Eletty ruhtinaiksi !
Ammattiliitto Pam käynnistää yt-neuvottelut – toiminta on ollut vuosittain yli 4 miljoonaa tappiolla
Neuvottelut koskevat kaikkia liiton toimintoja ja työntekijöitä. Säästötarve vastaa noin 31 henkilötyövuoden kustannuksia.
Palvelualojen ammattiliitto (Pam) käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut johtuvat tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Neuvottelut koskevat kaikkia liiton toimintoja ja työntekijöitä. Säästötarve vastaa noin 31 henkilötyövuoden kustannuksia. Neuvottelut eivät koske Palvelualojen työttömyyskassaa.
Ammattiliiton tiedotteen mukaan neuvotteluiden taustalla on se, että viimeisen viiden vuoden aikana liiton kulut ovat olleet jäsenmaksuja suuremmat. Pamin toiminta on ollut vuosittain keskimäärin 4,3 miljoonaa euroa tappiollista.
Viime vuosina tappiot on katettu Pamin mukaan sijoituksilla. Pamin mukaan toiminnan rahoittaminen sijoitustuotoilla on ”kestämätöntä”.
”Olemme lähellä tilannetta, jossa joudumme myymään sijoitusomaisuutta varsinaisen toiminnan pyörittämiseen. Olemme vastuussa jäsenistöllemme, että hoidamme taloutta tavalla, joka mahdollistaa vahvan edunvalvonnan ja hyvän jäsenpalvelun. Omaisuus on tarkoitettu työtaistelujen rahoittamiseksi eikä päivittäisen toiminnan pyörittämiseen.
Voiko juurikaan turhempaa olla kuin vasemmiston ammattiliitot.
Suu säkkiä myöten kiinni
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Omat rahansakin ryöstäneen leskustapuolueen aisankannattelijana pitäisin vaan mölyt mahassani.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8e97e50d-a733-4e13-8e0e-0116e7e2ede4- Anonyymi
Meinaat Kulmunin 50 tonnia, jonka maksoi takaisin. Halonen ei aio maksaa takaisin edes osaa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html
- Anonyymi
Kallis menoerä kansalasille pitää kallista Ay-liikettä.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sai viime vuonna 302 030 euroa verotettavaa ansiotuloa, mikä tarkoittaa kuukausitasolla yli 25 000 euroa.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-tienasivat-tyomarkkinapomot-ay-johtajalle-yli-25-000-kk/d7964909-4584-4c29-98db-4b4f9c29499a - Anonyymi
Oikeiston ammattiliitot.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861829Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171141Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991135Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79992Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot153862- 92856
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54761Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv54701- 53694
