Suutarilan kirpputori

Anonyymi

Mainostavat, että haluavat olla suomen paras kirpputori, mutta varkaudet ovat sitä luokkaa, etteivät koskaan pääse tavoitteeseensa. Tiesimme, että tätä tapahtuu ja ystävällinen henkilökunta käski laittaa hälyjä joka paikkaan minne niitä voi laittaa, mutta siltikin oli pettymys varkauksien määrä. Ihan kaikkeen pieneen tai halpaan ei edes saa hälyä kiinni, joten riskillä sitten mentiin. Ihan mikä vaan saattoi olla varkaalle mieleen, ei niiden aivoituksiin päässyt sisälle. Joo, ja etsittiin koko halli ja kaikki paikat, mutta viety mikä viety. Varastaminen alkoi heti ensimmäisellä myyntiviikolla ja jatkui koko siellä oloajan. Emme voi suositella. Sikäli on sääli, kun paikka on aivan loistava puitteiltaan ja henkilökunta on todella ystävällistä, mikä ei ole tuolla alalla mitenkään itsestäänselvyys.

18

7191

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Antakaa jo armoa, asiakkaita ei käy ja maksamme täyttä hintaa.

      • Anonyymi

        Höpö höpö, revitte myyjiltä täyttä hintaa paikoista ja myyntiä ei ole kuin yhtenä päivänä viikossa ja loput lähtee varkaiden mukaan. Hävetkää.


    • Anonyymi

      Aika iso kirppis jotta omistaja(n ego) mahtuu sisälle.

    • Anonyymi

      Henkilökunta ihan mukavaa.Tilat isot.
      Ei ole enään tullut käytyä.Pöydät sullottu täyteen tavaraa mitä kukaan ei halua edes ilmaiseksi.Muutama pöytä jota viitsii katsoa.Loppu osa TÄYNNÄ roskaa!Huonontunut oikein kunnolla.Kuka haluaa edes katsella pöydistä mitään jos puoli pöytää kaatuu niskaan jos johonkin koskee?!Nykyään vain tunkkainen ja täyteen sullotut pöydät.Alussa oli eri meininki.

    • Anonyymi

      Minulta varastettiin kaksi kivaa tuotetta. Hälyttimet ei toimi kun vein vahingossa yhden hälyttimen kotiin. Ikävää, enään en ole myynyt kirpputoreilla. En kannata.

      • Anonyymi

        Eivät maksa työntekijöille ilta, lauantai tai sunnuntai lisiä! Orjatyövoimaa! Viikonloppuisin muutenkin liian vähän työntekijöitä . Omistaja tyytyväisenä kotona kun työntekijät raatavat kiireessä ilman sunnuntailisää ! Välttäkää tätä paikkaa , omistaja täysi rosvo perheensä kanssa!


    • Anonyymi

      Yksi röyhkeä kassatyöntekijä pilaa tökeröllä käytöksellään paikan maineen. Omistajaa se ei tunnu haittaavan. Päivittää ilmeisesti myös paikan somea "mukahauskojen kommenttien siivittämänä" . Muut myyjät perus mukavia, mutta vaivaantunut ilmapiiri kertoo omaa kieltään. Kirpparilla on hyvä sijainti, mutta muutamaa pöytää lukuunottamatta siellä on paljon nuhjuista vaatetta ja tavaraa myynnissä. Törkeää asiakaspalvelua harrastavan työntekijän vuoksi en viitsi käydä, enkä varsinkaan suosittele ottamaan pöytää täältä myyntiä varten. Itseltäni ei myyntijaksoilla ole varastettu mitään, (hälyttimet ilmaisia ja niitä on riittävästi) mutta asiakaspalvelun laadun ja mm. paikan hintalappusavotan vuoksi (=Ei saa tulostaa kotona, koska omistajaa ei usko, että myyjät osaisivat tehdä oikeanlaisia ja riittävän kunnollisia lappuja omilla tietokoneillaan!) en aijo enää paikassa myydä. Hyvää palvelua saa kyllä muilta kirppareilta, joita lämpimästi kaikille suosittelen. Mieluummin Tuusulaan, Vallilaan, Mankkaalle tai vaikka Keravalle.

    • Anonyymi

      Valitettavasti toivottoman huonoa asiakaspalvelua yhdeltä myyjältä, 2 kertaa kysyin jotain ja molemmilla kerroilla tuntui että asiakaspalveluopinnot jäänyt hieman kesken.

    • Anonyymi

      Autokorjaamot vieneet kaikki parkkipaikat . Autolla ei pääse lähellekkään. Enkä tarkoita oven viereen. Ei kukaan rupea kantamaan myytäviä tuotteita kilometrien päästä. Tuhoon tuomittu paikka.

    • Anonyymi

      Olkaa tarkkoina ostajat. Henkilökunta veloittaa aina liikaa jostakin. Kerran oli 50 % pöytä ja hinnat otettiin täytenä. Siis ei meillä vaan jollakin muulla. Kiva huomata kotona, että kusetettiin. Toinen missä kustaan silmään on tarra-arkit. Niitä kuuluu yksi per viikko ilmaiseksi. Eipä vaan toimi niin. Kaksi saatiin ilmaiseksi vaikka vuokra-aika oli 2 kuukautta. Ostajat olkaa valppaina.

    • Anonyymi

      Uudenmaan huonoin kirppis. Viikonloppuisin ei yhtään kauppaa. Se kyllä kertoo jo paljon. Tavarat hyväkuntoisia.

    • Anonyymi

      Se on aivan sairas kirppis. Älkää menkö sinne. Varastetaan ja henkilökunta paheksuu.

    • Anonyymi

      Sinä joka jatkuvasti varastat pöydästämme, niin miten nukut yösi ? Kyllä me sinut vielä kiinni saadaan. Päivystämme niin kauan paikan lähellä, että nappaamme.sinut.

    • Anonyymi

      Uusi kirppis on susi jo syntyessään. Eilen oli ilmastointi pois päältä. Kuumuus oli järkyttävä. Ahtaat käytävät ja lasten vaunut tukkii ne lähes aina.

    • Anonyymi

      Missään en ole törmännyt noin tökeröön asiakaspalveluun. Ei tuollaisten pitäisi saada olla noissa hommissa jos noin paljon ketuttaa. Ystäväni kieltäytyi lähtemästä mukaani. Sanoi ettei halua mieltään pahoittaa. Ilmapiiri on uskomattoman huono. Yritän aina sulkea korvat, mutta se vain jotenkin aina välittyy läpi.

    • Anonyymi

      Onhan toinenkin yhtä surkea paikka. Tapanilan kirppis. Tunnelma kuin hautaustoimistossa ja kellään ei kauppa käy. Myyvätkin pääasiassa omia tavaroitaan. Ovat jatkuvasti tupakalla ulkona. Ei helvetti. Mistä löytää uude.llamaalla kunnollisen kirpparin ?

    • Anonyymi

      Tavaran laatu huonontunut ja henkilökunta kommunikoi isoon ääneen keskenään moittien ilm. esihenkilöä työvuorojen järjestämisestä!
      Asiakkaat kuulevat kaiken,mut eipä väliä.

      • Anonyymi

        Kyllä se laatu huononee kun siellä ei kauppa käy yhtään. Tänään kävin ja hämmästyin jälleen toimintaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      186
      2388
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1315
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1177
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1068
    6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1028
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      96
      1026
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    Aihe