Vedenpaisumuksen todellisuus
Mikäli tapauksen kertoja olisi halunnut kuvata mailmanlaajuista tulvaa, hän olisi käyttänyt niitä ilmaisuja, joita Raamattukin käyttää. Raamattu kertomusta ei voi mitenkään tulkita niin, että ilmoitettaisiin jonkin joen tulvineen yli äyräidensä.
Tulva todetaan maailmanlaajuiseksi yli 30 kertaa
Maailmanlaajuinen sade ei voisi kestää nykyään 40 vuorokautta.
Jotta arkki saatiin ajelehtimaan, vettä tarvittiin ainakin 7000mm. Vahvuinen kerros.
Kun rankkasade jatkuin vedet paisuivat suuresti maanpäällä. Ilmaisu on melko voimakas mikäli se tarkoittaa vain paikallista tulvaa.
Olisi ollut mieletöntä rakentaa arkkia 120 vuotta vain paikallista tulvaa varten.
Tekstissä käy ilmi, että se on silminnäkijöiden kirjoittama ja he kuvaavat selvästi maailmanlaajuista mullistusta.
Vedet peittivät kaikki korkeat vuoret taivaan alla niin, että arkki saattoi ajelehtia niiden yli. Silloisen maailman vuorten korkeutta Raamattu ei ilmoita, mutta mainitsee niiden peittyneen. Vesimassat ovat aiheuttaneet valtavan eroosiota ja madaltaneen myös silloisia vuoria.
Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui. Tämä voi toteutua ainoastaan maailmanlaajuisen tulvan yhteydessä.
Kaikki ihmiset hukkuivat/kuolivat. Paikallisessa tulvassa näin ei olisi käynyt.
Vedet saivat vallan ja paisuivat suuresti maan päällä ja vallitsivat maan päällä 150 päivää. Mikään paikallinen tulva ei vallitse 150 päivää.
Arkki pysähtyi Araratin vuorille vasta kun vedet alkoivat väistyä. Araratin vuorilla on 4500 metrin korkeudessa ns. tyynylaavaa, jota syntyy vain vedenalaisissa tulivuortenpurkauksissa. Kautta maailman useiden vuorten huipuilta on löydetty merieläinten fossiileja.
Noan lähettämä kyyhkynen ei löytänyt paikka, jossa lepuuttaa jalkaansa vaikka vedet olivat jo väistyneet neljän kuukauden ajan.
Kesti yli vuoden ennen kuin tarpeeksi maata oli tullut näkyviin niin, että arkista voitiin lähteä. Kaiken yllä olevan valossa on käsittämätöntä, että henkilöt jotka väittävät uskovansa Jumalan sanaan, voivat samalla esittää vedenpaisumuksessa oli kyse vain paikallisesta tulvasta. Ainoa selitys tälle lienee se, että he eivät kestä tiedemaailman ivaa ja rakastavat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.
Maailman laajuisaa vedenpaisumusta tukevat myös seuraavat seikat.
Jumala lupasi, ettei hän koskaan lähetä vedenpaisumuksen kaltasita tulvaa. Mikäli on kysymyksessä paikallinen tulva silloin on Jumala rikkonut lupauksensa toistuvasti.
Uusi Testamentti käyttää vedenpaisumuksesta kreikankielistä sanaa ”kataklysmos” Tarkoittaa kaiken tuhoavaa mullistusta. Kreikankielistä tulva sanaa ei käytetä.
Tulvan jälkeinen sää muutokset ovat juuri sellaisia kuin maapalloa ympäröineen höyryvaipan alassatamisessa seuraisi tuulet, sateet, selvät vuodenaikojen erot ja pilven sateenkaaren ilmestymisen. Olisi todella ihme jos paimentolaiset olisivat nuotiolla keksineet nämä tarinat omasta päästään?
Ihmisen elinikä alkoi laskea vedenpaisumuksen jälkeen.
Jeesus vahvisti vedenpaisumuksen.
Vedenpaisumuksen
59
204
Vastaukset
”Raamattu kertomusta ei voi mitenkään tulkita niin, että ilmoitettaisiin jonkin joen tulvineen yli äyräidensä.”
Ei kukaan epäile, etteikö kertoja olisi tarkoittanut globaalia tulvaa. Epäilemme sitä, ettei tuo ole silminnäkijäkertomus vaan se on myytti, joka pohjaa ehkä Persianlahden altaan täyttymiseen ja sitä on ehkä paisuteltu ajan saatossa.
Kun tiedät niin paljon tulvasta ja arkista niin kerro meille, miten arkin ilmanvaihto hoidettiin? Arkki oli maapiellä tiivistetty ja Jumala sulki oven ja valoaukon kun tulva alkoi. Nooa avasi valoaukon vasta tulvan jälkeen päästääkseen korpin lentoon.- Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
Kuinka sitten esim. Ararat peittyi???
Ei tietenkään muuten kuin myyttisissä taruissa.
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään muuten kuin myyttisissä taruissa.
Kuitenkin vuorten huipuilta on löydetty kalojen ja muiden vesieläinten fossiileja????
- Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
Kuitenkin vuorten huipuilta on löydetty kalojen ja muiden vesieläinten fossiileja????
Jumalasi on roudannut ne sinne aasien vetämillä kärryillä.
Arto777 kirjoitti:
Kuitenkin vuorten huipuilta on löydetty kalojen ja muiden vesieläinten fossiileja????
”Kuitenkin vuorten huipuilta on löydetty kalojen ja muiden vesieläinten fossiileja????”
Eikä tämä ole vielä mitään verrattuna eteläisestä Afrikasta löytyvään Karoon muodostelmaan. Muodostelmassa on sedimenttiä ja fossiloituneita eläimiä 12 km paksussa kerrostumassa. On se ollut melkoinen supertulva kun sinne on vaeltanut tulvaa pakoln eläimiä enemmän kuin koko Afrikkaan mahtuu yhtä aikaa ja vielä kipeilleet toistensa päälle 12 km paksuksi läjäksi.
