Perussuomalaiset ovat reviiripuolustajia - "otetaan Suomi takaisin"

Useimmiten oppositiosta on helpompi nauttia "kansan suosiota"

Oppositiosta ei tarvitse kantaa vastuuta, muuta kuin vastaan panemisesta ja hallituksen arvostelemisesta - mutta demokratiahan vaatii vastakkainasettelua, sillä kriittisyydestä voi syntyä merkittäviä ajatuksia käytäntöön!

Nyt perussuomalaisten osalta on muutakin - se on vaalislogan: "Otetaan Suomi takaisin" - ja tämä hivelee kantasuomalaisten ajatusmaailmoja omasta maasta, jossa omat ovat etusijalla. Rehellisesti sanottuna on kyse oman reviirin puolustamisesta. Hyvä vai paha?

Ei kumpikaan, vaan evoluution "antama mahtikäsky sattumapolitiikkana" (?) vuosisatamiljoonien takaa ja mekin kannamme mukana tuota oma-alueellisuuden perusperiaatetta - lopulta.

Voisimme sanoa, että jokaisella maapallon ihmisellä on juuri se oikea isänmaa, jossa hänen tulisi tulla toimeen omalla äidinkielellä - on johtolause kansalliseen harmoniaan ja yhteiseloon rajallisissa maailmoissa, mutta erityisesti äärellisessä maailmassamme.

Mutta! Kun näin ei ole, vaan yleensä vähemmistöryhmät kärsivät painostuksesta, jopa väkivallasta omalla maallaan, joka ei valtaväestön mukaan olekaan omaa maata, vaan ovat jotenkin vieraita ja näin joutuvat muuttopaineen alle. Voimme kutsua tuota alueelliseksi reviiriajatteluksi, kun tuo ensimmäinen oli kansallista reviiriajattelua.

Perussuomalaiset ovat reviiripuolustajia!

Ensin omat, sitten muut - vieraat. Näinkö se menee? Kyllä, mutta tässäkin on huomattava se, että kun omat ovat kunnossa, niin sen jälkeen voimme auttaa vieraita, onhan kullakin ihmisellä jo tämän vuosisadan tietona kaikki se miten kehittyneet valtiot ovat maallisen elintasonsa osaltansa saaneet - erityisesti valtiot, jotka ryöstivät kolonialismina nykyiset kehitysmaat.

Perussuomalainen on kansallinen ajattelija, joka ymmärtää keskinäisen harmonian omiensa kanssa perusteeksi elää ja voida tavallansa -kansallisen hengen ohjaamana. Turvallisempaa kun tuntee, kuin olla varuillaan tuntemattomuudessa.

PS voi olla 1/4 osa Suomesta!

..
Kuva: ~ https://www.is.fi/politiikka/art-2000007866892.html -

"Kommentti: Hesarin gallup panee jo miettimään – laskeeko Sdp liikaa vain Marinin varaan?"

..

HS-linkki: ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007866626.html -

..

EKSTRA

Yle-ingressi: "Perussuomalaisia äänestäisi nyt 21,5 prosenttia suomalaisista, SDP:tä 20,5 prosenttia."

~ https://yle.fi/uutiset/3-11842683 -

...
26233

131

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Persu on käynyt riittävästi sisäsiisteyskursseja, kentältä huhuillaan 🤔👍😊👏

      • Anonyymi

        Vituttaako kun perussuomalaiset repivät koko ajan eroa muihin puolueisiin, vaikka kuinka jäkätät persu sitä, persu tätä....? Kerrohan nyt rehellisesti, miltä tuntuu kun et vaan voi mitään perussuomalaisten voittokululle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voittokulku nähdään vaaleissa.

        Mutta:

        IJL-ote: " ... Nyt tilanne on selkeä - toinen menestyjä on vakiintujan asemassa olevat perussuomalaiset, joiden kannatus voi määrätietoisella toiminnalla nousta jopa 20-25 prosenttiin. Reviiripuolustajille on aina ollut kannattajansa.

        Onkin selvää, että demareiden olisi löydettävä keino, jolla PS kesytetään kansalliseksi voimaksi poistaen ne harvat epäkohdat, jotka ovat vastuksena demareiden inhimilliselle keskinäisyydelle. ... "

        Jos kiinnostaa, koko jutun voi lukea täältä:
        ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/10/on-yllattavaa-olla-ykkonen-hallitus-ja.html -

        "KESKIVIIKKONA, LOKAKUUTA 21, 2020
        On yllättävää olla ykkönen hallitus- ja PM-vastuusta!"

        ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei v**uta, koska persu on rehti suomalainen, aito suomalainen ... Mitähän tuokin tarkoittaa?!

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Kalluppi on joskus äänestäjän varoitus omille!

        (Poliittiset aatteettomat brändipoliitikot päättivät, että identiteettimme on kadoksissa - perustettiin komitea */ miettimään meille brändia **/)

        [ … kulmakuppiloissa tuoppien ääressä pohditaan seuraavaa kansallista urotekoa, kun samaan aikaan kotona pohditaan asennetta lähinaapuriin. Vallan kammareissa poliitikot haikailevat sellaisesta, mitä heillä ei ole, mutta mikä taas kansalaisilla on itsestään selvyytenä … ]

        Mikä on identiteetti ***/ ja mikä on kansakunnan yhtenäisyys?
        Huolestuneet poliitikot innostuivat määrittämään, että kansa kulkee osatonta tietä tietämättä minne. Ehkä poliitikot ovat itse kadottaneet päämääränsä - kansan päämäärä on sitä vastoin selvä - se on tie siihen omaehtoiseen suomalaisen elämännäkemyksen värittömyyteen tai kummallisuuteen, miksi meitä suomalaisia ihmetellään ja Brysselin EU-käytävillä arvuutellaan.

        Jos mietit Sibeliuksen 1/ Finlandiaa 2/, pohdit veljes- eli kansalaissotaa ja katsot sitä yhteenkuuluvuutta, minkä kansakunta koki marraskuussa 1939 - et kysy historiallisen identiteetin tai brandin perään.
        Mikäli taas luet ja huomaat itsepäiset kansalaisemme jatkuvasti äänestämässä 70 prosentin kiellon Natolle 3/, kiukuttelun Venäjälle ja vähentyvän puolikateuden ruotsalaisille, et ihmettele ihmistemme omaehtoisuutta ja reippaan tervettä asennetta kokoomme nähden.

        Lentävät suomalaiset herättävät ihmetystä maailmalla

        Tilastot paljastavat omapäisiä mäkihyppääjiä, jotka ovat miltei ikuisesti maailman parhaita. Samat tilastot kertovat meille syntyneen enemmän autourheilumenestystä kuin millekkään muulle kansakunnalle. Kun kurkkaat karttaa näet meidän olevan vedenjakajalla - idän ja lännen välimaastossa, josta kumpuaa se omanlaisemme identiteetti ja kansallistunto, joka on lennättänyt suomalaisia voitoista häviöiden kautta voittoihin.

        Huomaame Nokian menestyksen
        Näet myös maailman suurimman ja kauneimman loistoristeilijän, pienimmät tulensammutuspisarat 4/ ja esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen 5/ tekniikan mukana olon laskeuduttaessa Saturnus planeetan Titan kuulle - huomaat, ettei kansalta puutu mitään sellaista, mitä tarvitsisimme.
        Suomalainen rakensi maailman parhaat ja suurimmat paperikoneet 6/ ja jäänmurtajat. Suomi menestyi koululaisvertailussa, vaikka nuorisomme on tietämättömämpää kuin koskaan ennen.

        Suomalainen YK-johteisten rauhanturvaamisoperaatioiden sotilas on maailmalla arvostettu ja olemme olleet monissa liemissä Kyproksen vuorilta Balkanin ruutitynnyreihin. Omissa koitoksissaan Suomi säilyi itsenäisenä 1940 ja 1944 - huomataan, että kansasta on löytynyt se väkevyys, mikä taas poliitikoiltamme näyttää tänään osaksi puuttuvan.

        Suomalainen kuningas
        Suomi oli saamassa saksalaisen kuninkaan, emme sitä sitten viime kädessä ottaneet, mutta suhteet Saksaan ovat aina olleet hyvät - jopa Lapin 1944-1945 sodasta huolimatta, jossa tavallaan pakon edessä teimme ainoan petoksemme kesän 1944 lisäksi.

