Marinin heikkoudet ja vahvuudet

Anonyymi

Haukkumis- ja ylistysketjujen vastapainoksi yritänpä neutraalimpaa punnintaa pääministeristämme, näin politiikan ulkopuolelta katsottuna.

Heikkoudet:
- Liian monisanainen ja rönsyilevä ulosanti. Vaikka vastaukset ovat asiallisia, on niissä usein toistoa ja asiaan liittymättömiä huomioita. Minusta tämä on Marinin isoin heikkous.
- Nuoresta iästä johtuva kokemuksen puute näkyy joskus yksityiskohdista keskusteltaessa.
- Tyttömäinen olemus laskee auktoriteettia joidenkin silmissä, kuten myös hänen tapansa hymyillä puhuessaan. Ehkä on myös sukupolvikysymys kuinka totisella ilmeellä poliitikon tulee puhua.

Vahvuudet:
- Asiaosaaminen näyttää olevan yleisellä tasolla hyvin hallussa. Hän on ikäisekseen kypsä poliitikko, ja on ainakin julkisuudessa antanut kuvan yhteistyökykyisestä neuvottelijasta, joka kuuntelee asiantuntijoita.
- Marinista huokuu vilpittömyys tehtäväänsä kohtaan. Olisi hyvin vaikea kuvitella häntä suhmuroimassa kulissien takana ja käyttämässä valtaansa väärin. Monista poliitikoista ei voi sanoa samaa, ja luulen että tämä puhtoinen vaikutelma on yksi syy suosioon. (Toki voi olla että tämä on vain tyttömäisyyden tuomaa harhaa. Vasta aika kertoo.)
- Marinin ikä, ulkonäkö ja tyyli ovat saaneet kansainvälisesti paljon positiivista huomiota, joka nostaa Suomen maakuvaa. Tämä ei ole ihan pieni asia, ja sillä on taloudellisia vaikutuksia.

Kaiken kaikkiaan sanoisin että ihan jees. Tältä istumalta tulee mieleen vain kaksi henkilöä eduskunnasta jotka näkisin ennemmin pääministerinä. Ehkä.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vahvuuksiin kuuluu minusta myös empaattisuus joka näkyy esimerkiksi lasten kanssa puhuessa. Sitä on vaikea teeskennellä...

    • Anonyymi

      Marinin perussynti on tyhmyys, eikä taistolais aate ainakaan paranna sitä.

      • Anonyymi

        Eiköhän se tässä vaiheessa ole selvää että hänen päässään liikkuu muutakin kuin hiukset, oltiin poliittisesti mitä mieltä tahansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se tässä vaiheessa ole selvää että hänen päässään liikkuu muutakin kuin hiukset, oltiin poliittisesti mitä mieltä tahansa.

        Ai silmät?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai silmät?

        No silmät ei kyllä juuri liiku. Hypnoottinen tuijotus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai silmät?

        Sama kuin blondilla, eli päässä liikkuu vain kulli, ja sekin vain suihinottaessa.


    • Anonyymi

      Erittäin kylmä ja narsistinen tyyppi, jolla on neste noussut todella pahasti päähän. Seuraa ihailemiaan Maon ja Stalinin linjaa. Vaalitkin on Suomen banaanitasavallassa siirretty ja nyt sensuroidaan lehdistökin. Lisäksi luulee olevansa jo presidenttikin.

      Tyypillinen vasemmiston Sirola-opiston kasvatti. 10 vuotta yliopisto-opintoja yhdellä helpoimmista aihepiireistä eli hallintotieteistä. Tuon 10 vuoden ajanjakson osalta kaikki tiedot sensuroitu Sannan CV:stä samoin kuin gradu-työkin.

      Opinnnäytetyöt ovat lähtökohtaisesti julkisia, mutta yllättäen Sannan tekeleet kadonneet. Onneksi Tampereen yliopisto on erittäin tunnettu äärivasemmistolaisesta linjastaan, joten Sokoksen kassatytöllekin saatiin tutkinto ja yliopistolle rahaa.

      Tyypillinen demaripolitiikan edustaja, jolle tärkeintä on komissaariviran ostaminen Macronilta ja Merkkeliltä. Sokoksen kassatytön suurin saavutus viime kesältä oli tehdä yli 6 miljardin vekseli, jotta itelle ja toveri Tutti Typpyräiselle saadaan komissaarin pesti. Seuraavan kassatytön Brysselin reissun jälkeen lasku lienee samaa tasoa. 21 miljardia vetäistiin Suomelle ensimmäisenä vuotena lisää velkaa, sen tämä Vogue-tyttö kyllä osaa.

      Työllisyyttä on Sannan toimesta oleellisesti parannettu, onhan Sannan toiveiden mukaisesti jo kymmenet tuhannet suomalaiset vapautettu työn ikeestä pysyvästi eli työaikaa lyhennetty (on Sannan tavoite, kuten elokuussa sanoi).

      14 kuukautta ollut aikaa hoitaa hallituksella lainsäädäntöä Koronan edellyttämään kuntoon. Sannan sanoin (helmikuun loppu 2020): Suomeen tuskin tulee montaa tapausta, ei tehdä tästä nyt spektaakkelia kuten ulkomaat, Suomi on kaikkeen varautunut jne.

      Eipä ole Sannan heppatyttöjä kiinnostanut. Kuten Sanna itsekin sanoi, niin toivon mukaan kaikki jatkuu ennallaan seuraavat vuodet. Viherkommarit tulevat siis estämään jatkossa myös eduskuntavaalien pitämisen. Toki tärkeintä on ollut tonkia Päivi Räsäsen 20 vuotta vanhoja Raamatun sitaatteja.

      • Anonyymi

        Vaalien siirrossa ei PM ollut millään lailla mukana, lehdistön sensurointi on tuulesta temmattu väite, ja loput tekstistä kertoo lähinnä kirjoittajan antipatioista, ei niinkään Marinista. Koronatyöttömyyskin on toki PM:n vika.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaalien siirrossa ei PM ollut millään lailla mukana, lehdistön sensurointi on tuulesta temmattu väite, ja loput tekstistä kertoo lähinnä kirjoittajan antipatioista, ei niinkään Marinista. Koronatyöttömyyskin on toki PM:n vika.

        Marinia on tyhmää puolustella, teot puhuvat puolestaan, vähempi älyistenkin pitäisi tajuta.


    • Anonyymi

      Ihan osuvia huomioita. Minusta yksi pieni heikkous on katkonainen puhetyyli, jota nyökyttely korostaa. Ehkä se on parantunut vähän viime aikoina.

    • Anonyymi

      Minulla pistää silmään vähän kumara ryhti joka antaa mummomaisen vaikutelman, varsinkin kun hän pitää usein neuleita. Jos pää olisi paremmin hartioiden päällä niin nousisi itsevarmuuskin. Muuten kyllä samaa mieltä listasta.

    • Anonyymi

      Aloittaja on selvä SDP:n kannattaja.

      • Anonyymi

        Tarkoitukseni oli miettiä henkilöä, ei puoluetta.


      • Ashera12
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitukseni oli miettiä henkilöä, ei puoluetta.

        Rehellisesti sanoen minun on vaikea keksiä hänestä mitään hyvää.
        Heikkoudet ;

        Ylimielisyys
        Omahyväisyys
        Poseeraus
        Kasvojen säilyttäminen
        Puhe ilman vastausta
        Valehtelu
        Intersektionaalisuus
        Herkkänahkaisuus
        Kokemattomuus
        Loogisen ajattelun puute
        Muitten syyttäminen


    • Anonyymi

      Erittäin kylmä ja narsistinen tyyppi, jolla on neste noussut todella pahasti päähän. Seuraa ihailemiaan Maon ja Stalinin linjaa. Vaalitkin on Suomen banaanitasavallassa siirretty ja nyt sensuroidaan lehdistökin. Lisäksi luulee olevansa jo presidenttikin.
      Tyypillinen vasemmiston Sirola-opiston kasvatti. 10 vuotta yliopisto-opintoja yhdellä helpoimmista aihepiireistä eli hallintotieteistä. Tuon 10 vuoden ajanjakson osalta kaikki tiedot sensuroitu Sannan CV:stä samoin kuin gradu-työkin. Opinnäytetyöt ovat lähtökohtaisesti julkisia, mutta yllättäen Sannan tekeleet kadonneet. Onneksi Tampereen yliopisto on erittäin tunnettu äärivasemmistolaisesta linjastaan, joten Sokoksen kassatytöllekin saatiin tutkinto ja yliopistolle rahaa.
      Demaripolitiikan edustajien mukaisesti kassatyttö on ostamassa itselleen komissaariviran Macronilta ja Merkkeliltä. Sokoksen kassatytön suurin saavutus viime kesältä oli tehdä yli 6 miljardin vekseli, jotta itelle ja toveri Tutti Typpyräiselle saadaan komissaarin pesti. Seuraavan kassatytön Brysselin reissun jälkeen lasku lienee samaa tasoa. 21 miljardia vetäistiin Suomelle ensimmäisenä vuotena lisää velkaa, sen tämä Vogue-tyttö kyllä osaa.
      Työllisyyttä on Sannan toimesta oleellisesti parannettu, onhan Sannan toiveiden mukaisesti jo kymmenet tuhannet suomalaiset vapautettu työn ikeestä pysyvästi eli työaikaa lyhennetty (Sannan ja SDP:n tärkein tavoite, kuten elokuussa 2020 sanoi).
      14 kuukautta ollut aikaa hoitaa hallituksella lainsäädäntöä Koronan edellyttämään kuntoon. Sannan sanoin (helmikuun loppu 2020): Suomeen tuskin tulee montaa tapausta, ei tehdä tästä nyt spektaakkelia kuten ulkomaat, Suomi on kaikkeen varautunut jne.
      Eipä ole Sannan heppatyttöjä Korona-kuolleisuus, miljardien lisämenot yms. kiinnostanut. Kuten Sanna itsekin sanoi, niin toivon mukaan kaikki jatkuu ennallaan seuraavat vuodet. Viherkommarit tulevat siis estämään jatkossa myös eduskuntavaalien pitämisen. Toki tärkeintä on ollut tonkia Päivi Räsäsen 20 vuotta vanhoja Raamatun sitaatteja.

      • Anonyymi

        Päätit sitten kopioida saman tekstin tänne jo toiseen kertaan. Kukakohan tämän kampanjan on tilannut.


    • Anonyymi

      Kyllä Marinilla on tosiaan parannettavaa puhumisessa jotta ei olisi niin jaarittelevaa, vaikka yleensä vastauskin löytyy sieltä seasta. Paljon parempiakin puhujia on eduskunnassa, mutta myös paljon huonompia. Hyvää keskisarjaa.
      Vahvuuksista olen samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Kaunis mutta ei osaa johtaa

    • Anonyymi

      Suu käy mutta sisältö ei muutu vaikka kuukausia kuluu, tuntuu että pitää ihmisiä tyhminä kun jauhaa samaa eri paketissa. Nätit silmät on kyllä ja muutenkin aika hottis, sisältö vaan puuttuu

    • Parasta ja myös huonointa on kokemattomuus.
      Kuuntelu on hyvää, asioiden kyseenalaistaminen on täysin nolla.

    • Anonyymi

      Sanna on paljolti Haaviston kaltainen, hyvä puhuja, mutta ei mikään johtajatyyppi.
      Asiat menee omalla painollaan, nyt tietysti on hyvä aika käyttää muutama miljardi ylimääräistä koronan takia.
      Maan talous pettäisi, jos Marin olisi pääministeri normaaliaika, kolme vuotta.
      italialaistyyppinen kaunotar, joka uskaltaa näyttää rinta-aukkoa.

    • Anonyymi

      Teuvo Hakkarainen Suomen seuraavaksi presidentiksi, tuliko selväksi !

      • Anonyymi

        Selvähän tuo, seuraavaksi Hakkarainen yrittää lahjoa naisäänestäjät kikkelikuvillaan!


    • Anonyymi

      Sanna Marinin järki ei leikkaa, niinkuin Luhtalijat. Hupi nainen valittu, ettei Antti Rinne olisi tyhmempi, ja kun sen tymempää ei olekaan.
      Mitä vahvuutta pitäisi olla, siinä ne kaikki on mitä saanut aikaiseksi, eikä mitään sen parempaa voi odottaakaan. Huonoa täytyy kovin kehua, että menisi kaupaksi ja kun köyhän ei kannata huonoa ostaa. Eli kyllä se niin on vaan, että huonoa ei perseaukiisen kannata äänestää, eikä pitäsi.

      • Anonyymi

        PM-aikaa edeltävistä esiintymisistä kyllä näkee että Marinilla leikkaa ihan hyvin. Nyt on vaan esiintyminen jäykistynyt kun pyrkii olemaan virallisempi ja varoo enemmän puheitaan. Mikä on ihan ymmärrettävää varsinkin nuorelta poliitikolta.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. USAn Vance oikeassa: ei ole turvallisuutta, jos pelätään erilaisia mielipiteitä. Euroopan muututtava

      Yhdysvaltojen varapresidentti Vance moitti Münchenissä pitämässään puheessa Eurooppaa mm. sananvapauden rajoittamisesta
      Maailman menoa
      549
      4134
    2. Omista biisi kaivatullesi

      Ystävänpäivänä.
      Ikävä
      95
      3978
    3. Milloin totuus selviää?

      Kysymys otsikossa
      Ikävä
      113
      3863
    4. Miksi et katoa mielestäni

      Pitäisikö minun yrittää unohtaa sinut? Pidän sinusta edelleen ja haluaisin kyllä selvittää välimme. Mutta tämä välimatk
      Tunteet
      26
      2376
    5. Unissa ja ajatuksissa

      olet jo mun beibe. Kävin kaiken läpi, en enää välitä mistään muusta. Olisimme kaunis pari, jotkut voisi paheksua, mutta
      Tunteet
      31
      1932
    6. Miten saisin kauniimman naaman?

      Ei ole varaa kauneusleikkauksiin. Mulla on rumat kasvonpiirteet.
      Ikävä
      37
      1283
    7. Olet kyllä

      Ihan mielettömän rakastunut muhun ❤️ tuntuu hassulta
      Ikävä
      125
      1275
    8. Konkurssi.

      Uskaltaako ostaa lippuja mirable festeille?
      Parkano
      22
      1127
    9. Media ja "asiantuntijat" hyperventiloivat hätäpäissään ja ennen aikojaan Trumpin rauhanaloitteesta

      Mediassa esiintyneet "asiantuntijat" ja toimittajat ovat olleet sekaisin kuin käkikellot kun Trump heidän mielestään muk
      Maailman menoa
      86
      1093
    10. Nimet näkyville

      Laittakaa nimiä ja maakunta ketä kaipaatte! Arvuusleikkiä ja lapsellista! Nössöt.
      Ikävä
      41
      1066
    Aihe