Me Tummanvihreät eläinaktivistit.

Anonyymi

Olemme joukko kyllästyneitä nykyisiin vihreiden aikaansaannoksiin ja tekemättä jättämisiin. Vihreät eivät ole enää aikoihin ollut se oikea radikaali ympäristö puolue, vaan liberaali oikeistolainen ryhmä, joka ei halua taistella.

Me keräämme samoin ajattelevia puolueesemme. Emme ole mikä tahansa liike, vaan järjestö, joka tekee muutoksen omalla tyylillään. Olemme kallellaan anarkismiin ja kommunismiin, mutta niiden yläpuolelle tulevat tummanvihreät arvot. Jo vuodesta 2017.

1. Meitä on n. 150 aktiivijäsentä ja n. 250 kannattajaa.
2. Earth First! järjestö on yksi esikuvistamme. https://earthfirstjournal.news/
3. Vastustamme teollista yhteiskuntaa.
4. Theodore John Kaczynski on profeetta!
5. Eläimille on annettava samat oikeudet kuin ihmisille.
6. Veganismi on ainut tapa elää.
7. Kaltaisiamme järjestöjä on maailmanlaajuisesti.
8. Tummanvihreä lippu kuvitettu mustalla anarkia logolla on tunnuksemme.
9. Kannabis on vapautettava välittömästi.

Tekomme ja vastuumme.

Emme vielä toimi Suomessa isoissa kaupungeissa. Olemme keskittyneet suurkarjatilallisten tuomitsemiseen rikoksistaan eläinkuntaa vastaan. Vaikka vastustamme yksityisautoilua, niin olemme joutuneet käyttämään niitä laupeudentyössämme olosuhteiden pakosta, mutta haluamme täysin hiilijalanjäljettömän maailman.

Teot ja seuraukset:

Löysimme suurkarjatilan Pohjois-Pohjanmaalta. Minä ja 14 hengen ryhmämme menimme yöllä erään suuren karjatilan pihalle laupeuden aikeissa.
Talo oli orjuuttanut itselleen sikoja, lehmiä, sonneja, lampaita ja kanoja.

Yöllä murtauduimme navettaan, talleihin kanalaan, sikalaan ja lampaiden luo.
Meitä oli jokaisessa paikassa useampi henkilö ja merkistäni murtauduimme sisään ja karkoitimme eläimet kovaäänisesti ulos ihmisten ilmoille.
Samalla rikoimme kyseisiä eläinten vankiloita käyttökelvottomiksi.

Isäntä ja hänen renkinsä heräsivät ilmeisesti meteliin ja hälytyksiin, taisi siellä olla kameravalvontakin. He lähtivät meitä kohti.
Me juoksimme karkuun omalle pakettiautollemme, mikä oli piilossa lähistöllä.
Pääsimme kaikki karkuun.
Teimme itse piikki mattoja ja levittelimme niitä tielle. Meitä ei saatu kiinni ja tilan vangit eli eläimet voisivat olla ihmisen kanssa tasavertaisia.

Teko 2.

Kesällä toisellapuolella Suomea oli iso maatalo, heillä oli pihalla lampaita aitauksessa. Minä ja toverini vapautimme lampaat.

Menimme päärakennuksen lähelle, missä oli vanhat ikkunat. Heitimme ikkunasta sisään suurimman bluetooth kaiuttimen mikä toimii akulla. Volumet täysillä. Siinä oli muistikortti. Kaiuttimesta soi Piippolan Vaari.

Lähdimme karkuun.

Sisältä kuului laukaus ja musiikki hiljeni. Ilmeisesti isäntä ampui kaiuttimen rikki.

Liittykää mukaan. Radikaaliin luonnonsuojelu seuraamme.

- Toveri anarkisti-kommunisti: H.A.N.S.

3

2473

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kommunisti "tovereille" riittää vahtimista ettei esm.sudet,leijonat,tiikerit, krotiilit ja muut saalistajat tapa ja syö muita eläimiä.
      Lenin julisti aikoinaan rukapulaan ratkaisun, syökööt niitä katujen ja teiden varsilla lojuvia ruumita. Väärään yhteiskuntaluokkaan kuuluvia teurastettiin ettei kukaan uskalla vastustaa vallankumousta. Leninin veli osallitui Alekeksanteri kolmannen murhayritykseen, Nikolai toisen perheineen teurastaminen onnistui.
      Olkaa toki iloisia esikuvienne "uroteoista", Stalinin vainoissa kuoli 10 miljoonaa ihmistä.

    • Anonyymi

      Jääkarhut unohtui, nehän ne on suomessa kuolemassa sukupuuttoon.

    • Anonyymi

      siis kuulostaa muuten ihan hyvältä musta, mutta esim kanathan kuolee ketun suuhun muutamassa päivässä jos niistä ei huolehdita. Miksei esimerkiksi anneta eläinten kulkea suurilla laitumilla, josta niillä on mahdollisuus mennä sisälle omiin, tilaviin ja lämpöisiin koppeihin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      71
      1128
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1074
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      943
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      895
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      870
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      800
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      785
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      751
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      653
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      622
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      621
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    18. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      589
    Aihe