Suomen vaalien siirto oli paha moka SDP.lle

Nyt ei ole muita mahdollisia äänestettäviä kuin PS-Puolue joka ei kuseta tällä tavoin äänestäjiä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sdp lopetti kuntavaalimainontansa kuin seinään jo helmikuun alkupuolella. Siis jo tämänkin seikan valossa Marin valehteli kansalle, kun hän eilen lausui, että kuntavaalien peruutus/siirto tuli hänelle täytenä yllätyksenä. Kyllä hän pääministerinä ja demareiden puheenjohtajana tiesi koko ajan missä mennään ja mitä missäkin kohtaa ilmoille luikautetaan.

Äänestä

Saksassa pahempi koronatilanne ja siellä vaalit pidettiin.

Äänestä

Tulevat sen vielä huomaamaan,lopulta ne vaalit on pidettävä.

Äänestä

Kaikki puolueet pölhöpopulisteja lukuun ottamatta olivat vaalien siirron kannalla.
Känkkäränkkäpuolueen piti siinäkin olla vastaan. Poliittisia irtopisteitä ihmisten terveyden kustannuksella.

Sitä päivää ei tule, että äänestäisin persuja.

Äänestä

Tällä hetkellä muita kun persuja ei voi äänestää.

Äänestä
  • Vain persut pystyvät tuhoamaan Suomen.

    Äänestä

Demarit ovat luotettavin porukka, ainakin porissa on pitkät perinteet:

SK
"Epäily muotovirheestä esti tietopyynnön käsittelyn Porin tarkastuslautakunnassa – Lentoliikenteen hankintaan liittyviä materiaaleja ei luovutettu

Lautakunta ei vieläkään saanut salaiseksi luokiteltua lentoliikenteen ostopalvelusopimusta."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt ei ole muita mahdollisia äänestettäviä kuin PS-Puolue joka ei kuseta tällä tavoin äänestäjiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu