Miten se on vaikuttanut suomenruotsalaisen narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän politrukki Anderssonin kannatukseen että hän porsi juuri, onko mitään tietoa.
Anderssonista tuli emä
6
<50
Vastaukset
Äänestetään ja katsotaan lopputulos.
Olemme viimeaikoina oppineet vain haukkumaan ihmisiä ja puolueita. Emme enää kerro, mitä itse tekisimme.
On helppo haukkua, mutta mitäpä jos pitää itse olla päättämässä. Se on aina se paikka jossa joutuu tuleen. Siksi, koska ei ole olemassa oikeaa päätöstä, joutuu päättäjä aina kritiikin kohteeksi.
Olisi hyvä, että haukkuisimme niitä päätöksiä, ei ihmisiä.
Kun aina löytyy useampi vaihtoehto tai ainakin kaksi, eli maskipakko vai suositus, rajat kiinni (tosiasiassa rajoja ei voi kiinni laittaa) vai auki. Ravintolat kiinni vai auki jne jne.
Jokaiselle päätökselle on puolustajat ja vastustajat. Haukkumista siis tulee teet niin tai näin.
Ja odotetaan nyt sitä jälleen kerran, että Persut ovat hallituksessa (kenen kanssa?), silloin, koska eipä mene läpi persujen toiveet, alkaa hirveä rähinä taas!
Viimeksi se päättyi äänestäjien petokseen ja väri vaihtui siniseksi.
Onneton oli siis se harjoituskerta.- Anonyymi
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, ministeri Li Andersson on toiminut erinomaisesti
synnyttäessään lapsen. Suomeen tarvitaan lisää lapsia. Jos jotain miehekästä keksisi nämä Persut, kuten sen, että alkaisivat oikeasti huolehtimaan suomalaisista ja Suomen väestöstä, lisääntymällä?
Mutta ei, haukutaan vain naisia ja siten torpataan sekin mahdollisuus, että edes joku nainen huolisi heistä aviomiestä.
Minä en haukkuvaa Persua ottaisi ikinä!!- Anonyymi
On vissiin joutunut olemaan kuivilla hetken. Katse ainakin kirkkaampi kuin vuosiin.
- Anonyymi
On hienoa kun Arvostettu ja Ylistetty Li Andersson
tulee takaisin ministeriksi päättämään asioista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841359- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142769
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604