, koska ei tiedetä, keitä kaikkia siellä on ollut. Näin toki on ollut muissakin muunnosvirustartunnoissa, Järvinen sanoo."
Husin alueella yleisin tunnistettu tartunnanlähde on samassa taloudessa asuva henkilö, joka muodostaa 37 prosenttia tunnistetuista tartunnanlähteistä.
Toiseksi yleisimmät tunnistetut tartunnanlähteet ovat työpaikka (muu kuin sosiaali- ja terveysalan) sekä muu lähipiiri eli esimerkiksi ystävät, jotka eivät asu samassa taloudessa.
Järvinen painottaa, että tilastot koskevat vain tunnistettuja tartunnanlähteitä eli ne eivät anna kattavaa tietoa kaikista tartunnanlähteistä.
– Niissä on ainoastaan vain noin puolet oikeista tartuntalähteistä eli ne, jotka on saatu selvitettyä. Siten esimerkiksi ravintoloiden ja muiden julkisten tilojen kohtaamiset ovat varmuudella voimakkaasti aliarvioituna ja vastaavasti muiden helposti selvitettävien kohteiden, kuten kodin, työpaikan, koulun ja päiväkodin osuudet, ovat kokonaisuuteen nähden virheellisen suuria.
Järvinen korostaa, että usein tartuntaketjun alkulähde on ollut jossain muualla kuin kotona tai työpaikalla.
– Jos pystyttäisiin laskemaan esimerkiksi perheessä ja työpaikoilla tapahtuneista tartunnoista niiden alkulähteet, mistä ketju sai alkunsa, tietäisimme todellisen sylttytehtaan osuuden. Isoissa tartuntaketjuissa baareilla on ollut vaikutusta. Alkoholia on mukana, musiikki kovalla ja puhutaan kovempaa ja pisarat lentävät pidemmälle."