Colin Patterson

Marraskuussa 1981 British Museumin vanhempi paleontologi Colin Patterson puhui yli 50 asiantuntijalle Amerikan luonnonhistoriallisessa museossa New Yorkissa. Yli 20 vuotta hän oli tutkinut evoluutioon liittyviä kysymyksiä alansa arvostettuna asiantuntijana. Puhuessaan Patterson kertoi, että eräänä aamuna heränneensä ja tajunneensa, että koko elämäni minua oli huiputettu ottamaan evoluutio ilmoitettuna totuutena. Edelleen hän totesi, että huolimatta 20 vuoden evoluutiotutkimuksistaan hän ei vieläkään tiennyt yhtään ainoata varmaa asiaa evoluutiosta. Kokouksen asiantuntijoille hän esitti seuraavan julkisen kysymyksen: Voitteko kertoa minulle jotain, mitä tiedätte evoluutiosta minkä tahansa tosiasian. Saman kysymyksen hän esitti Chicagossa lokakuussa 1980. KUMMASSAKIN PAIKASSA HÄNEN KYSYMYSTÄÄN TERVEHDITTIIN HILJAISUUDELLA. BBC haastattelussa Patterson kutsui evoluutiota tarinoiden kertomiseksi.

5

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Patterson on moittinut kreationisteja siitä, miten he vääristelevät hänen sanomisiaan ja irrottavat ne kontekstistaan. Hän ei oikeasti ole kiistänyt evoluutiota.

      Patterson: "Because creationists lack scientific research to support such theories as a young earth ... a world-wide flood ... or separate ancestry for humans and apes, their common tactic is to attack evolution by hunting out debate or dissent among evolutionary biologists. ... I learned that one should think carefully about candour in argument (in publications, lectures, or correspondence) in case one was furnishing creationist campaigners with ammunition in the form of 'quotable quotes', often taken out of context."
      https://en.wikipedia.org/wiki/Colin_Patterson_(biologist)#Career_and_research

      Mitäs mieltä Arto olet siitä, että kreationistilähteet kuitenkin kierrättävän järjestelmällisesti törkeitä valheita Pattersonin kannasta evoluutioon? Käykö tässä taas niin, että kun jäät kiinni valheiden levittelystä, pakenet raukkamaisesti keskustelusta?

    • Anonyymi

      Luepa tuosta, mitä wiki vastaa aloitukseesi:

      "Patterson did not support creationism, but his work has been cited by creationists with claims that it provides evidence of the absence of transitional forms in the fossil record. In the second edition of Evolution (1999), Patterson stated that his remarks had been taken out of context:"

      Ellet osaa enflantia, hän tuossa sanoo kreationistien vääristelleen hänen sanomisiaan.

    • Anonyymi

      Ja näin lunastit lipun helvettiin tuolla valehtelulla.

    • Anonyymi

      Joka threadissa tulee turpaan satanolla mutta arto se vaan jaksaa :D. Epätoivoista. Motiivi hämärän peitossa. Ei käy elämäänsä kateeksi.

    • Anonyymi

      No Arto. Eikö sinussa ole edes sen vertaa selkärankaa että pyytäisit anteeksi tätä valehtelua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      242
      9236
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      151
      3392
    3. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2775
    4. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      174
      2324
    5. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1889
    6. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      187
      1855
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      182
      1745
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1381
    9. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1367
    10. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      126
      1238
    Aihe