Kuka sylkee Jeesuksen päälle?

Jumalan lapset todellakin ovat "fossiilista jengiä" - sillä ikiaikojen perustuksella, joka on ollut maailman alusta asti ja kestää ikuisesti.

Nimimerkki Pinnasänkyä vastaan emme toki taistele, vaan niitä pimeyden henkivaltoja vastaan, joiden vallassa nimimerkin takana oleva henkilökin on. Samoin muutamat äänekkään palstalaiset kuten w ja Saalemin Pastori.

Joskus kristillisyyden historiassa on käynyt niinkin, että Jumala kutsuu yhteyteensä juuri äänekkäimmät jumalanpilkkaajat ja Jumalan lasten parjaajat. Nämä Pinnasänky, w ja Saalemin Pastori toki ovat hieman sivistyneempiä ja maltillisempia Jumalan vastustajia kuin palstalla toista vuosikymmentä melskannut melperi, joka aivan suu vihan vaahdossa rynni Jumalan kansaa vastaan.

Nimimerkit w, Pinnasänky ja Saalemin Pastori voisivat opetella uskomaan, että Jumalan lasten joukko - Jumalan valtakunta - näyttää sisältäpäin vallan toiselta kuin ulkoapäin katseltuna. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Jeesus ei maallisen elämänsä aikana kelvannut fariseuksille ja muille tämän maailman ihmisille. Profeettojen mukaan Jeesuksella ei edes ollut ihmisille kelpaavaa muotoa (ulkonäköä?); ihmiset eivät iljenneet katsoakaan häntä puhumattakaan että olisivat uskoneet. Jos Jeesus tänä päivänä lihallisena kulkisi keskuudessamme, w, Pinnasänky ja Saalemin Pastori ensimmäisinä olisivat sylkemässä hänen päälleen.


Jes. 53:3

Hän oli kaikkein ylönkatsottava ja kaikkein halvin, kipua ja sairautta täynnä. Hän oli niin ylönkatsottu, ettei kenkään kehdannut katsoa hänen päällensä, sentähden emme häntä minäkään pitäneet.
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mene nyt jatkamaan unia, olet sen tarpeessa ihan selvästi !

Äänestä

Tämä teidän "taistelunne" ei kuulosta kuin pikku piikittelyltä ja sakrkasmilta. Liioitteletkohan nyt vähän?
Miltä "Jumalan lasten joukko" sitten näyttää ulospäin? Näkeekö sen jostain kiitollisesta, iloisesta ja avaramielisestä asenteesta?
Minä epäilen, että jos Jeesus Nasaretilainen olisi täällä ja kertoisi ettei helvettiä ole olemassakaan suuri joukko jättäisi hänet. Tuntuu olevan ikuinen kidutuskammio niin rakas monille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jumalan lapset todellakin ovat "fossiilista jengiä" - sillä ikiaikojen perustuksella, joka on ollut maailman alusta asti ja kestää ikuisesti.

Nimimerkki Pinnasänkyä vastaan emme toki taistele, vaan niitä pimeyden henkivaltoja vastaan, joiden vallassa nimimerkin takana oleva henkilökin on. Samoin muutamat äänekkään palstalaiset kuten w ja Saalemin Pastori.

Joskus kristillisyyden historiassa on käynyt niinkin, että Jumala kutsuu yhteyteensä juuri äänekkäimmät jumalanpilkkaajat ja Jumalan lasten parjaajat. Nämä Pinnasänky, w ja Saalemin Pastori toki ovat hieman sivistyneempiä ja maltillisempia Jumalan vastustajia kuin palstalla toista vuosikymmentä melskannut melperi, joka aivan suu vihan vaahdossa rynni Jumalan kansaa vastaan.

Nimimerkit w, Pinnasänky ja Saalemin Pastori voisivat opetella uskomaan, että Jumalan lasten joukko - Jumalan valtakunta - näyttää sisältäpäin vallan toiselta kuin ulkoapäin katseltuna. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Jeesus ei maallisen elämänsä aikana kelvannut fariseuksille ja muille tämän maailman ihmisille. Profeettojen mukaan Jeesuksella ei edes ollut ihmisille kelpaavaa muotoa (ulkonäköä?); ihmiset eivät iljenneet katsoakaan häntä puhumattakaan että olisivat uskoneet. Jos Jeesus tänä päivänä lihallisena kulkisi keskuudessamme, w, Pinnasänky ja Saalemin Pastori ensimmäisinä olisivat sylkemässä hänen päälleen.


Jes. 53:3

Hän oli kaikkein ylönkatsottava ja kaikkein halvin, kipua ja sairautta täynnä. Hän oli niin ylönkatsottu, ettei kenkään kehdannut katsoa hänen päällensä, sentähden emme häntä minäkään pitäneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu