Hämmästyttävää ettei teillä ole kommentteja tälläiseen

Viime kesänä, oli aivan tajuttoman kuuma päivä ja olin menossa bussilla kotiin päin.. Bussikuski ajoi ihan tajuttoman holtittomasti (lieniköhän jäänyt ruokatunti väliin)väli oli kauppatori - härkämäki.. Mukana oli pariskunta, jolla oli pieni vauva lastenvaunuissa, joka luultavasti kuumuudesta johtuen parkui kuin vietävä koko ajan.. itseäni otti aivan tajuttomasti päähän tuo parkuminen, mutta päätin tietenkin kestää kuin nainen..

Patterihaan kohdalla tulee jyrkkä mutka, jonka kuski ajoi ilman että olisi yhtään helpannut kaasusta, jolloin parin tyypin juomapullot lensi lattialle, mummu kompastui penkillä istuvan syliin ja ilmeisesti satutti itsensä, ja nämä ko. vanhemmat olivat hieman huonommin laittaneet vaunut kiinni kaiteeseen ja vaunut kaatuivat ja tämä pieni vauva pyöri bussin lattialle.. itku päättyi hälyyttävästi hetkeksi, onneksi se alkoi sitten hetken päästä uudelleen..

Tämä bussi kuski ei reagoinut mihinkään millään tavalla, vaan tuntui että olisi lisännyt vain vauhtiaan!

Oli kyllä painajaismaista!! Todella kamalaa!

Mielellään en minäkään bussilla kulje, mutta pakko on pakko, kun on pakko!!
1682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja mitä sä nyt enää niitä viime kesän tapahtumia itket?

Olisit tehnyt sillon kuskista ilmoituksen... ja turha siitä täällä on itkeä, valittaisit asiasta oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin asiaan voisi joskus tulla muutos...

Itse käytän bussia vain ja anoastaan sillon kun on välttämätön pakko... Busseissa aina pahan hajuisa ihmisiä, likaista, monesti elämäänsä kyllästynyt kuski ja kuuma tai kylmä, siksi kuljen autolla!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Törkeetä kirjoitti:

Viime kesänä, oli aivan tajuttoman kuuma päivä ja olin menossa bussilla kotiin päin.. Bussikuski ajoi ihan tajuttoman holtittomasti (lieniköhän jäänyt ruokatunti väliin)väli oli kauppatori - härkämäki.. Mukana oli pariskunta, jolla oli pieni vauva lastenvaunuissa, joka luultavasti kuumuudesta johtuen parkui kuin vietävä koko ajan.. itseäni otti aivan tajuttomasti päähän tuo parkuminen, mutta päätin tietenkin kestää kuin nainen..

Patterihaan kohdalla tulee jyrkkä mutka, jonka kuski ajoi ilman että olisi yhtään helpannut kaasusta, jolloin parin tyypin juomapullot lensi lattialle, mummu kompastui penkillä istuvan syliin ja ilmeisesti satutti itsensä, ja nämä ko. vanhemmat olivat hieman huonommin laittaneet vaunut kiinni kaiteeseen ja vaunut kaatuivat ja tämä pieni vauva pyöri bussin lattialle.. itku päättyi hälyyttävästi hetkeksi, onneksi se alkoi sitten hetken päästä uudelleen..

Tämä bussi kuski ei reagoinut mihinkään millään tavalla, vaan tuntui että olisi lisännyt vain vauhtiaan!

Oli kyllä painajaismaista!! Todella kamalaa!

Mielellään en minäkään bussilla kulje, mutta pakko on pakko, kun on pakko!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu