Facebookissa muuan amerikkalainen kristitty päivitti seuraavan tekstin seinälleen: "Experience > theory". Kyseinen kaveri on sen verran välkky, että ajattelin hänen harjoittavan itseironiaa; hänhän esittää tuossa teoreeman, jossa hän halveksii teoretisointia. Mutta noin kuitenkin moni kristitty ajattelee: "Koska minun KOKEMUKSENI on tällainen kuin se on, se kumoaa kaiken sellaisen 'teoreettisen' olemattomiin, mikä ei ole minun kokemukseni kanssa linjassa." Kuvittelemme, että meillä voi olla jokin absoluuttisen totuudellinen, "paljas", välitön kokemus itsestämme, itseämme koskien. Kuvittelemme kokevamme itsemme jotenkin absoluuttisen läpinäkyvän ja -kuultavan TODESTI. (Etenkin ja AINA silloin, kun on kyse heikkouksistamme, synneistämme ja syntisyydestämme.) Mistäköhän tällainen horjumaton luottamus minä-kokemuksen objektiivisuuteen oikein on tullut? Se kun ei ole todellisuudessa objektiivinen lainkaan vaan subjektiivinen. Joka tapauksessa Jeesuksessa Kristuksessa "teoria" eli Logos tuli lihaksi eli ihmiskunnan historian AINOAN totuudellisen ihmisen kokemukseksi, ja tuon ihmisen KOKEMUS oli se, että Hän vei meidät mukananaan ristille, kuoli meidän kuolemamme ja heräsi henkiin meidän uutena elämänämme ja minuutenamme. Tuo on Hänen teeskentelemätön ja aito kokemuksensa. Ja objektiivisen näkökulman tuolle kokemukselle antaa Isä Jumala, jonka oikealle puolelle Jeesus täydellisen sovituksen suorittaneena sai luvan istua. Jos Jeesuksen subjektiivinen kokemus oli ja on edelleen se, että hän kuoletti itsessään meidän vanhan ihmisemme kerta kaikkiaan ja herätti meidät itsessään henkiin, ja jos hän sai tälle subjektiiviselle kokemukselleen objektiivisen vahvistuksen Isältä, voisimmeko me ihan pikku hetkeksi hellittää siitä sinänsä ihanan katkeransuloisesta subjektiiivisesta kokemuksestamme, jonka mukaan me olemme "rikkinäisiä, vajavaisia, syntisiä, heikkoja ja emme-missään-nimessä-kuolleita-itsellemme"? Voisimmeko jopa uskaltaa ajatella, että Jeesuksen OBJEKTIIVISEKSI vahvistetun kokemuksen valossa minun subjektiivisen "kokemukseni" saa jäädä omaan arvoonsa? Että jos kerran Jeesus sisällytti ja YHDISTI minut ristillä ITSEENSÄ, silloin Hänen subjektiivinen kokemuksensa ratkaisee kysymyksen minun olemuksestani eikä suinkaaan minun häilyvä subjektiivinen kokemukseni, joka sanoo tiistaina tätä ja torstaina tuota? Voisinko kenties antaa Jeesuksen Kristuksen olla myös minun minä-kokemukseni Herra (koska Hän on sen OBJEKTIIVINEN kokija)? Nimittäin jos Hän ei saa olla minun minä-kokemukseni Herra, kuinka hän voi olla Herra missään muussakaan?
Hetkenä, jolloin uskova näkee itsensä ristillä Jeesukseen Kristukseen peruuttamattomasti yhdistettynä, lakkauttuna ja Jeesuksen ylösnousemuksessa henkiin heränneenä, hän tajuaa, että Jeesus Kristus muodostaa hänen todellisen minuutensa ja elämänsä. Tuolla samalla hetkellä (tai pienellä viiveellä) hän automaattisesti suo Kristukselle minä-kokemuksensa Herrauden, koska se nyt vain seuraa edellä sanotusta loogisella Logos-välttämättömyydellä.
Kaikki muunlainen Jeesuksen Kristuksen Herraksi korottaminen on pelkkää huulten löpinää ja ymmärtämättömyyttä.
Hetkenä, jolloin uskova näkee itsensä ristillä Jeesukseen Kristukseen peruuttamattomasti yhdistettynä, lakkauttuna ja Jeesuksen ylösnousemuksessa henkiin heränneenä, hän tajuaa, että Jeesus Kristus muodostaa hänen todellisen minuutensa ja elämänsä. Tuolla samalla hetkellä (tai pienellä viiveellä) hän automaattisesti suo Kristukselle minä-kokemuksensa Herrauden, koska se nyt vain seuraa edellä sanotusta loogisella Logos-välttämättömyydellä.
Kaikki muunlainen Jeesuksen Kristuksen Herraksi korottaminen on pelkkää huulten löpinää ja ymmärtämättömyyttä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.