Aihe

Ruotsalaistutkimus: Enemmistö raiskaajista maahanmuuttajia

Anonyymi

Ensimmäisen ja toisen sukupolven maahanmuuttajat syyllistyvät Ruotsissa raiskauksiin useammin kuin kantaväestö.
Lundin yliopiston tutkijat esittivät tulokset Forensic Sciences Research -lehdessä syyskuussa 2020 julkaistussa artikkelissa Swedish rape offenders – a latent class analysis.

Tutkimukseen mukaan on otettu henkilöt, jotka on tuomittu raiskauksesta, törkeästä raiskauksesta ja raiskauksen yrityksistä vuosina 2000–2015 ja jotka olivat iältään 15-60 -vuotiaita. Raiskausrikokset on myös rajattu aikuisiin naisiin kohdistuneiksi.

Tulokset osoittavat muun muassa, että suurin osa raiskaajista, 59,2 prosenttia, oli ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttajia.

47,7 prosenttia tekijöistä oli syntynyt ulkomailla. Maahanmuuttaneista raiskaajista 34,5 prosenttia oli lähtöisin Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta(muslimeita). Seuraavana tulivat muu Afrikka (19,1 prosenttia) ja Itä-Eurooppa (15 prosenttia).

Tutkijoiden mukaan tulokset ovat yhteneviä ​​muiden Ruotsissa ja naapurimaissa tehtyjen tutkimusten kanssa.

Silakoilla miettimistä.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuon nyt näkee ja tietää ilman tutkimuksiakin.

    • Anonyymi

      Nyt nuo tutkijat pelkäävät, että äärisuvakit haluaa kostaa heille, kun kehtasivat kertoa tuosta.

    • Anonyymi

      Suomessa prosentit eivät vielä ole aivan näin pahoja mutta noita lukuja lähestytään. Kun siis emme halunneet oppia ruotsalaisten tekemistä virheistä.

    • Anonyymi

      Kaikki raiskaajat jalkapuuhun ja toreille näytille.
      Sen jälkeen rikosvälineet luovutettava valtiolle.

    • Anonyymi

      Musseja suurin osa.

      • Anonyymi

        Kuuluuko islam muka sivistysvaltioon?


    • Anonyymi

      Mutta toisaalta maahanmuuttajataustaisten naisten raiskatuksi tulemisen prosentti lienee lähellä nollaa.

      Tässäkin matut osoittavat ylivertaisuutensa. Heidän naisiaan ei raiskata samalla kun he itse onnistuvat raiskaamaan moninkerroin enemmän kuin kantikset.
      Matut ovat näyttäneet seiviytäjäluonteensa moninaisin eri tavoin esim. ansaitsemalla normiduunareita enemmän osallistumatta kuitenkaan työntekoon sekä kahden tai useamman vaimon pitämistä varallisuuden vain karttuen. Näistä valkoihoinen voi vain haaveilla

    • Anonyymi

      Ei siinä pakolaiset muuta työtä kaipaakaan, kuin siittämistä. Eihän islamilainen mies tee mmuuta työtä.

    • Anonyymi

      Viimeisimmässä virallisessa Suomessa tehdyssä tutkimuksessa ulkomaalaisten/ulkomaalaistaustaisten osuus oli n. 40 %.

      Mutta mutta... siinä ulkomaalaistaustaisiksi ei laskettu jos toinen vanhempi oli suomalainen tai jos omat vanhemmat (tai toinen heistä) oli syntynyt suomessa mutta heidän vanhemmat olivat maahanmuuttajia. Kun tuota aikanaan luin mietin, mikähän osuus olisi jos ulkomaalaistaustaisuuden käsitettä vähän lavennettaisiin. Myöskään kaksoikansalaisia ei laskettu (ja jos vanhemmat, se saattoi myös vaikutta itse tekijän luokitteluun).

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kapakat auki 18.4. ei hyvää päivää !

      Kepu taas kiristänyt kapakat auki. Viime keväänä kapakat oli kiinni 1. kesäkuuta asti ja nyt ne avataan puolitoista kuukautta aiemmin vaikka maassa 50
      Maailman menoa
      312
      10152
    2. Seiska: Sofia Belorf sai ehdollista vankeutta! Rahanpesua ja huumausainerikos...

      Sofia Belórf tuomittiin tänään käräjillä rahanpesusta ja huumausainerikoksesta. Napsahti ehdollista ja joutuu korvaamaankin ison tukun rahaa: https://
      Kotimaiset julkkisjuorut
      321
      8363
    3. Megasexy! Erika Vikman kiehnää sängyssä punaisessa lateksipuvussa: "Ilman häpeää..."

      Ensin tuli Cicciolina, sitten Syntisten pöytä ja nyt Häpeä. Superseksikkäästi pukeutuva Erika Vikman osaa todellakin kohahduttaa vai mitä mieltä olet?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      212
      5626