Ainakin kolme iankaikkista valtuutettua on ilmoittanut jättäytyvänsä pois kuntavaaleista.
Ehdolle eivät lähde enää viäpeli, kota-ukko eikä pappilan isäntä.
Tarkoittaako tämä nyt sitä että valtuusto kokee lopultakin nuorennusleikkauksen?
Ehdolle eivät lähde enää viäpeli, kota-ukko eikä pappilan isäntä.
Tarkoittaako tämä nyt sitä että valtuusto kokee lopultakin nuorennusleikkauksen?
Vastaukset 59
Vanhimmat
Tuskin meno paljoa muuttuu. Kepulainen tahtopolitiikka jyrää nuttelon valtuuston.
Ja siksi Kontiolahti onkin Maakunnan helmi. Tervein, koulutetuin, lapsirikkain, uudet koulut, terveyskeskukset, päiväkodit, urheiluhallit ym. Tälläisesta tahtopolitiikasta minä tykkään.
Kontiolahti on maakunnan"helmi" vain ja ainoastaan loisimalla Joensuun rajanaapurina.
Joensuussa käy töissä 3.000-3.500 kuntalaista joille usein ja runsaasti itseään kehuvat kunnan virka-ja luottamusmiesjohto ja muut tahtopoliitikot eivät ole pystyneet luomaan kotikuntaan työpaikkoja.
Kunnan verotuloista merkittävin osa tulee Joensuusta. Niiden varassa sitten jelehistellään.
On vaan kaikki väärässä paikassa....siellä missä ei asu ihmisiä. Kepulaiset kun eivät tuosta taloudenpidosta mitään ymmärrä kun koko sukupolvi on elänyt loisimalla toisten kukkarolla, niin on unohtunut, että jonkun pitää myös tienata ne tuhlattavat rahat jostain.
Kontiolahdessa on nyt toive paremmasta, kun koko seuraava valtuusto ei ala nyökkylehmäksi Paiholanparonille.
Lehmon KAIKKI nykyiset kunnanvaltuutetut joutavat pois valtuustosta, ei pidä antaa toista mahdollisuutta pettää oman alueensa äänestäjiä. Tarvitaan uusia kovanlinjan politikkoja,joita ei kaavoituslahjoilla lahjota.
Ensimmäinen tehtävä uudella valtuustolla on ampumahiihdosta irrottautuminen ja heti perään Lehmon uuden terveysaseman rakentaminen vanhusten hoivakoteineen.
Kyllä se Kontiolahti Joensuuta elättää, kuten muutkin ympäryskunnat. Kaikki rahat kannetaan Joensuuhun ja niillä rahoilla Joensuu mällää. Jotain onneksi saadaankin Joensuusta ja hyvä näin.
Kyllä se Kontiolahti on maakunnan helmi, ei sille mitään mahda, meillä on kaikkea mitä ihminen tarvitsee, kyllä on hyvä, minä tykkään.
Valtuustosta vaihtuu normaalin kaavan mukaan kolmannes, niin on aina käynyt ja niin käy nytkin. Se on ihan hyvä suhde uutta ja vanhaa.
Se suataa johtua siitä, jotta out ite se paeholan parrooni. Kyllähän sitä kun 30 vuotta kuntoo rakentaa iteleen sopivaks toesten rahoilla niin alakaa tuntuu hyvälle. Se vuan tää maksajan osa on paljon huonompi. Naati nyt kun vielä voet, suattaa seuraavassa hyväpalakkasten hallituspaikkoin jaossa käyvä niinkun mopelle, ei tuukkaan Siunsoten hallituspaikkoo, eikä PKS:n hallituspaikkoo , joita sitä hyvinvointii kumpuvaa.
Mikähän maksaja sinäkin olet, kattaneeko verorahasi edes omia palvelujasi. Lyöhän luvut pöytään, niin keskustellaan sitten lisää.
Mitenkäs, eikös siellä valtuustossa ole 35 jäsentä? On aika pätevä parooni, jos yksin pystyy junailemaan kaikki asiat, minä kyllä äänestän näin pätevää varmasti, jos vain lähtee ehdolle.
Ne 34 ovatkin sitten aivan turhaa porukkaa sinun logiikan mukaan vai kuinka?
Kontiolahti on maakunnan Helmi
Ja Joensuu lie maakunnan kelmi.
Ei kovin paljon muutoksia.Voimasuhteet ryhmien kesken samaa luokkaa.Kehittämistahtoiset ja yhteistyökykyiset toisia kunniottavat nostavat kannatustaan.
Vaalimainonta on tainnut alkaa.Eräs ehdokas jo mainosti jo kokoomusta äänestäneen ja aiemmin hehkutti vihreitä.Vieläkin taitaa hiukan hakusessa olla kun jo aiemmin loikkasi?
Nyt+olisi+Kontiolahdenkin+aika+ottaa+mallia+Ilomantsista+ja+tiputtaa+valtuutettujen+määrää+30%.+Syy+on+se,+että+Sosiaali+ja+terveysasiat+eivät+kuulu+enää+kunnanvaltuustolle+vaan+Siunsoten+valtuustolle.+Näinollen+päällekkäisyydet+joutaa+karsia+turhina+kuluina+heti+pois+velkaisessa+kunnassa.+20+valtuutettua+riittää+ihan+hyvin+Kontiolahden+kokoisessa+tuppukylässä.
Hyvä systeemi olisi pelien tapaan vilttiketju.Valtuutettu joka istuu tuppisuuna eikä tee vuoden aikana ainoatakaan aloitetta laitettaisiin vilttiin.Toinen asia olisi valmisteluun tulevien asioiden kohdentaminen eli valmistelu ryhmä .Puolueryhmistä valittaisin tehokkaampaan valmisteluun oma ryhmä.Vaikuttaa monesti , että esityslistaa ei ole avattu ennen kokousta?No, voisihan tuokin vilttiketju olla hankala toteuttaa jos vaikka kaikki ryhmän jäsenet pitäisi vaihtaa?
Kaksi kautta / valtuutettu, sitten pakollinen kahden kauden tauko.
Juuri näin, tällöin oman edun ajaminen ainakin katkeaisi välillä. Näin saattaisi jossain vaiheessa jopa yhteisen edun ajaminenkin tulla jollekkin mieleen.
Nyt kannattaa kuntalaisten valita 1.yhteistyökykyiset , aktiiviset ja aloitteita tekevät henkilöt.Myös vastuunkantajat eli luottamushenkilön tulee muistaa , että päätöksiä tehdään yhteisesti ja myös vastuu niistä kannetaan yhteisesti2.Anonyymina esiintyvien kuntalaisten kiusaaja kuntavaaliehdokkaat paljastuvat ja heitä ei valtuustoon tarvita.Suosittelen arvioimaan onko oma ehdokas vaihto-ehto 1. vai 2.
Kun nykyisessä valtuustossa ei ole yhtään kohdan 1. täyttävää henkilöä, niin kaikki joutaa pois uudesta valtuustosta.
Yhteistyökyky on nykyvaltuustossa ollut kähmitää "sulle mulle " periaatteella. Tämä ei ole kunnan etujen mukaista.
Sitten tämä kähmintä ampumahiihdon ympärillä tulee saada loppumaan, ei salailua voi jatkaa loputtomoiin kyllä kuntalaisilla on oikeus tietää mihin heidän verorahojaan käytetään ja nykyinen valtuusto on oikein malliesimerkkinä salailusta ja kähminnästä.
2,kohdan ehdokkaita taitaa löytyä.No , laitetaan vaalimainokset kiertoon suositusten kera.
Olikohan tuossa Mäntytien vanhassa päiväködin kaupassa jonkinlaista kähmintää ja ketkä mahdollisesti osallistui sopimuksen tekoon , myös takapiruina?
Niin se vain seisoo tuossa rappeutumassa liekö kunnalla vielä vastuita sen ylläpidossa toivottavasti ei.
Onhan se muistomerkkinä onnistuneesta yrittäjä ystävällisyydestä.
Siun sote ja Attendo rakentaa siihen hoivakodin. Näin kirjoittaa tuleva asukas.
Kannattaa Anonyymin asettua itse ehdolle, niin eiköhän puheet vähenisi. Aloitteilla ei ole lähes koskaan mitään merkitystä. Jos haluaa jonkun asian korjata, pitää se tehdä muitten valtuutettujen ja virkamiesten kanssa yhteistyöllä. Silloin asiat vasta etenevät.
Jos olisi jotakin konkreettisia esimerkkejä kähminnästä, niin tähän valitukseen voisi jotenkin ottaa kantaa. Jos ”kähminnällä” viitataan yhteistyöhön, niin sitähän valtuustossa ja muussa päätöksenteossa on pakko tehdä, koska yksin pienellä porukalla ei saa mitään asiaa läpi enemmistöä vastaan.
Mielenkiinnolla olen seurannut vaalimainontaa ja kummasti on jäänyt perin merkittäviä luottamustoimia mainitsematta.
Miksi esim kunnanhallituksen puheenjohtaja on unohtanut mainita toimineensa Kontiolahden edustajana Siunsoten hallituksessa. Kaikki muut kissanristiäiset on kyllä mainittu. Vai onko niin, ettei ihan kaikkea kannata kertoa vaalimainoksessa kun joku saattaa suuttua vaikapa siitä, että vaalikauden suurin yksittäinen kuntaa koskeva päätös tehtiin juuri Siunsoten hallituksessa kun päätettiin lakkauttaa kunnan suurimman taajaman terveysasema.
Sitten on vaaliohjelmaan ujutettu, että Lehmon terveyspalvelujen turvaaminen on keskustan asialistalla. Mutta ei mainintaa että edellisellä valtuustokaudella ajoimme niiden lakkauttamista.
Kyllä se Kontiolahti Joensuuta elättää, kuten muutkin ympäryskunnat tekevät. Kaikki rahat kannetaan Joensuuhun ja niillä rahoilla Joensuu mällää. Jotain onneksi saadaankin Joensuusta ja hyvä näin.
Kyllä se Kontiolahti on maakunnan helmi, ei sille mitään mahda, meillä on kaikkea mitä ihminen tarvitsee, kyllä on hyvä, minä tykkään.
Valtuustosta vaihtuu normaalin kaavan mukaan kolmannes, niin on aina käynyt ja niin käy nytkin. Se on ihan hyvä suhde uutta ja vanhaa.
Lehmolaisena pitää olla kyllä tyytyväinen, on kunnan palvelut, kaupungin palvelut ja kaikki kaupalliset palvelut puolen tunnin sisällä. On lentokenttä ja juna-asema, mitään ei puutu ja sitten rauhaa, puhdasta ilmaa, lenkkimaastot vieressä, hiihtoladut aivan huippua.
Miksi pitää valittaa, muuta sinne missä asiat on paremmin, jos löydät sellaisen paikan.
Niin älkää valittako kyllä kontiolahden kepu tietää, että on teidän Lehmolaisten etu että teiltä viedään terveysasema.
Ettekö te siellä Lehmossa ole vieläkään ymmärtäneet,että teidän ainut tehtävä kontiolahdella on tuoda vero€uroja kepulaisten hulluihin hankkeisiin. Kirkonkylän elinvomaan (lausutaan valtuutettujen omistamien kiinteistöjen arvonturvaamiseen) ja ampumahiihtoon josta tulee sopivasti tuloja vuokramökkeihin.
Nyt valtuuston pitäisi kääntyä kokonaan ympäri ja kaikki iät ajat istuneet pihalle. Siellä on nyt alettu järjestellä työpaikkoja sukulaisille ja sopivia tontteja näille "päättäjille" ja kaiken tämän maksaa Lehmolainen veronmaksaja.
Kähmintä on kunnan ykkösjuttu ja voi sitä joka siihen uskaltaa puuttua. Nyt on pelko, että hyviä kumppaneita yli puoluerajonen ei enää löydykkään ja koko vaivalla kokoonsaatu yksien unelma loppuu näihin vaaleihin.
Paljonko+maksamme+parkkimaksuja+vuodessa+Joenssuhun?Paljon!Havahduin+asiaan+2000-luvun+taitteesa+kun+uimahallin+parkkipaikalla+osa+paikoista+oli+pysäköintikiekolla+ja+osa+ei.Sain+rike+maksun+kun+vahingossa+pysäköin+autoni+kiekolliselle+paikalle+eikä+kiekkoa++ollut+laitettuna+.Tikkamäen+parkki+ennen+pysäköintitaloa+oli+aina+aika+täynnä+ja+parkkikiekko+piti+olla+sielläkin.Olin+viemässä+potilasta+klinikalle+ja+ei+meinnannut+parkkia+löytyä.Lopulta+parkki+löytyi+ja+oli+jo+kiire+saattaa+potilas+klinikalle.Muutaman+minuutin+päästä+muistin+.+että+kiekko+unohtui+ja+jo+oli+rikemaksu.Sen+verran+sieppasi+,+että+ajattelin+vähentää+Joensuusssa+käynnin+minimiin.Käyntejä+tuli+keskimäärin+n.2-3+viikossa+yrityksen+tiimoilta.Laskin,+että+käytän+parkkimaksuihin+n.8-12/vko+eli+n.500-600€+/vuosi.Ostan+poltto-ainetta+usein+Joenssuusta+ja+ajoin+keskim.50-70tkm+/vuosi+ja+suuri+osa+tankkauksista+Joensuussa.Kävin+usein+kaupoilla+muiden+asioiden+yhteydessä+ja+4henkisen+perheen+ostoksia++kertyi+samoin+kuin+taloustarvikkeita+ja+kodin+tekniikkaa.Tänä+päivänä+kiitän+Joensuuta+joka+avasi+silmäni+omilla+rahastuksillaan.Olen+säästänyt+ja+paljon.Tarvikkeet+saa+tilattua+vaikka+kotiin+jos+ei+omilta+kyliltä+löydy.Auton+käyn+tankkaaamassa+omilla+huoltoasemilla.Perheen+kanssa+ruokailemme++90%+oman+kunnan+ruokapaikoissa+jotka+ovat+hyviä:).Kontiolahti+voisi+laittaa+maksulliset+parkit+myös+ja+kuntalaisille+mobile+tunnistautumisella+ilmaiseksi.
Pysy helevetissä kotonas niin säästät. Joensuu tulee toimeen vaikka Kontiolahdelta ei kävisi yhtään ihmistä Joensuussa, mutta tuleeko Kontiolahti?
Laskepa montako kotiolahtelaista perhettä käyttää palveluja tuon esimerkin verran.Puhutaan aika isosta summasta.Kolme kuukautta kun ympäristö kuntalaiset käyttäisivät Joensuun palveluja niin vähän kuin mahdollista niin se olisi kriiskunta.Jo pelkkä kontiolahtelaisten osuus veisi talouden kuralle.Parkkimaksut voisi pienentyä aika lailla tai lopettaisiin kokonaan.En minä kotona pysy kun tykkään liikkua ja ammatin vuoksikin pitää reissata.Kiva on käydä Joensuusta säästetyillä parkkimaksurahoilla lomalla.Ostaa vähän aina tuliaisia ja käyttää alueiden palveluja.Kylpylöissä on ihan kiva käydä säästetyillä rahoilla.Kyllä Kontiolahti tulee ilman Joensuuta toimeen varsinkin kun yhdistää resurssina muidenkin ympäristö kuntien kanssa.Kaikki julkiset palvelut joita voi tehdä halvemmalla alueella ja toiminta ei sidottu paikkaan kannattaisi hajauttaa ymäristökuntiin.Se tietäsi kustannus tehokkaampia palveluja.Pitää ruveta katselemaan lomaesitteitä kun pitää nuo säästetyt rahat käyttää.Mukavaa kesää:)
3500 Kontiolahtelaista saa koko toimeentulonsa Joensuusta. Laskeppas monta jää jäljelle työssä käyvästä väestöstä?
Nyt kun hallitus suuressa viisaudessaan on siirtämässä työvoimapalvelut kunnille, niin Kontiolahtelaisille kaupungin palveluksessa oleville se saattaa tietää sitä, että työpaikka menee alta kun kaupungin edun mukaista on palkata oman alueen asukkaita kaupungin palvelukseen.
Silloin kontiolahden päättäjät pääsee näyttämään kykynsä työpaikkojen luomisessa.
Kontiolahti tarjoaa 3500 henkeä osaavaa työvoimaa Joensuulle.Jos tätä työvoimaa ei olisi menisi moni Joensuulainen yritys konkurssiin ja Joensuusta tulisi kriisikunta.Ei toistaiseksi voimassa olevat työpaikat minnekkään katoa.Ja Joensuu tarvitsee osaajia edelleen.Toisaalta oli hyvä joskus tehdä ns.uusjako eli puhtaalta pöydältä paikat jakoon.Kontiolahdelle voi olla jopa etu tuo kuntavetoisuus?Oma alueen osaajille rupeaa löytymään säännöllisempää työtä myös julkiselta puolelta.Alueen omat ihmiset tuntevat paikkakunnan tarpeet.Haastetta pitää päättäjillä olla niin taito kehittyy.Liian kauan onkin jo ´´kuunteluoppilaita `´ valtuutetuissa ollut.Istutaan kausi eikä tehdä ainoatakaan aloitetta tai käytetä puheenvuoroja juuri lainkaan.Kyllä ehdokkaissa on nyt potentiaalisia tulevaisuuden päättäjiä ja se näkyy aktiivisena ja aloitekykyisenä osallistumisena.Kyllä ehdokkaalla pitää ainakin oman näköinen kehitysidea olla.Valtakunnan politikkojen mustamaalaminen ei varmasti riitä eikä se edusta hyviä tapoja muutoinkaan.Kontiolahti rules!
Onneksi sinä et päätä ketä työnantajat palkkaavat. Nehän palkkaa parasta ja sopivinta porukkaa omiin tarpeisiinsa, ei väliä missä asuu, kunhan vain on hyvä juuri siinä mihin palkataan.
Kyllä minä työnantajana omalta osaltani päätän.Nuo mainitsemasi asiat kyllä pitävät muutoin paikkansa.Niinpä Joensuulaisille yrityksille on kontiolahtelainen osaaminen tarpeen.Olisi aika hankalaa löytää osaavia tekijöitä ja heille myös asunto lyhyellä ajalla.On tullut monesti vastaan.Ja paikanpäällä koulutettua porukkaa vastaaviin tehtäviin ei hetkessä luoda.
Kyllä äänestäjien pitäisi ottaa selvää, miten istuvat valtuutetut ovat työnsä hoitaneet. Siellä on esimerkiksi persuissa tatteja, jotka käyvät kokouspalkkiot kuittaamassa, mutta suutansa ne ei auki saa. Sitten somessa kovaan ääneen mölytään. On niitä muitakin joilla ei ole hommaan mitään mielenkiintoa, mutta ei kun uudelleen pyrkivät. Oikeasti luottamustehtävät vie aikaa jos ne tekee kunnolla. Ja pitää olla monenlaista viisautta että ymmärtää asioita, ossaa vaikuttaa ja varsinkin saada suu auki.
Totta puhut, paljon on lehtiuutisten mukaan vain kokouspalkkioiden kuittaajia ja tyhjän löpisijöitä, lillukanvarsi poliitikkoja. Ja niitä, jotka oikeasti tekee ja saa jotain aikaan, tämä heikkolahjaisten porukka vielä yrittää kampittaa.
Kyllä niitä "yrittäjiä" löytyy myös kokoomuksesta ja etenkin kepusta joilla ei ole muuta tehtävää kun kuitata kokouspalkkioita. Hyvänä esimerkkinä tälläisestä käy myös Tekninen lautakunta, jossa yhtään jäsentä ei kiinnosta tippaakaan teknisen lautakunnan asiat kunhan saa kokouspalkkiot.
Kun kunnilta on siirretty pois sote niin tehtävät ja työmäärä on puolittunut sekä valtuutetuilta että johtavilta virkamiehiltä.
Palkkiot ja palkat eivät ole pienentyneet vastaavast, joillakin jopa nousseet.
Kansanedustajilla on joka vuosi pyhitetty aika ns"valiokuntamatkoja" varten. Silloin edustajat kiertävät maailmalla milloin milläkin syyllä.
Kontiolahdella vastaavat matkat kunnanvaltuutetuille ja johtaville virkamiehille on korvattu ampumahiihtostadioneihin ja-kilpailuihin tutustumismatkoilla pitkin maailmaa.
Eivätkä matkat ole halpoja koska matkoilla on yleensä nähty stadioneilla uusia kalliita innovaatioita.
Haapalakin sanoi aina että sellaiset uudistukset on pakko, siis pakko, saada tänne ettei jäädä jälkeen kilpavarustelussa, ja kuntahan noudatti kiltisti.
Kun valtuuston työt nyt puolittuvat niin aikaa jää entistä enemmän tutkimusmatkojen suunnitteluun ja itse matkusteluun.
sylettää ampumahiihto. Miksi parille harrastajalle pitää olla maailmanluokan ampumahiihtostadion? Lumen säilöminen ylli kesän ja jäähdytetyt ladut... Ei helvata mitä hulluutta Suomessa, jossa on maailman pisin ja kylmin talvi.
Kyllähän me kuntohiihtäjät olemme jäähdytetyn ladun suurin käyttäjä ja maksaja ylivoimaisesti. Sen voi vaikka tarkistaa latuyhtiön hallituksen jäseniltä, joilla on tarkat tiedot yhtiön tuloista ja menoista sekä henkilökohtainen vastuu kuten osakeyhtiölaki määrää.
Sylettää tuo sinun asenne, huudella sieltä sohvan pohjalta ja kerjätä almuja. Ei varmaan ole sulla kummoinen kunto, et taida paljon kuntoilla. On tutkittu, että työssäkävijät arvostavat hyviä liikunta- ja kulttuuripalveluja ja Kontiolahtihan on kaikissa pärjännyt hyvin, kyllä täällä viihtyy, ei valittamista.
Kun kunta maksaa KAIKKI kulut niin mikäs on mällätessä. Montako latukonetta jäähdytetyllä ladulla on omistuksessaan. Paljonko latuyhtiö maksaa jäähdytyskoneiden aiheuttamasta sähkölaskusta ja keinolumen tekemisestä. Näillä henkilöillä on poliittinen vastuu eli eivät vastaa yhtään mistään, vaan kaikki viedään Kontiolahtelaisen veronmaksajan kukkarosta.
Muistakaa tämä huomenna ja lopettakaa kusetus äänestämällä uudet kasvot valtuustoon.
Kysy latuyhtiön hallituksen jäseniltä. Kuntahan ostaa palveluita yhtiöltä, ei ongelmaa.
Me veronmaksajat tarvitsemme näitä palveluja ja äänestämme myös niiden puolesta.
Siis sinuakaan ei pidä siis äänestää, vahinko on kyllä jo tapahtunut, joku on voinut sinua äänestää, miksi et kertonut tästä ideastasi ajoissa?
Mitä yksilön kunnolla on tekemistä yhteisten verovarojen käytön kanssa?
Vai on ihan tutkittu, just joo...
Kuka viihtyy kuka ei.
Toisenlaisilla prioriteeteilla voisi useampikin viihtyä, mutta eihän sellainen niilonutuille käy.
Siksihän se on pelko pyllyssä aina vaalien alla...
Lain mukaan Kontiolahden kunnanvaltuuston koko voisi olla 27 jäsentä.
Nyt valtuutettuja on 35. Mihin tarvitaan tuo suurempi joukkio, kun kunnan tehtävien määrä on soten myötä puolittunut?
Pitää olla taustatukea riittävästi että saa runnottua pakkoampumahiihdon kustannukset läpi.
Uusi valtuusto näyttäisi olevan myötämielinen ampuma hiihtoon. Hieno juttu.
Erittäin hyvä asia. Saadaan tänne kisoja ja pääsee hiihtämään itsekkin.
Ampumahiihto erotetaan kokonaan kunnan toiminnasta.
Sen on luvannut kaikki uudet valtuutetut. Nyt kunnassa loppuu valehtelu ja kähmintä kun pappi ottaa vallan.
Ilpo on itsekin liikunnan suuri tukija ja kannattaja, liikkuu itsekin ja ymmärtää asiat.
Loistava juttu, Ilpohan oli latuyhtiön hallituksen puheenjohtajana ja Kontun puheenjohtajana, hyvä tyyppi.
Etkö ole huomannut, että urheiluseurat pyörittävät näitä toimintoja, ei kunta.
Kunta kyllä huolehtii liikuntapaikoista kaikille kontiolahtelaisille seuroille, kalleimmat on tietysti liikuntasalit.
Toki - ällöttävä hyvinvointi luo pahoinvointia.Lisäksi osa ihmisistä ei jostain syystä kykene kieltäytymään urheilun huvituksista ja jatkuvan "luonto on ihana"-hokeman lausumisesta.
Minnekä se hävisi se Lehmon vouhka, joka uhosi näistä vaaleista kaikkea ja kiitteli terveyspalveluja?
Tarkoitatko jotain ehdokasta Lehmosta ?
En tiedä oliko ehdokas, täällä se vouhkasi.
Suap nähä millanen hallitus sieltä tulloo. Ihme on jos ilkiävät paronia ehotella tuolla ääni määrällä.
ketä paronia ?
Paiholan