Orja miehen elämää

Anonyymi

Nuolin vaimolle illalla mahtavat orkut. Saunan jälkeen vaimo käski hieromaan itsensä ja rasvaamaan jalkansa. Totuttuun tapaaan ensin sain nuolla varpaiden välit, imeä varpaat ja nuolla jalkapohjat. Sitten hieman hieroa jalkoja ja rasvata ne. Tottakai perusteellinen hieronta vielä päälle jotta kaikki rasva imeytyy kunnolla. Sain sitten seurata emännän perässä sänkyyn ja nuolla ensin persettä. Lopulta vaimo käski nuolla pillua ja pitkän kaavan mukaan nautiskeli useamman orgasmin. Orjalla muna pystyssä koko ajan ja anelin epätoivoisesti päästä naimaan. Vaimo jälleen naureskellen kielsi ja muistutti että noin pienellä (21cm) munalla ei ole asiaa hänen sisäänsä. Hän nauttii vain isokyrpäisten tosimiesten naimisesta ja orjalla on oikeus pelkästään haaveilla hänen ihanasta pillustaan. Ja saanhan minä sentään puhdistaa sen kielelläni usein kun hän on vieraillut rakastajiensa luona. Mutta sain kuitenkin pitkästä aikaa luvan runkata itseni onneen. Hän otti lasin johon minun oli veivattava mällini ja käski runkkaamaan. Voi että teki hyvää. Oli parin viikon satsit palleissa. Lopuksi hän juotti omat mällini minulle. Olin niin kiitollinen että minulle on suotu niin ihana vaimo. Tekisin mitä tahansa hänen eteensä. Olen onnellinen orja mies. En edes tajua miten ikinä olen onnistunut huijaamaan itselleni noin ihanan Naisen. Luojalle kiitos. Peter Espoosta.

8

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerro nyt parempi satu hupiukko

      • Anonyymi

        Hupiukkojahan kaikki miehet on.


    • Anonyymi

      Moni mies on naisen orjana.

      • Anonyymi

        Pakkohan se on jottei joudu ulkoruokintaan heh heh


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkohan se on jottei joudu ulkoruokintaan heh heh

        Mieluummin tossun alla kuin ulkosalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieluummin tossun alla kuin ulkosalla.

        Vittu minua ei akka komenna se on nyrkin ja hellan välissä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vittu minua ei akka komenna se on nyrkin ja hellan välissä

        Toteaa Vihtori.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toteaa Vihtori.

        Perkele Reinon alle


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5399
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3477
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1602
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      197
      1521
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1023
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe