Jumala sanoo.Minä kostan isien pahat teot lapsille, aina kolmanteen ja neljänteen polveen.Mitähän tämä tarkoittaa?Poistuuko tämä kirous Kristuksessa.Kostaako Jumala isien pahat teot viattomille lapsille.
Mitä
Tarkoittaa
11341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ole kirjaimellisesta Jumalan omakätisestä kostosta. Siihen aikaan perhekunta muodostui yleisesti kolmesta, jopa neljästä polvesta, saman katon alla. Kun joku yhteisön jäsen vaikkapa tuomittiin rikoksesta tai muuten menetti maineensa, vaikutti se helposti 3-4 polven elämään negatiivisesti.
Silmä silmästä, hammas hampaasta periaate oli myös VT:n aikaan yleinen. Jos joku oli tehnyt pahaa toiselle, saattoi tämä toinen kostaa samalla mitalla, mutta jollekin muulle pahantekijän perhekunnan jäsenelle.
Tämäkin kohta on erikoislaatuisessa asemassa ollutta Israelin kansaa kohtaan suunnattu. Oli tärkeää että kansa pysyi yhtenäisenä jotta Jumalan pelastussuunnitelma saattoi toteutua, pikkuhiljaa, ja sitten Jeesuksessa aikanaan toteutua. Siksi laki oli paikoin erittäinkin ankara. Yhteiskunta oli muutenkin tuolloin hyvin erilainen.
Jeesus kertoo selvästi Johannekselle ilmestyskirjassa että:
Ilm. 20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
22:12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Jokainen vastaa siis vain omista teoistaan.
Siunausta! =)
on uskoteltu, mutta minun Jumalani ei todellakaan ole niin sadistinen eikä yleensäkkään koston Jumala. Raamatun tulkitsijat voisivat lopultakin tulla tähän päivään ja tarkastella Raamattua kriittisesti. Sehän jättää teksteillään hirveän paljon tulkinnan varaa. Toinen kohta kumoaa toisen. Tärkeintä on elää sen perus käskyn mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi!"
Raamatussa saattaa törmätä asioihin jotka vaikuttavat ristiriitaisilta. Mutta pitää muistaa että siellä on lähes kaikenlaista tekstityyppiä mitä kirjallisuudessa esiintyy. On proosaa, runoutta, ylistystä, kronikointia, lakonista historiankerrontaa ym.
Raamattu myös opettaa meille että Sanan tulkitsemiseen on tietyillä ihmisillä, siis paimenilla, papeilla ym. erityinen kutsumus. Tämän vuoksi vaikean kohdan tullessa kohdalle, ei maallikon tule suinpäin vedellä johtopäätöksiä, vaan kysyä sellaiselta ihmiseltä joka tuntee Raamatun hyvin ja on Jumalan kutsuma siihen työhön, Sanan selittämiseen.
Luuk 10:27 Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
26 Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"
27 Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
28 Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää".
Rakkaus on todella Raamatun tärkein sanoma!
Siunausta! =)
Se tarkoittaa juuri sitä mitä sanoit, kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Kuitenkin jokainen on aina vastuussaan omista synneistään. Kierre katkeaa kun ihminen tulee uskoon ja saa uskosta Jeesukseen synnit anteeksi.
on todella paljon asiaa...
kannattaa harkita tekojaan...niistä joutuu monet kärsimään..jopa sukupolvien ajan...
esm..geeniperimä..(tuntuu ehkä kaukaahaetulta mutta miettikääpä ulkonäköä...sairauksia..rotuongelmia..)miten ne sitten liittyy syntiin? siihen ei taida olla yhtä vastausta..mutta perittyjä silti nämäkin on
samoin lapset saa kärsiä vanhempiensa rikoksista..on erittäin vaikea katkaista esm..väkivallan kierrettä mikä suvuissa esiintyy..samoin alkoholismia..ym negatiivisia asioita...
vaikeampi on hyvät asiat säilyttää...
(elämän laki on tälläinen...kuitenkin itse olen kokenut että vaikeatkin asiat voi voittaa kun jättää ne Jumalan ratkaistavaksi)
nuorena en uskonut Jumalan hyvyyteen..koin että jos Jumala on olemassa niin hän tahtoo vain kiusata ja ruoskia ja kurittaa antamatta mitään..
tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin kun olin niin pahasti koukussa kaikkeen pahaan etten pystynyt nukkumaan ilman viinaa.en tekemään töitä..en seurustelemaan selvin päin..edes lähimpien ihmisten kanssa....
pelkäsin kuolemaa...luulin kuolevani kun olin niin heikossa kunnossa että vapisin jo kun piti vessassa käydä..(en huumeista )
kuitenkin Jumala armahti...oli pakko nöyrtyä...anoin armoa...kaiken tämänkin tein pakon edessä...sillä syvällä sydämmesäni uskoin että Jumala on ja kaiken minkä olen tehnyt joudun vielä vastaamaan HÄNELLE...
