Pakolaismuslimit tulevat todella kalliiksi myös Vantaalla

Vantaalla jopa 62 prosenttia 18-64-vuotiaista pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea. Suomen kantaväestön osalta toimeentulotukea saaneiden saman ikäisten osuus oli vain 8,2 prosenttia. Vuositasolla pakolaistaustaisten (Irak, Somalia, Afganistan ja Syyria) toimeentulotukiin hupenee 10 518 787 euroa.

Myös asumistuen osalta Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisten suhteellinen osuus on suurempi kuin kantaväestöllä. Pakolaismaiden asukkaista asumistukea saaneiden osuus oli jopa 54,2 prosenttia, kun kantaväestön osalta luku on 15,8 prosenttia.

Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisten työllisyysaste Vantaalla on 32,2 prosenttia, eli harvempi kuin joka kolmas kyseisen maahanmuuttajaryhmän edustajista käy töissä. Suomen kantaväestön työllisyysaste Vantaalla on 79,8 prosenttia, eli luku on huimasti korkeampi.

Maahanmuuton seurauksena kuntiin syntyykin rahoitusvaje, jota voidaan korjata vain menoleikkauksilla, kunnallisveron korotuksella tai lisävelalla.

Erityisen hyvin tämä näkyy Vantaalla, missä Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisilla palkka- ja yrittäjätulojen keskiarvo vuodessa on vain 8 040 euroa. Suomalaisen kantaväestön osalta tulojen keskiarvo vuodessa on 37 470 euroa.
3753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Tämä on asia , jota näin kuntavaalien alla täytyy pitää jatkuvasti esillä , jotta kansa tajuaisi vihervasemmiston petollisuuden.

Äänestä
  • Espoossa+maahanmuuttajien+osuus+väestöstä+on+18+%,+mutta+toimeentulon+saajista+40+%.Joskus+on+tullut+mieleen+se,+eikö+aikuisia+pakolaisia+hävetä+tulla+vieraaseen+maahan+ja+olla+siellä+vuosia,+tai+vuosikymmeniä+elätettävinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Espoossa+maahanmuuttajien+osuus+väestöstä+on+18+%,+mutta+toimeentulon+saajista+40+%.Joskus+on+tullut+mieleen+se,+eikö+aikuisia+pakolaisia+hävetä+tulla+vieraaseen+maahan+ja+olla+siellä+vuosia,+tai+vuosikymmeniä+elätettävinä.

    Häpeäminen edellyttää olemassaolevaa omatuntoa. Kaikilla ei omatuntoa ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Espoossa+maahanmuuttajien+osuus+väestöstä+on+18+%,+mutta+toimeentulon+saajista+40+%.Joskus+on+tullut+mieleen+se,+eikö+aikuisia+pakolaisia+hävetä+tulla+vieraaseen+maahan+ja+olla+siellä+vuosia,+tai+vuosikymmeniä+elätettävinä.

    Jos suomalaiselle työntekijälle olisi mahdollista mennä toiseen maahan missä työttömyydestä maksettaisiin kymmenkertaisesti siihen mitä Suomessa saa palkkaa, aika moni varmaan menisi.

    Äänestä

Kuuluuko islam muka sivistysvaltioon?

Äänestä
  • Islam on ajettava rajojen ulkopuolelle. Primitiivinen ja väkivaltainen uskonto.

    Äänestä

Mulla on näitä naapureina ja kaikki todistaa siitä, että näillä ei ole mitään halua integroitua yhteiskuntaamme. Eivät tee töitä, eivät opiskele, ovat n. 30-vuotiaita ja luultavasta vielä Supon tarkkailulistalla, tai ainakin pitäisi olla. Selvää radikalisoitumisen merkkiä ilmassa, jihadisti partaa ja muija säkissä. Nämä siis ovat muka jotain turvapaikanhakijoita, sokeakin näkee, että ovat pelkkiä turvapaikkaturisteja. Elävät miten sattuu ja huvittaa, mölisevät yötä päivää. Ei sellainen ole täyspäisen touhua, eikä kenenkään pää kestä sellaista elämää. Nämä eivät kuulu sivistysvaltioon. elävät kuin keskiajalla ja kaikki täällä on heille haram. Takaisin vaan sinne mistä ovat tulleet.

Suomalaisia kyllä kyykytetään, jos eivät tee mitään, mutta näille sallitaan kaikenlainen loisiminen yhteiskunnan laskuun ja rötöstely, luultavasti nämä naapurinikin ovat sotkeutuneet huumekauppaan, poliisitkin on jo vierailleet ovella.

Äänestä
  • Noita on tässäkin valitettavasti.

    Äänestä

Niin, ja suurin osa maahanmuuttajista on virolaisia ja venäläisiä, jotka yleensä ovat työtätekevää porukkaa. Kuinka paljon kauempaa tulevat saavatkaan?

Äänestä

Pannaan pienituloinen kärsimään entistä enemmän.

Äänestä

Pitäköön nyt hyvänään kun sai ne , "joka pakolainen tuo 200 000 säästöt"
Viljanen

Äänestä

Kestämätön tilanne.

Äänestä

Joka paikassa jossa heitä on.

Äänestä

Voiko vielä olla joitakin jolle tämä on epäselvää.

Äänestä

Ei mene minun päähäni, miksi Suomi haluaa ihan tietoisesti ajaa itsensä kurjuuteen, kun yhä kasvava osa kansasta elää toisten tienaamilla rahalla. Sosiaalisten ongelmien kasvu on ollut nähtävissä jo kymneniä vuosia mutta ei se näytä haittaavan poliitikkoja.

Äänestä

Viljanenhan niitä hankkii.

Äänestä

Maassamme on niin paljon "hyviä" ihmisiä, jotka haluavat vain auttaa hädänalaisia.
He suorastaan säteilevät "hyvyyttä" suvaitessaan kaikkia ihmisiä, paitsi niitä jotka ovat eri mieltä.

Tämä maa ja koko Eurooppa tuhoutuu jos haittamaahanmuutto ei lopu.

Näiden tulijoiden omat yhteiskunnat ei toimi, eikä toimi Suomikaan kun mamuja on riittävä määrä.

Ruotsi on luultavasti jo menetetty.

Äänestä

Jossakin vaiheessa ns. kamelinselkä katkeaa ja sitten alkaa tulla ruumita, eikä apua ole rasismikortista.

Äänestä

Nykypäivän suurin kusetus on sanassa kotoutus, ja kivakoulu. Nämä on vihervassarien ajatuspajan tuottamia.Myös sieltä tulee sana kansalaistottelemuus.

Äänestä
  • Kansalaistottelemattomuus!!!!Kivakoulussa oppii väärinkirjoituksen, kun luokalla on niin paljon kotoutettavia.

    Äänestä

VAIN+62%??++Olen+ymmärtänyt,+että+elintasopakolaiset+tulevat+kaikki+tukiloisiksi?

Äänestä
  • Loput on paperittomia jotka eivät voi hakea tukea. Ovat laittomasti maassa.

    Äänestä

Talous saadaan rakettinousuun, kun ammattirukoilijoille aletaan rakentaa m0sk€ijoita. Aivan valtava mahdollisuus Suomelle.

Äänestä
  • Niin tai vankiloita.

    Äänestä

Tuhottu perssilmälä. Kierrän kaukaa.

Äänestä

Enemmistö niistäkin jotka käyvät töissä toimivat tulkkeina maanmiehilleen eivätkä todellisuudessa tuota yhteiskunnalle muuta kuin kuluja.

Äänestä

Myös Tampereella.

Äänestä

Suurin hyysäri ja mokuttaja vaikeroi, kun ei enää rahat riitä ja pitäisi valtion tulla avuksi.

Äänestä
  • Eikö saatukaan hetivalmiita moniosaajia 🤣😂🤣

    20 vuotta sitten hehkuttivat kuinka tuottoisia monitaitoisia kultamunia maahan olisi tulossa kunhan rajat ovat auki ja turhia kuten oikeaa nimeä ei kysellä.

    Äänestä

Vastauskin tuohon ihmettelyysi tuon kansanosan toimeentulotukien suuresta osuudesta verrattuna kantasuomalaisiin löytyy ihan omasta tekstistäsikin. Heidän tulonsa tekstisi mukaan on keskimäärin vähän yli 8000€ kun taas kantasuomalaisten yli 37.000€.
Vertailukohteesi on siten täysin pielessä. Olisiko tarkoitushakuinen? Oikeampi vertailutulos tietysti syntyy kun vertaat n 8000€ tuloja saaviin kantasuomalaisiin.

