Välikysymys

Minkä tähden John F Kennedy ammuttiin?
Kun elämme tätä hetkeä ja aikaa, tämä kysymys tulee aina aika ajoin mieleen.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei psykoosissa oleva tarvitse järjellistä perustetta.

Äänestä
  • Mutta kuitenkin jonkinlaisen perustelun eikä ylimielistä vähättelyä.

    Äänestä

Politiikka. Ajoi värillisten kansalaisoikeuslakia, laittoi liittovaltion joukot turvaamaan afroamerikkalaisten lasten integrointia kouluihin jne. Kennedyllä oli paljon vihamiehiä valkoista ylivaltaa kannattavien parissa. Presidentin murha on useimmiten poliittinen. Oswald ei ollut mielenvikainen, joku hänet värväsi.

Ymmärrän, miksi aloittaja tätä juuri nyt ajattelee. Ilmapiirissä on paljon samaa - kiitos Trumpin. Ajattelin viimeksi tänään, että toivottavasti historia ei toistu. Republikaanipuolueen moraali on pohjamudissa, sen osoitti jälleen konservatiivien C-PAC -kokous.

Kiihottaminen jatkui kuin Capitolista ei olisi mitään opittu. Vastakkainasettelu on suurin piirtein samanlaista kuin vuonna 1963.

Äänestä
  • Nämä presidenttimurhat antavat perspektiiviä siihen miten siellä käy jos poikkeaa liikaa NWO:n suunnitelmista. Kennedy vaikuttanut tuolla politiikallaan melko vallankumoukselliselta presidentiltä. Kuka siellä sitten oikeesti ois se jeesus....Trump...hmmm....Siinä on jotain mutta onko se SE.

    Äänestä

  • Tätä asiaa on kommentoitu täällä paljon:
    Itse olen sitä mieltä että varapresidentti
    Lyndon B. Johnson murhautti JFK`n CIA`n avustuksella.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/JFK_–_avoin_tapaus
    Suosittelen katsomaan elokuvan jos jostain sen käsiisi saat?

    Elokuvan merkittävin pointti oli se että:
    JFKn murhanneet luodit tulivat kahdelta suunnalta?
    Eli vaikka ja jos Oswald sairasti Skitsofreniaa?
    Ei se tarkoita sitä hän olisi voinut yhtä aikaa ampua
    presidenttiä kahdelta suunnalta?

    Jack Ruby murhasi Oswaldin mutta kuka oli hänen
    toimeksi antajansa.
    Ruby oli "Dallasissa asunut yökerhojen omistaja. Hän murhasi presidentti John F. Kennedyn salamurhasta epäillyn Lee Harvey Oswaldin 24. marraskuuta 1963 Dallasin poliisiaseman pysäköintihallissa".Wikipedia.
    MItä syytä amerikkalaisella yökerhojen omistajalla oli murhata
    demokraatti Presidentin "murhaaja"?
    Oma mielipiteeni on se että joku (kuka) hänelle maksoi siitä?

    Salaliittoteoria sivuilta löytyy lisää infoa.

    Äänestä

Kennedyn ampuja oli kommunisti, Neuvostoliitossa asui vuosia ja avioitui venänäläisen naisen kanssa.

Äänestä
  • Ai että Hurtsevilta oli tullut käsky? NL:ssa kukaan ei toiminut ominpäin toisin kuin cowboyt,mutta miksi? Kuuban kriisihän oli juurikin saatu laukaistua, jenkit meni Vietnamin sotaan vasta -64 jälkeen.
    Ei tainnut Kennedyn kuolin vuonna jenkit sotia missään ulkomailla ,tai en ainakaan tiedä,Korean sodasta oli jo kauan aikaa. On tosiaan mysteeri ,miksi Kennedyn piti kuolla,ketä se palveli? Oliko vaan sisäpoliittinen teko? CIA,FBI tai oliko jenkeissä muita suuria vaikuttaja elimiä tuolloin esim.NSAta ,tai jenkkien kansallinen kiväärijärjestö?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minkä tähden John F Kennedy ammuttiin?
Kun elämme tätä hetkeä ja aikaa, tämä kysymys tulee aina aika ajoin mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu