Ihme asenne ravintolassa käyvillä korona tarunta paikoista

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/2732b279-1d53-418c-9200-aaa314b571d5
"– Vähän nihkeä tilanne tämä on. Miksi pitää rajoittaa näin paljon?
Hän epäilee, että ravintolat eivät ole pahimpia tartuntalähteitä.
– Koulut ja harrastukset. Sitten mennään niistä töihin. Ehkä ne tartuttavat enemmän."

No eipä ole juottoloita juurikaan rajoitettu koko vuotena, vaan siellä ovat saaneet rampata ja ryypätä koko korona vuoden ajan.
Jopa yli sadan hengen bileitä viettävät juottoloissa ilman maskeja ja turvavälejä.
Eikä ole rajoja pidetty kiinni ja ulkomailta on saanut vapaasti tulla suomeen ilman pakollista korona testiä, kas kun eivät siitä mitään todenneet.
Lasten ja nuorten harrastuskia sensijaan on rajoitettu ja määrätty lopetettavaksi, jopa ulkona tapahtuvaa harrastamista on rajoitettu.
On tuossakin sepustus, ei koulusta mennä mihinkään töihin.

Myös seurakunnissa on noudatettu rajoituksia koko vuoden ajan, ei ole kokoonnuttu, vaan seurakunnat ovat lähettäneet livenä tapahtumia.
Juottoloissa ramppaavien on ihan turha puhua, että heidän harrastus on kärsinyt korona takia ja ollut rajoitettua.
Ei ole, hehän ovat saaneet harrastaa eli ryypätä kun muilta on harrastuksia rajoitettu tai korona takia lopetettu.
451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Seurakunnissa on väljemmät rajoitukset. Tosin jumalanpalveluksia ei ole juuri pystytty järjestämään. Mutta vaikkapa isoiskoulutus leireineen on järjestetty.

Äänestä

Yhteiskunnan toimintoja pitää rajoittaa siellä, missä se on mahdollista.
Pelkästään tartuntojen lukumäärä ei voi ratkaista rajoituksia. Kauppoja ei voida sulkea, ei myöskään työpaikkoja, kouluja tai koteja. Täytyy tehdä niitä rajoituksia, jotka ovat mahdollisia.
Ravintolat ja kuntosalit ovat näitä, niiden käyttö ei ole välttämätöntä.

Äänestä

Laivalle pääsee bailaamaan isolla porukalla, taas perjantaina viikonlopuksi sinne, ei sosialistin käsi ulotu.

Äänestä

Ravintolat kiinni lopullisesti, ei niitä kukaan tarvi, kotona on hella, tehkää sillä ruokaa, halvempaakin, eiks niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/2732b279-1d53-418c-9200-aaa314b571d5
"– Vähän nihkeä tilanne tämä on. Miksi pitää rajoittaa näin paljon?
Hän epäilee, että ravintolat eivät ole pahimpia tartuntalähteitä.
– Koulut ja harrastukset. Sitten mennään niistä töihin. Ehkä ne tartuttavat enemmän."

No eipä ole juottoloita juurikaan rajoitettu koko vuotena, vaan siellä ovat saaneet rampata ja ryypätä koko korona vuoden ajan.
Jopa yli sadan hengen bileitä viettävät juottoloissa ilman maskeja ja turvavälejä.
Eikä ole rajoja pidetty kiinni ja ulkomailta on saanut vapaasti tulla suomeen ilman pakollista korona testiä, kas kun eivät siitä mitään todenneet.
Lasten ja nuorten harrastuskia sensijaan on rajoitettu ja määrätty lopetettavaksi, jopa ulkona tapahtuvaa harrastamista on rajoitettu.
On tuossakin sepustus, ei koulusta mennä mihinkään töihin.

Myös seurakunnissa on noudatettu rajoituksia koko vuoden ajan, ei ole kokoonnuttu, vaan seurakunnat ovat lähettäneet livenä tapahtumia.
Juottoloissa ramppaavien on ihan turha puhua, että heidän harrastus on kärsinyt korona takia ja ollut rajoitettua.
Ei ole, hehän ovat saaneet harrastaa eli ryypätä kun muilta on harrastuksia rajoitettu tai korona takia lopetettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu