Luovuus on hävinnyt Perussuomalaisten politiikasta täysin. Mihin tarvitaan Persuja, joiden jähmettynyt mielipiteet ja kommentit tiedetään aina jo etukäteen. Tällainen tökkööntynyt puolue ei enää palvele kannattajiaan, jotka ovat odottaneet puolueelta uutta aikaansaavaa luovaa politiikkaa.
Perussuomalaisten politiikka tökkööntynyt
Anonyymi
71<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Perussuomalaisia tarvitaan toistamaan totuus kovapäisille globalisteille ja EU-uskoville höynäytetyille. Eihän se tietysti perille mene kaikkein kovimpiin päihin, mutta eipähän tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei olisi yritetty.
maailma kaikessa globaalisuudessaan on nykyään kaikkien ulottuvissa ja elämässä mukana.
persut ovat tästä nurkkakuntaisuudessaan irti ja pudonnut jo ajat sitten.
Suurimmalle osalle maailman ihmisiä ei ole mahdollista matkustaa toiseen maahan ottamatta kohtuutonta taloudellista riskiä. Kuinka monta rutiköyhää intialaista talonpoikaa olet nähnyt käymässä Suomessa?
Virukset sen sijaan liikkuvat oikein hulvattomasti yli kaikkien rajojen globaalihuuhareiden mukana.
Ihminen, joka kannattaa globalismia, on päästään tyhjä.
Yksinkertaisen yksinkertaistus.
Ei vaan yksinkertaistus yksinkertaiselle, kuten sinulle.
Globalisaatio on tuhoisimpia asioita luonnolle ja monille ihmisille. Ja nykyisessä muodossaan täysin hyödytön.
Varsin alt-right-oikeistolainen näkemys.
"Alt-right-liikkeen kannattajat vastustavat etenkin poliittista korrektiutta, feminismiä, islamia ja globalismia, puolustavat sananvapauttaan ja kannattavat osittain myös perinteisiä sukupuolirooleja, valkoista identiteettipolitiikkaa, valkoista nationalismia ja uustaantumuksellisuutta. Liikkeessä on rasistisia, uusnatsistisia, naisvihamielisiä ja väkivaltaisia elementtejä, ja sen piirissä levitetään useita salaliittoteorioita."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alt-right
Yhtä ja samaa mamujankutusta vuositolkulla, kaupan päälle myrkyllisen vihan kylvämistä ja eri mieltä tai erilaisten maalittamista, vauvoista vaareihin sekä naisten mitätöimistä.
Todella raukkamaista, eikä tuossa edes vielä läheskään kaikki.
Hyihitto!
Uli uli
Mistä sä oikein ammennat tuon kaiken persuviisautesi?
"Jankutusta" tulee, koska laittomat siirtolaiset ovat todistetusti vaaraksi lapsille ja naisille ja miehillekin, mutta koska hallitus pelkää kasvojen menettämistä niin hirveästi, se ei voi myöntää virhettään.
Minkäänlaisesta naisten mitätöimisestä ei ole kysymys. Miksiköhän Perussuomalaisista löytyy vakuuttavimmat ja suorapuheisimmat naiset?
- Mitä on 1 1 ?
Sanna Marin : Kuten olen sanonut, pyrimme toimillamme edesauttamaan oikeiden tulosten syntymistä ja siten vaikuttamaan kokonaisvaltaiseen rakentavuuteen tavoitteellisesssa politiikassa.
Lailliset siirtolaisetkin voivat olla vaaraksi, ainakin maan taloudelle.
Me vastustamme humanistista maahanmuuttoa ja sitä että Suomeen saa tulla kuka vain.
Jos ihmisiä on liikaa, niin tietysti työpaikat loppuvat jne. Mutta jos Suomi ei vaikuta enää hotellilta ei tänne varmaan tahdo matkata muuta kuin ne, jotka ovat valmiita integroitumaan ja hakemaan töitä.
Se,mikä vaikuttaa hotellille, riippuu ihan siitä, mihin on kotioloissaan tottunut. Afgaanille tai somalille se ei ole paljon.
On sinänsä sama, maksetaanko sosiaalituet maahanmuuttajille tai suomalaisille niin kauan kuin he kuluttavat ne täällä. Mutta jos palkat maksetaan ulkomaalaisille, he taatusti eivät kuluta niitä täällä, ja silloin sosiaalitukia väistämättä maksetaan ainakin suomalaisille.
Humanitaarinen maahanmuutto on siis nimenomaan halvempaa kuin työperäinen, kansantalouden kannalta. Vaikka kansakoulun matematiikallaan (Virosta ostetun) tupakkiaskin kanteen raapustava kaivinkoneyrittäjä ei sitä tajuakaan, ja siksi äänestää persuja.
Ihmisen pitää olla täällä laillisesti. Jos hän haluaa jäädä on hänen opittava kieli ja integroiduttava tänne ja tehtävä jotakin elantonsa eteen.
He, jotka ovat täällä laittomasti, harjoittavat väkivaltaa, eivät viitsi opetella kieltä, eivät integroidu tai välitä tehdä mitään saavat luvan poistua, ymmärsitkö?
Persupuolueen kannattajien ominaisuus, korvienvälin sahajauhot pysyvästi märät.
Mulla on oma firma, onko sulla? Miks ei oo? Eikö äly riitä?
Märätkin sahajauhot on paremmat kuin demareiden tyhjyyttä kumisevat pöntöt.
Persut on näillä hetkillä ainoa suomalainen kristillis-sosiaalinen ja demokraattinen vaihtoehto silmittömälle globalismille
Varsin alt-right-oikeistolainen näkemys.
"Alt-right-liikkeen kannattajat vastustavat etenkin poliittista korrektiutta, feminismiä, islamia ja globalismia, puolustavat sananvapauttaan ja kannattavat osittain myös perinteisiä sukupuolirooleja, valkoista identiteettipolitiikkaa, valkoista nationalismia ja uustaantumuksellisuutta. Liikkeessä on rasistisia, uusnatsistisia, naisvihamielisiä ja väkivaltaisia elementtejä, ja sen piirissä levitetään useita salaliittoteorioita."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alt-right
Persut ovat tipahtaneet kelkasta. He kommentoivat ärhäkästi asioita, jotka on päätetty jo ajat sitten. He eivät ymmärrä, että politiikkaa tehdään tulevaisuuden takia. Mitä järkeä on kritisoida tehtyjä päätöksiä, jos ei ole mitää uutta parempaa tarjolla. Puolue on tosiaan tökkööntynyt.
Se että Perussuomalaiset löytävät vikoja sinun ideologiastasi ja ehdottavat niitten korjaamista kuulostaa tietysti sinusta ärhäkältä. "Miten he kehtaavat?!" ajattelet ehkä.
Mutta ei se ole räyhäämistä, vaan toinen mielipide.
Demarit kiitävätkin Putinin punaisessa kelkassa vinhaa vauhtia kohti suon silmää.
Ei persuilla järkeä olekaan. He käyvät tunteella, pääasiassa vihalla.
Se ei ole politiikan tekemistä vaan pelkkää typeryyttä. En voi ymmärtää heidän suurta kannatusta. Surullista, että meistä noin iso osa ei osaa erottaa osaajia humpuukimaakareista.
Antavat huijata itseään persujen tyhjällä öyhötyksellä.
Kannassaan pysyminen, suorapuheisuus tai eriävä mielipide ei ole typeryyttä, vihaa tai tunteilua.
Niinhän tuo on tehnyt ja sostemeihin politiikka on coronasoitunut kokonaan ja velkaantunut, maksettavaa on ulkomaita myöten ja rahat on levinneet, kuin alkuräjähdyksessä ympäriinsä.
Vihreät kaatoivat kaiken, aiheuttivat valtavat ilmastoahdistuset. Tapattavat kantaväestön maahanmuuttajien tuomilla ja levittämmillään viruksilla.
Onneksi on tuo kiinalaisten kehittämä covid19, jonka nyt tehostamalla, voidaan onnistua pääsemään eroon kaikista pakolaisista ja työperäisistä maahanmuuttajista.
Suber Sanna jo lupasikin, että menee vielä vuosia, ennen kuin vanhaan normaaliin suomalaiset voivat palata.
Persujen politiikka on sitä, että luetaan päivän uutiset. Valitaan se uutinen, josta mieli pahoittuu eniten. Ja sitten mennään someen kertomaan, miten minä mieleni pahoitin. Muut persut sitten komppaavat.
Ja seuraavana päivänä sitten sama uudelleen.
Perussuomalaiset todella etsivät sen mistä kiikastaa, jotta se voitaisiin korjata.
Ei politiikka ole parrasvaloissa paistattelua tai "ilmastoposeerausta."
Nämä Tutti Typpyräiset vois perustaa puolueen "Suomen Kansa Ei ensin"
Tai vaihtoehtoisesti "Suomen kansa ei minnekään!"
Ei suomalaisia Helsinkiin...
"Suomalaisia ei ole edes olemassa"
Minne Suomen kansan nyt pitäisi muka mennä? Me olemme siellä, missä me olemme.
No sinne ei tarvitsisi ylipäätään enää asuttaa ketään ja pääkaupunkiseudulle yleensäkään. Ihmisten sumppuuntuminen pienelle alueelle vaikka maata on silmänkantamattomiin vie yhteiskunnan päälaelleen, kun puhutaan elämisen kustannuksista. Maa ajautuu tonttien ja asuntjen hinnoissa totaaliseen ristiriitaan. Jos valtio joutuu maksamaan asumistuista 2/3, sinne missä kärsitään työvoimapulaa ja ihmisten palkat eivät riitä siellä edes asumiskustannusten kattamiseen, niin emmekö me ole menossa perse edellä puuhun? Asumistuenhan pitäisi olla tuki, jolla autetaan esim. työttömien, opiskelijoiden ja pieneläkeläisten asumista. Ei tällä tavoin asumistukien määrää saada millään aisoihin vaan tilanne pahenee jatkossa, ellei jonkinasteista hajaantumista sada aikaan. Koronasta on ollut tässä hetkessä vähän apua, sillä viime vuonna osa pääkaupunkiseudun kunnista mm. Espoo kääntyi muuttotappiokunnaksi.
https://yle.fi/uutiset/3-8919741
Lista ei ole kovin mairitteleva ajatellen nykytilannetta. Tuon mukaan ihmiset haluaisivat asua ihan muualla kuin missä nyt asuvat.
Persut eivät mene minnekään. He haluavat junttaantua paikoilleen. Mutta ihminen haluaa kehittyä ja kokea kehittyvää elämää. Näin on ihmiskunta kehittynyt ja tulee kehittymään.
Sehän on hyvä jos kommentit tiedetään etukäteen, ei tarvi arvailla niin kuin nykyhallituksen kommentteja. Ja vaikka kerkeisikin arvaamaan, niin ne onkin jo vaihtuneet. Ei osata tehdä päätöksiä. Persut osaa.
Mitä päätöksiä persut muka osaavat tehdä? Kerropa, mitä ovat yleensäottaen saaneet aikaiseksi muuta kuin Sipilän hallituksessa ajettua kansan kyykkyyn?
Marin onkin tehnyt loistavia miljardi päätöksiä, meni vaan Sannalla ja - merkit sekaisin ja syytömät Suomalaiset maksaa miljardimokat, eiks niin?
Vahinko, ettei ihmiskunta arvosta Perussuomalaisia. Muutama suomalainen on kyllä haksahtanut persuihin mutta sillähän ei ole todellisuudessa merkitystä.
Miks et näytä meille mallia?
Valitettavasti persu ei käy malliksi rehellisessä maailmassa.
Ja demariko käy? Jyväskylän demarivaltuutetut syytettynä törkeästä avustus petoksesta, Veijo syytettynä seksuaalirikoksista, eronnut pm Antti saanut tuomion kavalluksesta jne. Tässäpä näitä "rehellisiä reinoja" aluksi.
Tökkööntyneisyys ei tarkoita sitä, että on rehellinen. Persu ei usko kuin tökkööntyneisiin. Tökköily on epärehellistä pelkurimaista elämää.
Persujen politiikka on jämähtänyt paikoilleen. Persuilla ei ole enää mitään todellista poliittista sanottavaa. Kaikki tietävät mitä he sanovat mutta kaikki myös tietävät ettei sanomisilla ole mitään merkitystä.
Suuri määrä suomalaisista on kyllä sitä mieltä, että "oma kansa ensin" ei ole vahingollista ajattelua, kuten kaikki muut puolueet väittävät ja siksi monet ovat kallellaan Perussuomalaisiin.
persut ovat itsensä öyhöttämällä tarpeettomiksi tehneet.
sanoisin, että erinomainen taktiikka...
Yksi taisi tulla uskoon....
https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/3992548
Voihan persut huutaa suureen ääneen ” oma kansa ensin” mutta, kun puolue on ontoksi tökkääntynyt niin ei sanomisilla ole mitään merkitystä. Hallitus tekee joka päivä töitä Suomi ensiksi periaatteella jolloin persut jäävät taustalle vain vääristelemään hallituksen lausuntoja ja tekemistä.
Sinulla ei ole minkäänlaista todistetta tai esimerkkiä tuosta.
Perussuomalaiset kuulostavat ehkä paikalleen jääneiltä siksi, koska he seisovat sanojensa takana, eikä "tuolileikkikään" näytä heihin tehoavan. Toiset puolueet miettivät joka aamu mitä kansalle pitäisi tänään puhua, mutta persut eivät ja siksi onkin "helppoa olla perussuomalainen."
Olet oikeassa, persut ei mieti mitä puhuvat.
Eivät mieti mitkä puheet uppoavaisivat tai lämmittäisivät kansaa tänään eniten. Heillä on samat arvot joka päivä.
Ja ne arvot ovat myrkyllisen vihan kylväminen ja maalittaminen.
Muuta ei havaittavissa.
Tuo on taas valhetta.
>> Luovuus on hävinnyt Perussuomalaisten politiikasta täysin.
Jussin persut on luova kuin jumiin jäänyt gramofoni, joka soittaa:
maahanmuutto... EU:n tukipaketti...maahanmuutto... EU:n tukipaketti... maahanmuutto... EU:n tukipaketti...maahanmuutto... EU:n tukipaketti...
Vuosi pari tätä ja sitten tullee joku uusi "luova" ilmaus tuon EU:n tukipaketin tilalle.
Jännityksellä odotamme, että mikä se persujen seuraava luova ilmaus on.
Jumisuomalaiset eli persut potevat niskanjäykkyyttä, pää kääntyy käsittämättömän hitaasti.
Vuosia palstaa seuranneena on ilo todeta, että suvakkien valtavan ja sitkeän neuvontakampanjan seurauksena persujen käyttäytymisessä on havaittavissa hidasta mutta varmaa suvakoitumista.
Onnitelkaa itseämme suvakit, herkeämättömän ja pyyteettömän apumme persuille tuottaa sittenkin positiivista tulosta, vaikka ajoittain se hieman uskoa lopputulokseen on koetellutkin.
Mutta niinkuin aina, suvakkius voittaa aina lopulta.
Jumiin jäänyt gramofoni toistaa myös taudin iskiessä ja hallituksen nukkuessa :
Korona leviää... Nyt täytyy toimia... Korona leviää... Nyt täytyy toimia...
Korona leviää... Nyt täytyy toimia... Korona leviää... Nyt täytyy toimia..
Se toistaa tuota niin kauan, että hallitus myönsi että näin on ja sitten soitto loppui.
rruuaahhhhh, persuilla ei ole osaa eikä arpaa kun tässä maassa hallitus taloutta ja pandemiaa hoitaa.
persut seuraavat eduskunnan nurkastaan ainoastaan katseellaan kuinka aioita pitää hoitaa ja hoidetaan....persujen turhista itkuista huolimatta.
Persuilla on Koronan suhteen ainoastaan tartuttajan rooli. Mihinkään torjuntaan tai rokotuksiin ei heillä ole mitään roolia. Ei heillä ole talousasioihin eikä verotukseen eikä ympäristöön mitään toteuttamiskelpoista sanottavaa.
Onneksi Perussuomalaiset olivat hereillä jo taudin alkuvaiheessa, kun hallitus vielä vähätteli sitä ja totesi ettei se ole kausi-influenssaa pahempi.
Persut ja oppositio ovat sinetöity yhteen. Ei persuista ole vallanpitäjiksi.. Täysi kunnia kuitenkin työtätekeville persunaisille ja persumiehille ja kaikille työssäkäyvillä ja opiskeleville persunuorille. Nuoria ei syytetä vanhempiensa väärästä uskosta.
Vaikea saada "roolia" jos näytelmän ohjaaja ei sitä anna.
Pursuilla ei todellakaan ole uskottavaaa ohjaajaa. Oonko kenelläkään Persulla esittää joku uskottava kanditaatti ohjaajaksi.
Valehtelet, se oli persut jotka meuhkasivat että pikkuflunssasta ei tarvitse välittää.
Kansalaiset ovat näytelmän ohjaajia ja he ymmärsivät että persut eivät roolia tässä näytelmässä tarvitse.
Ja ihan oikein se menikin.
Uskon Halla-ahoa ennemmin kuin puskista huutelijaa.
Kansalaiset olisivat halunneet persut hallitukseen, mutta siihen ei suostuttu.
Mutta joo, eivät persut ainakaan alkaneet näyttelemään, poseeraamaan tai odottamaan ihailua.
"Perussuomalaisten politiikka tökkööntynyt"
Miten?
"Luovuus on hävinnyt Perussuomalaisten politiikasta täysin."
Minkä perusteella?
"Mihin tarvitaan Persuja, joiden jähmettynyt mielipiteet ja kommentit tiedetään aina jo etukäteen."
Jos vihervasemmiston edesottamukset herättää sinussa samoja ajatuksia kuin perussuomalaisissa, olet ilmiselvästi persu. Miksi häpeät persuuttasi?
"Tällainen tökkööntynyt puolue ei enää palvele kannattajiaan, jotka ovat odottaneet puolueelta uutta aikaansaavaa luovaa politiikkaa."
Miten niin ei palvele, vaikka puolue tekee koko ajan töitä, että suomalaisilla olisi parempi elämä? Esim. yrittää estää vihervasemmiston päätökset kurittaa ilmastohysteriassaan autoilijoita, tai yrittää puhua järkeä velkaantumishinguissaan öyhöttävää hallitusta, tai yrittää saada hallituksen liikkeelle hallitsemaan koronaepidemiaa nutaamisen ja mokailun sijaan, tai....
Perussuomalaisten politiikan ei tarvitse olla luovaa, vaan toimivaa. Ja onhan siinä edellytyksensä olla sitä, mutta esteenä on vain omaa "vatikaaniaan" rakenteleva hörhöhallitus.
Persut olivat edellisessä hallituksessa nostamassa polttoaineen hintaa ja tekemässä muutenkin suomalaisten olot kurjemmaksi. Lapsiköyhyyskin nousi valtavasti.
Pakolaisia he olivat ottamassa kymmenin tuhansin. Rahaa he lapioivat Kreikkaan miljardi kaupalla.
Kiky, aktiivimalli ja taksiuudistus ym. ja verohelpotukset rikkaimmalle elitiitille.
Tämä kaikki puolessa hallituskaudessa vuosina 2015-2017.
Suomi on tönkööntynyt nykyhallituksen veivauksella. Johtajuus puuttuu. Sitä saatiin mitä haluttiin.
Raportti tänään: Suomi on jo neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa.
Suomalaiset ovat onnellisia, koska Perussuomalaiset eivät ole hallituksessa. Suomalaiset ovat onnellisia Marinin ja hänen hallituksensa hyvän toiminnan takia.
Suomi saa olla kiitollinen, että he ovat vielä suomalaisia.
Muistelen että "isänmaa" oli vahingollinen sana ja eikös "Suomi kuulunut kaikille"?