Alkuperäistä Naistenpäivää vietettiin 8/3 eli Maaliskuun Vallankumouksen vuosipäivänä. Ja jo ennen bolsevistista vallankumousta kansainvälinen naisliike vannoi tiukasti sosialismin puolesta.
Nykyinen feminismi ponnistaa siis tuollaiselta pohjalta. Alkuperäinen marxismi on muuttunut petolliseksi uusmarxismiksi. Mutta tavoitehan on sama, kuten jokainen valistunut tietää.
Feminismin alku (ja loppu) oli sosialistinen!
6
141
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä.
Intersektionaalisuus ja kriittinen rotuteoria ovat marxilaisia luonteeltaan ja niitä kannattavat eniten äärivasurit. Nykyfeminismi on sitoutunut noihin rasistisiin ja epätasa- arvoisiin näkemyksiin. - Anonyymi
Marxilaisuus on alusta asti suunnattu nimenomaan ja vain valkoisia, kristillisiä ja kapitalistisia valtioita vastaan.
Ennen femakot haukkuivat yleensä miehiä sioiksi. Nykyään vain valkoisia miehiä?
Siinä suhteessa vasuriaate on jopa lisääntynyt feministisessä liikkeessä. - Anonyymi
Tosi femakot on isokokoisia, iso suisia, kovaäänisiä, vihaisia, vähän kirveen jäljiltä olevia, pömpeleitä.
- Anonyymi
Tunnen monta feministiä, jotka ovat todella kauniita naisia.
- Anonyymi
miehenä äänestän Feministinen puoluetta ja Vasemmistoliiton feministi naisia.
- Anonyymi
Oletko tohvelin alla jo ....... ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 202702
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos1842493Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa
Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢1381391Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista
Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah2431227- 1051137
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs37950Olet ollut aika törkeä minua kohtaan
Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta46947Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin
maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises32854- 132820
- 43764