Sitä ei tipu, korona on ihmisille tärkein ja siitä selviytyminen. Itse syyrialaiset aloitti kansannousullaan sodan 10-vuotta sitten, saavat nyt nauttia lopputuloksesta.
Syyriassa ei sodita, taas inisevät apua
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ennen kuin kapinaan ryhtyy on syytä arvioida miten tulee käymään jos tulee tappio ?
Suomessa v. 1918 kapinoitsijoille kävi huonosti, samoin näyttää käyvän myös Syyriassa.
EU-maat rohkaisivat ja auttoivat kapinallisia käynnistämään sisällissodan. Ei Syyriasta kenenkään ole tarvinnut lähteä pakoon, jos on laillisen hallituksen puolella.
Assad on hyvä johtaja, tuolla alueella asuvat ihmiset tarvitsevat kovaotteisen diktaattorin, muuten on ikuinen sekasorto, ei ne osaa länsimaisessa demokratiassa elää.
Irak on hyvin osoittanut ettei 1,5 milj.sodan uhriakaan tuonut toimivaa US-demokratiaa lähi-itään. Öljyntuotanto kyllä on yksityistetty amerikkalaisille firmoille, sen verran sentään.
Sadan Hussein, Muammar Gadaffi ja Assad kaikki mitä parhaita johtajia rättipäille, sääli vaan, että länsimaat pilasivat toimivat yhteiskunnat sekaantumisellaan. Venäjä on aseillaan ja sotilaillaan onnistunut rauhoittamaan tilanteen Syyriassa, kapinallisten jäätyä alakynteen.
Mielestäni parempi on länsimainen vapaamielinen yksinvaltias kuin muslimien "demokratia", joka johtaa Isis-valtaan.
Viedään sitä demokratiaa kun ei kehdata viedä kristinuskoa. Mutta muslimit vaan eivät voi sallia demokratiaa, heidän täytyy islamin mukaan tavoitella Allahin valtaa eli sharia-lakia. Sen takia demokratia muslimeilla ei toimi.
Mieheni on Syyrian pakolainen. Sodasta on ollut se hyöty että sen takia tapasin unelmieni prinssin ja sielunkumppanini. Syyrialaiset miehet ovat maailman ihanimpia.
Sinä taidatkin olla se tämän palstan trolli, moskovan tiltuna tunnettu, joka persuista jauhaa päivästä toiseen, vuosi toisensa perään samaa mantraa.
Osuit naulankantaan, tuo tiltu on itse sossuelätti ja järjestänyt veronmaksajien elätiksi tänne vielä yhden syyrialaisen lisää.
Ylellä menissa hyvä dokumentti, Kaaoksen mestari.