Sodan ja rauhan hinta, palkka ja kunniantunto

Sangen yllättävä asialähestyminen ja vertailu!

2 - Kenraaleiden päiväraha Talvisodassa oli 75 markkaa, kun miehistö sai 5 markkaa. Tuolloin bensiini maksoi 2,78 markkaa per litra ja naudanlihaa sai 7 markalla kilon.
Kunnia oli arvo kentillä, jossa mies koki suurimmat tekonsa ... siellä ei säästelty tai pakoiltu, vaan vastuu kannettiin viimeiseen saakka. Saksalaiset menettivät suurimman määrän kenraaleja rintamilla. Kenraali oli tuolloin divisioonansa, "yhtiönsä toimitusjohtaja" täydellä vastuulla. Vastuu ei ollut vain päämäärä, vaan myös henki, niin oma kuin alaistenkin.

Tämän päivän moni toimitusjohtaja useissa yhtiöissä ei itseasiassa tiedä juuri mitään yhteisestä vastuusta ja nimenomaan sen kannosta. Rintamilla vastuut kannettiin. Divisioonassa oli tyypillisesti 15.000 miestä, siis suuri 'osakeyhtiö'.

Tuossa yhtiössä ei ollut YT-neuvotteluja, eikä myöskään lakkoja. Siellä oli tavoite, kunnia ja pakottava tarve menestyä tuhlaamatta omia voimia turhaan. Kaikilla oli tehtävänsä.

Kenraalit saivat myös palkkaa, olivathan he vakinaisessa palveluksessa nauttien myös erilaisia etuisuuksia vastapainoksi vastuulle, jonka laajuus ja paino olivat eri dekadeilla kuin rauhanajan kvartaalipelinappuloilla, jossa yhteenkuuluvuudesta ei ymmärretä mitään, on vain raha, ei kunniaa ja panostusta täysillä yhtiönsä, 'divisioonansa' eteen.

Kenraalien nykypalkka on noin 6.000 - 10.000 euroa kuukaudessa, Talvi- ja Jatkosodassa palkat kenraaleilla olivat suhteessakin vähäisemmät. Suurimmat toimitusjohtajapalkkiot kaikkinensa tänään ovat luokkaa 200.000 - 500.000 euroa kuukaudessa.

Neuvostoliiton armeijassa kuuluisin marsalkka, Stalinin Suuren Isänmaallisen sodan aikainen luottomies Zukov komensi suurimmillaan armeijaa, jonka kokoista yhtiötä saa maailmalta etsiä. Zukovilla oli alaisia enimmillään yli puolimiljoona. Zukov sai myös kuukausipalkkaa, tosin ilman veronmaksuvelvollisuutta. Palkka olisi tänä päivänä vastaavuudeltaan noin 30.000 euroa. Zukovilla oli myös vapaa-panssariautoetu kuljettajalla, sekä esikunta >

Johtajien palkat sodassa ja rauhassa ..

3 - Suomalaiset kenraalit rintamalla tekivät erityisesti Talvisodassa ja Jatkosodan -44 kesällä pienoisen ihmeen taistellen (useimmat) miestensä rinnalla sodassa, joka maksoi heille palkkaa ja päivärahoja noin 3.000 - 5.000 nykyeuroa kuukaudessa ilman optioita ja bonuksia. Tai oikeastaan heillä oli optio; se oli Isänmaan vapaus ja kunnia palvella maatansa.

Tuolloin oli vielä arvot, oli päämäärä,

... oli kyky huolehtia alaisista ja kyky kantaa vastuu. Heinrichs, Oesch ja Pajari tekivät sen, mitä heiltä odotettiin. He olivat mukana tehden tuloksen, jossa saavutettuja optioita ei kadehdittu, vaan koko kansa oli yhtenä miehenä ja naisena yhteisen asian puolesta tekemässä sen, mistä vieläkin suomalaiset voivat olla ylpeitä.

Palkka tai palkkiot, optiot sekä muut etuisuudet eivät olleet se ratkaisevin vaikute
Oleellista oli tehdä työnsä joukkueena, johtajana, vastuunkantajana ja esimerkkinä kunniantunnosta, jossa alaisten taistelukyky (työskentelykyky) ja hyvinvointi oli yksi päällimmäisiä tavoitteita. Tuolloin ymmärrettiin, kuinka tulos ja tavoite saavutetaan.
Tulos tehtiin yhdessä; kurilla, komennolla, mutta kunnioituksella ja oikeudenmukaisuudella arvostaen kunkin panosta kuten omaansa. On huomattavaa, että osa reservin kenraaleista sai vain päivärahan, tuon 75 markkaa, sianlihakilo maksoi vuonna 1939 13 markkaa per kilo.
..
Kuinka nyt johdetaan rauhanajan 'divisioonia',

... omia sotilaita yhtä kuin työntekijöitä, jotka samalla tavalla tekevät joukkona sen tuloksen, mitä odotetaan omistajilta? Suurena erona on se, että ennen sodassa tämä omistaja oli kansa ja valtio. Nyt se on pääoma, tuo raha, jolla ylläpidetään kulutusyhteiskuntaa ilman kunniantuntoa ja arvostusta joukkueesta, joka lopulta tänä päivänäkin tekee sen todellisen työn päämäärän eteen.

Mihin on kadonnut osalta nykypäivien "upseereista" - toimitusjohtajista kunniantunto ja aito vastuunkanto?

Suurimmat vaikeudet nostavat todelliset johtajat näkyville. e

...

Eihän ne kenraalit kummempaa vastuuta kantaneet. Lue vaikka Mansteinin ja Guderianin muistelmat. Eteläisellä rintamalla tuli 350000 miehen tappiot - no hupsista, arvattiin väärin vihollisen hyökkäyksen painopistealue. Ja tietenkin Hitler oli aina syyllinen kaikkiin mokiin.

Entä tuo UPM Jussi Pesosen palkka, joka on enemmän kuin 150 duunarin!

Kreikkalainen filosofi Platon sanoi jo kauan sitten, että pienimmän ja suurimman palkan ero ei olla suurempi kuin kahdeksankertainen.

😂

Nyky-yhteiskunnassa ei enää edes tiedetä mitä tarkoittaa sana VASTUU, joten siitä on turha "keskustella".
Tuomio tulee kuitenkin niille jotka ovat syyllisiä pahuuteen ahneuteen riistoon ryöstöön eli ovat vastuussa. Keskustelu ei sitä muuta mihinkään suuntaan.

Loppusanat

Kapitalismi on puhdas ideologia 15], joka ei siedä kollektiivisuutta eli vaikkapa yhteistä omistamista. Omistaminenkin on elonkierrosta irronnut ideologia [fil.]. Oletetaan, että yksityinen omistaja huolehtii parhaalla tavalla omaansa – varmaankin näin täällä ajassa.

Loppuun herää kysymys kuka tai mikä omistaa – niissä kuuluisissa käärinliinoissa ei ole edelleenkään taskuja, ja vastikkeeton perintö 16] on ristiriita, joka jäytää epätasa-arvoa kokevia ihmisiä. Ainoa perintö ovat ne geenit, jotka ovat saadut biologisilta vanhemmilta.


Osa ihmisistä on jo ymmärtänyt, ettemme lopulta omista mitään

Emme omista edes omaa kehoa, jossa sen ylimmässä osassa muodostuu ajatukset omistamisen oikeudesta ja tajusta, että kaikki on vain lainaa ja ”loputtomassa kierrossa” – synnyttäen biosfäärillisesti kuolemattomuuden 17], jossa kapitalismilla ei ole mitään sijaa eikä pelimiehen arpaa.