”Its sediments attain a maximum cumulative thickness of 12 km, with the overlying basaltic lavas (the Drakensberg Group) at least 1.4 km thick.”
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Karoo_Supergroup- Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
Kuitenkin vuorten huipuilta on löydetty kalojen ja muiden vesieläinten fossiileja????
Täälläkin on kahta vaihtoehtoista myyttiä tarinoitu.
1) Kilometrien paksuinen vesimassa tulee 40 päivän sateen myötä siis koko maapallolle yhtä aikaa joka kolkkaan. Ja sitten häviää jonnekin. Vailla mitään mahdollista todellisuuspohjaa oikeassa fysiikan lakien alaisessa universumissa.
tai
2) Vuoret kohoavat hetkessä niin mitättömissä geologisissa prosesseissa, ettei niistä ole kirjoiteltu eikä syntynyt myyttyjä.
Molemmat edellä kuvatut voivat tapahtua vain ääriuskovaisen mielikuvituksessa. Vesimassoille he ovat keksineet fyysisen todellisuuden vastaisia järjettömiä selityksiä. Jälkimmäinen myyttinen tapahtumasarja väitetyssä aikaskaalassa oikeassa maailmassa tuhoaisi varmasti ihmiskunnan ja suurimman osan eliökuntaa. Ei siinä jumala tarvitse mitään tulvaa, mutta ei kyllä nooan porukkakaan ois säästynyt.
Ja vielä boxin ulkopuolelta. Näitä vastaavia taruja on tuhat määrin ihmiskunnan historiassa. Ei tämä äärikristittyjen taru tuossa joukossa mikään harvinaisuus ole. - Anonyymi
Master-Henry kirjoitti:
”Kuitenkin vuorten huipuilta on löydetty kalojen ja muiden vesieläinten fossiileja????”
Eikä tämä ole vielä mitään verrattuna eteläisestä Afrikasta löytyvään Karoon muodostelmaan. Muodostelmassa on sedimenttiä ja fossiloituneita eläimiä 12 km paksussa kerrostumassa. On se ollut melkoinen supertulva kun sinne on vaeltanut tulvaa pakoln eläimiä enemmän kuin koko Afrikkaan mahtuu yhtä aikaa ja vielä kipeilleet toistensa päälle 12 km paksuksi läjäksi.
”Its sediments attain a maximum cumulative thickness of 12 km, with the overlying basaltic lavas (the Drakensberg Group) at least 1.4 km thick.”
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Karoo_SupergroupSe todistaa vain, että silloin oli tarpeeksi kasveja ja eläimiä! Tyhjästä on näet paha nyhjästä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalasi on roudannut ne sinne aasien vetämillä kärryillä.
Tuossa ei ole mikään totta,mutta kysymys kuuluukin että miten ne kalat kipusivat vuorelle jos ei vedenpaisumusta ollut,kuten moni tuntuu epäilevän ?
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa ei ole mikään totta,mutta kysymys kuuluukin että miten ne kalat kipusivat vuorelle jos ei vedenpaisumusta ollut,kuten moni tuntuu epäilevän ?
”...kysymys kuuluukin että miten ne kalat kipusivat vuorelle jos ei vedenpaisumusta ollut,kuten moni tuntuu epäilevän ?”
Miksi kalat ylipäätänsä kuolivat vedenpaisumuksessa? Eikö siinä kuollut vain sieraimilla hengittävät kuivan maan eläimet?
21 Silloin tuhoutuivat kaikki maan elävät olennot, linnut, karjaeläimet, villieläimet ja kaikki maan päällä vilisevät pikkueläimet sekä kaikki ihmiset.
22Kaikki kuivalla maalla elävät olennot kuolivat, kaikki, joissa oli elämän henkäys.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täälläkin on kahta vaihtoehtoista myyttiä tarinoitu.
1) Kilometrien paksuinen vesimassa tulee 40 päivän sateen myötä siis koko maapallolle yhtä aikaa joka kolkkaan. Ja sitten häviää jonnekin. Vailla mitään mahdollista todellisuuspohjaa oikeassa fysiikan lakien alaisessa universumissa.
tai
2) Vuoret kohoavat hetkessä niin mitättömissä geologisissa prosesseissa, ettei niistä ole kirjoiteltu eikä syntynyt myyttyjä.
Molemmat edellä kuvatut voivat tapahtua vain ääriuskovaisen mielikuvituksessa. Vesimassoille he ovat keksineet fyysisen todellisuuden vastaisia järjettömiä selityksiä. Jälkimmäinen myyttinen tapahtumasarja väitetyssä aikaskaalassa oikeassa maailmassa tuhoaisi varmasti ihmiskunnan ja suurimman osan eliökuntaa. Ei siinä jumala tarvitse mitään tulvaa, mutta ei kyllä nooan porukkakaan ois säästynyt.
Ja vielä boxin ulkopuolelta. Näitä vastaavia taruja on tuhat määrin ihmiskunnan historiassa. Ei tämä äärikristittyjen taru tuossa joukossa mikään harvinaisuus ole.Jos vedenpaisumus on tarua,miten araratin vuoren kuupeesta on löytynyt jäänteitä arkista ja rakennelman mitat täsmää raamatussa mainittuihin mittoihin.?Tutkijoiden kuvauksia löytyy runsaasti.Arkissa olleet kivipainotkin löytyy lähellä olevasta kylästä,joita käytettiin hidastamaan arkin liikkeitä myrskyssä.Todisteita on,mutta niitä ei uskota.Mutta kumma kyllä uskotaan evoluuttiosatuun ja opetetaan vielä kouluissa totena.Miten tyhjästä syntyy elämää itsestään,ei tietenkään mitenkään,täytyy olla joku joka saa sen elämään.1 moos 2:7
Anonyymi kirjoitti:
Jos vedenpaisumus on tarua,miten araratin vuoren kuupeesta on löytynyt jäänteitä arkista ja rakennelman mitat täsmää raamatussa mainittuihin mittoihin.?Tutkijoiden kuvauksia löytyy runsaasti.Arkissa olleet kivipainotkin löytyy lähellä olevasta kylästä,joita käytettiin hidastamaan arkin liikkeitä myrskyssä.Todisteita on,mutta niitä ei uskota.Mutta kumma kyllä uskotaan evoluuttiosatuun ja opetetaan vielä kouluissa totena.Miten tyhjästä syntyy elämää itsestään,ei tietenkään mitenkään,täytyy olla joku joka saa sen elämään.1 moos 2:7
"...miten araratin vuoren kuupeesta on löytynyt jäänteitä arkista ja rakennelman mitat täsmää raamatussa mainittuihin mittoihin.?"
Laitatko meille esimerkkinä yhden arkeologian alan tutkimuspaperin, joka toteaa tuon kiviröykkiön olevan 4500 vuotta sitten ihmisen rakentama puualus?
"Arkissa olleet kivipainotkin löytyy lähellä olevasta kylästä,joita käytettiin hidastamaan arkin liikkeitä myrskyssä."
Jännää, ettei Raamatussa ole mitään mainintaa näistä kivipainoista kun samaan aikaan Jumala ohjeisti kuitenkin valoaukon rakentamisen kyynärmittojen tarkkuudella.
"Todisteita on,mutta niitä ei uskota.Mutta kumma kyllä uskotaan evoluuttiosatuun ja opetetaan vielä kouluissa totena."
Evoluutiobiologit eivät puutu arkeologian tutkijoiden töihin millään tavalla. Arkeologit tutkivat kyllä ahnaasti kaikki ihmisen jälkeensä jättämät artefaktit. Jos tuo kiviröykkiö olisi arkin jäänteet niin totta kai arkeologit olisivat sen kilvan myöntäneet. Sehän olisi valtava tieteellinen sensaatio.- Anonyymi
Master-Henry kirjoitti:
"...miten araratin vuoren kuupeesta on löytynyt jäänteitä arkista ja rakennelman mitat täsmää raamatussa mainittuihin mittoihin.?"
Laitatko meille esimerkkinä yhden arkeologian alan tutkimuspaperin, joka toteaa tuon kiviröykkiön olevan 4500 vuotta sitten ihmisen rakentama puualus?
"Arkissa olleet kivipainotkin löytyy lähellä olevasta kylästä,joita käytettiin hidastamaan arkin liikkeitä myrskyssä."
Jännää, ettei Raamatussa ole mitään mainintaa näistä kivipainoista kun samaan aikaan Jumala ohjeisti kuitenkin valoaukon rakentamisen kyynärmittojen tarkkuudella.
"Todisteita on,mutta niitä ei uskota.Mutta kumma kyllä uskotaan evoluuttiosatuun ja opetetaan vielä kouluissa totena."
Evoluutiobiologit eivät puutu arkeologian tutkijoiden töihin millään tavalla. Arkeologit tutkivat kyllä ahnaasti kaikki ihmisen jälkeensä jättämät artefaktit. Jos tuo kiviröykkiö olisi arkin jäänteet niin totta kai arkeologit olisivat sen kilvan myöntäneet. Sehän olisi valtava tieteellinen sensaatio.Lyönpä vetoa kahvikupin verran että ei laita, koska ainoat paperit on yhden huijarin sepustukset. Onkohan edes tarkasti koskaan määritetty, mikä kivikasa olikaan olevinaan se arkin jäännös?
Sääliksi käy näitä hölmöjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa ei ole mikään totta,mutta kysymys kuuluukin että miten ne kalat kipusivat vuorelle jos ei vedenpaisumusta ollut,kuten moni tuntuu epäilevän ?
"miten ne kalat kipusivat vuorelle"
Te evouskoisette itse sanotte että kalat kasvattivat jalat ja sitten hännän ja kun niistä oli tullut apinoita niin ne alkoivat kehittyä ihmisiksi. Anonyymi kirjoitti:
"miten ne kalat kipusivat vuorelle"
Te evouskoisette itse sanotte että kalat kasvattivat jalat ja sitten hännän ja kun niistä oli tullut apinoita niin ne alkoivat kehittyä ihmisiksi."Te evouskoisette itse sanotte että kalat kasvattivat jalat ja sitten hännän ja kun niistä oli tullut apinoita niin ne alkoivat kehittyä ihmisiksi."
On tämä jo surkuhupaisaa kun kreationistit tappelevat keskenään kun eivät tunnista edes vastapuolta onko evolutionisti vai kreationisti.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään muuten kuin myyttisissä taruissa.
Kuussakäynnin suurin pelko oli kuupöly, joka muodostuu avaruuspölystä. Pölyä piti olla parinsadanmetrin paksuudelta. Kuun oletettu ikä, eikä pölyn kertymän paksuus täsmää.
Maapallolla on useita isoja kanjooneja joiden pohjakivissä ei ole valaokuvaushistorian aikajanalla tapahtunut kovinkaan suurta, kivien kulumista.
Pitkää aikaa ei ratvitse kuin evokit - Anonyymi
Kesähorros (Aestivation) Kesähorros eli estivaatio on eläinten lepotila, jonka aikana aineenvaihdunta on hyvin alhainen ja eläin on epäaktiivinen. Eläin saattaa vaipua kesähorrokseen, kun ympäristöolosuhteet ovat liian kuumia ja kuivia.
Toteutettavuustutkimus John Woodmorappe ehdottaa, että paljon vähemmän eläimiä, kuin useimmat ihmiset ymmärtävät, olisi kuljetettu arkkiin. Osoittamalla, että sana "laji" ei vastaa Genesis-tilin "luotuja tyyppejä" . Woodmorappe osoittaa uskottavasti, että arkkiin on ehkä tarvittu vain 2000 eläintä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuussakäynnin suurin pelko oli kuupöly, joka muodostuu avaruuspölystä. Pölyä piti olla parinsadanmetrin paksuudelta. Kuun oletettu ikä, eikä pölyn kertymän paksuus täsmää.
Maapallolla on useita isoja kanjooneja joiden pohjakivissä ei ole valaokuvaushistorian aikajanalla tapahtunut kovinkaan suurta, kivien kulumista.
Pitkää aikaa ei ratvitse kuin evokit"Pölyä piti olla parinsadanmetrin paksuudelta."
Onko kiva taas valehdella kuten kunnon kretun pitääkin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kesähorros (Aestivation) Kesähorros eli estivaatio on eläinten lepotila, jonka aikana aineenvaihdunta on hyvin alhainen ja eläin on epäaktiivinen. Eläin saattaa vaipua kesähorrokseen, kun ympäristöolosuhteet ovat liian kuumia ja kuivia.
Toteutettavuustutkimus John Woodmorappe ehdottaa, että paljon vähemmän eläimiä, kuin useimmat ihmiset ymmärtävät, olisi kuljetettu arkkiin. Osoittamalla, että sana "laji" ei vastaa Genesis-tilin "luotuja tyyppejä" . Woodmorappe osoittaa uskottavasti, että arkkiin on ehkä tarvittu vain 2000 eläintä."Woodmorappe osoittaa uskottavasti, että arkkiin on ehkä tarvittu vain 2000 eläintä."
Ja loput "syntyivät" evoluution avulla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuussakäynnin suurin pelko oli kuupöly, joka muodostuu avaruuspölystä. Pölyä piti olla parinsadanmetrin paksuudelta. Kuun oletettu ikä, eikä pölyn kertymän paksuus täsmää.
Maapallolla on useita isoja kanjooneja joiden pohjakivissä ei ole valaokuvaushistorian aikajanalla tapahtunut kovinkaan suurta, kivien kulumista.
Pitkää aikaa ei ratvitse kuin evokitPölyä oli arvioitu määrä, mutta pääosa siitä kivettyneenä pintakallioksi.
"Valokuvaushistodrian aikajana" on gelologialle silmänräpäys.
Kukaan ei tarvitse pitkää aikaa; se vain nyt on mitä on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kesähorros (Aestivation) Kesähorros eli estivaatio on eläinten lepotila, jonka aikana aineenvaihdunta on hyvin alhainen ja eläin on epäaktiivinen. Eläin saattaa vaipua kesähorrokseen, kun ympäristöolosuhteet ovat liian kuumia ja kuivia.
Toteutettavuustutkimus John Woodmorappe ehdottaa, että paljon vähemmän eläimiä, kuin useimmat ihmiset ymmärtävät, olisi kuljetettu arkkiin. Osoittamalla, että sana "laji" ei vastaa Genesis-tilin "luotuja tyyppejä" . Woodmorappe osoittaa uskottavasti, että arkkiin on ehkä tarvittu vain 2000 eläintä.Taas yksi ns. kreationistitutkija, joka näyttää noudattelevan normaalia kreationistista tutkimusperinnettä. Siis lainaillaan ja viitataan tutkimuksiin unohtaen puolet alkuperäisestä lauseesta, vääristellään viitattuja tutkimuksia jne
Anonyymi kirjoitti:
Kuussakäynnin suurin pelko oli kuupöly, joka muodostuu avaruuspölystä. Pölyä piti olla parinsadanmetrin paksuudelta. Kuun oletettu ikä, eikä pölyn kertymän paksuus täsmää.
Maapallolla on useita isoja kanjooneja joiden pohjakivissä ei ole valaokuvaushistorian aikajanalla tapahtunut kovinkaan suurta, kivien kulumista.
Pitkää aikaa ei ratvitse kuin evokit"Kuussakäynnin suurin pelko oli kuupöly, joka muodostuu avaruuspölystä. Pölyä piti olla parinsadanmetrin paksuudelta. Kuun oletettu ikä, eikä pölyn kertymän paksuus täsmää."
Tosiassa näistä laskelmista oli luovuttu jo ennen kuuhun laskeutumista. Siitä huolimatta kreationistit ovat järjestelmällisesti kierrättäneet tätä valhetta vuosikymmenet tähän päivään asti.
Maailman suurin kreationistijärjestö Creation Ministries International (joka on mm. Suomen Luominen-lehden taustajärjestö) pitää sivuillaan listaa väitteistä, jotka ovat niin valheellisia ja noloja, että kreationistien ei pidä missään nimessä käyttää niitä. Väite kuupölyn paksuuslaskelmista on toinen väite listalla. Onko maailman suurin kreationistijärjestö mielestäsi väärässä?
https://creation.com/arguments-we-think-creationists-should-not-use#moon_dust- Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
Kuitenkin vuorten huipuilta on löydetty kalojen ja muiden vesieläinten fossiileja????
Pyörremyrsky käynyt heivaamassa ne sinne.
Anonyymi kirjoitti:
Jumalasi on roudannut ne sinne aasien vetämillä kärryillä.
Uskot Jumalaan????
Anonyymi kirjoitti:
Täälläkin on kahta vaihtoehtoista myyttiä tarinoitu.
1) Kilometrien paksuinen vesimassa tulee 40 päivän sateen myötä siis koko maapallolle yhtä aikaa joka kolkkaan. Ja sitten häviää jonnekin. Vailla mitään mahdollista todellisuuspohjaa oikeassa fysiikan lakien alaisessa universumissa.
tai
2) Vuoret kohoavat hetkessä niin mitättömissä geologisissa prosesseissa, ettei niistä ole kirjoiteltu eikä syntynyt myyttyjä.
Molemmat edellä kuvatut voivat tapahtua vain ääriuskovaisen mielikuvituksessa. Vesimassoille he ovat keksineet fyysisen todellisuuden vastaisia järjettömiä selityksiä. Jälkimmäinen myyttinen tapahtumasarja väitetyssä aikaskaalassa oikeassa maailmassa tuhoaisi varmasti ihmiskunnan ja suurimman osan eliökuntaa. Ei siinä jumala tarvitse mitään tulvaa, mutta ei kyllä nooan porukkakaan ois säästynyt.
Ja vielä boxin ulkopuolelta. Näitä vastaavia taruja on tuhat määrin ihmiskunnan historiassa. Ei tämä äärikristittyjen taru tuossa joukossa mikään harvinaisuus ole."Ja vielä boxin ulkopuolelta. Näitä vastaavia taruja on tuhat määrin ihmiskunnan historiassa."
Vedenpaisumus on lähes kaikkien kansojen historiassa.Master-Henry kirjoitti:
”...kysymys kuuluukin että miten ne kalat kipusivat vuorelle jos ei vedenpaisumusta ollut,kuten moni tuntuu epäilevän ?”
Miksi kalat ylipäätänsä kuolivat vedenpaisumuksessa? Eikö siinä kuollut vain sieraimilla hengittävät kuivan maan eläimet?
21 Silloin tuhoutuivat kaikki maan elävät olennot, linnut, karjaeläimet, villieläimet ja kaikki maan päällä vilisevät pikkueläimet sekä kaikki ihmiset.
22Kaikki kuivalla maalla elävät olennot kuolivat, kaikki, joissa oli elämän henkäys."Miksi kalat ylipäätänsä kuolivat vedenpaisumuksessa? Eikö siinä kuollut vain sieraimilla hengittävät kuivan maan eläimet?"
Laita elävä kala kuivalle maalle. Kuinka pitkään on hengissä? Alkaako siitä kehittyä nisäkästä? Ei vaan maatuu nopeasti.Master-Henry kirjoitti:
"Te evouskoisette itse sanotte että kalat kasvattivat jalat ja sitten hännän ja kun niistä oli tullut apinoita niin ne alkoivat kehittyä ihmisiksi."
On tämä jo surkuhupaisaa kun kreationistit tappelevat keskenään kun eivät tunnista edes vastapuolta onko evolutionisti vai kreationisti.Kalasta ei tule nisäkästä. Olen valmis lyömään vetoa ja vastustaja saa määrätä summan.
Arto777 kirjoitti:
"Miksi kalat ylipäätänsä kuolivat vedenpaisumuksessa? Eikö siinä kuollut vain sieraimilla hengittävät kuivan maan eläimet?"
Laita elävä kala kuivalle maalle. Kuinka pitkään on hengissä? Alkaako siitä kehittyä nisäkästä? Ei vaan maatuu nopeasti."Laita elävä kala kuivalle maalle."
Mutta, mutta, eikös tässä nyt puhuta tulvasta, joka peittää vuoretkin? Miksi kalat kuolisivat siinä tulvassa? Sen piti tosiaan tappaa vain kuivalla maalla elävät, sieraimilla hengittävät olennot.- Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
Kuitenkin vuorten huipuilta on löydetty kalojen ja muiden vesieläinten fossiileja????
Fossiileja voi löytyä vuoristostakin, koska mm. mannerlaattojen liikkuminen on aiheuttanut maan kohoamista vuoriksi. Vuoden jatkunut tulva ei olisi voinut millään aiheuttaa fossiileita vuorille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kesähorros (Aestivation) Kesähorros eli estivaatio on eläinten lepotila, jonka aikana aineenvaihdunta on hyvin alhainen ja eläin on epäaktiivinen. Eläin saattaa vaipua kesähorrokseen, kun ympäristöolosuhteet ovat liian kuumia ja kuivia.
Toteutettavuustutkimus John Woodmorappe ehdottaa, että paljon vähemmän eläimiä, kuin useimmat ihmiset ymmärtävät, olisi kuljetettu arkkiin. Osoittamalla, että sana "laji" ei vastaa Genesis-tilin "luotuja tyyppejä" . Woodmorappe osoittaa uskottavasti, että arkkiin on ehkä tarvittu vain 2000 eläintä.Ole hyvä ja määrittele ilmaisun "luotu tyyppi" sisältö täsmällisellä ja yksikäsitteisellä tavalla.
T. Jaakob - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa ei ole mikään totta,mutta kysymys kuuluukin että miten ne kalat kipusivat vuorelle jos ei vedenpaisumusta ollut,kuten moni tuntuu epäilevän ?
Esimerkiksi Himajalle "kapusi" fossiileista päätellen myös kymmenien metrien paksuisia koralliriuttoja tulvaa pakoon?
Todellisuudessa korallien muodostama runkokunta on tietenkin liikuntakyvytön ja kun riutta kasvaa noin 1cm vuodessa, niin Kaakkos se tulva oikein kesti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalasi on roudannut ne sinne aasien vetämillä kärryillä.
Puhuvien aasien!
- Anonyymi
Kataklysmos on "pyyhkäistä pois". Mikäli tulva on pyyhkäissyt tarkoittaa se että vesien on oltava liikkeessä eli liikkuvaa. Muyta sanalla Kataklysmos on myös toinenkin merkitys. Viideskymmenes päivä pääsiäisen jälkeen koittaa Kataklysmos eli Pyhäntä Hengen päivä jolloin Pyhä Henki vuodatettiin ihmisten päälle kuin "vyöryvä vesi". Kyproksella sitä juhlitaan uimarannoilla järjestettävillä markkinoilla ja festifaaleilla.
"Tekstissä käy ilmi, että se on silminnäkijöiden kirjoittama ja he kuvaavat selvästi maailmanlaajuista mullistusta".
Ongelma on vaan (no joo...) siinä, että sen ajan ihmisillä ei ollut aavistustakaan, mitä käsite 'koko maailma' piti sisällään; Amerikka 'löydettiin' vasta 1500-luvulla jaa...
Uudessa Testamentissa koko maailma pantiin verolle, ja kyseessä oli kuitenkin vain Rooman valtakunta.- Anonyymi
Maailmanlaajuinen tulva syntyy myös maan pyörimisnopeuden muutoksesta.
Maapallolla on vettä tarpeeksi peittämään koko maan pinta kolmen kilometrin vesikerrokseen.
Tsunami syntyy jo varsin pienestä maan liikahduksesta. Entäpä jos joku suurempi meteori törmää maahan?
Se että vesi on virrannut mantereiden yli, käy ilmi esimerkiksi jos katselee TEPUIS- vuoria, tai fossiilien hautausmaita (fossil graveyards). Sitten voi miettiä mikä hautasi Göpekli tepe - kaupungin, ilman että pilarit kaatuivat!- Anonyymi
Miksi vääristelet Jumalan sanaa?
- Anonyymi
"Entäpä jos joku suurempi meteori törmää maahan?"
Silloin vesi haihtuu höyrynä avaruuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Entäpä jos joku suurempi meteori törmää maahan?"
Silloin vesi haihtuu höyrynä avaruuteen.Ei sentään noin. Suuri vesimäärä toki höyrystyy, mutta pilviksi, jotka aikanaan satavat takaisin. Ilmakehään tulee myös pölyä, nokea ja muuta rojua, jotka yhdessä veden kanssa tuottaa kuukausien tai vuosien kylmän kauden.
Tosi suuri asteroidi höyrystää myös kallioperää.
- Anonyymi
Manu vai Nooa? Tulva voi olla totta, mutta ei kristittyjen omaisuutta.
Silloin Herra Matsya (Herran Vishnun avatar) paljastaa itsensä ja ilmoitti kuninkaalle tuhoisasta vedenpaisumuksesta, joka on tulossa hyvin pian.
” Oi hyväsydäminen mies, sinulla on huolta sydämessäsi, kuuntele nyt. Pian maailma joutuu suuren tulvan alle, ja kaikki häviää. Sinun on rakennettava vahva arkki ja otettava mukaan köysi aluksella. sinun on myös otettava mukaan seitsemän viisaata, jotka ovat olleet ajan alusta lähtien, ja kaiken siemenet ja pari jokaisesta eläimestä, kun olet valmis, tulen luoksesi kalana ja minulla on sarvet päälleni . Älä unohda sanojani, ilman minua et voi paeta tulvasta. "
Sitten Manu rakensi arkin ja otti kaiken siemenet, seitsemän viisasta aluksella ja parin kutakin eläintä, ja he lähtivät purjehtimaan aallokossa. Pian hän näki sarvistetut kalat ja heitti köyden toisen pään sen sarvien päälle. Sitten kalat alkoivat hinata arkkia heittävien, karisevien aaltojen läpi. koko maailma oli veden peitossa, eikä mitään muuta ollut nähtävissä kuin vain arkki.
Mukaan matsya Purana , Manun vene istua vedenpaisumuksen jälkeen päällä on " malaya Vuoria . Näiden vuorten uskotaan sijaitsevan Pohjois-Intiassa, lähellä Manalia . Sanaa Manali pidetään muuttuneena nimellä Manu-Alaya, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ' Manun asuinpaikkaa' . Manaliin viitataan usein myös nimellä ' jumalien laakso' . Manulle omistettu muinainen temppeli sijaitsee Manalissa. Kaupungin korkeus vaihtelee 1800 metristä (5900 jalkaan) 2000 metriin (6600 jalkaa).
Manu viipyi pitkään huipulla veneen sisällä pidettyjen elintarvikkeiden avulla. He palasivat tasankoa vedenpaisumuksen jälkeen tai pralaya ja aloitti uuden sivilisaation ja se on sekä Manu , että kaikki miehet ovat olleet laskeutunut , ja ne , siksi , kaikki nimeltään Manavas tai Manush . Hän oli myös ensimmäinen kuningas, joka hallitsi tätä maata.
Vedisen kirjallisuuden mukaan Manulla oli ennen vedenpaisumusta kolme poikaa, joista vanhimman nimi oli Jyapeti . Kaksi muuta kutsuttiin Sharmaksi ja Charmaksi . Tulvan jälkeen hänellä oli viisikymmentä muuta poikaa maan päällä .
Raamatun tulva verrattuna vedisiin tulviin.
Vertaillessamme raamatullista kertomusta muinaisen Vedan kertomuksen kanssa voimme huomata seuraavat piirteet näiden kahden kertomuksen yhteisten tulvatarinoiden ominaisuuksista.
Ihmiskunta korruptoituneessa tilassa
Molempia käski Jumala
Sekä Nooa että Manu rakensivat arkin
Molemmat tarinat puhuvat suuresta tulvasta
Vanhurskaalle miehelle annetaan jumalallinen varoitus
Eläimet tuotiin alukselle asuttamaan maailma uudelleen tulvan jälkeen
Alus laskeutuu korkealle vuorelle tulvan jälkeen
Molemmilla on kolme poikaa
Ihmiskunta laskeutuu tänään Nooasta tai Manusta
https://esotericawakening.com/manu-noah-the-great-flood- Anonyymi
Tämä on järkevämpi tarina siksi, että sarvipäinen kala vetää arkin vuorille.
- Anonyymi
Enki tuli seinän taakse ja huusi Atrahasikselle:
"Ruokoseinä! Ruokoseinä! Sinä ruokoseinä, kuuntele minun sanojani, ja sinä ruokoseinä, toimi niiden mukaisesti. Hajota sinun talosi ja rakenna itsellesi arkki, myy pois kaikki mitä omistat, niin voit pelastaa elämäsi! Arkin tulee olla..." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enki tuli seinän taakse ja huusi Atrahasikselle:
"Ruokoseinä! Ruokoseinä! Sinä ruokoseinä, kuuntele minun sanojani, ja sinä ruokoseinä, toimi niiden mukaisesti. Hajota sinun talosi ja rakenna itsellesi arkki, myy pois kaikki mitä omistat, niin voit pelastaa elämäsi! Arkin tulee olla...""Arkin tulee olla... taas-arvoinen... Laita siihen katto kuin Apsun yllä, jotta aurinko ei paistaisi sen sisälle. Olkoon se katettu etu- ja takaosan yli. Kudoksen tulee olla erittäin vahva, bitumilla vahvistettu, niin että arkki on veden pitävä."
- Anonyymi
Tämän ovat eri kirjoittajat sanoneet aiemminkin, mutta sanomme tämän vielä kerran:
Mustanmeren altaan täyttyminen noin 6500 - 7000 vuotta sitten ja Santorinin tulivuorenpurkaus noin 3600 vuotta sitten ovat aiheuttaneet aivan todellisia vedenpaisumuksia. Edellinen hukutti alleen kokonaisia kyliä ja jälkimmäinen aiheutti tsunameja koko itäisellä Välimerellä. Näistä tapauksista on niin paljon arkeologisia todisteita, ettei niitä voi kiistää millään järkiperusteella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mustameri#Historia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Santorinin_tulivuorenpurkaus
Tällaiset tapahtumat ovat aivan varmasti säilyneet kansantietona vuosikymmenien ja vuosisatojenkin ajan. Se, että Raamatussa puhutaan koko maailman kattavasta vedenpaisumuksesta, johtuu kahdesta syystä:
1. Tuon ajan ihmisille lähiympäristö oli "koko maailma". Niinkin myöhään kuin 1800-luvun alkupuolella - ennen rautateiden tuloa ja sanomalehtien yleistymistä - moni ei ollut käynyt sataa kilometriä kauempana. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä (luultavasti olet kuullut tästä kirjasta) asuivat Nurmijärvellä ja Eeron ja Simeonin matka hevospelillä Hämeenlinnaan markkinoille 60 - 70 kilometrin päähän kesti kaksi ellei kolme päivää! 1800-luvulla tämä oli silkkaa todellisuutta.
2. Kansantarina on varmasti saanut liioiteltuja piirteitä siirtyessään sukupolvelta toiselle - aivan samalla tavalla kuin viiden kilon hauesta tulee kalajutussa vähitellen sadan kilon sampi.
Kaikella kunnioituksella, Arto hyvä, sinun olisi syytä täydentää tietojasi, koska yleistietosi näyttävät olevan hädin tuskin alakoululaisen tasolla. Lue aluksi vaikka peruskoulun maantiedon, biologian ja historian oppikirjat huolella läpi. Nimimerkki Ilkimyksen teologitäti sanoi äskettäin, että maailma näyttää paljon kiinnostavammalta kun tuntee todellisuutta eikä tyydy pelkkiin kertomuksiin. Olemme tästä hänen kanssaan täysin samaa mieltä.
- Knark5 & Marsunkiillottaja - Anonyymi
Ihmisillä ei ole mitään ongelmaa uskoa siihen että mantereet ovat siirtyneet tuhansia kilometrejä sinne tänne, laattatektoniikka.
Sen sijaan heidän tuntuu olevan mahdotonta käsittää, että mantereet olisivat voineet nousta ja vajota kilometrin pari.
Kuitenkin on todisteita siitä, että Amerikan preeriat ovat olleet veden alla, kun kalafossiileja on vaikka kuinka. Sitäpaitsi on yhä kaupunkeja meren syvyydessä (underwater cities)
Sen sijaan ei ole mitään todisteita siitä, että mantereet edes voivat liikkua sivusuuntaan, koska maan kuoren täytyisi olla siinä tapauksessa rikki! Maan kuorihan on kymmenien kilometrien paksuista kalliota, ja meret ovat sen päällä.- Anonyymi
"Sen sijaan ei ole mitään todisteita siitä, että mantereet edes voivat liikkua sivusuuntaan, koska maan kuoren täytyisi olla siinä tapauksessa rikki! Maan kuorihan on kymmenien kilometrien paksuista kalliota, ja meret ovat sen päällä."
Et sitten kovin hyvin tunne geologiaa. Et ole ilmeisesti kuullut maanjäristyksistä. - Anonyymi
Miten niin sivusuuntaan? Oisko yksi hyvä todiste, että mantereiden liikkeet ovat mitattavissa?
- Anonyymi
Maan kuori on rikki. Mannerlaatat liikkuvat mitattavasti senttejä vuodessa ja maanjäristyksissä siirros voi olla pakallisesti jopa useita metrejä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Plate_tectonics#/media/File:Plates_tect2_en.svg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin sivusuuntaan? Oisko yksi hyvä todiste, että mantereiden liikkeet ovat mitattavissa?
Sieltähän todisteita löytyy geologian kirjoista ja Wikistä. Ei pelkästään mitattavuudesta, vaan myös mittaustuloksista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin sivusuuntaan? Oisko yksi hyvä todiste, että mantereiden liikkeet ovat mitattavissa?
Islannissa on tunnettu halkeama jonka leveneminen esimerkiksi sadassa vuodessa on mitattavissa ihan tavallisella mittanauhallakin.
Tämä Islannin hiljalleen tapahtuva repeäminen johtuu juurikin siitä, että mannerlaatat erkanevat toisistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sen sijaan ei ole mitään todisteita siitä, että mantereet edes voivat liikkua sivusuuntaan, koska maan kuoren täytyisi olla siinä tapauksessa rikki! Maan kuorihan on kymmenien kilometrien paksuista kalliota, ja meret ovat sen päällä."
Et sitten kovin hyvin tunne geologiaa. Et ole ilmeisesti kuullut maanjäristyksistä.Selitä miksi maanjäristyksessä talot likkuvat edestakaisin? Ei ole mitään järkeä soutaa ja huovata samalla jos haluaa liikkua johonkin suuntaan
Lisäksi selitä, miksi joku paikkakunta haluaisi siirtyä, jos koko alue ei siirry. Maanjäristykset ovat paikallisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin sivusuuntaan? Oisko yksi hyvä todiste, että mantereiden liikkeet ovat mitattavissa?
Mitataan vaikka satelliiteista, joiden kiertorataa täytyy korjata silloin tällöin.
Vai luuletko, että jos avaruuteen voisi kiinnittää renkaan, josta satelliitti voisi mennä läpi kierrettyään maapallon sata kertaa parintuhannen kilometrin tuntinopeudella, niin se osuisi täsmälleen renkaan keskelle? Tuskinpa vain!
Jos taas mitataan maan pinnalta, niin pintakerrokset saattavat liikkua maanjäristyksessä sinne tänne, ilman että koko manner liikkuisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islannissa on tunnettu halkeama jonka leveneminen esimerkiksi sadassa vuodessa on mitattavissa ihan tavallisella mittanauhallakin.
Tämä Islannin hiljalleen tapahtuva repeäminen johtuu juurikin siitä, että mannerlaatat erkanevat toisistaan.Paljonko Islanti on haljennut? eikö sen puoliskojen påitäisi olla kilometrien päässä toisistaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko Islanti on haljennut? eikö sen puoliskojen påitäisi olla kilometrien päässä toisistaan?
Koko Islanti on pinnalle noussutta merenpohjaa ja siis halkeaman kahta puoliskoa. Pintaan nousu on ainutlaatuinen ilmiö, jonka tarkka syy on (tai sitten ei) geologien tiedossa.
- Anonyymi
Kun olet noin hyvä historioitsija niin kerrohan että milloin näennäiskristityt alkoivat uskoa että on olemassa helvetti?
Ja millä vuosisadalla näennäiskristityt alkoivat hyväksyä asepalveluksen armeijassa?
Ja kerrohan se että miksi Luther kielsi ristin käytön?
Hehheh! - Anonyymi
Great. Ne on vain pari luurankoa löytäneet , joista väitellä ryömivätkö vai etenivätkö käsillään. Kuten nykyään🙄🔥🙌
- Anonyymi
Geologiset todisteet kertovat 100% varmuudella että Raamatun vedenpaisumusta ei ole koskaan tapahtunut.
Jos sinun täytyy kysyä miksi kalojen fossiileja löytyy vuorilta,niin etpä ole pahemmin opiskellut. - Anonyymi
Mitä ylipäätään tarkoittaa "globaali" jollekin varhaisen metallikauden maanviljelijäyhteisölle? Kukaan ei ole edes käynyt kuin korkeintaan muutaman sadan kilometrin päässä kotikylästään, useimpien oma kokemus rajoittui vain kymmenien kilometrien päähän kotikylästä. Tuossa maailmassa ankarat tulvat, rajuilmat, kuivuus jne ovat kaikki "maailmanlaajuisia", kun oma maailmankuva on niin suppea. Ymmärsivätkö muinaissuomalaiset, että meidän talvi ei ole globaali, vaan että meidän syksy on toisella puolella maailmaa kevät ja meidän talvi eteläisen pallonpuoliskon kesä?
Pari faktaa:
Ilmakehässä ei ole vettä kuin muutaman sentin vesikerroksen aikaansaamiseksi, jos vesi jaetaan tasan maapallolle. Tulvia nostavat rankkasateet ovat aina paikallisia ja perustuvat siihen, että muualta haihtunutta vettä ajautuu aluelle jossa sitä sataa rankasti. Rankat sateet edellyttää rankkaa haihduntaa toisaalla.
Poimuvuoristoissa on usein merieläinten fossiileja koska ne ovat syntyneet kun mannerlaatat törmäävät ja merenpohja niiden välissä "rypistyy" vuoristoksi. Esimerkiksi Himalajalla on kymmenien metrien paksuisia fossiloituneita koralliriuttoja, jotka ovat tarvinneet tuhansia vuosia syntyäkseen eivätkä ole perua ohimenevästä tulvasta.
Tarinat metrien "höyryvaipasta" ovat fysiikan lakien vastaisia. Jos joku jaksaa, niin voi laskea mikä pitäisi olla maan ilmanpaine, jos ilmakehässä olisi edes 5 metrin vesimäärää vastaava määrä vettä. Puhutaanko 100 vai 1000 keltaisesta ilmanpaineesta nykyiseen verrattuna? Vai vielä enemmän? Ja mikä olisi maapallon keskilämpötila, kun vesihöyry on merkittävä kasvihuonekaasu?- Anonyymi
Hyvä ja selkeä vastaus; täydennykseksi viel yksi näkökulma.
Grönlannissa ja Etelämantereella on paksut mannerjäätiköt, jotka paisumavedessä olisivat nousseet kellumaan ja ajelehtineet jäävuorina pois. Näin ei ole ilmeisesti käynyt. - Anonyymi
Toinen hassu selitys syvyyksistä tulleista vesistä tarkoittaisi, että jostain maan sisästä pulppuaisi tokuttomat vesimassa. Tuo taru yhdistettynä 40 päivän sateeseen ja kilometrien paksuiseen vesimassaan menee jo todella kauas reaalimaailman horisontista.
Noiden tarujen takana saattaa olla jokin patoaltaan murtuminen, joka on paikallisesti aiheuttanut tulvan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912990Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991716Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21129Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden259877