Miksi sen varjolla kurjistetaan ihmisten elämää koronan aikana. Ei olisi mikään pakko. Ilmasto toimet voisi siirtää aikaan koronan jälkeen. Se olisi kaikille parasta.
Ilmaston lämpeneminen ottaa rajusti takapakkia.
Anonyymi
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Joittenkin mielestä olisi kai ihanteellinen lämpötila Suomessa jotakin Grönlannin luokkaa. Kasvien kasvatus loppuis ja ilmasto pelastuisi. Voi sitä ruokaa laivoilla rahdata toiselta puolen maapalloa, vai miten se nyt menis?
Nuorukaisille tiedoksi: 60-luvulla talvet oli juuri tämänkaltaisia, pakkaset jatkuivat huhtikuulle, mm Päinne riisui jääpeitteen toukokuun puolivälissä ja lehti puissa oli hiirenkorvalla kesäkuun alussa koulujen loppuessa. Joskus ei sitäkään.
60-luvulla ei tiedostettu, mikä on ihmisen saasttuttamisen vaikutus ilamastossa. Öljyn kulutus oli niinkin alkaista (pumppauslukuina) kuin 30 miljoonaa barrelia (=160 litraa) PÄIVÄSSÄ. 360 päivää vuodessa.
Nyt näkyvän ilmastomuutoksen aikana huippu koettiin 2019 ollen liki 110 milj barrelia päivässä. Tästä syystä viime talvena 2020 ei tullut eteläsuomeen lunta laisinkaan ja merialueet pysyivät sulina. Myös Säkylän Pyhäjärvi oli sulana ympäri vuoden.
Nyt kun LAMA romahdutti systeemin, putosi öljyn kulutus vähintään 30 milj barrelia/päivä ja tämä näkyy ympärillä. Talvi tuli takaisin. Vastaava ilmiö koettiin myös ensimmäisessä "finanssikriisissä" 2008-10, jolloin silloinen lama leikkasi kulutusta myös ja kas: eteläsuomessa koettiin kenties mittaushistorian lumisin talvi !!!
LAMA siis pani huutia ilmastonmuutostoimiin ja sysäsi typerän lässytyksen toimien tarpeellisuudesta ja näet tulokset heti. Toki niillä ei ollut aikomustakaan vähentää mutta se LAMA, se pani huutia !!! t. haans.sea
Tämä on kuin pihtiote.Korona ja ilmastonmuutos, kummankin takia maailmaa kurjistetaan.
Voitaisiin hyvin siirtää aikaan, kun taas turistit pääsevät vähän avoimmin lennellen pilaamaan ilmastoa.,
Mitä ilmastoa? Ei turismilla ja lentoliikenteellä ole mitään vaikutusta ilmastoon. Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei ole olemassa.
Valistaa lentelevä turisti?
Ilmastonmuutos ei ole ihmisen aiheuttamaa. Jos on, niin pitäisi boikotoida Kiinalaista tekstiiliteollisuutta, joka on öljyteollisuuden jälkeen toiseksi eniten hiilipäästöjä aiheuttava.
Kremlilogian desantti toimii taas tiedemiehenä.
Siis öljy boikottiin, bensapumput seis, hyvä ajatus.
Sanoo lehmän pieruja laskeva ilmastouskovainen konsensustieteilijä.
Eikö tuolla persujen öyhöttämisellä ole mitään rajaa näköjään ainoa totuus löytyy fake newsseistä.
Tyypillinen äyhöttävän punaperseen kommentti suoraan apinatalosta.
Punavihreät ajaa kansan tilannetta samaan tilaan, kuin
kaikissa kommunistisissa maissa. Tavallisilla ihmisillä ei ole minkäänlaista oikeusturvaa. Raamatun sanan sanomisesta joutuu keskitysleirille, ja ryöstön uhrit tuomitaan maksamaan rosvoille korvauksia, jos rosvot ovat punavihreiden äänestäjiä.
Talvet muuttumassa vaihteeksi taas kylmiksi ja runsaslumisiksi.
Eihän enää pitänyt olla kunnon talvia vai mitä vihreät.
Talvi vain jatkuuuuuuuuuuuuuuuuu
Keskisuomessa nyt 10.3.2021 ainakin -25 astetta ja karvan ylempänä väittivät olevan -35, siell kus jiätyy kuarelle
ilmastoa ei tosiaan voida muuttaa polittisillä päätösillä vaikka viime talven jälkee vaadittiin peräti nasta renkaiden kiltoakin ,
Ei mene kauaa, kun meille kerrotaan, että oli historian lämpimin talvi, eikä lunta sada Suomessa enää ikinä. Jälleen väki taputtaa iloisesti käsiään, kun veroja korotetaan. Ihmisten muisti on lyhyt.
Venäläiset tutkijat taitavat olla oikeassa että aletaan mennä hiljalleen kohti uutta jääkautta. Kylmien talvien jakso alkaa ja tietenkin autoilijoille kovat verot. Katsotaanpa hyydyttääkö tuleva kylmä kyyti ilmastovouhotuksen ja kulkukauppiaat? Miten muuten kaupustelu vain jatkuu ovelta ovelle tauti aikana? ja autoilun verot?
Tavjaana Haloskajana jo aikoinaan kertoi, että ikkunasta kukin näkee miten se ilmaston lämpeneminen etenee. Niinpä!
Ikkunoista eli Windows-käyttöjärjestelmänkin ikkunoista näkee aina säätilanteet.
Useimmat aiemmin hyväuskoiset hölmöt eivät enää usko tiedemanipulaatioon ja gretojen hysteriaan. Monet ymmärtävät että tolkun ihmisten pitää äänestää tolkun politiikkaa edustavaa puoluetta, jotta hölmöläiset saadaan sivuun.