Miksi melkein kaikki punavihreät naispuoliset politiikot sekä "ilmastoasiantuntijat" ovat aika maskuliinisia ja vähemmän kauniita ihmisiä, onko siihen joku pätevä syy?
Mistä moinen ilmiö oikein johtuu?
Anonyymi
2773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ja Vihreiden kaikki miesoletetut kovin ämmämäisiä.
Punaposki-mestari on onneksi miehekäs maskuliininen lihaksikas uros.
Ei sitä muuten puheenjohtajaksi pääsisikään.
Hyvännäköisia naisia suuri osa. Makuasia sekin tietysti on, mutta tuntuu,että aloittaja on sekoittanut politiikan ulkonäköönkin.
Ei niin persut.
Ilmastomuutoksen estämistä ei pidä jättää persujen ilmastomuutos-expertti Hakkaraisen keinolle, joka antaisi Luojan hoitaa asian.
Asia on ylivoimaisesti tärkein tulevaisuuden kannalta.
Aloittaja ei ole saanut valita äitinsä ulkomuotoa ja sehän ahistaa
Ahistaaha se kun vielä aikamiespoikana käy äitinsä kansa saunassa
Tulee ainakin selkä pestyksi hyvin.
Tuleeko muutakin?
Vihervasemmisto on leviämis vaiheessa!
Persut leviämisvaiheen lisäksi olleet kiihtymisvaiheessa jo vuosia ennen koronaa. Leviäminen tapahtuu heillä mahan kohdalla.
Sossut ovatkin litteävatsaisia johtuen rankasta kunnallisesta ja valtiollisesta oleilusta
Pukkaavat porissakin se melkein 10- miljonan sos tukia uus tulokkaikke
- kylähän naisväki tajuaa tästä touhusta irrotautua
Punavihreillä naisilla on ongelmia hygieniansa kanssa, luulevat että maailmanloppu tulee huomenna ja eivät enää peseydy. Olen sitä mieltä että saisivat pestä itsensä useimmin niin eivät haisisi niin ...lunhielle.
Jos pikku persuliinin äiti ei käy joka päivä pesulla niin ei se täällä avautumalla muutu
Käytetty tena pakkasella pyyhkijänsulan alle :D
Määkin haluun eläkkeelle.
Missä myydään kansallispukuja?
Ei kai kukaan läskii hässi?
Kun noita kalpeanaamaisia vihervasemmistolaisia ituhippejä hetken katsoo, niin helposti tulee sellainen ajatus mieleeni, että ne tarvitsisivat punaista lihaa molempiin päihin ja nopeasti!
Kyllä he mestari Haitta-ahoon verrattuna ovat paljon verevämpiä.
Tarjoilijapojalla posket kyllä alkavat heiposti punottamaan mutta se johtuu kuulemma siitä, että häntä itseäänkin hävettää oma paskansa mumiseminen.
Mutta teillä vihreillä on tissit eri paria
Vihreä tarkoittaa, ettei ole vielä kypsynyt.
Lapsenmielisyyttä ja naiiviutta...
Totta kirjoitat Persut ovat lähes jokaiselle vihreitä kateudesta, kun he ajattelevat muilla menevän paremmin.
Persut eivät ole kypsiä ihmisiä. He eivät osaa iloita muiden onnistumisista.
Sukupuolettomuuden tavoite ei tee hyvää psyykelle, siitä johtuu monet ongelmat ja ne heijastuu negatiivisesti koko yhteiskuntaan
miehenpuutteesta johtuva ahdistus ja kiukku on kanavoitava jotenkin.Kaikki naiset eivät vain ota 6 lemmikkikissaa ja rupea lpsoksi, vaan aivot mullistuu pahemmin ja alkaa hirvittävä koohotus ilmastosta tai turkiseläimistä.
Punavihreät naiset ja naismaiset miehet vaativat keskustaa vaihtamaan kauniin sekä seksikkään puheenjohtajansa Kalmunin tanakkaan ja pyylevään Saarikkkoon. Ihana Kalmuni oli liian kaunis Marinin punavihreiden mielestä, ei se ole mikään salaisuus.
Ei naispolitiikon tarvitse olla kaunis ja viehättävä sekä mukava ollakseen suosittu. Onhan luiseva sekä äkäinen Sanna Marinkin jopa päämisterinämme ja vaikka hän on hyvin itserakas persoona, niin hän on hoitanut hommansa kohtalaisen hyvin.
Tyypillistä persun naisen ja kaupan työntekijöiden halventamista.
Kannattaa keskittyä olennaiseen ja lukea vaikkapa uuninpankkopoika Saku Timosen kirjoituksia. Niissä on vain ja ainoastaan oleellista asiaa. On kuitenkin lukenut lakia joten tietää mistä kirjoittaa.