Äänestä
  • Eikös se niin ollutkaan, että maahanmuuttajista tulee säästöä? Toki tuo säästökin jonkun hyväpallkkaisen maahanmuuttajan osalta on totta, mutta jos tarkastellaan tuota tuloryhmää 8000 € vuodessa, niin eipä taida olla säästöä. Ja tämä koskee kokonaisia maahanuuttajaryhmiä tietyistä maista.

    Toinen kysymys on sitten se, että saavatko 8000 €/v maahanmuuttajat enemmän verovaroin maksettavaa tukea kuin saman tulotason suomalaiset? Tätä kysymystähän ei edes olisi, jos maahanmuuttopolitiikkamme olisi ollut maltillista, eikä pakolaisena esiintyviä rintamakarkureita ja muita huijareita olisi päästetty maahan. En tiedä, löytyykö nyt tarjolla olevasta materiaalista tilastotietoa tuohon, mutta todennäköisesti tukirahaa ja verorahoja menee enemmän. Esimerkiksi yhdellä työttömällä barbaarimiehellä voi olla neljä vaimoa ja kullakin neljä huono-oppista lasta, joiden kouluttaminen on turhaa, mutta kallista.

    Äänestä

Huoltosuhde on parantunut 🤣😂🤣

Ei ihme että Vantaasta, ikuisesta demarilinnakkeesta, povataan ensimmäistä PS johtoista kuntaa Suomeen.

Äänestä

Öisin möykkäävät sossumamut tuhoavat tuottavuuden valvottamalla työssäkäyviä. Valittaa ei voi koska se rasismi.

Äänestä

Paljonko toimeentulotuesta aiheutuu yhteensä kuluja Vantaalla?
Paljonko pakolaistaustaisten toimeentulotuesta aieutuu yhteensä kuluja Vantaalla?

Noihin kun saisi aluksi vastauksen.

Äänestä

Katukuvakin on jo järkyttävän näköinen..

Äänestä

Vantaalla koetaan unelmien täyttymystä. Meillä on unelma tai oli unelma. Demokraatti viherkommunisti feministien ei pitäisi valitella, kaikki on mennyt putkeen. Onko tullut rahasta puute? Lainaa vaan hakemaan, lainaahan ei tarvitse maksaa takaisin, loihe vasemmisto kansanedustaja lausumaan taannoin.

Äänestä

Vantaalainen poliitikkotollo oli sitä mieltä ettei Vantaa maksa mitään kuluja - kela maksaa. Eipä yllätä..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vantaalla jopa 62 prosenttia 18-64-vuotiaista pakolaistaustaisista saa toimeentulotukea. Suomen kantaväestön osalta toimeentulotukea saaneiden saman ikäisten osuus oli vain 8,2 prosenttia. Vuositasolla pakolaistaustaisten (Irak, Somalia, Afganistan ja Syyria) toimeentulotukiin hupenee 10 518 787 euroa.

Myös asumistuen osalta Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisten suhteellinen osuus on suurempi kuin kantaväestöllä. Pakolaismaiden asukkaista asumistukea saaneiden osuus oli jopa 54,2 prosenttia, kun kantaväestön osalta luku on 15,8 prosenttia.

Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisten työllisyysaste Vantaalla on 32,2 prosenttia, eli harvempi kuin joka kolmas kyseisen maahanmuuttajaryhmän edustajista käy töissä. Suomen kantaväestön työllisyysaste Vantaalla on 79,8 prosenttia, eli luku on huimasti korkeampi.

Maahanmuuton seurauksena kuntiin syntyykin rahoitusvaje, jota voidaan korjata vain menoleikkauksilla, kunnallisveron korotuksella tai lisävelalla.

Erityisen hyvin tämä näkyy Vantaalla, missä Irakin, Somalian, Afganistanin ja Syyrian kansalaisilla palkka- ja yrittäjätulojen keskiarvo vuodessa on vain 8 040 euroa. Suomalaisen kantaväestön osalta tulojen keskiarvo vuodessa on 37 470 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu