Kouvolassa siunattiin juuri vuoden 1918 teloitettuja punikkeja.
Hupaisaa tässä on se, että Taistoja oli siunaamassa Voitto!
Noiden syntisten punikkien (Taistohan on punikkinimi) hautaan siunaamisen suoritti Mikkelin piispa Voitto Huotari.
Hupaisaa tässä on se, että Taistoja oli siunaamassa Voitto!
Noiden syntisten punikkien (Taistohan on punikkinimi) hautaan siunaamisen suoritti Mikkelin piispa Voitto Huotari.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Taisto olisi ollut punikkinimi? Taisto tuli almanakkaan monien muiden ihanteellisten suomalaisnimien joukossa vuonna 1929. Näitä muita ihanteellisia miestennimiä ovat mm. Jalo, Mainio, Oiva, Onni, Tarmo ja Voitto.
Muuten jo muinaisten suomalaisten sanotaan käyttäneen sodankäyntiin liittyviä nimiä, mutta tavallisempia ne olivat varsinkin germaanien keskuudessa.
Tokihan Taisto tuli almanakkaan, kun nimi noihin aikoihin tuli niin yleiseksi, että oli aihetta laittaa nimi almanakkaan. Suurin osa Taistoista, ainakin noihin aikaan, oli punikkien jälkeläisiä.
missä kirjassa väitetään, että suurin osa Taistoista olisi ollut punikkien jälkeläisiä. Tuokin asia on ihan mielenkiintoinen ja tärkeä tietää.
Olen syntyisin Tampereen seudulta, ja olen kohdannut kymmeniä Taistoja, kaikki vasemmistolaisia. Yhtäkään oikeistotaustaista Taistoa en ole tavannut, vaikka itse olen lahtarien jälkeläinen ja aito oikeistolainen!