Feministinen harha miesten kollektiivisesta vastuusta

Lain mukaan ihminen on vastuussa vain omista teoistaan, mutta feministien mukaan miehet ovat vastuussa myös muiden miesten, jopa muinaisten miesten, teoista.

Jo vuosikymmeniä sitten eräs lehtimies kirjoitti tästä. Hän kertoi, että hänen feministinen vaimonsa piti nykyisiäkin miehiä syyllisinä naisten hillittömään sortoon ja alistamiseen, vaikka nykymiehet eivät olleet edes syntyneetkään.

Kun feministin panee tilille tästä kannastaan, hän jyrkästi väittää, että näin ei ole, mutta feministien puheet ja kirjoitukset näyttävät toista.

Ajattelutapa on aivan sama kuin rasismissa. Jos vierasmaalainen sortuu rikokseen, rasisti ajattelee, että sellaisia ne toisrotuiset ovat, ei vain tämä rikollinen. Kaikkien maahanpääsy täytyy estää.

Feministin mielestä miehissä on tuhoisa valuvika ja he itse kollektiivisena ryhmänä ovat vastuussa tästä viasta. Kuten väärärotuinen ei voi tehdä mitään tullakseen rasistin hyväksymäksi, mies ei voi tehdä mitään tullakseen feministin hyväksymäksi.

Kuitenkin sekä nykynaiset ja nykymiehet pitävät luovuttamattomana asiana, että sukupuolien välillä tulee vallita täydellinen tasa-arvo, sama palkka, tulontasaus ja samat eläke-edut. Ei ihme, että normaalit miehet eivät halua valita feministejä puolisokseen, eivätkä normaali naiset feministejä omatekoisiksi johtajikseen.

Feministit ovat kovaäänisiä, vihaisia ja katkeria kahden suunnan luusereita.

66

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Missä planeetalla elät? 😁

      • Anonyymi

        Feministi on pissannut sen muroihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Feministi on pissannut sen muroihin.

        Purkaa nyt vain kiukkuaan, kun hänen tämä "naisten vapauttaminen" ei oikein ottanut tulta alleen..
        Jotain kateuttakin feministejä kohtaan, kun nämä ovat kuulemma omineet koko " naisten vapauttamis" -liikkeen. 🤷‍♂️

        Ei tosin miehetkään innostuneet hänen pimpin pällistely -missiostaan, mutta kun hänhän
        edustaa miehenä miesten kollektiivia, niin ei ole tarviskaan..😄

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Nyt tässä sitten käytetään ”feminististä huumoris” häneen? 🤔

        No. Mä näen hänen juttunsa itsensä notmalisointina. Hänhän puhuu kuin Juhani Tamminen siskoista ja veljistä, jotka vaan ovat feminismin ikeessä. 😆

      • interlocutrice kirjoitti:

        Nyt tässä sitten käytetään ”feminististä huumoris” häneen? 🤔

        No. Mä näen hänen juttunsa itsensä notmalisointina. Hänhän puhuu kuin Juhani Tamminen siskoista ja veljistä, jotka vaan ovat feminismin ikeessä. 😆

        Monille uskiksilla on jeesuskompleksi.

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Monille uskiksilla on jeesuskompleksi.

        Joo. Jotkut osaa olla pirun fakkiintuneita...

      • Anonyymi
        interlocutrice kirjoitti:

        Joo. Jotkut osaa olla pirun fakkiintuneita...

        Tekee ällöö, kun aikunen mies piilottelee naisen nimen takana.

    • Anonyymi

      Kyllä jaksaa vanhaa miestä feminismi ahdistaa. Kai se on sitten hyvä, kun elo on jo ehtoopuolella. Ei tarvitse niin hirveän kauaa kärsiä tuosta ahdistuksesta.

      • Sen vaimolle antaisin mitalin.. Ap on varmaan samaa mieltä, tosin täysin eri syistä.

    • Ei feminismiä kannata ottaa niin tosissaan. Jotkut akat vaan tykkää narista ja puuhastella.

      Rasismista olen sitä mieltä, että on tosiaan sääli, kun joskus 99% pilaa koko joukon maineen.

      Naisille kannatan korkeampaa eläkeikää, koska elävätkin niin paljon miehiä kauemmin.

      • Ja jos mies sattuu liian vanhaksi elämään, niin piikki sitten pyllyyn?

