Kotivo kokemuksia tällä alueella

No niin, nyt kaikki kokemukset tervetulleita tästä firmasta. Netistä jo jotain luin, ja ei niin kovin hyvä kuva tullut. Ovat nyt iäkkäälle läheiselle soittaneet, ja joskus viime syksynä kävivät. Nyt viimeisin soitto viime viikolla ja minäpä onneksi tajusin perua tapaamisen minkä läheiseni ehti sopimaan. Vaikuttaa vahvasti huijaukselta heidän toiminta. Toivon mukaan osaa jättää vanhukset rauhaan. Sääliksi käy ne jotka tähän kusetukseen lähteneet mukaan, loppuiän maksavat kallista remonttia johon ei edes aihetta.
6193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tapaamisen peruutuksesta huolimatta, tyyppi kävi tyrkyllä..

Äänestä

Mikä firma on?

Äänestä

Soittelevat ja väkisin ovat tulossa käymään. Näköjään valitsevat iäkkäitä henkilöitä taajamista. Ottavat ilmeisesti osoitteen perusteella selvää asukista, koska numeron ovat selvittäneet ja nimen. Havaintojen perusteella tutustuvat kohteeseen silmämääräisesti ennakkoon, sitten soittavat. Näitä yrittäjiä on vuosien varrella ollut useampikin, kauppaavat milloin mitäkin remonttia. Ei pidä päästää sisälle kotiinsa. Lipeväkielisiä ovat puhuessaan, osaavat esittää asiaansa melko uskottavasti. Edellisenä kesänä tulivat, pihamaalle ajoivat ja sisälle halusivat. Joku plakaatti rinnuksissa, jokin firman nimi, jota selvittäessäni myöhemmin ei ollut olemassakaan ilmeisesti. Onneksi en ollut yksin, vedin oven lukkoon, lähtivät. Taajamissa kannattaa ovet olla, lukittuna, koskaan ei tiedä kuka on tulossa kylään. Nimimerkillä kokemusta on. Nuoret puhukaa ja varoittakaa iäkkäitä vanhempianne tämänkaltaisista kaupustelijoista.

Äänestä

Toimivat monella eri koti-alkuisella nimellä. ÄLKÄÄ PÄÄSTÄKÖ kotiinne. Luuri kiinni kun soittavat.

Äänestä
  • Joo. Älkää ostako tuollaisilta mitään. Jos jotain remonttia tarvitsette
    niin ottakaa yhteyttä eri alojen tekijöihin ja yrityksiin.
    Ehjää ei kannata korjata.

    Äänestä

Alottaja vastaa itelleen :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

No niin, nyt kaikki kokemukset tervetulleita tästä firmasta. Netistä jo jotain luin, ja ei niin kovin hyvä kuva tullut. Ovat nyt iäkkäälle läheiselle soittaneet, ja joskus viime syksynä kävivät. Nyt viimeisin soitto viime viikolla ja minäpä onneksi tajusin perua tapaamisen minkä läheiseni ehti sopimaan. Vaikuttaa vahvasti huijaukselta heidän toiminta. Toivon mukaan osaa jättää vanhukset rauhaan. Sääliksi käy ne jotka tähän kusetukseen lähteneet mukaan, loppuiän maksavat kallista remonttia johon ei edes aihetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu