Halosta kehoitti Piha äänestämään, ei miksei siirry vihreisiin

Kaiken kaikkiaan: ei ollut meidän Perussuomalaisten viikko tämä viikko 8: ensin Jämsänkoskella tapahtuneen jäsenten keskeisten välienselvittelyn oikeudenkäynti, sitten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoittaa ettei haluakaan EU-eroa, sen jälkeen ollaan siirtämässä kuntavaalit jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja kaiken kukkuraksi vielä Ano Turtiaisen jupakka. Ei todellakaan näytä hyvältä.

Olisi uskonut että persut alkaa tippumisen enne kokoomusta, mutta kokoomus ehätti edelle.
Orpon mukaan kokoomuksen väreissä oli Pihaa kohtaan ”laajamittaista toimintaa”. Hän kertoo, ettei hyväksy ”öyhötystä”.
Kokoomuksen kuntavaalisuunnitelmat Helsingissä menivät kerralla uusiksi, kun puolueen pormestariehdokkaaksi kaksi viikkoa sitten valittu Kirsi Piha ilmoitti yllättäen luopuvansa ehdokkuudestaan.
Pihan päätös oli Helsingin suurimmalle puolueelle kova isku, sillä vihreät ovat nousseet tuoreen gallupin mukaan jo kokoomuksen ohi.

Kokoomus on nyt tienhaarassa, joka Haloslaista Piha linjaa, tai peri kokoomuslaista linjaa.

Miksi Petteri Orpon arvot eivät sovi Kirsi Pihalle?
No siksi -
Ihmisarvolla politikoivat eniten ultraliberaaleja vihreitä arvoja kannattavat. Yrittävät tehdä joka asiasta ihmisoikeuskysymyksen.
Aivan loistavaa että jättäytyi pois. Piha ei arvosta Kokoomuslaisia arvoja. Miksi olla Kokoomuksen kirjoilla, jos ajatusmaailma edustaa vihreitä?

16

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todella paskamainen temppu, luonnehtii esimerkiksi eräs puoluevaikuttaja.
      Hän viittaa siihen, että vain hetki ennen ehdokashakemusten jättöpäivää Piha jätti kokoomuksen ilman ehdokasta tärkeimmän kaupungin tärkeimpään tehtävään.

      Vihrät tarttuneet kokoomukseen, ja myös muut punavihreät.
      Vihreät saaneet ajatusmaailmaltaan heitä kokoomuksen sisään.

      • Anonyymi

        Ei todennäköisesti edes ollut vahinko. Vaan tarkoituksellista. Ja samalla vielä sai Kokoomuksen riitelemään keskenään.

        Hieno vihreä myyrä.


    • Anonyymi

      Persutkin hajoamassa,heille nyt ei ole ensimmäinen kerta.

      • Anonyymi

        PS tämän hetken suurin puolue, jonka kannatusluvut nousee raketin lailla. Siinä faktaa. Älä ota enää, sen verran sekavia kirjoitat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PS tämän hetken suurin puolue, jonka kannatusluvut nousee raketin lailla. Siinä faktaa. Älä ota enää, sen verran sekavia kirjoitat.

        Millaisen vaalin persut käyneet? kun suurempia. Kauunkilais pesut ei tule menestymään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PS tämän hetken suurin puolue, jonka kannatusluvut nousee raketin lailla. Siinä faktaa. Älä ota enää, sen verran sekavia kirjoitat.

        Samanlainen toisten puolueiden lahkeissaroikkuja kuin vihreät. PS peesannut SDPtä, Vihreitä ja ketä vaan jolta saa äänestäjiä itselleen.

        Kannattaisi tutkia PSn rahavirrat, mistä ja keneltä tulee tukea. SDPltä?


    • Anonyymi

      Pihalla on tapana tehdä noita päätöksiä tunnepohjalta, joten ei olisi mikään yllätys, että hän ilmoittautuu vihreään puolueeseen piankin.

      • Anonyymi

        Näin on näreet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on näreet.

        Jep jep.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep jep.

        Jupulis !


    • Anonyymi

      Kokoomuksen ongelma on siinä, että liian paljon vasemmistolaisia. Menkää demareihin!

      • Anonyymi

        Isänmaallisin siipihän on jo aikoja kannattanut aitoa oikeaa isänmaallista liikettä, nimeltään PERUSSUOMALAISET. Itse entisenä kokoomuslaisena, olen nyt oikeassa porukassa, isänmaan ja kansan parhaaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isänmaallisin siipihän on jo aikoja kannattanut aitoa oikeaa isänmaallista liikettä, nimeltään PERUSSUOMALAISET. Itse entisenä kokoomuslaisena, olen nyt oikeassa porukassa, isänmaan ja kansan parhaaksi.

        Sama juttu, mutta haluaisin äänestää Kokoomusta. Ei vaan pysty enää. Orpon Kokoomusta ei vihreistä ja demareista erota.

        Kokoomuksessa on tosi paljon hyvää, ahkeraa ja isänmaallista porukkaa joiden mielestä Suomi sekä suomalaisuus on ihan ykkösasia. Jostain syystä tämä puita halaileva siipi on äänestetty johtoon viime vuosina. Stubb, Orpo jne... Linjan pitää muuttua, jotta minä palaan takaisin ja uskoisin pätevän aika moneen muuhun. Orpon kortit on nähty.


    • Anonyymi

      Persuilla puukot ja puntarit.

    • Anonyymi

      Kokoomus ja SDP liittyä yhteen. Siellähän jo valmiina Ay miljnääriitkin.

    • Anonyymi

      Porvareita Ay punikitkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      136
      2754
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      268
      2340
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1423
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1102
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      97
      1064
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1023
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      952
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      57
      851
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      282
      810
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      781
    Aihe