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Ja jos mies sattuu liian vanhaksi elämään, niin piikki sitten pyllyyn?

        "Ja jos mies sattuu liian vanhaksi elämään, niin piikki sitten pyllyyn? "

        Aika radikaali ratkaisu. Voihan sen vaan kirjata tilastoihin sen jälkeen naiseksi ja patistaa takaisin töihin, jos se naisten korkeampi eläkeikä on jo siihen mennessä saatu voimaan.

      • Anonyymi

        Naiset elävät kauemmin, koska heillä on paremmat , terveellisemmät elintavat.

        Eläkeikä ei ole ongelma, vaan se, että työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään huomattavasti vanhuuseläkettä nuorempana. Työkyvyttömyyseläkkeen saajista selkeä enemmistö on miehiä.

        - Sheena

      • scrg kirjoitti:

        Kunhan palkasta vähennetään ensin 20%..

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Kunhan palkasta vähennetään ensin 20%..

        Saisitte kunnon palkkaakin, jos ette olisi niin turhia. Mutta kun ette vaan osaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Naiset elävät kauemmin, koska heillä on paremmat , terveellisemmät elintavat.

        Eläkeikä ei ole ongelma, vaan se, että työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään huomattavasti vanhuuseläkettä nuorempana. Työkyvyttömyyseläkkeen saajista selkeä enemmistö on miehiä.

        - Sheena

        Onko sinulla jotain näyttöä siitä, että naisten korkeampi elinikä johtuisi vain elintavoista eikä siitä, että keho vain ei kestä yhtä kauan?

        Toiseksi naiset hyvin aktiivisesti välttelevät töitä, jotka ovat hengenvaarallisia. Oman osansa sekin tekee niin palkkoihin, eläkkeisiin kuin elinajanodotteeseen.

        Mutta syyt ovat oikeastaan yhdentekeviä. Naiset nyt vaan käytännössä saavat osan niistäkin eläkkeistä, jotka miehet ovat maksaneet. Sukupuolten tasa-arvon vuoksi tuohon tarvittaisiin korjaus.

      • scrg kirjoitti:

        Saisitte kunnon palkkaakin, jos ette olisi niin turhia. Mutta kun ette vaan osaa.

        No voi pikkuista..

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Onko sinulla jotain näyttöä siitä, että naisten korkeampi elinikä johtuisi vain elintavoista eikä siitä, että keho vain ei kestä yhtä kauan?

        Toiseksi naiset hyvin aktiivisesti välttelevät töitä, jotka ovat hengenvaarallisia. Oman osansa sekin tekee niin palkkoihin, eläkkeisiin kuin elinajanodotteeseen.

        Mutta syyt ovat oikeastaan yhdentekeviä. Naiset nyt vaan käytännössä saavat osan niistäkin eläkkeistä, jotka miehet ovat maksaneet. Sukupuolten tasa-arvon vuoksi tuohon tarvittaisiin korjaus.

        Hoitoalahan on kovasti naisvaltainen, joten se siitä hengenvaarallisten töiden välttelystä. Ja jos eläkkeiden maksu huolettaa, niin jos nyt alkuun vaikka kaksinkertaistetaan sairaanhoitajien palkat ja puolitetaan insinöörien ja muiden miesvaltaisten ammattien, niin siinäpä ne eläkemaksutkin alkavat tasoittua jonkin verran.

        Siitä vaan perustamaan sairaaloita, jossa maksetaan tuplapalkkoja ja palkkaamaan insinöörejä puoleen hintaan. Onnea ja menestystä kilpailuun!

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Onko sinulla jotain näyttöä siitä, että naisten korkeampi elinikä johtuisi vain elintavoista eikä siitä, että keho vain ei kestä yhtä kauan?

        Toiseksi naiset hyvin aktiivisesti välttelevät töitä, jotka ovat hengenvaarallisia. Oman osansa sekin tekee niin palkkoihin, eläkkeisiin kuin elinajanodotteeseen.

        Mutta syyt ovat oikeastaan yhdentekeviä. Naiset nyt vaan käytännössä saavat osan niistäkin eläkkeistä, jotka miehet ovat maksaneet. Sukupuolten tasa-arvon vuoksi tuohon tarvittaisiin korjaus.

        "Miesten ennenaikaista kuolleisuutta aiheuttavat sairaudet ovat kaikissa maissa samoja: sepelvaltimotauti, keuhkosyöpä, alkoholisairaudet sekä tapaturmat ja väkivalta eri muodoissaan. Erot näkyvät jo lapsuudessa. Pikkupojat kuolevat useammin onnettomuuksissa kuin samanikäiset tytöt.

        Tärkein syy suomalaisten miesten naisia suurempaan kuolleisuuteen on sepelvaltimotauti, joka lyhentää suomalaisen miehen elämää noin kaksi vuotta naisten elämää enemmän. Tapaturmat ja väkivalta selittävät erosta noin 1,5 vuotta.

        Kuva muuttuu, jos kuolinsyyn sijasta tarkastellaan kuolemaan johtaneen sairauden taustalla olevia elintapa- ja ympäristötekijöitä. Ylivoimaisesti tärkeimmät syyt ovat alkoholi ja tupakka. Arvion mukaan hieman yli 30 % naisten ja miesten eliniän erosta johtuu tupakasta ja runsaat 20 % alkoholinkäytöstä. Noin 10 % erosta johtuu muista tekijöistä, jotka altistavat miehiä tapaturma- ja väkivaltakuolemille."

        Naiset eivät saa niitä eläkkeitä, jotka miehet ovat maksaneet, vaan jotka ovat ihan itse tienanneet.

        - Sheena

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Onko sinulla jotain näyttöä siitä, että naisten korkeampi elinikä johtuisi vain elintavoista eikä siitä, että keho vain ei kestä yhtä kauan?

        Toiseksi naiset hyvin aktiivisesti välttelevät töitä, jotka ovat hengenvaarallisia. Oman osansa sekin tekee niin palkkoihin, eläkkeisiin kuin elinajanodotteeseen.

        Mutta syyt ovat oikeastaan yhdentekeviä. Naiset nyt vaan käytännössä saavat osan niistäkin eläkkeistä, jotka miehet ovat maksaneet. Sukupuolten tasa-arvon vuoksi tuohon tarvittaisiin korjaus.

        Ei naisten eläke siitä mihinkään kasva, että joku mies potkaisee tyhjää. Kyllä se ylijäävä raha ihan sinne eläkkeen maksavan tahon kirstuun jää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei naisten eläke siitä mihinkään kasva, että joku mies potkaisee tyhjää. Kyllä se ylijäävä raha ihan sinne eläkkeen maksavan tahon kirstuun jää.

        Yksittäisen naisen kuukausittainen eläke tietenkin riippuu siitä, paljonko eläkevakuutusmaksuja on kaikkiaan aikanaan maksanut. Kuten yksittäisen miehenkin. Mutta kun mies keskimäärin saa eläkettä paljon lyhyemmän ajan, niin totta helvetissä naiset saavat miesten maksamia eläkkeitä.

        Jos miehet eläisivät yhtä kauan kuin naiset, eläkemaksujen pitäisi olla suurempia, eläkkeiden pienempiä tai eläkeikä korkeampi. Jos taas naiset myös tajuaisivat kuolla ajoissa, niin eläkemaksut voisivat olla pienempiä, eläkkeet suurempia tai eläkeikä alempi.

        Mutta koskaanhan naiset eivät näe tasa-arvo-ongelmaa asioissa, jossa ovat saajina tai loisijoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kassaan jää.

        Miehen kannalta taitaisi kuitenkin olla järkevämpää pitää parempaa huolta itsestään ja yrittää välttää ainakin niitä elintasosairauksia.

        Sinussakin paljon naisvihaa, joka purkautuu nyt todella ikävällä tavalla.

        "Mutta kun mies keskimäärin saa eläkettä paljon lyhyemmän ajan, niin totta helvetissä naiset saavat miesten maksamia eläkkeitä."

        Yrittäkää miehet vaan elää vähän kauemmin niin tuo homma ratkeaa ihan itsestään.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006398719.html

        Tuosta laskurista voi katsoa kuolinpäivänsä. Kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella.

        Tuossahan oli juuri joku tutkimus kuinka paljon toksinen maskuliinisuus vähentää miehen elinikää.

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Siitä vaan perustamaan sairaaloita, jossa maksetaan tuplapalkkoja ja palkkaamaan insinöörejä puoleen hintaan. Onnea ja menestystä kilpailuun!

