Saksassa tartunnat lisääntyneet viimeviikosta 20 %:lla. Merkkel sopi liitovaltio johtajien kanssa alkukuusta rajoitusten osittaisesta purusta. ILtalehti.
Saksassa tartunnat " Eksponentiaalisessa kasvussa "
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eksponentiaalista kasvua on niin montaa sorttia, kaikki riippuu eksponentin suuruudesta ja etumerkistä.
Yksi näyttää varmalta: GLOBALISMIN LOPPU KOITTAA !
Matami Merkelin harjoittama maailmoja syleilevä politiikka on yksi ilmiselvä syy nykyiseen koronatilanteeseen. Poimii nyt toimintansa hedelmiä.
Mutta eihän siitäkään saisi puhua, vaikka kaikki jo tietävät, missä korona kaikkein tehokkaimmin leviää.
Merkeleenperkele on suoraan vastuussa aika monen saksalaisen, ja muunkinmaalaisen eurooppalaisen kuolemasta.
Siinä tallustelee uskollisesti möykkä-Aatun jalanjäljissä.
Ei ole naisista maita johtamaan, on ne nuoria tai vanhoja aina menee päin persettä.
EU vaatii myös Suomelta ja muutamalta muulta eu-maalta miksi niiden rajaliikenne on rajattua. Uskomatonta kädettömyyttä hoitaa koronakriisiä.
Ihmetyttää Saksan kaltaisenkin maailman ykkösmaan toiminta. Heti kun tartunnat hieman laski, vapautettiin toimia ja uusi helvetti taas edessä.
Ei voi ymmärtää.
Tuo vanha horisko, ei tiedä nyky maailmasta mitään.