        Identiteettiimme kuuluu myös muukalaisepäluuloisuus,
        ... koska Suomi on tarkoitettu suomalaisille - siksi vahvoja ovat tuntemukset annetusta uhrauksesta itsenäisyytemme eteen yhdessä aseveljien kanssa. Innostuimme jopa 1930-luvulla rotuoppien opiskeluun silloisessa Saksan Kolmannessa valtakunnassa 7/. Saksalaiset eivät olekkaan meille muukalaisia, vaan monien viimeisten ’selkä-seinää-vasten’ tilanteiden pelastajia.

        Viimeisellä tiellä turvaudumme herkästi oman käden oikeuteen

        Suomalaiset ovat melankoliassaan itsemurhaherkkää kansaa, joka sekin on merkki jostain ainutlaatuisesta. Väkivalta ei ole meille vierasta - ja se tapahtuu astaloin, puukoin ja puntarein, ja lähes aina humalassa. Olemme tunnetuimpia humalaherkkäkansoja Euroopassa. Osaamme kännissä itkeä, vääntää kättä ja kirota naapurin ja lähisukulaisen kuin pomonkin alimpaan helvettiin - katuaksemme sitä häpeissämme aamun koittaessa.

        Kansan brändi on itse kansa

        Keksimällä keksitty markkina- ja näyttötalouden termi brändi ei suurta kansaa kiinnosta - eikä sellainen voi olla hukassa, mitä kansa ei tarvitse. Suomi ja suomalaiset sen sijaan tarvitsevat ja haluavat ”kekkosta” - kansa pitää vahvasta presidentistä 8/, kun taas identiteettinsä kadottaneet poliitikot estävät sellaisen valiintumisen - vastoin heitä äänestäneiden kansalaisten mielipidettä.

        Suomalainen omistaa usein aseen, hiihtää ja kalastaa
        Suuri identiteetti löytyy tuhansilta järvenrantamökeiltä saunan lämmittäjistä ja mökkitontin vaalijoista. Suurta perussuomalaisuutta löytyy paluusta viikonloppuisin maalle 9/, varsinkin kesäisin, jolloin ikävä rannalle ja mullan tuoksuun on kova. Juuremme ovat brändikkäästi ja tukevasti kotoisessa maaperässä.

      • Anonyymi

        Ano Turtiainenkin?

        Meinasinihan itkun tirahuttaa, niin upeasti olit osannut kuvata sen, mitä suurin osa suomalaisista on ja mitä tuntee.

        Kiitos. Onneksi on vielä kaltaisiasi ihmisiä, se seikka herättää toivonkipinän joka on ollut hukkumaisillaan...

      • Anonyymi

        Heh, heh, tämä oli silloin jytkyn jälkeen 🤔🤪🤗👏👍🙄😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinasinihan itkun tirahuttaa, niin upeasti olit osannut kuvata sen, mitä suurin osa suomalaisista on ja mitä tuntee.

        Kiitos. Onneksi on vielä kaltaisiasi ihmisiä, se seikka herättää toivonkipinän joka on ollut hukkumaisillaan...

        Vain väkevällä kansalla on varaa pitää kahta kansallislaulua

        Maammelaulu saksalaisen Fredrik Paciuksen säveltämänä kirvoittaa kyyneleet silmiimme, kun palkintopallille - sille ylimmälle nousee vähäpuheinen suomalainen, joka ei juuri sanaa saa suusta, mutta lentää lumisateen keskeltä pisimmälle ja voittoon.
        Jääkiekko onnistuessaan saa kansan hurmiosta hulluksi, koska siinä esittäytyy joukkuepeli, jolla talvisotakin puolustuksellisesti voitettiin. Suomalainen ei häpeä kokoaan, vaan osaa yleensä pitää sen sanan, jonka toiselle on luvannut.

        Suomalainen ei pelkää käytännössä mitään - ei edes venäläisiä,
        ... paitsi vihaista vaimoa ja kännissä väkivaltaista miestä. Nyrkki heilahtaa helposti, mutta yhtä helposti osataan anteeksi pyytää yhdellä sanalla. Jean Sibeliuksen Finlandialla aloitimme irtaantumisen Venäjästäkin - tappelu järjestyi sitten myöhemmin.

        Suomi ylläpitää yhtä Euroopan suurinta armeijaa - tiedämme pitkät rajamme
        Kansallinen identiteetti on suomalaisille itsestään selvyys, se näkyy tahtona omaan armeijaan 10/ ja yleiseen asevelvollisuuteen, se näkyy toiveena vahvasta presidentistä ja liittymättömyydestä Natoon. Suomi osasi ja osaa elää velivenäläisen kanssa 11/ - sillä sehän se haasteiden suunta on - kansa on sen aina tiennyt, eikä sitä ole sille kolmesti tarvinnut kertoa.

        MMM - Mitä Missä Milloin - vuosittainen ja kansallinen tietosisältö

        Kansa on niin viisas kuin se itsessään tuntee. Suomalainen tieto näkyy Mitä Missä Milloin kirjoissa - ne luetaan tarkoin ja loppuvuodesta joka vuosi runsain määrin ostetaan - tuo identiteetti seisoon useammassa kirjahyllyssä kuin arvaammekaan, sen perheraamatun, anopin ja lasten kuvien vieressä.

        Suomalainen tietää paljon enemmän kuin tiedetään - suomalainen ei vain hölise turhasta 12/. Suu avataan, kun on asiaa - ei ole tarvetta itsekohotukseen ja -kehuun. Työt ja saavutukset ovat usein paremmin kertoneet, mitä olemme todellisuudessa.

        Suomi marssii aina mannerheimien ja kekkosien perässä
        Suurin suomalainen identiteetti kohtaa arvostuksessa karismaa kohtaan. Ei jää sanan sijaa, mikä arvo on suomalaiselle kansallistunteelle herroilla C.G.E. Mannerheim ja Urho Kekkonen. Keulakuvia suomalaiset rakastavat, jos he ovat suoraan kansan asialla, pitäen virkamies- ja poliitikkokunnan aisoissa.

        Identiteettimme kohtaa kansanjohtajissa,
        ... ja arvoissa osata käyttää valtaa ja luoda vakautta. Tavallinen ihminen mielellään antaa nuo hankalat asiat luotettaviin käsiin, joita on tosin tänään vähän saatavilla. Kansa antaa suuren vallan luotetulleen.

        Suomalaiset eivät ole rasisteja, haluamme hoitaa vain omamme omalla maallamme

        Suurin identiteettimme on kansallinen ykseys, vieraita emme suvaitse 13/, ehkä puheissa ja yllättäen kahdenkeskisen tutustumisen jälkeen. Olemme rehellisiä ilmaisussamme, ettei meille muiden tarvitsisi tulla - huolehdimme ensin omamme, ja hyvin mennessä annamme apumme suoraan sinne, missä kullakin on oma kotinsa.

        On suurta rohkeutta olla oma itsensä. Ruotsalaisiksi emme tule - julistamaan maailman hätää. Hoidamme omat asiamme ja muiden juttuihin emme puutu - tämän kun vielä eräät valitsemamme poliitikotkin ymmärtäväisivät.

        Suomalainen kunnioittaa poliisia, armeijaa ja on keskimäärin kiltti tottelevainen ihminen

        Lopulta emme barrikaadeillekkaan lähde, siinä istuu suurin identiteettimme ja brandimme - vain viimeiselle rintamalle nousemme, kun koti ja oma maa on todella uhattuna, osaamme nousta sitä puolustamaan tunnetuin seurauksin. Tiukimmissa tilanteissa olemme vain Saksaa pyytäneet apuun - jo vuosikymmenien aikana, ja apua olemme saaneet - 1918, 1940, 1941, 1944 ja 1993.

        Suomenniemellä elää katajainen kansa, joka taipuu, muttei koskaan katkea - sen ovat monet huomanneet ja omakohtaisesti kokeneet 14/. Aito suomalainen on itsessään oma identiteettinsä, siksi se ei ole kadoksissa ja brandia me emme tarvitse, koska työ ja sen laatu ratkaisevat - tätä me suomalaiset olemme 15/.

        Tämähän kolahtaa suomalaiseen kuin koivuhalko päähän 😆🙄👍👏🤗🤪🤔😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei v**uta, koska persu on rehti suomalainen, aito suomalainen ... Mitähän tuokin tarkoittaa?!