VIELÄKÄÄN en osaa elää ja rakastaa siten kuin tiedän että pitäisi...mutta itse en mitään voi...
HÄN ANTAA KAIKEN ..NIIN HYVÄN KUIN PAHANKIN..MUTTA AJALLAAN...
Jeesus on tullut jo 2000 vuotta siten. Hän toi uuden liiton Uuden Testamentin. Taas on esillä asia, joka on vain vanhassa testamentissa. Siksi Jeesuksessa voit rukoilla sukusi puoletsa, itsesi lapsiesi puolesta ja pyytää anteeksi kaikkia sukujesi syntejä kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Ei siis pidä aina ajatella että Luther olisi ollut oikeassa aivan kaikesa, kuten lepopäivän pyhittämisessä, jonka hän otti vanhasta testamentista myös. EvLut kirkko ei siis erota uutta testamnenttia vanhasta aivan täysin :-)
Jeesus teki työtä sapattina, hän paransi sairaita.
On hyvä siis itse tuntea Jumalan Sanan, varsinkin näinä aikoina, kun Jumalan palvelus siirtyy kirkoista koteihin.
Alla oleva vanhan testamentin lainaus ei siis ole voimassa, vaikka Luther sen olisikin ottanut opetuksiinsa. Jeesus ja Raamattu on täydellinen, uskonpuhdistajalle varmaan suurin moka oli lapsikaste (jota ei ollenkaan ole raamatussa, se on Lutherin omaa sävellystä, jotan ei saa tehdä) Sitten sellainenkin moka on käskyissä, että Roomalaiskatoliset jättivät sitten käskyistä pois sen kohdan jossa sanotan että älä tee mitään Jumanalan kuvaa, koska he tekevät niitä omia kuviaan. Eli on aivan ehdottomasti itse luettava raamattua, ken tahtoo sitä ymmärtää ja opettaa muillekin. On hyvä pyytää Efesolaiskirjeen 1 ja 3 lukujen rukouksilla Viisauden ja Ilmestyksen Henkeä tulemaan.
Tämä siis vanhalta puolelta. Armo ja siunaus, syntien anteeksisaaminen, pahojen tekojen anteeksisaaminne on Jeesuksessa, heti kun sen pyytää!
7.Hän pysyy armollisena tuhansille, antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei jätä rankaisematta. Hän rankaisee oikeudenmukaisesti* isien pahat teot lapsille ja lasten lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen."
[Jumalan Kansan Raamattu: 2. Moos. 34:7]
"isien pahat teot lapsille"Kostaako hän jos isä tekee pahaa lapsilleen,vai onko lapsi koston uhrina jos isä tekee muille ihmisille pahaa?
Luitko koko tekstin. Siinähän sanottiin selvästi, että "kostan isien pahat teot lapsille aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti."
Ei tarkoita isien lapsilleen tekemiä pahoja tekoja, vaan pahoja tekoja yleensä.
Tähän viitataan Jer.31:29-30
Niinä päivinä ei enää sanota: "Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät";
vaan jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden. Jokaiselta ihmiseltä, joka syö raakoja rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa."
Uudempi käännös puhuu hamapiden vihlomisesta.
Jumala ilmoittaa profeetan kautta, että kun Hän tekee Uuden liiton, niin sen jälkeen ei enää päde Vanhan liiton aikaiset jumalalliset kostotoimet isien tekemistä synneistä, vaan kukin vastaa vain omista synneistään.
Uusi liitto vapauttaa myös niistä, sillä sitä vartenhan Jeesus tuli, että Hän vapauttaa kaikesta synnistä. Hän kantoi meidän syntivelkamme ruumiissaan ristinpuulle.
Se ei merkitse, etteikö syntiinlangenneen ihmiskunnan tarvitsisi kantaa lankeemuksen mukanaan tuomia seuraamuksia. Osa niistä tulee itsekunkin osaksi tässä ajassa muodossa tai toisessa.
kyllä.Tästä asiasta on vain olemassa niin monta mielipidettä.
ahdistava uskonto.Taisi Nieze olla oikeassa,kristinuskon suhteen.