        Sairaaloita tosiaan voisi perustaa lisää ja hoitajille maksaa työnsä arvon mukaan. Sen sijaan ympäristöä tuhoaville ja turhaa krääsää keksiville ja markkinoiville insinööreille ja voisi vähintään lätkäistä jotain haittaveroja kaikille tuottamistaan ongelmista. Aloitetaan vaikka autoalasta ja rakentamisesta.

        Ja nyt kun markkinat ovat todenneet valkoisen lihaasyövän (insinööri)heteromiehen selvästi vanhentuneeksi ja käyttökelvottomaksi tuotteeksi, niin se ei vaan näytäkään kelpaavan kilpailun nimeen vannoville. Kumma juttu, että muun yhteiskunnan pitäisi suorastaan kommunistisesti ylläpitää näiden asemaa, vaikka ovat selkeästi tulleet käyttöikänsä päähän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinussakin paljon naisvihaa, joka purkautuu nyt todella ikävällä tavalla.

        "Mutta kun mies keskimäärin saa eläkettä paljon lyhyemmän ajan, niin totta helvetissä naiset saavat miesten maksamia eläkkeitä."

        Yrittäkää miehet vaan elää vähän kauemmin niin tuo homma ratkeaa ihan itsestään.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006398719.html

        Tuosta laskurista voi katsoa kuolinpäivänsä. Kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella.

        Ei se ole mitään naisvihaa, jos haluan pitää puoliani. Korjataan eläkkeisiin liittyvä miesten sortaminen sukupuolensa perusteella, annetaan minulle minun liikaa maksamat rahani takaisin ja olen ihan tyytyväinen.

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Ei se ole mitään naisvihaa, jos haluan pitää puoliani. Korjataan eläkkeisiin liittyvä miesten sortaminen sukupuolensa perusteella, annetaan minulle minun liikaa maksamat rahani takaisin ja olen ihan tyytyväinen.

        Eläkkeissä vaan ei syrjitä miehiä. Siksi hoet naisvihaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eläkkeissä vaan ei syrjitä miehiä. Siksi hoet naisvihaa.

        Kyllä syrjitään. Miehen vuosi on vain 11 kuukautta, mutta eläkkeelle ei pääse ajoissa. Odotan tasa-arvoa ajavilta feministeiltä toimia asian suhteen. Muuten menee usko koko ideologian hyväntahtoisuuteen. Vai onko kyseessä pelkkää miesvihaa?

        Ihan nyt ensimmäisenä pistät ne omat elintavat kuntoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan nyt ensimmäisenä pistät ne omat elintavat kuntoon.

        Ei mun elintavoissa ole paljonkaan korjaamista. Voisin ehkä nukkua vähän enemmän, mutta toisaalta haudassa ehtii kyllä maata.

        Mutta ei kai tässäkään asiassa yksilöitä kuulu verrata, vaan sukupuolia. Aivan kuten silloin kun mitataan paljonko miesten/naisten kokonaistulot on tai miten jotkut hallituspaikat jakaantuvat.

        Ja kuten todettu, niin iso osa miesten lyhyemmästä eliniästä selittyy elämäntavoilla. Eli miesten on ensiksi syytä pistää ne kuntoon. Sitten kun tuo (itseaiheutettu) vääristymä on korjattu, niin mahdollista jäljellä olevaa eroa voisi olla jotain järkeä kompensoida.

        Ihan samalla tavalla kuin naisten alemmat kokonaisansiot johtuvat naisten omista valinnoista. On pelkkää järjen köyhyyttä ensin hakeutua matalapalkka-alalle ja sitten valittaa matalista palkoista. Vähän enemmän pitäisi itse ottaa vastuuta omista valinnoistaan.

        Ensin naiset huolehtii, että kaikilla aloilla on väh. 40% naisia ja sitten voidaan laskeskella onko jotain eroa ansioissa jäljellä.

        No näinhän se on. En tajua kuka on niin tyhmä, että menee töihin johonkin hoitoalalle tai päiväkotiin tai vastaaviin. Arvostan kyllä, mutta ite en ikäkuuna päivänä menis töihin hoitajaksi nälkäpalkalla. Juu en menis.

        Minusta on tyhmää ajatella vain palkkaa.

        Ei muuten kuulosta kovin vakuuttavalta, että arvostat hoitajia, mutta samalla nimittelet tyhmiksi.

        - Sheena

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Ihan samalla tavalla kuin naisten alemmat kokonaisansiot johtuvat naisten omista valinnoista. On pelkkää järjen köyhyyttä ensin hakeutua matalapalkka-alalle ja sitten valittaa matalista palkoista. Vähän enemmän pitäisi itse ottaa vastuuta omista valinnoistaan.

        Ensin naiset huolehtii, että kaikilla aloilla on väh. 40% naisia ja sitten voidaan laskeskella onko jotain eroa ansioissa jäljellä.

        Kyllä. Ja isät vanhempainvapaille ja kotihoidontuelle hoitamaan lapsiaan. Siitä saa myös sopivasti ansionmenetystä - eikä eläkettä kerry.

        - Sheena

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Ja isät vanhempainvapaille ja kotihoidontuelle hoitamaan lapsiaan. Siitä saa myös sopivasti ansionmenetystä - eikä eläkettä kerry.

        - Sheena

        Myös lasten tekeminen on ihan vapaaehtoista. Jos tekee, niin äiti ja isä osannevat itse sopia kumpi hoitaa ja kuinka paljon. Miksi ihmeessä on yhteiskunnan tehtävä puuttua perheen sisäisiin asioihin? Miten ihmeessä nainen missään muussakaan neuvottelussa pärjää, jos ei edes oman miehensä kanssa saa sovittua miten paljon kumpikin hoitaa kersaa.

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Ihan samalla tavalla kuin naisten alemmat kokonaisansiot johtuvat naisten omista valinnoista. On pelkkää järjen köyhyyttä ensin hakeutua matalapalkka-alalle ja sitten valittaa matalista palkoista. Vähän enemmän pitäisi itse ottaa vastuuta omista valinnoistaan.

        Ensin naiset huolehtii, että kaikilla aloilla on väh. 40% naisia ja sitten voidaan laskeskella onko jotain eroa ansioissa jäljellä.

        Ilmeisesti nyt on siis otettava kiintiöt käyttöön, esim. alkoholin, makkaran ja muiden epäterveellisten ainesten myynnin suhteen. Samoin pakolliset terveystarkastukset urologisine tutkimuksineen miehille.

        Kenties myös jotain pakollisia kuntoutusleirejä? Kannatat varmaan.

        W.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta on tyhmää ajatella vain palkkaa.

        Ei muuten kuulosta kovin vakuuttavalta, että arvostat hoitajia, mutta samalla nimittelet tyhmiksi.

        - Sheena

        Jos palkalla ei ole väliä, niin sitten siitä ei varmaankaan valita, eiks je? Tyhmäähän se on mennä työhön, jossa kokee ettei arvosteta. Ei se kovin viisas valinta ole. Fakta on se, että noiden alojen palkat nousevst vasta, kun noilla palkoilla ei saa työvoimaa. Eli jälkeen kerran ei se kovin viisasta ole mennä noilla palkoilla töihin ja valittaa palkkauksesta. Miksi luulet "insinöörillä" olevan kovempi palkka? Kun sitä ei pienemmällä saa töihin. Musta on arvostettavaa, että hoitajilla on kova työmoraali. Järkevää se ei kuitenkaan ole. Miksi lääkärille maksetaan kovaa palkkaa? Kun ei se tule töihin pienemmälläpalkalla. Kylmiä faktoja. Arvostan heidän työtään, arvostaan heidän työmoraaliaan, mutta palkasta on turha valittaa, jos kerta pienemmälläkin suostuu töihin. Se on tyhmää. Sori, mutta se on tyhmää.

        Mä luulen, että naiset oikeasti nauttii valittamisen mahdollisuudesta enemmän kuin suuremmasta palkasta. Suurempi palkka vieläpä tekisi pariutumisesta vaikeampaa, koska miehen kuitenkin pitää tienata enemmän tai vähintään yhtä paljon. Samasta syystä matalapalkka-alalla olevat miehet ovat vähän kusessa, kun naiset pitää niitä kunnianhimottomina luusereina.

        No mä olen nainen, että se siitä teoriasta. Ketä muka kiinnostaa ukon palkka? Totta, ei ketään.

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Ihan samalla tavalla kuin naisten alemmat kokonaisansiot johtuvat naisten omista valinnoista. On pelkkää järjen köyhyyttä ensin hakeutua matalapalkka-alalle ja sitten valittaa matalista palkoista. Vähän enemmän pitäisi itse ottaa vastuuta omista valinnoistaan.

        Ensin naiset huolehtii, että kaikilla aloilla on väh. 40% naisia ja sitten voidaan laskeskella onko jotain eroa ansioissa jäljellä.

        Ihan yhtä lailla on järjen köyhyyttä valittaa jostain maksamistaan rahoista, jos on itse valinnut jäädä Suomeen maksamaan veroja ja muita maksuja. Olis varmaan kannattanut kerätä ne rakkaat rahansa vaikka keimansaarien pankkiin ja muuttaa jonnekin verottomaan maahan. Mutta kun ei osata ottaa vastuuta omista valinnoista, niin sitten tullaan ulisemaan tällaisista asioista Suomi24:n Sinkut-keskustelupalstalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos palkalla ei ole väliä, niin sitten siitä ei varmaankaan valita, eiks je? Tyhmäähän se on mennä työhön, jossa kokee ettei arvosteta. Ei se kovin viisas valinta ole. Fakta on se, että noiden alojen palkat nousevst vasta, kun noilla palkoilla ei saa työvoimaa. Eli jälkeen kerran ei se kovin viisasta ole mennä noilla palkoilla töihin ja valittaa palkkauksesta. Miksi luulet "insinöörillä" olevan kovempi palkka? Kun sitä ei pienemmällä saa töihin. Musta on arvostettavaa, että hoitajilla on kova työmoraali. Järkevää se ei kuitenkaan ole. Miksi lääkärille maksetaan kovaa palkkaa? Kun ei se tule töihin pienemmälläpalkalla. Kylmiä faktoja. Arvostan heidän työtään, arvostaan heidän työmoraaliaan, mutta palkasta on turha valittaa, jos kerta pienemmälläkin suostuu töihin. Se on tyhmää. Sori, mutta se on tyhmää.

        Älä huoli, kyllä lääkärit ja insinöörit vaikkapa Intiasta tulevat pienemmälläkin palkalla töihin. Kylmä fakta tämäkin. Telakoilla ja rakennusalalla tämä on alkanut jo toimiakin hienosti. Paperipuoli taitaa olla seuraavana vuorossa. Toisaalta kun saataisiin koko terveydenhoitoala, opetus, armeija ja poliisi yksityisiksi, niin johan alkaisi sielläkin palkatkin nousta! Tai voitaisiin ostaa vaikka halpa palkka-armeija Venäjältä.

        Vielä ei paljon näy palkoissa. Ehkä joku päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä huoli, kyllä lääkärit ja insinöörit vaikkapa Intiasta tulevat pienemmälläkin palkalla töihin. Kylmä fakta tämäkin. Telakoilla ja rakennusalalla tämä on alkanut jo toimiakin hienosti. Paperipuoli taitaa olla seuraavana vuorossa. Toisaalta kun saataisiin koko terveydenhoitoala, opetus, armeija ja poliisi yksityisiksi, niin johan alkaisi sielläkin palkatkin nousta! Tai voitaisiin ostaa vaikka halpa palkka-armeija Venäjältä.

        Eipä ne taida ne insinöörit siellä telakoilla ja rakennusalalla olla halpuutuksen kohteina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä huoli, kyllä lääkärit ja insinöörit vaikkapa Intiasta tulevat pienemmälläkin palkalla töihin. Kylmä fakta tämäkin. Telakoilla ja rakennusalalla tämä on alkanut jo toimiakin hienosti. Paperipuoli taitaa olla seuraavana vuorossa. Toisaalta kun saataisiin koko terveydenhoitoala, opetus, armeija ja poliisi yksityisiksi, niin johan alkaisi sielläkin palkatkin nousta! Tai voitaisiin ostaa vaikka halpa palkka-armeija Venäjältä.

        Mistä lähtien paperimiehet on olleet insinöörejä. En mä nyt insinöörejä mitenkään erityiskorkeelle arvosta, mutta mitä paperimies tähän liittyy?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan yhtä lailla on järjen köyhyyttä valittaa jostain maksamistaan rahoista, jos on itse valinnut jäädä Suomeen maksamaan veroja ja muita maksuja. Olis varmaan kannattanut kerätä ne rakkaat rahansa vaikka keimansaarien pankkiin ja muuttaa jonnekin verottomaan maahan. Mutta kun ei osata ottaa vastuuta omista valinnoista, niin sitten tullaan ulisemaan tällaisista asioista Suomi24:n Sinkut-keskustelupalstalle.

        Tässä ketjussa puhuttiin feminismistä. Siltä suunnaltahan sitä ulinaa jatkuvasti kuuluu, mutta samalla ollaan aina täysin kyvyttömiä ja haluttomia tunnistamaan asioita, jossa yhteiskunta jo nykyisellään räikeästi suosii naisia.

        Esiin tuomissasi asioissa ei esiinny minkäänlaista naisten suosimista. Esimerkiksi eläkemaksuja kerätään aivan samoin periaattein kaikilta. Se ei ole naisten suosimista, jos he osaavat elää pidempään kuin miehet. Mitä perhevapaisiin tulee, niin sitten voidaan puhua neuvottelusta, kun molemmilla on neuvotteluun samat lähtökohdat. Toisin sanoen sama palkka ja edut ammatista riippumatta. Sille ei ole mitään järkeviä perusteita, että miesvaltaisilla aloilla palkat ovat naisvaltaisia suuremmat. Kysymys on markkinavääristymästä, joka pitää ehdottomasti korjata. Ja itsehän otit liikaa maksamasi rahat esiin, mikä nyt ei toden totta mitenkään liity feminismiin vaan aivan omaan typeryyteesi.

        "Sille ei ole mitään järkeviä perusteita, että miesvaltaisilla aloilla palkat ovat naisvaltaisia suuremmat. "

        Eri alojen kyky, halu, mahdollisuus ja pakko maksaa työstä ja tehtävistä on erilaisia, eivätkä ne johdu tekijöiden sukupuolesta.

        Sä vaan olet hukannut syyn ja seurauksen. Miehet ovat aina hakeutuneet töihin sinne, missä on maksettu. Usein siihen myös sisältyy enemmän riskejä. Naiset arvostavat enemmän pitkää ja kapeaa leipää.

        Naiset ovat usein myös "uskollisempia" työntekijöinä. Naisilla on usein suurempi kynnys vaihtaa työpaikkaa, vaikka tarjottu olisi taloudellisesti ja muillakin tavoin parempi. Harva nainen marssii helposti työnantajan puheille ja sanoo: "Sain tällaisen työtarjouksen. Nokitatko, vai lähdenkö?" Miehet ovat usein paljon "häikäilemättömämpiä" mitä palkkapyyntöihin tulee ja niinpä he lopulta yleensä myös saavat enemmän. Miehet vaihtavat paitsi työpaikkaa, niin myös kokonaan alaa monia naisia helpommin. Jos yksi homma alkaa lyödä heikosti leiville tai tuntuu, että palkka ja työmäärä eivät vasta toisiaan niin mies nostaa yleensä helpommin kytkintä. Kummassakin tavassa on puolensa, mutta mieste tyyli johtaa usein taloudellisesti parempaan lopputulokseen.

        P.s. Itsehän olen nainen, joka toimii näissä työasioissa enemmän "miesmäisesti".

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Yksittäisen naisen kuukausittainen eläke tietenkin riippuu siitä, paljonko eläkevakuutusmaksuja on kaikkiaan aikanaan maksanut. Kuten yksittäisen miehenkin. Mutta kun mies keskimäärin saa eläkettä paljon lyhyemmän ajan, niin totta helvetissä naiset saavat miesten maksamia eläkkeitä.

        Jos miehet eläisivät yhtä kauan kuin naiset, eläkemaksujen pitäisi olla suurempia, eläkkeiden pienempiä tai eläkeikä korkeampi. Jos taas naiset myös tajuaisivat kuolla ajoissa, niin eläkemaksut voisivat olla pienempiä, eläkkeet suurempia tai eläkeikä alempi.

        Mutta koskaanhan naiset eivät näe tasa-arvo-ongelmaa asioissa, jossa ovat saajina tai loisijoina.

        Lohduttaudu sillä, että ne naiset joutuvat sen pitemmän elämänsä kituuttamaan huomattavan paljon pienemmällä eläkkeellä, kuin miehet sen lyhyemmän elämänsä. Jos se tieto vähän helpottaisi kateuttasi, että naiset tosiaan joutuvat kituuttamaan ne viimeiset vuotensa, miehet elävät ihan kohtuullisesti.

        Tässä on juuri huutava vääryys. Ei ole oikein, että eri sukupuolilla on systemaattisesti erisuuruinen eläke, naisilla keskimäärin pienempi. Se tulee olla keskimäärin sama, siitä huolimatta, että naiset nauttivat sitä keskimäärin useamman kuukauden, kun elävät pitempään.

        Vaikka Suomi on laatumaita tasa-arvon toteutumisessa, emme suinkaan ole vielä työn lopussa.

      • sokM kirjoitti:

        Ei sukupuolilla ole systemaattisesti eri suuruinen eläke vaan eri ihmisillä on. Ja se on siitä syystä, että eri ihmiset ja heidän työnantajansa myös rahoittavat työeläkesysteemiä eri määrällä. Kansaneläke on sitten kaikille saman suuruinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lohduttaudu sillä, että ne naiset joutuvat sen pitemmän elämänsä kituuttamaan huomattavan paljon pienemmällä eläkkeellä, kuin miehet sen lyhyemmän elämänsä. Jos se tieto vähän helpottaisi kateuttasi, että naiset tosiaan joutuvat kituuttamaan ne viimeiset vuotensa, miehet elävät ihan kohtuullisesti.

        Aina vedetään kateus-kortti esiin, jos haluaa johonkin vetää rajan siihen, miten paljon pitäisi maksaa toisten kuluja saamatta itse mitään vastineeksi.

    • Anonyymi

      Naiset ja miehet ovat ihmisiä. Älkää yrittäkö väkisin synnyttää riitaa meidän välille, nyt on vuosi 2021, ei mikään 1960-luku.

    • Anonyymi

      No isyysvapaita ainakin pitäisi nykymiesten alkaa käyttämään enemmän, se parantaisi naisten työmarkkina-asemaakin.

      • Anonyymi

        Kyllä ja nostaisi naisten eläkkeitä.

    • Anonyymi

      Taasko tätä.
      Feministit eivät ole kovaäänisiä, eivät katkeria eivätkä myöskään vihaa miehiä. Huumorintajuisia ovat kyllä!

      - Sheena

      • Ja erityisesti harrastuneet miesten pilkkaamiseen. Se on feministien mielestä erityisen hersyvää huumoria. Katkeruus ja miesviha taas pysyy rivien välissä, kun sitä ei missään tapauksessa tunnusta.

        Ei ihme, että aniharva mies ottaa feministin puolisokseen, ja harvat erehtyneetkin eroavat pian. Feministit menestyvät naisista kaikkein huonoimmin parimarkkinoilla.

      • Anonyymi
        sokM kirjoitti:

        Ja erityisesti harrastuneet miesten pilkkaamiseen. Se on feministien mielestä erityisen hersyvää huumoria. Katkeruus ja miesviha taas pysyy rivien välissä, kun sitä ei missään tapauksessa tunnusta.

        Ei ihme, että aniharva mies ottaa feministin puolisokseen, ja harvat erehtyneetkin eroavat pian. Feministit menestyvät naisista kaikkein huonoimmin parimarkkinoilla.

        Sulla on varmaan heittää joku linkki tutkimukseen todisteeksi tuosta feministien huonosta parisuhdemenestyksestä? ;)

    • Anonyymi

      Suhtaudut rasistisesti "feministejä" kohtaan, mitä ikinä tuo sana sinulle tarkoittaakin. Jälkimmäisestä puolesta ei oikein saa mitään selvää, koska käsite on henkilökohtaisessa olkiakkakäytössäsi.

      • Anonyymi

        Kiitos mansikasta. Minulla on yhteensä pyöreästi noin 550 opintopistettä. Valikoimaan ei kuulu sukupuolentutkimusta. Vähän olen niilläkin luennoilla istunut, mutta suorituksia siltä alalta ei toistaiseksi ole.

        🦄

        Opintomenestystä ja muutakin menestystä!

      • Anonyymi
        sokM kirjoitti:

        Opintomenestystä ja muutakin menestystä!

        Kiitos.

        🦄

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe