Jehovan todistajat myöntävät että "jokainen suku taivaassa ja maan päällä on kiitollisuudenvelassa nimestään" Jehova Jumalalle (Ef 3:14, 15). Mistäkö nimestä? Joku nimimerkki "theos" aikaisemmin tuolla esitti käsityksen että nimet ovat kautta aikojen olleet vain etikettejä jotka eivät ole merkinneet yhtään mitään. Niin saattaa nykyään ollakin suuressa määrin varsinkin näissä niin kutsutuissa kehittyneissä maissa joissa millään mullakaan ei juurikaan ole mitään merkitystä. Mutta silti löytyy täältäkin joitakin nimiä tai nimityksiä jotka todella merkitsevät jotain. ”Jehovan todistajat” esimerkiksi - tarkoittaa heitä jotka todistavat Jehovan puolesta. Siksi Jehovan todistajat käyttävätkin johdonmukaisesti tuota nimeä. On tietenkin muitakin, esimerkiksi "luterilaiset" - tarkoittaa Lutherin jäljessäkäyviä.
Kyseinen nimimerkki esitti myös väitteen että nimi Jeesus olisi ollut vain tavallinen pojan nimi joka ei merkinnyt mitään niihin aikoihin kun kyseinen Jeesus, josta myöhemmin tuli kristus, syntyi. Perusteeksi hän esitti sen että Raamattu mainitsee erään toisenkin Jeesuksen, jota kuitenkin kutsuttiin Justukseksi (Saattaa olla että häntä kutsuttiin Justukseksi nimen Jeesus merkityksen takia – sillä juutalaiset kieltäytyivät taikauskoisesti lausumasta Jumalan nimeä Jehova.) Siis jos maailmassa on kaksi Jeesusta niin se tekee nimestä aivan tavallisen pojan nimen hänen käsityksensä mukaan. (En silti mene sanomaan montako muuta Jeesusta niiltä ajoilta oli tuttuja hänelle) Mainittakoon silti, että Raamatun sivuilta löytyy kolmaskin Jeesus, hän tosin monta sukupolvea ennen kyseistä aikaa. (Luuk 3:29) Kirja ”Raamatun ymmärtämisen opas” mainitsee asiasta kuitenkin seuraavaa:
”Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus mainitsee noin 12 tämännimistä henkilöä, muita kuin Raamatun kertomuksessa mainittuja. Nimi esiintyy myös apokryfisissä, ajanlaskumme alkua edeltäviltä vuosisadoilta peräisin olevissa kirjoituksissa. Se ei siis nähtävästi ollut mikään harvinainen nimi tuohon aikaan.”
Monet niihin aikoihin saivat nimensä jonkun erityisen tapahtuman, joka sattui lapsen syntymän aikaan tai sen yhteydessä, mukaan tai ne jotenkin ilmaisivat lapsen vanhempien toiveita lapsen tulevaisuuden suhteen. Niinpä esimerkiksi Jaakob (’kantapäähän tarttuva’ tai ’syrjäyttäjä’) sai nimensä koska hän syntyessään piti kaksoisveljensä kantapäästä kiinni ja Eesau (’karvainen’) puolestaan sai nimensä sillä hän oli syntyessään huomattavan karvainen. Molempien näiden veljesten nimi tultiin kuitenkin myöhemmin muuttamaan, Eesau sai nimen Edom (’punainen’), mikä viittasi siihen punaiseen keittoon, millä hän möi esikoisuutensa ja niin osoitti halveksivansa pyhiä asioita. Jaakob puolestaan sai nimen Israel (’Jumalan kanssa otteleva’ tai ’Jumala ottelee’), painittuaan enkelin kanssa yön. Kirja ”Raamatun ymmärtämisen opas” mainitsee seuraavaa käytännöstä mikä oli vallalla parisentuhatta vuotta sitten: ”Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla ei ollut epätavallista, että varsinkin niillä juutalaisilla, jotka asuivat Israelin ulkopuolella tai kaupungeissa, joissa oli sekä juutalaisia että pakanoita, oli sekä heprealainen tai aramealainen että myös latinalainen tai kreikkalainen nimi.”
Mitä sitten merkitsee nimi Jeesus, joka on latinalainen muoto kreikkalaisesta nimestä I·ē·sous´, joka vastaa heprealaista nimeä Je·šu´a` tai Jehō·šu´a`, ja jonka Jeesuksen vanhemmat antoivat hänelle jumalallisesta käskystä. Se merkitsee ’Jehova on pelastus’. Niinpä hän tekikin isänsä, Jehovan, nimen tunnetuksi aikalaisilleen (Joh 17:6, 26), mikä merkitsi enemmän kuin sen tunnetuksi tekemistä, että Jumalan nimi on Jehova! Samaa työtä tekevät Jehovan todistajat tänään, ainoana uskonnollisena yhdyskuntana maailmassa!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Jeesus-nimeä käytetään yleisesti pojan nimenä tänäkin päivänä mm. espanjankielisissä maissa muodossa Jesus.
Kaikille nimille on annettu symbolisia merkityksiä. Niinpä mm. saksalaiset ovat tehneet nimikalenterin, jossa on nykyisten nimien tai niiden kantamuotojen merkitys.
Tuo nimein merkityksellisyys raamatun aikoina tulee esille monissa eri yhteyksissä, mutta mainitsemassasi esimerkissä koskien Jaakobia...
>>Jaakob puolestaan sai nimen Israel (’Jumalan kanssa otteleva’ tai ’Jumala ottelee’), painittuaan enkelin kanssa yön.
Tässä vielä hieman lisää tarkennusta:
1.Mooseksen kirja:
35:1 Ja Jumala sanoi Jaakobille: "Nouse, mene Beeteliin, asetu sinne ja rakenna sinne alttari Jumalalle, joka ilmestyi sinulle paetessasi veljeäsi Eesauta."
35:2 Niin Jaakob sanoi perheellensä ja kaikille, jotka olivat hänen kanssaan: "Poistakaa vieraat jumalat, joita teillä on keskuudessanne, puhdistautukaa ja muuttakaa vaatteenne.
35:3 Ja nouskaamme ja menkäämme Beeteliin, rakentaakseni sinne alttarin Jumalalle, joka kuuli minua ahdistukseni aikana ja oli minun kanssani tiellä, jota vaelsin."
35:4 Niin he jättivät Jaakobille kaikki vieraat jumalat, jotka olivat heidän hallussansa, sekä renkaat, jotka olivat heidän korvissaan, ja Jaakob kätki ne maahan tammen alle, joka oli Sikemissä.
35:5 Ja he lähtivät liikkeelle; ja Jumalan kauhu valtasi heidän ympärillään olevat kaupungit, niin etteivät nämä ajaneet takaa Jaakobin poikia.
35:6 Ja Jaakob saapui Luusiin, joka on Kanaanin maassa, se on Beeteliin, kaiken väen kanssa, joka oli hänen seurassaan.
35:7 Ja hän rakensi sinne alttarin ja nimitti paikan Eel-Beeteliksi, koska Jumala oli siellä ilmestynyt hänelle, silloin kun hän pakeni veljeään.
35:10 Ja Jumala sanoi hänelle: "Sinun nimesi on Jaakob; mutta älköön sinua enää kutsuttako Jaakobiksi, vaan nimesi olkoon Israel." - Niin hän sai nimen Israel.
Muut Jumalat postettiin Elin tieltä. Vain YHWH:n jäänteet sulautettiin samaan hahmoon.
>> Se uusi Jumala, jonka Mooses noille juutalaispaimentolaisille esitteli, oli sekoitus YHWH:sta ja Elistä.
KR38 ja 5. Moos. 32:8 "...israelilaisten luvun mukaan" Kuolleen meren käärössä Jumalan enkeleiden tilalla on Jumalan pojat.
Jos en kovin väärin muista, niin Elillä oli 70 poikaa, joten siitä riitti yksi ihan ikiomaksi israelilaisille. Sinulla on varmaan aavistus kuinka El shaddai tähän liittyy?
Lapsia, etenkin poikia pitää ruokkia kovasti ja pienenä rintaruokinta on mitä oivin tapa kasvattaa jälkeläisensä.
Sen lisäksi, että sana shaddai käännetään kaikki/kaikkeuden valtiaaksi, niin sillä on myös feministisempi merkitys, joka viittaa äidin rintoihin.
http://84.230.114.166/jes9_6.pdf
Kello-Kalle
Linkissäsi käsitellään Jesajan 9 jaetta 5(6):
9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
Tuo jae yhditetään runsasanaisin selittelyin Jeesukseen ja hänen nimensä merkitykseen.
Todellisuudessa kyse on puhtaasti harhaoppisuudesta ja vääristelevästä selittelystä. Tämä selviää, kun katsomme hieman tarkemmin, mistä Jesaja kirjoittaa. Edellinen jae kertoo, kuka on tuo Väkevä Jumala:
8:3 Sitten minä lähestyin profeetta-vaimoani, ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Niin Herra sanoi minulle: "Pane hänelle nimeksi Maher-Saalal Haas-Bas.
8:4 Sillä ennenkuin poika oppii sanomaan: 'isä' ja 'äiti', viedään Damaskoon tavarat ja Samarian saalis Assurin kuninkaan eteen."
Yllätys yllätys. Sehän onkin Jesajan ja hänen profeettavaimonsa poika. Tuo poika eli, kuten Jesajakin, Assyyrian vallan alaisuudessa.
Tuo Jesajan poika tunnetaan Immanuelina (jonka Matteus yhdisti virheellisesti Jeesukseen saadakseen tämän taakse näennäisiä ennustusten 'täyttymisiä') ja Jesaja kertoo hänestä:
7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.
7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.
7:17 Herra antaa tulla sinulle, sinun kansallesi ja isäsi suvulle ne päivät, joita ei ole ollut siitä asti, kun Efraim luopui Juudasta - antaa tulla Assurin kuninkaan.
7:18 Ja sinä päivänä Herra viheltää kärpäset Egyptin virtain suulta ja mehiläiset Assurin maasta,
7:20 Sinä päivänä Herra ajattaa virran tuolta puolen palkatulla partaveitsellä, Assurin kuninkaalla, pään ja häpykarvat; viepä se vielä parrankin.
8:7 niin katso, sentähden Herra antaa tulla heidän ylitsensä virran vedet, valtavat ja suuret: Assurin kuninkaan ja kaiken hänen kunniansa; se nousee kaikkien uomiensa yli ja menee kaikkien äyräittensä yli,
8:8 ja se tunkeutuu Juudaan, paisuu ja tulvii ja ulottuu kaulaan saakka. Ja levittäen siipensä se täyttää yliyltään sinun maasi, Immanuel."
Immanuelista piti tulla tuo Jesajan 9 luvussa esittelemä juutalaisten sankarimessias:
9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
9:6 Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.
Miksi Jesaja lupasi Immanuelin pelastavan kansansa?
Koska se eli raskaita aikoja:
9:1 Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.
9:2 Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan.
9:3 Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä;
9:4 ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan.
Jesajan odotuksista huolimatta messiaaninen Jumalan valtakunta ei saanut alkuaan Assyyrian musertavan hallinnon jälkeen...
64:9 Älä, Herra, vihastu ylenmäärin, äläkä ainiaan muistele pahoja tekoja. Katso ja huomaa, että me kaikki olemme sinun kansasi.
64:10 Sinun pyhät kaupunkisi ovat tulleet erämaaksi, Siion on erämaaksi tullut, Jerusalem autioksi.
64:11 Meidän pyhä ja ihana temppelimme, jossa isämme sinua ylistivät, on tulella poltettu, ja rauniona on kaikki meille kallisarvoinen.
... vaan nousi uusi, entistäkin voimakkaampi valta, Babylonia, joka liiskasi uudelleen nuo harhoissaan elävät juutalaiset.
Immanuelista ei ollut apua. Imeellinen Neuvonantaja ja Väkevä Jumala oli voimaton, kuten kaikki muutkin kaltaisensa.
62:11 Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
62:12 Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty."
Kuten historia kylmästi osoittaa, ei Jerusalemiasta ja Siionin vuoresta tullut kovinkaan hääviä Jumalan valtakuntaa. Koko kansa menetti (ainakin kristittyjen mielestä) koko erityisasemansa Jumalan edessä.
Heprean sana 'el' on kylläkin yleissana, joka tarkoittaa jumalaa. Sanalla tarkoitetaan sekä Israelin Jumalaa että pakanakansojen jumalia yleensä. Arabiassa sama sana esiintyy muodossa 'allah', mikä myös tarkoittaa yleensä jumalaa. Myös kristityt kutsuvat Jumalaa arabiaksi nimellä Allah. Kyseessä ei siis ole islamin jumalan 'nimi', kuten usein ajatellaan.