Tyhjenee vaan ei täyty, kohta koko talo on tyhjä. Asiakkaista se on tyhjentynyt jo kokonaan. Jossakin on enää hieman tavaraa mutta ostajia ei ainuttakaan. En käsitä mikä kiire Stokan johdolla oli ajaa se Herkku alakerrasta pois kun ketään tai mitään ei näytä olevan tulossa tilalle, tuleeko koskaan. Kyllähän se veti ihmisiä taloon ja olisi moni niistä jotain muutakin ostanut ja entäs valtavat vuokratulon menetykset.
Veikkaan, että Tampereen Stockmann on loppu ellei se sitten yritä sinnitellä minikoossa siinä vanhassa kantatalossa.
Veikkaan, että Tampereen Stockmann on loppu ellei se sitten yritä sinnitellä minikoossa siinä vanhassa kantatalossa.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Älä nyt helkutti. Ratikka tuo keskustaan ostovoimaista väkeä Hervannasta. Ne pelastaa koko keskustan. Usko nyt virheitä.
Näin on. Viherhörhöjen pomo on nyt elinkeinolahtaaja. Hän on luvannut, että ratikka pelastaa keskustan.
Treen keskusta on enää kuin umpisuoli josta jokainen vain koettaa päästä äkkiä jotenkin läpi mutta ei jäädä paikalleen.
niin 'hervantalaisillahan' on rahaa enemmän kuin kantaväestöllä.
Kun ratikka alkaa kulkea, ei tarvi enää kulkea bussilla töihin, kun toimivat linjat lakkaavat olemasta, ja tilalle tulee useita vaihtoja sekä matka-aika pitenee huomattavasti. Jo sitä on aikakin yli 40-vuoden joukkoliikennekokemuksella ja-käyttäjänä joko siirtyäboman auton omistajaksi ja/tai muuttaavpois täältä Viherkyrpien twrrorisoimasta kaupungista.
Tänään (24.5.) repeää. Kkassakoneita joudutaan jäähdyttämään nestetypellä puolen tunnin välein.
Ratikka tuo Stokalle kaksinkertaisena rahat takaisin. Kaikki hervannan yh-äidit pääsee viettämään kulutusjuhlia kun ratikka valmistuu.
Ratikalla on niin suuri vaikutus tampereen talouteen että viidessä vuodessa veroäyri tippuu kahteen prosenttiin.
Ja 1 000 000 000 € velat maksetaan pois. Konsultit ovat kertonee pornomestareille näin. Tuon on oltava totta.
Ja nyt vielä uudessa suunnitelmassa poistetaan Ronganpuiston parkkipaikat ja niiden tilalle tehdään leveä pyörätie.
Se tietää varmaa loppua Kyttälän yrittäjille
Ehkäpä erikoistarvikeliikkeelle olisi sijansa, jos tavara olisi laadukasta?
Toisaalta peltomarkettien houkutus, bulkkiruoan ja massatuotannon suhteen voi olla nykyaikana liian suuri?
Niin ei unohtaa sovi toki sitäkään, että areenan myötä kaupunkiin tulee miljoona ostovoimaista asiakasta ihan niille nurkille, missä nykyinen liike sijaitsee.
On vain niin, että niitä pitää sitten osata palvella, että tulevat seuraavankin kerran.
Siis lätkän katsojatko tai iskelmäkonserttiasiakkaatko ovat ostovoima-asiakkaita?
Vähän kaukaa haettua utopiaa.
Ratapihan ympäristöstä ollaan tekemässä sellainen sumppu, josta kaikki haluavat pian pois.
Jos esiintyjät ovat kovaa kansainvälistä tasoa, on niillä oma fanikuntansa, tällöin jotkut voivat laajemmaltakin alueelta tulla katsomaan. Ja silloin ei oikeastaan ole merkitystä sillä olipa Tampereen ratapiha millainen tahansa. Pääasia on, että se on.
Monien kauempaa tulevien Tampere päivään voi liittyä hotellimajoitusta, ruokailua, muita ravintolapalveluja, ostosten tekemistä jne.
Käykö areenassa matseja katsovat fanit ensin stokalla?
Osa voi käydä, jos ovat naisia. Tai nykyistä gay tyyppistä miestä, ne voi mennä ja monesti nykyään menevätkin naisten vanavedessä kauppoihin asti.
Yleensähän se biletys alkaa sitten matsin jälkeen. Ja silloin voi ostaa samalla jotain mitä tarvitsee.
Samoin on asianlaita tietysti perheproduktioissa, monet voivat liittää siihen vaikka Tampere päivän. Ja, jos silloin on jotain asiallista ostettavaa, niin se voidaan ostaa mukaan.
Mutta ei kukaan varmaan siksi tule Tampereelle, että saa ensin suhata autolla johonkin peltomarkettiin ostamaan laatikon muroja, joista ei oikein tiedä ovatko ne ääripahaa, vai huippumodernia. Riippumatta siitä minkävärisestä laatikosta niitä otetaan.
Mutta laadukas kauppa keskustassa voi ehkä olla lisäpontimena ostospäätökselle, jos sieltä meinaan saa sitä oikeaa laatua oikeaan hintaan.
Jos myy yhden miljoonalla, niin voi vihellellä pitempään, kuin myymällä yhden miljoonalle.
Olen käsittänyt, että Stockalla uusitaan ja remontoidaan osastoja, ja uusi ruokakauppa tulee myös. Hiljaistahan siellä on, viikolla poikkesin.
Tulisipa sinne nyt joku sellainen ruokakauppa jostain ulkomailta, jota ei Suomessa vielä ole. Tesco esim. tai joku muu keski-Euroopasta. Siinä olisi veturia koko kaupalle.
Tavallinen K-Supermarket ei säväytä suuntaan tai toiseen, valikoima ei siitä muutu.
Stockan suurin virhe oli myydä Herkku Osuuskaupoille, menettivät paljon asiakkaita. Saman tavaran kun sai Prismasta ja halvemmalla.
Tampereen kokoisessa kaupungissa pitää olla erilaisia kauppoja, ne kiinnostavat matkailijoita ja muita poikkeilijoita.
Ratikkatyömaa vei maksavat asiakkaat muualle. Keskustan kauppoja ei pelasta enää mikään!
Teennäisen hienoa esittävä ylikallis pulju. Ei minun kukkarolleni sopiva. Tavara on Tokmannin tasoa. Joskus lapsena muistan, että Stokmannilla oli aidosti tyylikästä ja kuitenkin lämminhenkistä . Se ei ollut kylmäkiskoisen hienoa esittävä tavaravarasto.
Just niin ei ole paljon palkka rahaa että maksaisi enemmän samasta tuotteesta, kuin muualta saa halvemmalla ,
ne maksaa joilla varaa ostaa itselleen parempi mieli.
Aikanaan oli T-ryhmä. Stockmann kuului siihen. Se oli kivaa aikaa.
Anttilakin oli kiva ennen kuin siitä tuli K-Supermarket.
Eihän Stockmannilta saa enää mitään oikeaa tavaraa. Elektroniikka ja ruokapuoli on ulkoistettu. Pelkkää kallista pintamuotia. Hirveästi hajuvesiä ja meikkejä Kenkiä, joilla kukaan ei jaksa kävellä. . .kalliita tusinakippoja ja maljakoita...
Kirjakauppakaan ei enää ole Stockmannia.
Keskusta on tapettu pois kun ei ole enää ilmaisia parkkipaikkoja. Ei porukka sinne siksi tule.
Jos keskustaan tulisi ilmaiset parkkipaikat ja henkilöautoilua helpotettaisiin niin uskoisin että kaupunki palaisi entiseksi mukavaksi Manseksi jossa kaikki on kavereita.
Aika on ajanut keskustatavaratalojen ohi. Nyt mennään kauppakeskuksiin keskustan ulkopuolelle. Siellä on ilmaiset parkkipaikat, jopa lämpimässä hallissa. Ensin loppuu Stockmann ja Sokos seuraa perässä. Anttilahan jo loppui.
Sokos ei lopu koskaan. Tai jos se loppuu niin sitä ennen loppuu keskustasta kaikki muukin.
Keskustan ulkopuoliset kaupat oli ennen kalliita. Esimerkiksi Citymarket oli kalliimpi kuin Rabatti joka toimi -80 luvun ruokakauppana. Samaten Vikkula joka oli keskustassa.Tilanne muuttui 1990 luvun alussa kun tuli Super Spar Lielahteen, Sieltä oli hyvä ostaa ruokaa kun tiesi että mikä tahansa tuote on markan kalliimpi Citymarketissa tai S-marketissa joka oli Prisman edeltäjä.
Joo, Vikkula oli hyvä samoin Centrum. Ennen oli vissiin kilpailua enempi, kun ketjut eivät olleet vallanneet kaikkia kauppoja.
No niinhän siinä on käymässäkin!
Sokos loppuu pala palalta, nyt jo käynyt niin.
Prisma: Halpala alakerrasssa, ainoa mikä Sokoksella tuottaa voittoa.
Instru, kirpputori, apteekki jne on muiden yrityksiä, joutuvat vuokraamaan pikkuhiljaa kaiken tilansa pois. Surkea tavaratalotilanne Tampereella.
Miksiköhän Ratia jätti Stokkan hallituksen ? Jotain isoa siinä takana on, kuka tietäis.
Niin, kun iät ja ajat ylenkatsottiin asiakkaita,
ja myyjät vain pölyhuiskilla puhdistivat tavaroita ,
eikä palvellut koskaan siis koskaan ketään,
ei tervehtineet ,
tai ymmärtäneet asettua asiakkaan asemaan,
niin nyt viime vuosien opetetut koirat,
jotka puunaamalla yrittää palvella ei korjaa enään mitään,
nyt on todellakin liian myöhäistä rypistää,
ei tämän päivän maksavat asiakkaat enään mene sinne,
kuin osa vanhuksista tavan vuoksi kun ovat urautuneet,
nettikauppa on ajanut lopullisesti ohi ,
eikä ylimieliset koppavat myyjät jotka keskenään lässyttelivät,
enään toimi koskaan.
( tosin myyjistä ei voi puhua, mitäänhän eivät ole koskaan osanneet myydä, esittelijä on parempi verbi, puhumattakaan lisämyynnistä, no nyt turha enään puhua mitään.)
Tuo muuten niin totta , tavallinen palkansaaja oli tuulikaappiin roskaa tuova turha kulu erä , tuntui kuin myyjättärillä olisi suuremmat tulotkin kun joskus arvostelin tuotteen hintaa joka heidän mielestä ei ollut paljon mutta minusta oli ja taatusti tienasin kahdenkin myyjättären edestä.....
Rohkenen epäillä ettet ole ikinä edes käynyt stokkalla. Tuon sitä urbaani legendaa.
Tällaiset jutut tulee siitä, että myyjiä oli todellakin tulossa stokkalle niin paljon, että kaupalla oli varaa valita hyvistä sivistyneesti ja ystävällisesti käyttäytyvistä kauneimmat, jotka kaupalla oli varaa ja makua asustaa tyylikkäisiin työasuihin silkkikaulaliinoin ym.
Ja tämäkös rumia meikkaamattomia, hiellehaisevia ja tyylittömästi pukeituneita koppeloita harmitti niin, että kateuksissaan he saavuttamattomuuksistaan alkoivat levittää valheellista panettelua.
Piste.
Faktaa se oli. Olen käynyt 80-luvulta saakka ja muistan ne koppelot ja naismaiset miehet. Nosteli nokkaansa ja nakkeli niskojaan. Ei tajunneet omaa parastaan. Sitten tulikin muutokset.
Juuri näin se oli.
Veikkaan pankkitalletusta ennen parannuksentekoa.
Kovin oli apaattinen ja näköalaton Stockmannin johtajan haastattelu Aamulehdessä tässä pari päivää sitten kun kysyttiin uudesta ruokakaupasta.
Ilmeisesti Stokka pelasi joulukuussa uhkapeliä ja oletti, että kyllä Sokos lopulta suostuu vuokrankorotukseen. Mutta yllättikin eikä suostunut. Nyt on Stokalla pieni paniikki päällä kun iso talo huutaa tyhjyyttään. Ei alivuokralaisia eikä asiakkaita.
Tuo taisi osua naulan kantaan. S-ryhmä ei mitään häviä vaikka lopettikin heikosti kannattaneen myymälän mutta Stokka häviää satoja tuhansia joka kuukausi. Ellei sinne pian saada vetävää kauppaa niin loppuu koko tavaratalo.
Olisiko ulkomailla, joku elintarvikeketju, joka voisi tuoda laadukkaita kotimaisia tai ulkomaisia tuotteita myyntiin?
Laadukas elintarvikekauppa laadukkailla tuotteilla voisi menestyä?
En ole keskustassa käynyt moneen vuoteen. T. Tamperelainen kaukajärveltä
Enkä minäkään tunne mitään tarvetta poiketa Kaukajärvellä.
En minäkään tunne mitään tarvetta poiketa "keskustassa" ,ennemmin menen Hervannan Duohon.
Joo pysykää siellä vaan visusti!
En ole käynyt Kaukajärvellä koskaan. Enkä käy.
Ruokakauppaan on tulijoita kun vuokra laitetaan kohdalleen, kaikkia saa myytyä kun hinta on oikea.
Riemuitkaa tamperelaiset. Stokkan alakertaan tulee K-supermarket.
Tänne ei kaivata tuollaista tietoa. Täällä pitää ruikuttaa siitä, että enää ei voi pysäköidä Stockan tuulikaappiin.
Mitä tää halpahallien porukka ,
siis kaikki joka täällä kirjoittelee,
huolehtii Stokan asioista,
Lidliin vaan hakeen kuten tähänkin asti
ja Tokmannille, mars , mars , siellä hän te käytte.
Joo, näin tehdään. Ei mitään asiaa Stockmannille,
Tulee alakertaan K-Supermarket.
Huono ja kallis, mätiä vihanneksia aina!
Muistissa on kuinka takavuosina mietti kun tarvitsi jotakin että käympä nopsasti Stokkalta katsomassa olisko siellä. Ei kun autoon ja autopaikka löytyikin heti vierestä Rongankadulta tai ihan läheltä poikkikaduilta. Tänäpäivänä ei juuri tule mentyä juuri siksi että autolle ei löydy helposti paikkaa läheltä.
Hämpin parkki??? Aina on ollut tilaa ja pääsee suoraan hissillä stockalle... paljon helpompi ja mukavampi (varsinkin jos sataa...)
Tottakai+löytyy+ihan+aina,+kadulla+ja+parkkihallissa,+stokan+omassa,+hämpin+parkissa+tai+rautatietnkadun+parkkitalossa+jne.+
miten+noin+surkeaa+ajattelua+voi+yleensä+olla,++ihan+oikeasti.
(Jos+siellä+olis+esim.+tupakka+ja+viina++90%+alennuksella,+löytäisitkö+parkkipaikan.)
ex Tammelan Tokmanni pitäisi saada siihen!
Nyt kun mainitsit, niin Tokmannihan laajentaa kovasti sortimenttiaan myös elintarvikkeiden suuntaan. Monella paikkakunnalla ruoka ostetaan jo Tokmannilta, ja lisää on tulossa.
Lueppas juttu Oriven tokmannista sillä kun permat lentää.
Ei taso nouse kun tulee vain K-Marketti. Niitähän on joka paikassa. Ilmeisesti samanlainen kuin se mikä on Ratinassa.
Ei Stockmann enää ole tavaratalo kun alkaa vuokraamaan tilojaan muille kuten Keskon halpisliikkeille. Sehän on enää pelkkä kiinteistosijoittaja keräten vuokratuloja mutta ei kaupallinen toimija vähittäiskaupan alalla. Suotta seinissä lukee isoin kirjaimin Stockmann.
K-marketteja on joka paikassa.
Ei oo plussakorttia enkä hanki.
Ei oo S-korttiakaan enkä hanki.
Ei oo Lidlin uutta etusovellustakaan. Ei ole tarpeen hankkia sitäkään.
Näin ne änkyrät haaskaa rahaa. Bonuskortilla saisi sentään jotain hyvitystä tehdyistä ostoksista.
Stocka on kuoleva kauppa muuallakin esim Helsingissä. Henkilökuntaa enemmän kuin asiakkaita. Herkkukin veti aikanaan porukkaa mutta ei enää S-kaupan aikana. Keskustan Foodissa käy vielä paikallisia mutta kalliit parkkihinnat ovat karkottaneet autoilijat pois.
K-Marketti Stockmannilla !!!??? Ei ole totta, eihän se enää mikään Stockmanni enää ole !
No, ei mikään K-marketti vaan K-Supermarket. Se. Tavallista parempi. Ruokakauppa.
Yks lysti onko siellä mukana jokin super tehosteena vaiko ei. Halpa keskolainen tusinakauppa, kaukana siitä mitä Stockmann-brändiin kuuluu.
Eipä se osuuskaupan tiskikään mikään ihmeellinen ollut.
K-kauppa se kallein kauppa !
Stockmann herkun tilallehan tulee k supermarket. Nimeltään k-atastrofi. Ettekö tienneet, vaikka tätä palstaa luette.
Eiköhän sen nimeksi kuitenkin tule Stockmann herkku, kuten oli Pirkanmaan Osuuskaupan aikanakin.
Hullut maksaa Stokalla kaksinkertaisen hinnan muihin liikkeisiin verrattuna. Hullut päivät on keksitty sitä varten, että silloin on melkein normaali hinnat. K-superit ovat myös kalliita kauppoja ja nyt Stokalla ne kaksinkertaistavat hinnat. Onnea ja menestystä vaan rahastukseen. En pidä yhtään parempana ihmisenä Stockmannin asiakasta kuin Tokmannin. Päinvastoin.
Kävin eilen, yksikään myyjä ei tullut kysymään mitään,
ei tervehtinyt jne.
keskittyivät tavaroiden hyllyttämiseen,
ja ja tietokoneeseen,
ei johto ole vieläkään käsittänyt mistä se raha tulee,
asiakkaista, joka on firmalle se ykkönen ja tärkein,
tavaroiden esittelijät joita ennen myyjiksi kutsuttiin pitäisi vaihtaa,
niihin jotka osaavat tehdä rahaa firmalle eli myydä.
Jopa Lidlissä ja Prismassa on parempi ja ystävällisempi palvelu.
Kyllä Stokmannin kantatalon alakerta on nyt hieno kun se on valmis. Menkääpäs kattoon !
Joko uusi herrkku on avautunut?
Keskustassa ole enää mitään erikoisliikkeitäkään. Kapakkaa kapakan perään ja umpihumalaisia sotkemassa.
Kaikki vähänkin erikoisemmat saa ostella ulkomailta jostain nettikaupasta. Täällä ei yksinkertaisesti ole mitään tarjolla.
Stockmann lähettelee ihmiselle, tekaistuja laskuja.
Tavaratalo Stockmann on vajonnut pysyvään alennustilaan.
Kiitos Hämeenkadun ratikkaremontin ja Tampereen autoilijavihamielisen viherpolitiikan.
Sekä tarjoamassa surkean koppavan asiakaspalvelun vuoksi.
Nokka pystyssä myyjät yleensä oli, niin siinä sitten käy.
Huumeporukkaakin luuhaa heti oven suussa.
Eipä ole tullut käytyä tuolla varmaan 20 vuoteen, vaikka asun 600 metrin päässä rautatieasemasta. Hyvin pärjännyt ilman stokkaakin.
On se komiaa ,
saat aina ängettyä ratikan lähes ihan kaikkiin aiheisiin,
hienoa, jos ei muuta peikkoa tai autuutta missään näe,
sitten se on juuri näin, ratikka, ratikka ja ratikan syy tai onni...........
Varmasti jostain päälääkäri löytyy , jolta saat apua tähänkin pakkomielteeseen, sori.
Aimo park Finland ottaa etenkin vanhukset, vammaiset ja liikuntarajoitteiset kuzetuksensa kohteeksi, koska he eivät usein kykene vastaaman Aimo Park Finland Oy parkkihuijauksiin.
Aimo Park on epäeetinen ja täysin moraaliton firma.
Tampereen Stockmann mm on hyvässä hengessä tällaisen koijausfirman kanssa ulkoistanut parkkeerauksen.
Ei enään tarvitse mennä autolla stokkalle.
Ei ihme jos Stockmann konkurssissa kun yhteistyökumppanit huijaa vanhuksia ja vammaisia.
Stockmann käyttää huijari parkkifirmoja kuten Tampereella Aimo Park Finland Oy, joka kuuluisa parkkihuijauksistaan,
Imagolisesti huono yrityksille, jotka käyttävät parkkihuijareita kuten Aimo Park.
Stockmann profiloitinut hiukan paremmaksi ostospaikaksi, ei voi käsittää että parkkeerausta hoitaa koijarin huijaein maineessa oleva Aimo park.
Jos haluaa asiakkiat parkitalon kautta kannttaa hoitaa parkkeeraus itse, nykytekniikka sen mahdollistaa, ulkoistaminen parkkihuijareille vie omankin maineen...Aimo Park tyhjentää kauppakeskukset.
Parkkitoimintojen ulkoistus on retroa, vie asiakkaat.