Meillä työn teetättäminen on arvokasta – olemmehan hyvinvointiyhteiskunta, joka haluaa ylläpitää heikkojen ja ahdingossa olevien eloa pystyssä – se maksaa, ja vaatii verovaroja. Veroja pitäisi kerätä entistä enemmän tai sitten ottaa velkaa. Olemme vähävelkainen maa (toistaiseksi, mutta nousevasti), mutta korkeasti verotettu. Pitäisikö verotus siirtää kokonaan kuluttamiseen ja työ vapauttaa veroista kokonaan? 1]


Olemme maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa 2] – ensin meni Salcompin laturit, sitten peruspaperi, nyt ”pöyryn insinöörit” ja Nokian kännykät – mitähän me teemme, kun esimerkiksi Kiinassa voidaan tehdä kaikkea sitä mitä meilläkin – halvemmalla, enemmän ja kohta vielä laadukkaamminkin. Insinöörejäkin Kiinassa valmistuu eniten maailmassa.


Palkkajousto on kirosana,

vaikka myyntimiehet 3] ovat ikänsä ymmärtäneet, että provisio laittaa yrittämään, ellei kauppaa, ei palkkaa – jos paljon tuottoisaa kauppaa, paljon palkkaakin. Kilpailussa hinta, laatu, imago ja ympäristöarvot ratkaisevat, ehkä vähän kotimaisuuskin. Hintaan vaikuttaa suuresti palkkakustannukset, kaikkinensa. Meillä työn hinta on korkea. Me saamme vähämmän netolla kuin länsinaapurimme, vaikka bruttomme olisi enemmän.


Työttömyys riipoo kansakuntaamme –

on pakko tehdä jotain, tai suuri joukko nuoria jää loppuiän paitsioon ja valtiovarainministeriön kulurasitteeksi budjettipäälliköiden taulukkolaskentoihin – velkaa on otettava, jotta maksamme tulontasauksen kulut ja hyvinvoinnin; töitä tekemättömille.


Palkat alenevat joka tapauksessa

Valtio takaa työtä tai muuta tekemistä alle 25 vuotiaille. Näin ovat syntyneet ja syntymässä nuorisotyökeskukset, joiden työtä voidaan myydä halvemmalla, koska valtio sponsoroi tuota nuorisotyötä – hyvä niin, sillä se avaa uutta yritteliäisyyttä, kun eräät yrittäjät oavat hoksanneet alihankituttaa näille ”halpahintaisille”! Kukaanhan ei ole niin kekseliäs kuin yrittäjä.


Eestipoika tuli raksoillemme; halvemmalla työn hinnalla –

siis pienemmällä palkalla. Moni siivooja on on hyvin päivettynyt, kun maahanmuuttajille kelpaa työt, jotka eivät valkohipiäiselle aina kelpaa (turkkilaisilmiö Saksasta). Nyt Virosta tulee kosolti yrittäjiä, koska Suomessa on turvallinen yritysilmasto ja rehellinen virkamiehistö sekä pankit joissa raha säilyy. Virolaisia yrittäjiä ei pelota meidän korkeat kustannukset, vaan he luottavat omaan taitoonsa ja edullisempaan työn hintaansa.


Maailmanlaajuisesti palkat tasaantuvat, lopulta –

jolloin todellinen laatu, innovaatiot, imago, kestävyys ja ympäristöystävällisyys kuin asiakaspalvelukin ratkaisevat. Meillä palkat laskevat, ja muualla ”halpamaissa” (muun muassa Kiinassa) nousevat.

Nyt maksamme etukäteen lähes vastikkeettomat palkkakohotukset edellisiltä 10 vuodelta – toverikin halusi lisää, kun ”lilius-syndrooma” 4] ahneuden perikuvana on riiponut arkikansalaisen mieltä – oli tullut toverin vuoro ulosmitata liksaa enemmän kuin tuottavuus olisi sallinut.