arvon feministit ja muut palstan keskustelijat kiinnostais kovasti tietää mitä mieltä olitte/olette tästä georgialais naisten käännyttämisestä. pelastettiinko siinä mahdolliset uhrit vai kohdeltiinko lomailijoita törkeästi ja leimaavasti.
Georgia
Danune
18743
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Enpä ole miettinyt asiaa juurikaan. Mutta asiaahan pitää katsoa myös muilta kannoilta, sillä hehän olivat laittomasti maassa sekä ulkomaalaisia. En tokikaan ole mikään rasisti mutta laitonta mikä laitonta. Sitäpaitsi joukossa oli myös miehiä. Toki halveksun näitä miehiä jos he tosiaan olivat tuomassa naisia muihin maihin että naiset saisivat rahaa "myymällä" itseään kuten asian olen käsittänyt. En kuitenkaan tiedä kaikkia asioita koska en seurannut näitä asioita juurikaan. Eli tietonikin voivat olla väärin.
Mutta kun se on laitonta niin se on laitonta. Se on minun mielipiteeni asiasta. Heidän kohtelustaan en paljoa tiedä mutta uskon että asiallisesti kohdeltiin. Sitäpaitsi eihän rikollisia pidä pitää kuin kukkaa kämmenellä.
Niinkö?
Henkilöt, joilla on asianmukaiset matkustusasiakirjat ja ovat ulkomaalaisia, ovat maassa laittomasti ja rikollisia?
Yleensä ottaen katsotaan, että köyhästä maasta tullut ihminen, joka työskentelee pimeästi ilman työlupaa, ei syyllisty rikokseen. Tai ei ainakaan mihinkään vakavaan rikokseen, vaan häntä voidaan verrata nakkivarkaaseen, joka varastaa nälkäänsä.
Mielestäni sanoin että EN tiedä asiasta paljon ja nuo tiedot ovat vaan tietoja joita olen kuullut. Ja etten tunne tapausta kunnolla ja mielipide on siksi huono. eli mitäs te valitatte?
Mutta naiskauppaajat ovat rikollisia ja sitähän te ette tiedä ovatko nämä miehet olleet niitä?
Viranomaiset nimenomaan korostivat, että matkaseuruetta ei epäillä rikoksista. Käännytysperusteet olivat puhtaasti muodollisia.
Kuinka rikollinen oikeastaan on ulkomaalaisen työvoiman välittäjä. Jos nimitämme kaikkia niitä, jotka välittävät ulkomaalaisia työntekijöitä rikollisiksi, niin syyllistymmekö ulkomaalaisvihamielisyyteen?
Siksi ihmettelenkin asiasta noussutta hälyä. Kun matkustajien rahavarat eivät riitä ulkomailla oleskeluun ja matkustajat itse eivät tienneet edes tarkkaa matkareittiään ja turismikohteitaan, niin rajaviranomaisilla oli lailliset syyt estää matkanteko. Vähintäänkin laiton mustanpörssin kaupanteko tai laittomaksi harmaaksi työvoimaksi tuppautuminen vastoin vastaanottajamaiden tahtoa oli selvästikin odotettavissa, näidenkään suosiminen ei ole tolkullista, saati naiskaupan edistäminen. Mutta virallinen syy kai oli rahavaroissa.
Mitäpä pitäisi ajatella reitistä, joka tehdään kaukaa koukaten Georgian lähialueille, kun kyseiset lähialueet eivät suostu ottamaan suoraan vastaan ko. matkalaisia? Vasta helpon Shengen-viisumin jostain irrottua porukkaa lähtee taipaleelle eikä palaa. Pitäisikö rahalla voida ostaa kaikki vai onko muitakin normeja elämässä? No, seuraava rahastusyritys tapahtuu oikeudessa, suomalaiset veronmaksajat maksavat senkin, kuten paluumatkan. Viranomaiset tiesivät varmasti tarkalleen etukäteen, että kohu nousee, joten oletan käyttäytymisen olleen korostetun neutraalia ja jälkitutkimukset kestävää. Toivottavasti tällainen bussimatkailu lopahtaa.
en ole tätä tapausta jaksanut erityisemmin seurata, joten en sen enempää yksityiskohtia tiedä.
Erittäin positiivista kuitenkin on, että Suomen viranomaiset alkavat vihdoin ja viimein herätä torjumaan naiskauppaa. Perusteena, miksi tätä tapausta epäiltiin naiskaupaksi oli ymmärtääkseni se, että naiset sanoivat olevansa ostosmatkalla, mutta rahaa ei kuitenkaan ollut. Sen enempää kommentoimatta tätä tapausta, niin uskon, että rajavartiostolla virheitäkin sattuu samalla kun opetellaan todella tunnistamaan ihmiskauppatapauksia. Lainsäädäntö vielä kuntoon ihmiskaupan osalta niin eiköhän se siitä lähde.
Köyhillä ulkomaalaisilla on kauhea hinku tulla rikkaaseen Suomeen ja Eurooppaan. Tähän he ovat ottaneet seksin keinoksi. Me skinit olemme jo pitkään vastustaneet sitä, että ulkomaaliset miehet pääsevät Suomeen alistumalla seksisuhteisiin suomalaisnaisten kanssa. nyt valtaväestö on tullut meidän kannallemme, ja tuomitsee sen, että naiset pääsevät maahamme alistumalla seksisuhteisiin miesten kanssa.
tuon tekstin töräyttelit ulos? =)
Georgialaisten käännyttäminen ei sinänsä liity feminismiin. Suomalaisten tekemiin kansainvälisiin sopimuksiin, se sitävastoin liittyy. Suomella on velvollisuus pitää itärajastaan huolta siten, ettei laittomia maahanmuuttajia EU.n alueelle tätä kautta kuulkeudu. Kreikan viranomaiset ovat olleet huolissaan sinne, tätä kautta, tulleista laittomista työntekijöistä. Kansainvälistä huomioita on herättänyt, suomalaisten rajavirainomiaisten ja poliisien välinpitämätön asenne. Nyt siis tehtiin jotain ja näyttävästi. Mediasirkus oli täysin kohtuuton. Naisten leimaantuminen oli turhaa ja heidän ihmisarvoaan alentavaa.Hyvä puoli tässä lienee se, että tuskin vastaavia näytelmiä enää tarvitsee nähdä. Ulkoministeriössä ollaan tyytyväisiä. Feministit eivät ole, tähän yksittäiseen tapahtumaan ottaneet kantaa. Naiskaupan vastustaminen on, tietenkin, tärkeää edelleen.
Onko sinun mielestäsi laittomat maahantulijat ongelma?
Kyllä ovat, Suomen käyttäminen kauttakulkumaana johtaa väistämättä ongelmiin. Mikäli epäilykset ihmiskaupasta pitävät paikkansa, suomalaisten viranomaisten toiminta on ollut huolimatonta. Kilven kiillottaminen näin näyttävästi, ei osakkeita nosta. Median paikalla oleminen ei ollut sattumaa. Ihmetyttää miksi ja ketä palvelee, aikaan saatu kohu? Miksi oli tarpeen leimata naismatkustajat? Vastauksia tuskin koskaan saadaan. Tietenkin kohu aiheutti sen, ettei Suomi ole enää kauttakulkumaana suosittu.
Perustelit hyvin georilaisten tilanteen ja rjanylitysongelman.
Ihmisoikeuksista on todellakin kysymys. Nyt georgialaisten naisten ihmisoikeudet eivät painaneet penninvertaa. Rajavaltiolaitokset täytyi osoittaa tehokkuutensa salamavalojen räiskeessä. Toiveena ilmeisesti oli, että edelliset rajanylitykset unohtuisivat. Malli oppilas on mallioppilas, ruskeine kielineen.
.. rajavartiolaitos tiedotusvälineet paikalle julkistamaan prosessia? Yleensä turvapaikanhauista, epäilyksenalaisista rajanylityksistä, käännytyspäätöksistä yms. tiedotetaan kaiketi tavanomaiseen tapaan. Media nostaa hälyn, mistä haluaa. Usein haluaa, ellei ole muuta jännittävämpää meneillään. Onko ruskeakielisyyden osoite nyt oikea?
Käänytyksessä käytettiin apuna julkisuutta, syynä oli julkisuuskuvan kirkastaminen. Ei median edustajat parveile rajanylityspaikoilla huvikseen. Heidät oli siis kutsuttu. Ihmiskauppa epäilyt, ilman perusteita, leimasivat naiset suotta. Huonosti hoidettu käänytys. Tarpeettomasti kärsivät naiset. Syynä oli ainoastaa tarve saada rajavartiolaitoksen edelliset mokaukset kuitatuksi. Mielestäni ruskeakielisyydeksi nimittäminen on jopa turhan kesyä.
Käännytykselle joko oli perusteet tai sitten ei. Jos perusteet olivat riittävät, kuten on esitetty, niin en ymmärrä, miten kokonaisen bussilastin käännyttäminen rajalta takaisin onnistuisi ilman, että media kuulisi siitä? Vähemmästäkin on tapana tiedottaa ja mielestäni se on oikein. Jo pelkästään ammattietiikan vastaisesti toiminut georgialaissyntyinen tulkki levitti sanaa tehokkaasti. Olisiko kaiken pitänyt tapahtua salassa? Ja seuraavan lastillisen myös ja miten kauan salamyhkäisyyttä pitäisi jatkaa?
Oletetaan, että käännytys olisi onnistuttu salaamaan siihen asti, kunnes bussi olisi palannut Georgiaan. Viimeistään tässä vaiheessa asiasta pitäisi tiedottaa, tarkoitushan on lopettaa käännytysperusteinen turismi. Voidaanko pitää todennäköisenä, että tutkivat journalistit olisivat jättäneet uutisen tonkimatta Suomessa, Georgiassa, Ruotsissa tai muualla, joita ko. liikenne koskee? En usko.
Jos jokunen oli aidolla turistimatkalla, niin tapahtunut on valitettavaa heidän kannaltaan. Suurimmalta osalta olisi matka kuitenkin stopannut, myös kuskeilta. Bussi ei olisi voinut jatkaa. Maksettujen matkojen peruutuksia sattuu meilläkin matkanjärjestäjien tai lentoyhtiön takia, eivätkä matkustajat saa rahojaan aina takaisin. Ikävää, mutta ei tämä ole ainakaan virkaansa hoitavien rajaviranomaisten syy. Kyllä heidän oli tutkittava myös naiskaupan todennäköisyys, muutoin olisi kyse velvollisuuksien laiminlyönnistä (tai laiminlyöntien jatkamisesta). Prostituutioaikeista ei saatu näyttöä ja tämä myös tiedotettiin Georgiaa myöten. Vaikeahan sitä olisi tässä vaiheessa edes näyttää toteen, tuskin näistä sopimuspapereita kirjoitellaan tai säilytellään laukuissa.
En usko myöskään Georgian eläneen tiedotusumpiossa niin, ettei siellä olisi tiedetty jo tavanomaiseksi käyneestä ihmiskaupasta sekä myös naapurivaltioiden paheksunnasta harmaan työvoiman tulvaa kohtaan. Ihmettelen, jos bussin naisetkaan eivät muka olisi tienneet, millä asioilla siinä saatetaan olla harhailemassa pitkää reittiä, vaikka kohteet eivät kiinnosta. En toivo Suomea sen tapaisen massaturismin kohdemaaksi enkä muitakaan maita. En siis sanoisi naisten kärsimyksiä kokonaan tarpeettomiksi.