        Se tarkoittanee hieman yksinkertaista ja osittain syrjäytynyttä kantasuomalaista jolle riittää kelan ja sossun eväät ja tyydytystä antaa oikeus valittaa surkeuttaan ja olla ottamatta vastuuta mistään.

      • Anonyymi

        Sisäsiisteyskurssin kaipaavia on muissakin puolueissa!

        Melkoinen isänmaallisvuodatus!

        Aivan kuin ikl:stä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinasinihan itkun tirahuttaa, niin upeasti olit osannut kuvata sen, mitä suurin osa suomalaisista on ja mitä tuntee.

        Kiitos. Onneksi on vielä kaltaisiasi ihmisiä, se seikka herättää toivonkipinän joka on ollut hukkumaisillaan...

        Komppi tänne

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Voittokulku nähdään vaaleissa.

        Mutta:

        IJL-ote: " ... Nyt tilanne on selkeä - toinen menestyjä on vakiintujan asemassa olevat perussuomalaiset, joiden kannatus voi määrätietoisella toiminnalla nousta jopa 20-25 prosenttiin. Reviiripuolustajille on aina ollut kannattajansa.

        Onkin selvää, että demareiden olisi löydettävä keino, jolla PS kesytetään kansalliseksi voimaksi poistaen ne harvat epäkohdat, jotka ovat vastuksena demareiden inhimilliselle keskinäisyydelle. ... "

        Jos kiinnostaa, koko jutun voi lukea täältä:
        ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/10/on-yllattavaa-olla-ykkonen-hallitus-ja.html -

        "KESKIVIIKKONA, LOKAKUUTA 21, 2020
        On yllättävää olla ykkönen hallitus- ja PM-vastuusta!"

        ...

        Hmmm... Persut ja demarit, se voisi tarkoittaa kahden puolueen hallitusta. Mutta katsotaan kunnallisvaalit.

      • Anonyymi

        Kuka opettais sulle käytöstapoja? Se on Herra Persu sulle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalluppi on joskus äänestäjän varoitus omille!

        Kepulit varoittelevat sitten tiuhaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinasinihan itkun tirahuttaa, niin upeasti olit osannut kuvata sen, mitä suurin osa suomalaisista on ja mitä tuntee.

        Kiitos. Onneksi on vielä kaltaisiasi ihmisiä, se seikka herättää toivonkipinän joka on ollut hukkumaisillaan...

        Isänmaallista paatosta, mutta niin väkevän tunteikasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano Turtiainenkin?

        Sai potkut puolueesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän kolahtaa suomalaiseen kuin koivuhalko päähän 😆🙄👍👏🤗🤪🤔😊

        tai kossu kitalakeen -persujen vaalijuoma ;-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalluppi on joskus äänestäjän varoitus omille!

        Siksihän vassarit itkee palstalla koska tietävät miten käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalluppi on joskus äänestäjän varoitus omille!

        persuhistoriaa netistä kaivettuna:

        maanantai, 29. toukokuu 2017

        Soinismi puraisi omalla populismillaan omaan nilkkaan?

        Media julkaisee mieluusti kansalaismielipidetutkimuksia |1, varsinkin, jos ne tukevat median omia ihanteita, parjauskohteita ja/ tai mieltymättömyyksiään - vaikkapa Ps Jussi Halla-ahon viides lapsi tai tämän ilmoitus johtaa valiintuessaan puoluetta EU-Brysselistä, kuten muuten puheenjohtaja Timo Soinikin teki.

        ...

        |1 ~ http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705282200167618_u0.shtml - [HS]

        ...

        Eräs toimittajamoodi A ... ~ http://yle.fi/uutiset/3-9635349 -

        Kommentti tähän ... ... Soini sai jytkynsä juuri reviiripuolustajien eli halla-aholaisten ansiosta. Nyt kun hallituskiimassaan Soini petti isänmaalliset äijäenergistit, on puolue romahtanut soinilaisittain takiaisluokkaan, ellei Jussi Halla-aho kokoa isänmaalliset jälleen yhteen! Muutoin Ps on vaarassa kutistua satiaisluokkaan - Ps kansanedustaja Pentti Oinosta lainataksemme. Timon on nyt syytä olla populismissaan itseään kohtaan rehellinen ...

        Toinen toimittajamoodi B ... ~ ! -

        Kommentti tähän ... Soini syytteli aikanaan pienpuolueita, muun muassa Vihreitä takiaispuolueiksi. Takin kääntö, vaalilupausten petos ja lankeemus alensivat nyt Timon samaan takiaisluokkaan, ja uhkaa nyt kadota satiaispuolueeksi persuedustaja Pentti Oinosen sanoin, ellei Jussi Halla-aho ojenna äijäenergiaa takaisin reviiripuolustajien riveihin. ...

        ... Timo Soini puhui "valtansa huipulta" takiaispuolueista, tarkoittaen vihreitä, vasureita, kristillisiä ja ruotsalaisia. Sitten käännähti berberi, ja tuli lankeemus, perussuomalaiset vaipuivat itse takiaisluokkaan.

        Soinin kohtalokkaan ylpeysänkyröinnin jälkeen sanarikas persuedustaja Pentti Oinonen Pohjois-Karjalasta sivalsi leikkisästi puolueensa vaarana olevan putoaminen satiaisluokkaan. Timo oli hallituskiimassaan pettänyt äijäenergian Persujen väkevänä perusvoimana.

        Nyt Timo väistyy ja paennee Suomesta kuten Kokoomuksen Jyrki Katainen. Entä äijäenergisten puhemies ja älykkö Jussi Halla-aho, kykeneekö hän kokoamaan rivit yhteen ja suoriksi persupolitiikan lähtökohdille - isänmaansa reviiripuolustajiksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalluppi on joskus äänestäjän varoitus omille!

        Persu kuittaa kuntavaaleissa 12 prosenttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sisäsiisteyskurssin kaipaavia on muissakin puolueissa!

        Henkisellä tasolla kokkareissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vituttaako kun perussuomalaiset repivät koko ajan eroa muihin puolueisiin, vaikka kuinka jäkätät persu sitä, persu tätä....? Kerrohan nyt rehellisesti, miltä tuntuu kun et vaan voi mitään perussuomalaisten voittokululle.

        Jyväskylästä jysähtää!

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Voittokulku nähdään vaaleissa.

        Mutta:

        IJL-ote: " ... Nyt tilanne on selkeä - toinen menestyjä on vakiintujan asemassa olevat perussuomalaiset, joiden kannatus voi määrätietoisella toiminnalla nousta jopa 20-25 prosenttiin. Reviiripuolustajille on aina ollut kannattajansa.

        Onkin selvää, että demareiden olisi löydettävä keino, jolla PS kesytetään kansalliseksi voimaksi poistaen ne harvat epäkohdat, jotka ovat vastuksena demareiden inhimilliselle keskinäisyydelle. ... "

        Jos kiinnostaa, koko jutun voi lukea täältä:
        ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/10/on-yllattavaa-olla-ykkonen-hallitus-ja.html -

        "KESKIVIIKKONA, LOKAKUUTA 21, 2020
        On yllättävää olla ykkönen hallitus- ja PM-vastuusta!"

        ...

        Tuossa on yllättäen ideaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain väkevällä kansalla on varaa pitää kahta kansallislaulua

        Maammelaulu saksalaisen Fredrik Paciuksen säveltämänä kirvoittaa kyyneleet silmiimme, kun palkintopallille - sille ylimmälle nousee vähäpuheinen suomalainen, joka ei juuri sanaa saa suusta, mutta lentää lumisateen keskeltä pisimmälle ja voittoon.
        Jääkiekko onnistuessaan saa kansan hurmiosta hulluksi, koska siinä esittäytyy joukkuepeli, jolla talvisotakin puolustuksellisesti voitettiin. Suomalainen ei häpeä kokoaan, vaan osaa yleensä pitää sen sanan, jonka toiselle on luvannut.

        Suomalainen ei pelkää käytännössä mitään - ei edes venäläisiä,
        ... paitsi vihaista vaimoa ja kännissä väkivaltaista miestä. Nyrkki heilahtaa helposti, mutta yhtä helposti osataan anteeksi pyytää yhdellä sanalla. Jean Sibeliuksen Finlandialla aloitimme irtaantumisen Venäjästäkin - tappelu järjestyi sitten myöhemmin.

        Suomi ylläpitää yhtä Euroopan suurinta armeijaa - tiedämme pitkät rajamme
        Kansallinen identiteetti on suomalaisille itsestään selvyys, se näkyy tahtona omaan armeijaan 10/ ja yleiseen asevelvollisuuteen, se näkyy toiveena vahvasta presidentistä ja liittymättömyydestä Natoon. Suomi osasi ja osaa elää velivenäläisen kanssa 11/ - sillä sehän se haasteiden suunta on - kansa on sen aina tiennyt, eikä sitä ole sille kolmesti tarvinnut kertoa.

        MMM - Mitä Missä Milloin - vuosittainen ja kansallinen tietosisältö

        Kansa on niin viisas kuin se itsessään tuntee. Suomalainen tieto näkyy Mitä Missä Milloin kirjoissa - ne luetaan tarkoin ja loppuvuodesta joka vuosi runsain määrin ostetaan - tuo identiteetti seisoon useammassa kirjahyllyssä kuin arvaammekaan, sen perheraamatun, anopin ja lasten kuvien vieressä.

        Suomalainen tietää paljon enemmän kuin tiedetään - suomalainen ei vain hölise turhasta 12/. Suu avataan, kun on asiaa - ei ole tarvetta itsekohotukseen ja -kehuun. Työt ja saavutukset ovat usein paremmin kertoneet, mitä olemme todellisuudessa.

        Suomi marssii aina mannerheimien ja kekkosien perässä
        Suurin suomalainen identiteetti kohtaa arvostuksessa karismaa kohtaan. Ei jää sanan sijaa, mikä arvo on suomalaiselle kansallistunteelle herroilla C.G.E. Mannerheim ja Urho Kekkonen. Keulakuvia suomalaiset rakastavat, jos he ovat suoraan kansan asialla, pitäen virkamies- ja poliitikkokunnan aisoissa.

        Identiteettimme kohtaa kansanjohtajissa,
        ... ja arvoissa osata käyttää valtaa ja luoda vakautta. Tavallinen ihminen mielellään antaa nuo hankalat asiat luotettaviin käsiin, joita on tosin tänään vähän saatavilla. Kansa antaa suuren vallan luotetulleen.

        Suomalaiset eivät ole rasisteja, haluamme hoitaa vain omamme omalla maallamme

        Suurin identiteettimme on kansallinen ykseys, vieraita emme suvaitse 13/, ehkä puheissa ja yllättäen kahdenkeskisen tutustumisen jälkeen. Olemme rehellisiä ilmaisussamme, ettei meille muiden tarvitsisi tulla - huolehdimme ensin omamme, ja hyvin mennessä annamme apumme suoraan sinne, missä kullakin on oma kotinsa.

        On suurta rohkeutta olla oma itsensä. Ruotsalaisiksi emme tule - julistamaan maailman hätää. Hoidamme omat asiamme ja muiden juttuihin emme puutu - tämän kun vielä eräät valitsemamme poliitikotkin ymmärtäväisivät.

        Suomalainen kunnioittaa poliisia, armeijaa ja on keskimäärin kiltti tottelevainen ihminen

        Lopulta emme barrikaadeillekkaan lähde, siinä istuu suurin identiteettimme ja brandimme - vain viimeiselle rintamalle nousemme, kun koti ja oma maa on todella uhattuna, osaamme nousta sitä puolustamaan tunnetuin seurauksin. Tiukimmissa tilanteissa olemme vain Saksaa pyytäneet apuun - jo vuosikymmenien aikana, ja apua olemme saaneet - 1918, 1940, 1941, 1944 ja 1993.

        Suomenniemellä elää katajainen kansa, joka taipuu, muttei koskaan katkea - sen ovat monet huomanneet ja omakohtaisesti kokeneet 14/. Aito suomalainen on itsessään oma identiteettinsä, siksi se ei ole kadoksissa ja brandia me emme tarvitse, koska työ ja sen laatu ratkaisevat - tätä me suomalaiset olemme 15/.

        Isänmaallista tekstiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isänmaallista tekstiä!

        Heräsit yöllä 00:39 ja halusit kirjoittaa someen: "Isänmaallista tekstiä!"

      • Kokoomuksen henkinen alamäki jäytää ja ajatuskirkkauden sisäsiisteys saavutetaan uusilla tuoreilla ajatuksilla - olisiko nyt Elina Lepomäen aika astua remmiin?

      • ilkka.luoma kirjoitti:

        Voittokulku nähdään vaaleissa.

        Mutta:

        IJL-ote: " ... Nyt tilanne on selkeä - toinen menestyjä on vakiintujan asemassa olevat perussuomalaiset, joiden kannatus voi määrätietoisella toiminnalla nousta jopa 20-25 prosenttiin. Reviiripuolustajille on aina ollut kannattajansa.

        Onkin selvää, että demareiden olisi löydettävä keino, jolla PS kesytetään kansalliseksi voimaksi poistaen ne harvat epäkohdat, jotka ovat vastuksena demareiden inhimilliselle keskinäisyydelle. ... "

        Jos kiinnostaa, koko jutun voi lukea täältä:
        ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/10/on-yllattavaa-olla-ykkonen-hallitus-ja.html -

        "KESKIVIIKKONA, LOKAKUUTA 21, 2020
        On yllättävää olla ykkönen hallitus- ja PM-vastuusta!"

        ...

        Miten sosiaalisesti tasaisempi jako ja kansallishenkinen isänmaallisuus voidaan yhdistää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalluppi on joskus äänestäjän varoitus omille!

        Kokkareet näyttävät varoittelevan sitten hyvin kiihtyvästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain väkevällä kansalla on varaa pitää kahta kansallislaulua

        Maammelaulu saksalaisen Fredrik Paciuksen säveltämänä kirvoittaa kyyneleet silmiimme, kun palkintopallille - sille ylimmälle nousee vähäpuheinen suomalainen, joka ei juuri sanaa saa suusta, mutta lentää lumisateen keskeltä pisimmälle ja voittoon.
        Jääkiekko onnistuessaan saa kansan hurmiosta hulluksi, koska siinä esittäytyy joukkuepeli, jolla talvisotakin puolustuksellisesti voitettiin. Suomalainen ei häpeä kokoaan, vaan osaa yleensä pitää sen sanan, jonka toiselle on luvannut.

        Suomalainen ei pelkää käytännössä mitään - ei edes venäläisiä,
        ... paitsi vihaista vaimoa ja kännissä väkivaltaista miestä. Nyrkki heilahtaa helposti, mutta yhtä helposti osataan anteeksi pyytää yhdellä sanalla. Jean Sibeliuksen Finlandialla aloitimme irtaantumisen Venäjästäkin - tappelu järjestyi sitten myöhemmin.

        Suomi ylläpitää yhtä Euroopan suurinta armeijaa - tiedämme pitkät rajamme
        Kansallinen identiteetti on suomalaisille itsestään selvyys, se näkyy tahtona omaan armeijaan 10/ ja yleiseen asevelvollisuuteen, se näkyy toiveena vahvasta presidentistä ja liittymättömyydestä Natoon. Suomi osasi ja osaa elää velivenäläisen kanssa 11/ - sillä sehän se haasteiden suunta on - kansa on sen aina tiennyt, eikä sitä ole sille kolmesti tarvinnut kertoa.

        MMM - Mitä Missä Milloin - vuosittainen ja kansallinen tietosisältö

        Kansa on niin viisas kuin se itsessään tuntee. Suomalainen tieto näkyy Mitä Missä Milloin kirjoissa - ne luetaan tarkoin ja loppuvuodesta joka vuosi runsain määrin ostetaan - tuo identiteetti seisoon useammassa kirjahyllyssä kuin arvaammekaan, sen perheraamatun, anopin ja lasten kuvien vieressä.

        Suomalainen tietää paljon enemmän kuin tiedetään - suomalainen ei vain hölise turhasta 12/. Suu avataan, kun on asiaa - ei ole tarvetta itsekohotukseen ja -kehuun. Työt ja saavutukset ovat usein paremmin kertoneet, mitä olemme todellisuudessa.

        Suomi marssii aina mannerheimien ja kekkosien perässä
        Suurin suomalainen identiteetti kohtaa arvostuksessa karismaa kohtaan. Ei jää sanan sijaa, mikä arvo on suomalaiselle kansallistunteelle herroilla C.G.E. Mannerheim ja Urho Kekkonen. Keulakuvia suomalaiset rakastavat, jos he ovat suoraan kansan asialla, pitäen virkamies- ja poliitikkokunnan aisoissa.

        Identiteettimme kohtaa kansanjohtajissa,
        ... ja arvoissa osata käyttää valtaa ja luoda vakautta. Tavallinen ihminen mielellään antaa nuo hankalat asiat luotettaviin käsiin, joita on tosin tänään vähän saatavilla. Kansa antaa suuren vallan luotetulleen.

        Suomalaiset eivät ole rasisteja, haluamme hoitaa vain omamme omalla maallamme

        Suurin identiteettimme on kansallinen ykseys, vieraita emme suvaitse 13/, ehkä puheissa ja yllättäen kahdenkeskisen tutustumisen jälkeen. Olemme rehellisiä ilmaisussamme, ettei meille muiden tarvitsisi tulla - huolehdimme ensin omamme, ja hyvin mennessä annamme apumme suoraan sinne, missä kullakin on oma kotinsa.

        On suurta rohkeutta olla oma itsensä. Ruotsalaisiksi emme tule - julistamaan maailman hätää. Hoidamme omat asiamme ja muiden juttuihin emme puutu - tämän kun vielä eräät valitsemamme poliitikotkin ymmärtäväisivät.

        Suomalainen kunnioittaa poliisia, armeijaa ja on keskimäärin kiltti tottelevainen ihminen

        Lopulta emme barrikaadeillekkaan lähde, siinä istuu suurin identiteettimme ja brandimme - vain viimeiselle rintamalle nousemme, kun koti ja oma maa on todella uhattuna, osaamme nousta sitä puolustamaan tunnetuin seurauksin. Tiukimmissa tilanteissa olemme vain Saksaa pyytäneet apuun - jo vuosikymmenien aikana, ja apua olemme saaneet - 1918, 1940, 1941, 1944 ja 1993.

        Suomenniemellä elää katajainen kansa, joka taipuu, muttei koskaan katkea - sen ovat monet huomanneet ja omakohtaisesti kokeneet 14/. Aito suomalainen on itsessään oma identiteettinsä, siksi se ei ole kadoksissa ja brandia me emme tarvitse, koska työ ja sen laatu ratkaisevat - tätä me suomalaiset olemme 15/.

        Mistä nuo viitenumerot löytyvät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän kolahtaa suomalaiseen kuin koivuhalko päähän 😆🙄👍👏🤗🤪🤔😊

        Käyttääkö persu enemmän alkoholia kuin keskimääräinen suomalainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vituttaako kun perussuomalaiset repivät koko ajan eroa muihin puolueisiin, vaikka kuinka jäkätät persu sitä, persu tätä....? Kerrohan nyt rehellisesti, miltä tuntuu kun et vaan voi mitään perussuomalaisten voittokululle.

        Toivon persuille menestystä ja älyllistä oppia kansanjohtajuudesta!

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Voittokulku nähdään vaaleissa.

        Mutta:

        IJL-ote: " ... Nyt tilanne on selkeä - toinen menestyjä on vakiintujan asemassa olevat perussuomalaiset, joiden kannatus voi määrätietoisella toiminnalla nousta jopa 20-25 prosenttiin. Reviiripuolustajille on aina ollut kannattajansa.

        Onkin selvää, että demareiden olisi löydettävä keino, jolla PS kesytetään kansalliseksi voimaksi poistaen ne harvat epäkohdat, jotka ovat vastuksena demareiden inhimilliselle keskinäisyydelle. ... "

        Jos kiinnostaa, koko jutun voi lukea täältä:
        ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/10/on-yllattavaa-olla-ykkonen-hallitus-ja.html -

        "KESKIVIIKKONA, LOKAKUUTA 21, 2020
        On yllättävää olla ykkönen hallitus- ja PM-vastuusta!"

        ...

        Sale/sossut/urpolaiset ovat vastuussa suomen 4 miljardin euron antamisesta eu:lle, myös puheet ja kirjoitukset näistä lähteistä äärimmäisen Eu-myönteisiä.

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Voittokulku nähdään vaaleissa.

        Mutta:

        IJL-ote: " ... Nyt tilanne on selkeä - toinen menestyjä on vakiintujan asemassa olevat perussuomalaiset, joiden kannatus voi määrätietoisella toiminnalla nousta jopa 20-25 prosenttiin. Reviiripuolustajille on aina ollut kannattajansa.

        Onkin selvää, että demareiden olisi löydettävä keino, jolla PS kesytetään kansalliseksi voimaksi poistaen ne harvat epäkohdat, jotka ovat vastuksena demareiden inhimilliselle keskinäisyydelle. ... "

        Jos kiinnostaa, koko jutun voi lukea täältä:
        ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/10/on-yllattavaa-olla-ykkonen-hallitus-ja.html -

        "KESKIVIIKKONA, LOKAKUUTA 21, 2020
        On yllättävää olla ykkönen hallitus- ja PM-vastuusta!"

        ...

        Itseasiassa: Vasta eduskuntavaaleissa!
        Koska persuäänestäjät (meikä mukaan luettuna) on ollu paljon laiskempia kuntavaalien kuin eduskuntavaalien suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei v**uta, koska persu on rehti suomalainen, aito suomalainen ... Mitähän tuokin tarkoittaa?!

        Ymmärrän, että sanojen ”aito”, ”rehti” ja ”suomalainen” sisäistäminen tuottaa suuria ongelmia teille ”vihreästi siirtyneille”? :)

      • Anonyymi

        Kävivät jo Timo Soinin jytkyttelyn jälkeen pikakurssit - sisäsiisteydestä!

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Voittokulku nähdään vaaleissa.

        Mutta:

        IJL-ote: " ... Nyt tilanne on selkeä - toinen menestyjä on vakiintujan asemassa olevat perussuomalaiset, joiden kannatus voi määrätietoisella toiminnalla nousta jopa 20-25 prosenttiin. Reviiripuolustajille on aina ollut kannattajansa.

        Onkin selvää, että demareiden olisi löydettävä keino, jolla PS kesytetään kansalliseksi voimaksi poistaen ne harvat epäkohdat, jotka ovat vastuksena demareiden inhimilliselle keskinäisyydelle. ... "

        Jos kiinnostaa, koko jutun voi lukea täältä:
        ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/10/on-yllattavaa-olla-ykkonen-hallitus-ja.html -

        "KESKIVIIKKONA, LOKAKUUTA 21, 2020
        On yllättävää olla ykkönen hallitus- ja PM-vastuusta!"

        ...

        Realismia Elämän näkökulmasta on tutkia Koronahoitomme tuloksia, tällä hetkellä. Elämä on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei v**uta, koska persu on rehti suomalainen, aito suomalainen ... Mitähän tuokin tarkoittaa?!

        Reviiripuolustaja - ei vieraita maahamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalluppi on joskus äänestäjän varoitus omille!

        Kepuleilla varoitukset ovat kohonneet siis jo tähtiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano Turtiainenkin?

        Huhu kertoo persujohdon liepeiltä, että Anoa anotaan takaisin persuihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain väkevällä kansalla on varaa pitää kahta kansallislaulua

        Maammelaulu saksalaisen Fredrik Paciuksen säveltämänä kirvoittaa kyyneleet silmiimme, kun palkintopallille - sille ylimmälle nousee vähäpuheinen suomalainen, joka ei juuri sanaa saa suusta, mutta lentää lumisateen keskeltä pisimmälle ja voittoon.
        Jääkiekko onnistuessaan saa kansan hurmiosta hulluksi, koska siinä esittäytyy joukkuepeli, jolla talvisotakin puolustuksellisesti voitettiin. Suomalainen ei häpeä kokoaan, vaan osaa yleensä pitää sen sanan, jonka toiselle on luvannut.

        Suomalainen ei pelkää käytännössä mitään - ei edes venäläisiä,
        ... paitsi vihaista vaimoa ja kännissä väkivaltaista miestä. Nyrkki heilahtaa helposti, mutta yhtä helposti osataan anteeksi pyytää yhdellä sanalla. Jean Sibeliuksen Finlandialla aloitimme irtaantumisen Venäjästäkin - tappelu järjestyi sitten myöhemmin.

        Suomi ylläpitää yhtä Euroopan suurinta armeijaa - tiedämme pitkät rajamme
        Kansallinen identiteetti on suomalaisille itsestään selvyys, se näkyy tahtona omaan armeijaan 10/ ja yleiseen asevelvollisuuteen, se näkyy toiveena vahvasta presidentistä ja liittymättömyydestä Natoon. Suomi osasi ja osaa elää velivenäläisen kanssa 11/ - sillä sehän se haasteiden suunta on - kansa on sen aina tiennyt, eikä sitä ole sille kolmesti tarvinnut kertoa.

        MMM - Mitä Missä Milloin - vuosittainen ja kansallinen tietosisältö

        Kansa on niin viisas kuin se itsessään tuntee. Suomalainen tieto näkyy Mitä Missä Milloin kirjoissa - ne luetaan tarkoin ja loppuvuodesta joka vuosi runsain määrin ostetaan - tuo identiteetti seisoon useammassa kirjahyllyssä kuin arvaammekaan, sen perheraamatun, anopin ja lasten kuvien vieressä.

        Suomalainen tietää paljon enemmän kuin tiedetään - suomalainen ei vain hölise turhasta 12/. Suu avataan, kun on asiaa - ei ole tarvetta itsekohotukseen ja -kehuun. Työt ja saavutukset ovat usein paremmin kertoneet, mitä olemme todellisuudessa.

        Suomi marssii aina mannerheimien ja kekkosien perässä
        Suurin suomalainen identiteetti kohtaa arvostuksessa karismaa kohtaan. Ei jää sanan sijaa, mikä arvo on suomalaiselle kansallistunteelle herroilla C.G.E. Mannerheim ja Urho Kekkonen. Keulakuvia suomalaiset rakastavat, jos he ovat suoraan kansan asialla, pitäen virkamies- ja poliitikkokunnan aisoissa.

        Identiteettimme kohtaa kansanjohtajissa,
        ... ja arvoissa osata käyttää valtaa ja luoda vakautta. Tavallinen ihminen mielellään antaa nuo hankalat asiat luotettaviin käsiin, joita on tosin tänään vähän saatavilla. Kansa antaa suuren vallan luotetulleen.

        Suomalaiset eivät ole rasisteja, haluamme hoitaa vain omamme omalla maallamme

        Suurin identiteettimme on kansallinen ykseys, vieraita emme suvaitse 13/, ehkä puheissa ja yllättäen kahdenkeskisen tutustumisen jälkeen. Olemme rehellisiä ilmaisussamme, ettei meille muiden tarvitsisi tulla - huolehdimme ensin omamme, ja hyvin mennessä annamme apumme suoraan sinne, missä kullakin on oma kotinsa.

        On suurta rohkeutta olla oma itsensä. Ruotsalaisiksi emme tule - julistamaan maailman hätää. Hoidamme omat asiamme ja muiden juttuihin emme puutu - tämän kun vielä eräät valitsemamme poliitikotkin ymmärtäväisivät.

        Suomalainen kunnioittaa poliisia, armeijaa ja on keskimäärin kiltti tottelevainen ihminen

        Lopulta emme barrikaadeillekkaan lähde, siinä istuu suurin identiteettimme ja brandimme - vain viimeiselle rintamalle nousemme, kun koti ja oma maa on todella uhattuna, osaamme nousta sitä puolustamaan tunnetuin seurauksin. Tiukimmissa tilanteissa olemme vain Saksaa pyytäneet apuun - jo vuosikymmenien aikana, ja apua olemme saaneet - 1918, 1940, 1941, 1944 ja 1993.

        Suomenniemellä elää katajainen kansa, joka taipuu, muttei koskaan katkea - sen ovat monet huomanneet ja omakohtaisesti kokeneet 14/. Aito suomalainen on itsessään oma identiteettinsä, siksi se ei ole kadoksissa ja brandia me emme tarvitse, koska työ ja sen laatu ratkaisevat - tätä me suomalaiset olemme 15/.

        Hmmm ... kumpi on se oikea: Maamme vai Finlandia - äänestetään!

      • Anonyymi

        PARAS YLE ON YLE WATCH, siispä googleen - yle watch.

      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Voittokulku nähdään vaaleissa.

        Mutta:

        IJL-ote: " ... Nyt tilanne on selkeä - toinen menestyjä on vakiintujan asemassa olevat perussuomalaiset, joiden kannatus voi määrätietoisella toiminnalla nousta jopa 20-25 prosenttiin. Reviiripuolustajille on aina ollut kannattajansa.

        Onkin selvää, että demareiden olisi löydettävä keino, jolla PS kesytetään kansalliseksi voimaksi poistaen ne harvat epäkohdat, jotka ovat vastuksena demareiden inhimilliselle keskinäisyydelle. ... "

        Jos kiinnostaa, koko jutun voi lukea täältä:
        ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/10/on-yllattavaa-olla-ykkonen-hallitus-ja.html -

        "KESKIVIIKKONA, LOKAKUUTA 21, 2020
        On yllättävää olla ykkönen hallitus- ja PM-vastuusta!"

        ...

        https://yle.fi/uutiset/3-12122545

        "Onko median, tutkijoiden ja perussuomalaisten suhde vinoutunut? Päätoimittajat ja tutkijat tyrmäävät tuoreen kirjan väitteet jopa provokatiivisina"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei v**uta, koska persu on rehti suomalainen, aito suomalainen ... Mitähän tuokin tarkoittaa?!

        Reviiripuolustaja!

      • Anonyymi

        Entä syventävät jatkokurssit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vituttaako kun perussuomalaiset repivät koko ajan eroa muihin puolueisiin, vaikka kuinka jäkätät persu sitä, persu tätä....? Kerrohan nyt rehellisesti, miltä tuntuu kun et vaan voi mitään perussuomalaisten voittokululle.

        Kokkareita v*tuttaa!

    • Anonyymi

      Hallituspuolueet käyttävät suomalaisille tarkoitetut eu rahat omien sidosryhmiensä hyväksi.

      • Anonyymi

        Onko Persu jäänyt rannalle rahan jaossa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko Persu jäänyt rannalle rahan jaossa?

        Oppositiosta voidaan vaikuttaa järkevillä ehdotuksilla, joista muut eivät voi kieltäytyä ;-)

    • Anonyymi

      Eilen tuli taas jokin "rasisminvastustuselokuva".
      En tiedä miten se päättyi kun en jaksanut valvoa. Mutta african-american palopuhuja huusi kovaan ääneen "our people!".
      Siitä tuli mieleeni miksi on hyväksyttävää että muut kansat täälläkin saa kokea yhtenäisyyttä "omaan kansaan" mutta ei suomalaiset? Sehän juuri on rasismia! Miksi somalit saa kokoontua tietylle paikkakunnalle jotta kokevat yhteytta omiinsa? Mutta suomalaiset pakotetaan sekasotkuun eivätkä saa rasistien mielestä kokoontui omiensa joukkoon?

      Miksi hitlerin sorto on jo vallalla median aivopesussa?

      Miksi toiset saa olla "kansa" mutta toiset ei, riippuen ihonväristä.

    • Anonyymi

      Kun "kansa" Venäjän mielestä äänestää väärin niin silloin kansa vaihdetaan mutta vallanpitäjät jatkavat. Näin Venäjällä. Suomessa kun kansa äänestää väärin niin sitten vallanpitäjät vaihdetaan.

      Kritiikkiä saa toki esittää mutta kannattaa muistaa että kohdeyleisö on nyt Suomessa.

      • Anonyymi

        Vaihdetaan äänestysliput.

    • Anonyymi

      Mitähän Timo Soini pohdiskelee?

      • Anonyymi

        Jäi politiikasta eläkkeelle. Suurin teko oli Tony Halmeen värväys eduskuntavaaliehdokkaaksi. Siitä alkoi persujen nousu.

      • Anonyymi

        Sininen Soini pohdiskelee että joisiko vai söisikö kun sitä aikaa on, sittenhän hän syö ja juo, tukevasti.

    • Patrionismi ei ole rasisimia.Mielettömän rikkaat sauditkaan eivät ota maahansa pakolaisia elätettäväksi, vaikka lähi seudulla niitä riittäisi ja uskontokin olisi lähes samanlainen. Eivät taida laittaa rahaa prinssit kehitysapuun rialin rialia....

      • Entä japanilaiset ja sveitsiläiset?

      • ilkka.luoma kirjoitti:

        Entä japanilaiset ja sveitsiläiset?

