Virusmuunnos leviää pääkaupunkiseudulla - viruksesta huolestuttavia tutkimustuloksia

Anonyymi

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen kertoo, että virusmuunnos vie ihmisiä sairaalahoitoon entistä herkemmin. Hänen mukaansa tähän viittaavat useat tutkimustiedot Englannista.

– Se johtaa sairaalaan noin 30-40 prosenttia useammin (kuin alkuperäinen koronavirus) ja teho-osastolle suunnilleen samaa luokkaa enemmän (kuin normaali koronavirus), Järvinen sanoo IS:lle.

– Kyllä se näyttää tekevän hieman useammin rajuoireisen taudin, Järvinen jatkaa.

Siitä ei ole riittäviä tutkimustuloksia, vaikuttaako virusmuunnos eri-ikäisiin eri lailla. Joskin Järvinen muistuttaa, että tautitapauksia on raportoitu viime aikoina useimmiten nuorilla ihmisillä.

Järvinen sanoo, että koronatauti voi olla nuorella hyvinkin vaikea, mutta riskit esimerkiksi kuolemisen suhteen ovat vähäisemmät kuin ikäväestöllä tai riskiryhmillä.

– Meillä (Husin alueella) nähdään se, että kun tapausmäärät ovat nousseet ja ne ovat pääosin nuorilla, niin ikähaitari on tavallaan tasoittunut.

Meillä on enemmän nuoria vuodeosastolla ja teho-osastolla suhteessa siihen, mitä on aikaisemmin ollut, Järvinen sanoo.

Hänen mukaansa tutkimustulokset viittaavat myös siihen, että virusmuunnos olisi myös tappavampi kuin alkuperäinen koronavirus. Joskin tästä ei ole vielä varmuutta, ja asiaa pitää tutkia lisää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007832572.html


Bilettäjienkin kannattaa nyt ottaa tilanne tosissaan.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei hyvä ei. Kaiken lisäksi suuret virusmäärät väestössä lisäävät mahdollisuutta vieläkin vaarallisempiin kantoihin.

      • Anonyymi

        Kaikista paras on tämä pitkä kovidi se vie nimittäin järjen

        https://yle.fi/uutiset/3-11613115

        Suomessa on kymmeniä tuhansia joissa tauti on käynyt oireettomana ja kun on juhlan aika niin tauti puhkeaa kukkaansa yhtenä kauniina päivänä ja sekoittaa hetkessä ajatuksen juoksun. Harmillista esimerkiksi saada aivoinfarkti vaikka liikenteessä kesken ajon tai muussa vaativassa tehtävässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikista paras on tämä pitkä kovidi se vie nimittäin järjen

        https://yle.fi/uutiset/3-11613115

        Suomessa on kymmeniä tuhansia joissa tauti on käynyt oireettomana ja kun on juhlan aika niin tauti puhkeaa kukkaansa yhtenä kauniina päivänä ja sekoittaa hetkessä ajatuksen juoksun. Harmillista esimerkiksi saada aivoinfarkti vaikka liikenteessä kesken ajon tai muussa vaativassa tehtävässä.

        Long Covid ei näy testituloksissa ja jyllää kuitenkin kropassa voisiko vittumaisempaa tautia olla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Long Covid ei näy testituloksissa ja jyllää kuitenkin kropassa voisiko vittumaisempaa tautia olla

        Borrelioosi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikista paras on tämä pitkä kovidi se vie nimittäin järjen

        https://yle.fi/uutiset/3-11613115

        Suomessa on kymmeniä tuhansia joissa tauti on käynyt oireettomana ja kun on juhlan aika niin tauti puhkeaa kukkaansa yhtenä kauniina päivänä ja sekoittaa hetkessä ajatuksen juoksun. Harmillista esimerkiksi saada aivoinfarkti vaikka liikenteessä kesken ajon tai muussa vaativassa tehtävässä.

        "Vain riskiryhmille vaarallinen" on perusteeton uskomus.


    • Anonyymi

      Nyt kannattaakin bilettää kuin viimeistä päivää

    • Anonyymi

      Ei tauti juuri bileissä leviä vaan työmailla ja uskonnollisten yhteisöjen kokoontumisissa.

    • Anonyymi

      Kiitokset kaikille bailaajille ja ulkomaisille työntekijöille. Tässä sitä nyt mennään. Erityiskiitos niskuroivalle Uudellemaalle, jossa kaikki leviää vapaasti, samoin Vapaavuoren nyrkille joka myöhästyi useita kuukausia kovimmista ohjeista.
      Kiitos kuuluu lisäksi erityisesti pääkaupungin maskien käyttämättömyydelle, mikä taas muualla toimi 100 prosenttisesti joilla ei terveysesteitä ollut

      • Anonyymi

        Kyllä PK-seudulla kaikki paitsi tietyt vähemmistö ryhmät käyttää julkisissa sisätiloissa maskeja. Harvassa on ne jotka ei käytä.


    • Anonyymi

      Voisikohan Asko Järvinen vihdoin päättää, mitä mieltä hän on tilanteesta. Toisaalta jakaa mielipiteenään, ettei tartu lapsiin päivähoidossa eikä koulussa tai harrastuksissa ja toisaalta pelottelee virusmuunnoksen äärimmäisellä vaarallisuudella samaan hengenvetoon. Jokainen pientenkin lasten kotiin kantama tartunta osaltaan saa aikaan tämän räjähtäneen tartuntatilanteen pääkaupunkiseudulla. Edustaako hän siis lääketieteellistä torjuntakantaa vai pääkaupunkiseudun pormestariasiantuntijuutta, joka vastaa nykyisestä tilanteesta? Tuo jälkimmäinen asiantuntijuus lienee myös kiistanalaisen AVIN päätöksen taustavaikuttaja.

    • Anonyymi

      On todella erikoista, että oma kansa pidetään kortistossa ja ulkomailta rahdataan koronasairaita halpatyöntekijöitä. Yrittäjien rikastuminen halpatyövoiman avulla on tärkeämpää, kuin Suomen talous ja suomalaisten terveys.

      • Anonyymi

        Kepu ja Rkp ovat hallituksessa halpatyövoimaa pylläämässä.


      • Anonyymi

        Joopa joo. Kuka omistaa Turun telakan.,.sakemannit. Kuka omistaa Skanska...ruottaalaiset. Omistajien pillin mukaan täällä mennään.


      • Anonyymi

        Kyseessä on huoltovarmuus. On saatava pellolta riittävästi mansikoita hilloa varten ja herneitä hernariin. Ei kai ruoan saatavuutta voi jättää suomalaisen työvoiman varaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on huoltovarmuus. On saatava pellolta riittävästi mansikoita hilloa varten ja herneitä hernariin. Ei kai ruoan saatavuutta voi jättää suomalaisen työvoiman varaan.

        Ei voi, viime keväänäkin vain päälle 30 000 suomalaista haki maatalouden kausitöihin vajaassa kuukaudessa, eivät kelvanneet, vaan Ukrainasta piti ennätysmäisesti tuoda halpatyövoimaa. Sama edessä tänä vuonna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi, viime keväänäkin vain päälle 30 000 suomalaista haki maatalouden kausitöihin vajaassa kuukaudessa, eivät kelvanneet, vaan Ukrainasta piti ennätysmäisesti tuoda halpatyövoimaa. Sama edessä tänä vuonna.

        Tänä keväänä ja alkukesänä tuodaan taas lentokonelasreittain ukrainalaista halpatyövoimaa ja samalla koronavirustartuntoja.


    • Anonyymi

      Tilanne oli 15.2 koko Suomessa sairaalahoidossa 129 joista teholla 21 ja
      virukseen kuolleita 716. Nyt 1.3 sairaalahoidossa on jo 239 joista teholla 39
      ja virukseen kuolleita 750. Eikä vielä ole viikonlopun aiheuttama viive tilastoissa
      korjautunut vasta tiistai illalla ollaan taas ajantasolla.

      • Anonyymi

        8 kuollutta lisää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        8 kuollutta lisää.

        Koronaraatoja tulee nyt urakalla.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      No tulihan se sieltä viimein, että Brittivirusmuunnos vie myös nuoria tehohoitoon.
      Suomessa oli sairaalahoidossa 15.2 maanantaina 129 josta teholla 21.
      Nyt 1.3 on sairaalahoidossa jo 239 joista teholla 39.

    • Anonyymi

      Kamalaa, nyt jo 0,0326 % maailman väestöstä on kirjattu cupsahtaneeksi corona-nuhan kanssa, yhteensä koko nuhan vaikutusaikana. Jos menisi tätä rataa niin 1000 vuoden päästä oltaisiin 32,6 %:ssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe