Visuri: Nato menettää merkitystään
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Pekka Visurin mukaan Nato on menettämässä merkitystään, eikä Suomessa kannata nyt pohtia liittymistä siihen.
Visurin mielestä Naton merkitys on hiipunut, koska maailmanpolitiikan ja konfliktien painopisteiksi ovat nousseet muut alueet kuin Eurooppa. Lisäksi Yhdysvallat on menettämässä kiinnostustaan Naton ylläpitämiseen.
Visuri korostaa STT:n haastattelussa, että Suomen poliittisen vaikutusvallan säilyttäminen Euroopassa ei vaadi missään tapauksessa Naton jäsenyyttä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Muuten ihan oikeassa, säästetään vielä rahaakin, kun ei tarvitse maksaa NATO:sta aiheutuneita kuluja. Eikä jouduta liittoumaan jota vastaan nämä pommihörhöt taistelevat.
Tapasin tutkimusta tehdessäni Visurin 1999 PRO:n ruokalassa ja keskustelimme silloisesta Serbian häätämisestä Kosovosta NATO:n toimesta. Oli melkoinen putkiaivo, asenteet UKK:laisia kylmänsodan kaikuja. Ei mikään visionääri.
Nyt sitten, mihinkä me sitä Natoa oikeasti tarvittaisiin? Varsinkin kun alkaa vaikuttamaan siltä, että Nato itsessään on uhka maailmanrauhalle, puolustaessaan sairaita finanssimarkkinoiden arvoja ja etuja ympäri planeettaa.
Viisaasti sanottu.
Nato: Visuri menettää merkitystään.
Naton mielestä Visurin merkitys on hiipunut, koska maailmanpolitiikan ja konfliktien painopisteiksi ovat nousseet muut alueet kuin Eurooppa.
Suomen parhaimpia yleisesikuntaupseereita ja kuten heidän pitääkin ymmärtää vähän sitä geopolitiikkaa pintaa syvemmältä.
SItä paitsi, minä en hyväksy sitä, että jenkit mielistelevät porkkanana suomalaisia upseereita tai kylmänsuihkuna antavat jonkinlaista keppiä. Vaikuttaisi kyllä mielistelyn toimivan parhaiten.
Ei Pellejen mielistelystä kannata olla moksiskaan.
een il tai is joku politiikko itki että suomen pitäis liittyä natoon
Keskenään riitelevä Nato ei puolusta tai turvaa mitään.
..Nato pitää läntisen eli sivistyneen maailman koossa ja turvaa siten maailman rauhaa. On käsittämätöntä, että on yleensä länismaissa Nato vastaisuutta. Ei siitä ole pitkä aika ,kun punalipun alla yritettiin maailmaa tuhota. Suomessakin SDP oli siinä porukassa viimevuosiin asti. ja sitä ennen natsit. Ei rauha ja hyvinvointi ole itsestään selvyys.
On järjetöntä ajatuskin, että ei olisi Natoa. diktaattorit ja ainekset länsimaissa saavat uuden tuhon aikaiseksi.
Taitaa olla taas maailmalle aika jolloin soditaan ja ihmetellään, kuinka oltiinkaan niin tyhmiä. "rauha meidän aikanamme"...