        Sveitsissä on maahanmuuttajataustaista porukkaa, sielläkin kiellettiin naamioituminen musliminaisilta julkisilla paikoilla/tiloissa.

    • Anonyymi

      Mihin katosi siniset?

      • Anonyymi

        Veikko Vennamo: petturit linnaan.

    • Anonyymi

      "Ensin omat, sitten muut - vieraat. Näinkö se menee? Kyllä, mutta tässäkin on huomattava se, että kun omat ovat kunnossa, niin sen jälkeen voimme auttaa vieraita"

      Vain siten voimme olla auttavaisia oikeita avuntarvitsijoita kohtaan jos meillä on oma talous sekä oma pesä kunnossa. Motivaatio auttaa on myös silloin kunnossa paremmin.

      • Anonyymi

        Kuinka kunnossa on Suomen talouden ja oman pesän oltava ennen kuin voimme muita auttaa? Lienevätkö kriteerit tuolle kunnossa olemiselle sellaiset, ettei tarvetta avustamiseen löydy seuraavan 20 vuoden kuluessa.

      • Anonyymi

        Ihmiset ensin, persut sitten.

      • Anonyymi

        Motivaatio auttaa voisi tasapainottua ihan normaalilla TASA-ARVOLLA eli että suomalainen köyhä saisi yhtä paljon ylellisyyttä kuin ulkomainen "köyhä".

        Mutta valtio osoittaa joka päivä rasisminsa kun se kerrotaan päivälehtien uutisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka kunnossa on Suomen talouden ja oman pesän oltava ennen kuin voimme muita auttaa? Lienevätkö kriteerit tuolle kunnossa olemiselle sellaiset, ettei tarvetta avustamiseen löydy seuraavan 20 vuoden kuluessa.

        En tiedä sitä rajaa, mutta nythän autetaan sellaisia joilla ei mikään hätä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset ensin, persut sitten.

        Persut kun ovat ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä sitä rajaa, mutta nythän autetaan sellaisia joilla ei mikään hätä ole.

        COPY - Jokaisella maapallon ihmisellä on juuri se oikea isänmaa, jossa hänen pitäisi tulla toimeen omalla äidinkielellä! - PASTE

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka kunnossa on Suomen talouden ja oman pesän oltava ennen kuin voimme muita auttaa? Lienevätkö kriteerit tuolle kunnossa olemiselle sellaiset, ettei tarvetta avustamiseen löydy seuraavan 20 vuoden kuluessa.

        Jos auttaa omaa kansaa ei sitten vieraita valtioita tarvitse auttaakaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka kunnossa on Suomen talouden ja oman pesän oltava ennen kuin voimme muita auttaa? Lienevätkö kriteerit tuolle kunnossa olemiselle sellaiset, ettei tarvetta avustamiseen löydy seuraavan 20 vuoden kuluessa.

        He, jotka otamme - heidät me hoidamme kuin omamme. Muutoin raja kiinni pakolaistulijoilta. Olen varma, että vuonna 2100 tätä periaatetta arvostetaan ja sanotaan, että olisi pitänyt ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut kun ovat ihmisiä.

        Osa persuista on jo luopunut luukkupöksyistä :-)

    • Anonyymi

      Et hyväksy sinäkään jos naapuri teillä määrää ! Ole vaikka miten suvaitsevainen hyvänsä !

    • Anonyymi

      Persuilla on aina jytky tulossa, jäi jytkytys päälle Soinin ajoilta vaikka jytky plörähtääkin aina housuun.

      • Anonyymi

        KOita siivota pois älä siirrä huomiseen !

      • Anonyymi

        Sonni Soinin housut on laajalti sinistyneet mahtijytkyn jäljiltä

    • Anonyymi

      Mitä se kommunisti oikein selittää?
      USAssa vaihtui presidentti. Heti ensimmäisenä tämä Bidee alkoi vittuilemaan Venäjän presidentille aiheuttaen jännitettä seuraavaan kylmään sotaan.

      Kaltaisesi miesfeministit ovat maapallon pahin uhka oikeiden telaketjufeministien ohella!

      • Anonyymi

        Hah epäilys on kyllä suuri ettei sodasta suinkaan tule kylmä.

      • Anonyymi

        Biden on huru-ukko, jonka Putte pesee mennen tullen.

    • "Reviirinpuolustus" on hyvää retoriikkaa, mutta jos puolustetaan pitää olla vihollinen. Pitää myös kysyä kenen "reviiriä" puolustetaan, onko "riiviirin omistajat" antaneet siihen valtuutukseen ja ketkä kaikki ovat "vihollisia" joita vastaan puolustaudutaan.

      Kuvitelma tai retorinen väite yhtenäisestä "kantasuomalaisten" joukosta on identiteettipoliittinen temppu eikä vastaa todellisuutta. Ei sama (talous- alue-, elinkeino-) politiikka palvele helsinkiläisen sijoutusasuntojensa tuotolla elävän etua ja kainuulaisen työttömän etua, vaikka molempien ihonväri ja äidinkieli olisi sama. Eikä kaikkien suomalaisten (Suomessa asuvien Suomen kansalaisten) äidinkieli ole sama. Eikä edes ihonväri.

      Identiteettipolitiikan uhka ja riski on siinä, että se sivuttaa oikeat ja vaikeat kansakunnan haasteet ja keskittyy "reviirinpuolustus" -tyyppiseen sanahelinään, jossa ei ole oikeaa sisältöä. Suomen väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee kaiken aikaa. Taloudessa on digitalisaation ja seuraavan globalisaatioaallon tuoma murros. Meillä on naapurina rapautuva autoritäärinen diktatuuri joka uhkaa muuttua yhä arvaamattomaksi. Maailmasta on tulossa taloudellisesti kaksinapainen USA:n ja Kiinan johtama ja rakoileva EU jää sivustakatsojaksi ja sopeutujaksi. Jne. Näihin haasteisiin pelkkä "rajat kiini ja turpa kiinni femakot" -politiikka ei tuo mitään ratkaisua.

    • Anonyymi

      Suomi on avustuskykyinen sitten kun omat velat om maksettu !

      ei se ole tuon vaikeampaa elon laskuopilla selvittää jopa suuria lukuja.

      sitten kun kaikki suomen köyhät on saaneet osansa, pensan hinta järjellinen ja työttömyys nollan kieppeillä.

      sitten voimme laittaa rahaa maapohjalla asuville.

    • Anonyymi

      Populismi on pelkoon perustuva primitiivireaktio. Yhteistyö vaatii kypsyyttä, jota ei pikkupojan tasolle jääneillä ole.

      • Anonyymi

        Siistejä sanoja peräkkäin!

    • Anonyymi

      Kaiken aikaa annetaan tuomioita velallisen epärehellisyydestä!

      noilla kriteereillä suomen valtio olisi ensimmäsiten joukossa saamassa elinkautista, sellaista on rahan köyttö.

      • Anonyymi

        Onko persuilla enemmän rikostuomioita kuin vaikkapa demareilla tai kokkareilla?

    • Anonyymi

      Mitä arvelette käyvän jos suomalainen menee lakki kourassa afrikkaan ja suunnistaa siellä ensimmäiseen savimajaan ja pyytää avustusta köyhään suomeen?

      Paljonko kilahtaa tilille mitäs luulette?

    • Anonyymi

      Etkös ole kuullut, että maahanmuuttajatkin haluaa Suomensa takaisin.

      • Anonyymi

        Niin ja edelleen: antakaa meille meidän rahat !

      • Anonyymi

        Matut on NATO:n ja YK:n etujoukkoja osana heidän hybridisodankäyntiä

    • Anonyymi

      Kun Uusi Hallinto seuraavaksi Suomeen tulee 2 vuoden kuluttua, niin silloin todella moni asia muuttuu radikaalisti toisenlaiseksi.

    • Anonyymi

      Pähee avaus! Persut voittoon, on tullut aika ...

    • Anonyymi

      Luoma perää keinoja Demarien kannatuksen parantamiseen.. no, yksinkertaisinta on palata Työväen Puolueeksi puolustamaan eteenkin pienituloisia! Nyt Demarit menee Kokoomuksenkin ohi oikealta heilahtamalla. Syy Demarien alamäkeen on yksinkertainen: esim. pienituloisia kaukana Työpaikastaan asuvia kurmuutetaan. Polttoaineiden verotusta suunnitellaan korotettavaksi joka jo tällähetkellä on jo lähellä kipurajaa. Hallituksen puolueista tuli Vihreiden apupuolueita Joulun alla kun Eduskunta suuressa viisaudessa vapautti Haaviston vastuusta tunaroinneistaan, nyt siitä kärsii koko kansa, kun Vihreät pystyy kiristämään muita. Turve ajetaan ennätys vauhtia alas, siitä kärsii taas Suomen talous ja Huoltovarmuus...sen myötä työttömiä tulee sieltäkin lisää. Tarttis tehdä jotain! ..eikö niin Luoma?

    • Anonyymi

      Hieno avaus kansallismielisiin.

      • Anonyymi

        Näillä sanoilla luonehdit omaa avaustasi. Heh heh.

    • Anonyymi

      Keneltä Suomi "otetaan takaisin". Eduskunnalta? Suuryrityksiltä?
      Ja ketkä ottaa?

      Suomi on hyvä maa ja täällä on paljon enemmän rikottavaa kuin korjattavaa. Enkä tarkoita etteikö korjattavaakin ole, mutta näiden "Suomi takaisin" öyhtöttäjien "Suomi on ihan paska maa" -puheet ovat vastenmielisiä ja menneiden ja nykyisten sukupolvien työtä halveksuvia.

      • Anonyymi

        Itsenäisyys ja markka takaisin Natoon otetaan etäisyyttä. Näillä voitetaan.

      • Anonyymi

        Suomi on ajatumassa täysin YK:n ja NATO:n vaikutuspiiriin.

      • Anonyymi

        Ja heillä ei ole koskaan tarjota mitään tilalle. Ulos EU:sta / ulos eurosta / rajat kiinni -öyhötystä kyllä piisaa, mutta mitään ajatusta siitä, miten asiat tällaisten jälkeen hoidettaisiin, heillä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on ajatumassa täysin YK:n ja NATO:n vaikutuspiiriin.

        Ei mennä - sanovat persupomot ja pääpersu!

    • Anonyymi

      Avaaja Ilkka Luoma on SDPn jäsen. Yritti kuntavaaliehdokkaaksi, mutta jäsenistö esti sen.

    • Anonyymi

      Ei auta itku eikä kuntavaalien siirtäminen vaan persujen kannatus kasvaa joka päivä vaikka kuinka_paskaa yrittäisit kylvää.

    • Anonyymi

      Miksi tehdä asioista vaikeita ? Jokaisen suomalaisen perhe menee edelle ja vasta sitten naapurit.

      Olisi perin kummallista, jos naapurit ensin, ja oma perhe sen jälkeen.

    • Anonyymi

      Kun asialinja loppuu, vedetään persukortti kaikkia eri mieltä olevia kohtaan. Eivät kaikki erimieliset ole persuja. Säälittävä, todella.

    • Anonyymi

      Miten tuo persujen reviiripuolustus esiintyy?

      • Anonyymi

        Lue demari oma avauksesi. Siellä yrität jotain selittää.

      • Anonyymi

        Holhoomiselle stoppi!

    • Anonyymi

      Pidetäänkö persuja fiksuina?

      • Anonyymi

        Heräsit yöllä 00:37 ja halusit kirjoittaa someen: "Pidetäänkö persuja fiksuina?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heräsit yöllä 00:37 ja halusit kirjoittaa someen: "Pidetäänkö persuja fiksuina?"

        No, pidetäänkö?

    • Kiitos monista asiapohjaisista kommenteista. Aika näyttää onko kunnallisjytky tulossa ... se antaa osviittaa tulevasta. Entä sitten eduskuntavaalit - saadaanko jopa kahden puolueen hallitus - yllättäen: demarit ja persut!!

      • Anonyymi

        Tuota toivoisin ja pystisivät rauhassa keskustelemaan hallitusohjelmasta.

      • Anonyymi

        Demari öyhöttää....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demari öyhöttää....

        ...koska ei päässyt SDPn kuntavaaliehdokkaaksi....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...koska ei päässyt SDPn kuntavaaliehdokkaaksi....

        ...ja nuoleskelee nyt PS:ää.

        EI JATKOON!!!!

      • Anonyymi

        Pikku-jytky tuli; enemmän valtuustopaikkoja kuin koskaan persuhistoriassa.

    • Anonyymi

      Katsokaahan jytkyttäjien kannatuskäyrää viimeiseltä 10 vuodelta!

    • Anonyymi

      Senkö takia muut puolueet ovat äärittäneet ja eristäneet persut, että näiden suosio kansan keskuudessa kasvaisi? Aika vaikea monipuoluedemokratiassa on päästä vastuuta kantamaan jos muut puolueet eivät suostu yhteistyöhön muka erilaisten arvojen tai muiden tekosyiden takia. Vallassa olevat puolueet haluavat pysyä vallassa eivätkä halua päästää persuja sekaan sorkkimaan vaikka kansa heitä kannattaisikin. Jos kannattajat valtapuolueista kuitenkin jatkavat hipsimistä persuihin niin jäljelle ei kai jää muuta vaihtoehtoa kuin PS:n kieltäminen niillä samoilla tekosyillä. Kansalle taas ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteminen kadulle. Näinhän on tapahtunut idän kulissidemokratioissa. Venäjällähän saa olla nimellisesti oppositiossa kunhan ei haasta valtapuoluetta vaan myötäilee ja on nöyränä sen edessä.

      • Anonyymi

        Kokkareet kosiskelevat persuja, mutta pääpersu on sanonut jyrkän ei!

    • Anonyymi

      Osaako persu olla uskollinen millekään muulle kuin omalle itselle?

      • Anonyymi

        Tutustuttuasi jokaiseen maailman persuun useamman vuoden ajan, kykenet varmaan itsekin vastaamaan *köh* nerokkaaseen kysymykseesi.

        Siihen asti: 🍼 suukkiin, jookoskookos? :)

      • Anonyymi

        Kaikki puolueet ajavat ensisijaisesti omia etuja, päällimmäisenä Kokoomus.

    • Anonyymi

      Suomi ei ole ollut koskaan kolonialistinen maa. Ruotsin vallan alla taistelumme kruunun sotia, autonomia-aika oli rauhallinen.

      "Otetaan Suomi takaisin" on moniulotteinen slogan. "Annetaan jo suosiolla" voisi olla parin intersektionalistisen puolueen antiteesi tähän.

    • Anonyymi

      ”oppositiosta ei tarvitse kantaa vastuuta.”

      ... NIINKÖ?

      Kun mun milestäni persut on joutunu kantamaan tällä hallituskaudella ihan solkenaan vastuun kaikkien viime hallituskauden persuministeriön kämmäyksistä, vaikkei kukaan heistä enää kuulu edes puolueeseen!? :D :/

      Mutta että onko persut sit saanu kertaakaan kunniaa edellisen hallituksen peruministerien harvoista on istumisista? :) Siinä vaiheessa sit taas siniset on AINA ihan eri puolue kuin Persut! ... koska: Suvakkilogiikka.

    • Anonyymi

      Oppositiolle on silti paikkansa, ja persu hyödyntää sen lisäämällä kannatustaan.

    • Anonyymi

      Kyllä Suomi on suomalaisten. Ei se kenenkään muunkaan ole. Me täällä olemme syntyneet ja eläneet. Tämä on ainoa kotimme.
      Isovanhempamme ovat maan rakentaneet ja maan puolesta taistelleet ja uhrauksia tehneet.
      Ja sitä meidän pitäisi arvostaa, toisinkuin nykyään on.

      • Anonyymi

        Aivan - trolliavaus keksittyine väitteineen on vastemielinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan - trolliavaus keksittyine väitteineen on vastemielinen.

        Näin kirjoittelee hädissään kokkare!

    • Anonyymi

      Onkohan itse Ano lukenut tämän?! :-)

    • Anonyymi

      YLE-otsikko ja -ingressi:

      "Markku Jokisipilän uutuuskirja perussuomalaisista syyttää mediaa ja yliopistoväkeä puolueen inhoamisesta ja ideologian vääristelystä | Uutuuskirja "Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla" on ensimmäinen kattava teos, joka pureutuu perussuomalaisten ideologiaan ja suosion syihin. Kirjan kirjoittaja pelkää leimaantumista persujen äänitorveksi."

      https://yle.fi/uutiset/3-12115114

      ***

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe