Olen negatiivinen pessimisti, aina ollut. En näe elämässä mitään hyvää ja olen aina toivonut kaikkien muiden epäonnistuvan. Itse en toki mitään edes yritä enkä ole koskaan mitään saanut aikaankaan. Omaa etua yritän toki ajaa ja siinäkään en ole onnistunut. Kaikki on mustaa! Haukun muita ja muiden yrittämistä nimettömänä näillä palstoilla. Olen heille ja heidän saavutuksistaan salaa kateellinen. Salaa ihailen onnistujia ja heidän saavutuksiaan. Olen pieni mitätön pikku paskiainen, elämä on mennyt jo pitkälti ohi eikä edessä ole muuta kuin mustaa. En ota itse myöskään osaa mihinkään yhteisiin tapahtumiin. Toivon niidenkin epäonnistuvat.
Olen pieni mitätön pessimisti
Anonyymi
3
147
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä sopii 98% meitä.
- Anonyymi
Erään maisteria leikkivän merkonomin rehellistä itsetilitystä.
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus foorumien kampitteleville KIUSAAJILLE mitkä saa itse vain sosiaali etuuksia kyvyttömiä kun ovat tekemään mitään muuta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011233Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282222- 371619
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510