Ässien fanit eivät halua muistaa, että Sofia on sekaantunut huumeisiin ja rahanpesuun ja ollut vankilassa ja Stepuli on parasta aikaa ehdollisessa vankeudessa huumeista ja kännikaahailusta. Onneksi ei ehtinyt ajaa tyttönsä päälle.
Ässillä viina ja huume ongelmia
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suomen kuuluisin pari ja mistähän syistä, hävettää kun tälläistä paria vielä joku ihanoi. Vankila olisi tehnyt molemille hyvää, mutta kyllähän noi vielä sinne ehtii ja voi joutua myös.
Sofia on ollut vankilassa.
Yhdyskuntapalvelu olisi paras ratkaisu sakon lisäksi, ei vankila, kun ei ole aiheutettu kenellekään toiselle vahinkoa eikä tehty pahaa vain itselle, oma maine kärsinyt (ei ajanut kenenkään päälle, ei kolaroinut). Elämä ei aina mene kuin saduissa, on alamäkiä varmasti meillä jokaisella, jos elämme tarpeeksi kauan. Täällä ei ilmeisesti koskaan anneta pienintäkään virhettä anteeksi, täällä on varmaan Suomen ainoat täydelliset ihmiset kommentoimassa?
Huumeiden käyttö ja kännissä ajaminen ei ole pieniä virheitä. Eikä rahanpesu, teepussien pakkaus ja huumeiden välitys. Niistä saa ja pitääkin muistuttaa, koska nuo kaksi ei tunnu muistavan omia mokia, kun nuppi on aina sekaisin. Molemmat yhdyskuntapalveluun kaupungin siivouspalveluun. Mahdollisimman pitkä tuomio.
Sitä kutsutaan valikoivaksi muistiksi.
En ole kummankaan fani, mutta pidän henkilöistä. Hyvä pari.
Ihmettelen vain, että mitä muistamista noissa on...kunhan itse muistavat ajat ja mm. ehdollisen päättymisen.
Keikkuiko Stefanin ja Martinan tytär yöllä pitkin teitä ja katuja...jo niin pienenä?
Joku pikkuinen hokee: Sofia on ollut vankilassa.
Yhden lauseen jo oppinut, kyllä se siitä.
Mutta täytyykö tuotakin kadehtia?
Seuraan heitä eikä takki käänny. Molemmat aitoja ihmisiä.
😀👍👍
Aito, kultalusikka suussa syntynyt suomenruotsalainen hulivilihurmuri, joka ei koskaan kasva aikuiseksi.
Seuralaisena aito marokkolaisprinsessa, jolle pitää kaikki tehdä valmiiksi ilman odotuksia vastapalveluksista.
Elämä on feikkiluksusta ja oikeita velkoja.
Kiehtovaa seurattavaa kieltämättä.
Mihin tämä niinkuin liittyy?